Terveisiä Turusta, ystävät rakkaat!

Tulin tänne viikonlopuksi, joka näyttää jatkuvan yhä. Lauantaina nähtiin Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin viimeiset näytökset ja olihan sinne vielä kerran mentävä. Näin musikaalin siis kahdesti, sekä ensimmäisessä että tokavikassa näytöksessä.
 
Rakastin musikaalia ensikatsomalta ja rakkaus vain syveni toisella kerralla. Ensi-ilta on tietenkin aina ensi-ilta eikä tekemisessä ole vielä samanlaista rentoutta ja varmuutta kuin näytöskauden lopussa. Lauantain näytöksessä oli tyystin hulvaton meininki ja olin ihan hulluissa fiiliksissä kaiken aikaa. Sama fiilis oli myös seuralaisissani, joista yksi esimerkiksi alkoi vahingossa kiljua jo etukäteen riemusta Kaken ilmestymiskohtausta odottaessaan. Toinen seuralainen taas oli väliajan jälkeen hapuillut laittaakseen penkkinsä turvavyöt kiinni. Kertoo ehkä jotain meiningistä.

Turussa ja Tom of Finland -tunnelmissa pyöriminenhän sopi muuten erinomaisen hyvin juuri tähän ajankohtaan: vietetäänhän tänään, 8. toukokuuta, Touko Laaksosen syntymäpäivää. Syntymäpäivät ovat tänään alkavan viikon teema muutenkin, täyttäähän tämä bloginikin tällä viikolla kunnioitettavat seitsemän vuotta!

Lauantaina teatterin jälkeen ulkona oli ihan kesä mikä ajoi ihmiset tietenkin kesälaitumille ja puistoviinille. Koska oltiin Turussa, oli maailma täynnä tuttuja. Gaggui-kahvilan ohi kävellessäni mietin yhtä usein kahvilassa viihtyvää ihmistä, ja heti ohi käveltyäni sain viestin, kuinka minut oli nähty Gagguin ikkunasta. Määränpäämme oli sama, ja niin seurueemme yhdistyivät Puolalanmäelle eväsretkelle.


Olin etukäteen tilannut Turun viikonlopulta tutussa seurassa kotona köllöttelyä, syömistä ja ehkä pientä tissuttelua, mutta kyllähän sen tietää, kuinka siinä käy. Viinitonkat hupenivat tuossa tuokiossa, jalat veivät Kikkaa hoilaavan seurueen Suxesiin. Siellä jorattiin ankarasti eikä viime hetken skumppapullo-ostoksiltakaan vältytty. Sain palautetta myös hyvästä silmämeikistäni enkä tiedä, olivatko kajalini levinneet totaalisiksi pandasilmiksi ennen vai jälkeen palautteen.

Jonkinlainen ihme tapahtui ja heräsimme sunnuntaihin täysissä voimissa. Myös yöllä kello 03.37 lukkoonlyödyt brunssisuunnitelmat toteutuivat mallikkaasti ja aikataulussa. Muutenkin päivä kului syödessä: olen valinnut ystäväni jotenkin oikein, kun saa vähän koko ajan syödä ilman että joutuu tekemään mitään jogurttikastikkeen sekoittamista ihmeellisempää. 

Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaali aiheutti itsessäni ymmärrettävää innostusta. Tom of Finland on viime aikoina toki näkynyt laajasti kaikkialla, ja näkyy vastedeskin. Silti musikaali oli jännittävä ja uusi tapa lähestyä aihetta: luoda jotain täysin uutta. Innolla odotin, mitä on syntynyt: keskitytäänkö Touko Laaksoseen vai Tom of Finlandiin vai Tom of Finlandin töihin. Valmista pohjaa tai sääntöjä tekemiselle ei kertakaikkiaan ollut.

Jo ennen esityksen alkua ensi-illassa oli jännittynyt kuhina, joka enteili hyvää. Tänne ei olla tultu velvollisuuden vuoksi, vaan aidosta kiinnostuksesta. Aistittavissa oli merkittävän teatteritapauksen tuntua: tästä puhutaan vielä vuosienkin päästä. Onko tässä seuraava suomalainen vientituote?


Kovinkaan huolissani en musikaalin suhteen ollut: luotto Turun Kaupunginteatteriin ja sen tekijöihin oli vahva. Toisaalta pieni huolikin kalvoi sisuksiani: mitä jos Tom of Finlandin töiden potentiaali hukataan? Jos musikaalista tulee pliisua eläkeläismummojen virkistyskulttuuria, jossa paljas pinta on peitetty sukkahousuilla ja seksi on verhojen takana hihittelyä.

Onneksi voin todeta, että huoleni oli ihan todella täysin turha. Mummoja ei esityksessä oltu huomioitu (paitsi yhdessä kohtauksessa, jossa mummon reaktiosta oli tehty hulvaton laulunumero). Paljasta pintaa näkyi ja seksin iloisuus ja riemu oli musikaalin kantavia teemoja, kuten musikaalin aiheen mukaan suotavaa olikin. Näytelmässä usein toistuva lause, "älä pelkää haluta" on nykypäivänäkin pätevä neuvo, oli kyse sitten itsensä toteuttamisesta työelämässä, taiteessa tai seksissä.


Muutenkin musikaalin tavat käsitellä asioita olivat ihastuttavan raikkaita. En muista, että olisin kovinkaan usein törmännyt uudenlaiseen tapaan käsitellä sota-aikaa ja sotaveteraaneja. Esillä oli vahvasti Touko Laaksosen muistelut siitä, kuinka sota-aika ja siihen liittynyt vapautunut miesten välinen seksi olivat hänen elämänsä onnellisinta aikaa. Ihmiset elivät kuin viimeistä päivää, sillä jokainen päivä saattoi olla viimeinen. Sodan jälkeinen aika ei myöskään arvostanut päihderiippuvaisia ja traumatisoituneita sotaveteraaneja aivan samalla tavalla kuin nykypäivänä. Virkistävää ja hienoa, että tällainen fakta on osattu tuoda esiin näin yllättävässä yhteydessä.

Sodan ja väkivallan varjoista huolimatta musikaali on iloinen, räiskyvä ja elämäniloinen eikä jää synkistelemään, vaikka koskettamaan pyrkiessään saakin hetkessä kyyneleet silmiin. Esitystä seuratessa tunsi todella katsovansa Ihan Oikeaa Musikaalia, kaikkine parhaine puolineen. Se lienee poikkeuksellista, varsinkin kun kyse on teatterin omasta produktiosta eikä helposta ja varmasta, valmiiksi suunnitellusta tuontitavarasta.


Hieman hassusti Touko Laaksonen tuntuu paikoin hukkuvan musikaalin maailmassa: Laaksosen elämä ja historia jäävät hieman epäselviksi, eikä asiaan vähemmän vihkiytynyt välttämättä aivan pysy kärryillä. Olli Rahkonen tulkitsi Toukoa kuitenkin hienosti. Toisaalta fantasioihin sulautuminen saattoi myös kuvastaa Laaksosen elämää hyvinkin onnistuneesti.

On hauskaa, että esityksen toteutusmuodoksi on valikoitunut juuri musikaali. Toisaalta muuta olisi vaikea kuvitellakaan. Musikaalissa jos missä voi luontevasti ja selittelemättä sukeltaa hurjempiinkin fantasioihin ja maailmoihin. Ja niitähän Tom of Finlandissa riittää, kun Tomin tunnetuimmat hahmot heräävät henkiin. Piirroshahmot on siirretty teatterilavalle loistavasti ja Reija Wäreen koreografioissa todella näkyy piirrosten liikekieli. Vähän toista tekemistä kuin Muumien siirtäminen sarjakuvasta animaatioksi.

Innostunein kiljahduksin haluan myös kiitellä myös puvustusta: tilanteen vaatiessa puvustus on juuri niin niukkaa ja vähäistä kuin esikuvana toiminut taide edellyttää. Minkäänlaista ujostelua ja rohkeuden puutetta ei siis ole havaittavissa, eikä pidäkään olla.

Musikaalin jälkeen kotona lähinnä mietinkin vain, että kumpikohan on turhempaa: alkoholiton viini vai Tom of Finland -musikaali ilman tiedossa olevaa seksiseuraa. Pyrkimys on päätyä katsomaan musikaalia vielä toistamiseenkin. Silloin pitänee katsoa deittipuoli kuntoon ajoissa.

Jos meni Paula Koivuniemi sekaisin pelkästä Tompan kuuntelemisesta pari vuosikymmentä sitten, niin mitähän mahtaa tapahtua nyt, kun Tomppaa voi kuuntelemisen lisäksi myös katsella ja maistella? Käy miten käy, niin turkulaisilla Tom of Finlandin ystävillä on nyt kissanpäivät.


Kuten jo aiemmin olen kirjoitellutkin, niin tänään ja huomenna juhlitaan Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalin ensi-iltaa! Itse olen musikaalitunnelmissa lauantai-iltana ja odotan jo malttamattomana. Olen kahteen otteeseen käynyt aistimassa maistiaisia, ensin bloggarien maistiaisillassa ja keskiviikkona musikaalin pressissä. Kolmen näkemäni kohtauksen perusteella en pysy pöksyissäni! Pöksyttömyys onneksi sopinee musikaalin teemaan aika hyvin. Ainoa kriisin aiheeni on pukeutuminen: jumalaisen sexy nahkatakki olisi tietysti vaihtoehto, paitsi ettei ole: vaikka istuisin hipihiljaa paikallani, natisee ja nitisee kankea nahka niin, että ympäröivät katsojat saattaisivat häiriintyä. Joka tapauksessa, tulenpalava kritiikkini (eli todennäköisesti sulaa vahvaa oleva ylistyslaulu) musikaalista on tulossa blogiin hyvinkin pian!


Kuuntelemisen ja katsomisen lisäksi Tom of Finlandia pääsee nyt myös maistamaan Turussa. Keskiviikkoisessa pressissä pääsin maistelemaan toistamiseen Mbakeryn Tom of Finland -musikaalia varten suunnittelemaa leivosta. On se vaan edelleen hyvä! Leivos on myynnissä teatterilla väliaikaherkkuna sekä Mbakeryn Turun Kauppahallin pisteellä. Mainiotahan olisi nähdä leivos myynnissä ympäri Suomea, mitä suotta rajaamaan vain turkulaisten iloksi. Vaikka toisaalta kiva, että jotain on vain meillä Turussa. Tulkaa täältä hakemaan.


Ja jos musikaalit ja teatterit eivät kiehdo, voi Tom of Finlandista nauttia Turussa sen alkuperäisen ja tärkeimmän, eli taiteen muodossa! Wäinö Aaltosen museossa (tarkalleen ottaen itseasiassa Valokuvakeskus Perin näyttelytilassa) on näyttely Touko Laaksonen - Tom of Finland. Musiikista ja miehistä. Näyttely eroaa aiemmista Tom of Finland -näyttelyistä siinä, että siinä keskitytään enemmänkin ihmiseen ja ihmisen elämään, taiteilijapersoonan ja taiteen takana. Tämä on hauskaa, sillä esimerkiksi Tove Janssonin kohdalla tuntuu, että taide, tai oikeastaan vain toinen toistaan kaupallisemmat Muumi-asiat, on nostettu esille ja itse taiteilijaan on keskitytty vasta aivan viime vuosina. Kiva, että Tomin huippusuosiovuosia ei tarvittu aivan yhtä montaa kuin mitä Janssonin kohdalla tarvittiin.

Nähtävillä on valokuvia, kirjeitä, varhaisia teoksia ja toki niitä tunnetumpiakin teoksia. Näyttely sisältää toki myös eroottisia teoksia, mutta on ehkä tietoisesti aika kesy. "Mukavaa, että näyttely ei ollut niin kyrpäkeskeinen", kuten tuttavani salakuuntelemat kulttuurimummot olivat kahvikupposten äärellä näyttelyä kommentoineet. Tom of Finland -näyttely Wäinö Aaltosen museossa 19.3. asti.


Unohtaa ei sovi tietenkään myöskään elokuvaa Tom of Finlandista, joka on tulossa ensi-iltaan helmikuun lopussa. Että eipä muuta kuin Tom, Tom, Tom, näin onnistuu!

Viime yönä tupsahti Spotifyyn maistiainen viikon päästä ensi-iltaan tulevasta Turun Kaupunginteatterin Tom of Finland -musikaalista! Glad to be gay -nimisen kappaleen sävellyksestä ja tuotannosta vastaavat Jori Sjöroos ja Jussi Vahvaselkä, sanoituksesta taas Tuomas Parkkinen.

Kappaletta ei kuulemma kuulla tällaisenaan itse musikaalissa, vaan eri kohtauksissa on siitä teemoja ja osia. Kappale onkin Sjöroosin mukaan julkaistu musikaalin kylkiäiseksi ja omaksi huviksi. Muista biiseistä taas ei ole julkaisuja tulossa, tiedusteluista huolimatta. Se on harmi, sillä kyllä musikaaleja pitäisi päästä fiilistelemään jälkeenpäinkin. Esimerkiksi Homo!-musikaalista julkaistiin aikoinaan CD, jonka olen kuunnellut lähestulkoon puhki.


Mutta iloitaan edes tästä yhdestä julkaisusta! Sillä iloinen se on, kuten nimestä ehkä voi jollain tasolla arvatakin. Biisi on hilpeä, 1970-luvun diskotunnelmissa keinuva krebailupala.

Ja niin vain pitkän odotuksen jälkeen musikaalin ensi-iltaan onkin enää viikko, iiik! Itse pääsin tutustumaan musikaaliin hiukan ennakkoon tällä viikolla, näin pienen teaser-pätkän sekä pääsin maistamaan Mbakeryn Tom-leivosta, josta laitoinkin Instagramiin kuvan. Leivoksia saa ensi viikosta alkaen Mbakeryn Turun Kauppahallin pisteestä. Teatterinäytösten lisäksi, tietysti.

Eipä muuta kuin Spotifyt popittamaan, biisiin pääsee tästä linkistä! Yay it's Friday! Free your ass and your mind will follow!

Sähköhomon latauspiste Turun Puutarhakadulla.

Turun mahdollisuudet nousta Suomen homopääkaupungiksi kasvavat juuri kohisten, sillä Turku on viimein kaupunkisuunnittelussaan huomioinut myös tarpeen sähköhomojen lataukselle. Turun keskusta sai hiljattain useita sähköhomon latauspisteitä.

Erityisen mielissään sähköhomon latauspisteistä on Turussa asuva, Suomen ainoaa gaylifestyle-blogia Tämän kylän homopoikaa kirjoittava bloggari. Latauspisteistä saatava virta tulee tarpeeseen.
- Olo on usein talvisin niin sanotusti vetämätön. Kun ei saa ketään vetämään itseään, eikä voimattomana voi loputtomasti itse itseäänkään vetää, ovat latauspisteet kaltaiselleni virtansa menettäneelle sähköhomolle käytännössä elinehto, bloggari kertoo. Turussa yritettiin pilottihankkeena ladata jo viime toukokuussa kaikki kaupungin sähköhomot yhdellä suurella, Kauppatorin tuntumaan asennetulla latauspisteellä. Kiitosta saanutta kokeilua onkin hyvä jatkaa näin talven pimeydessä, kun virta on vähissä.

Kaikkien latauspisteiden sijainnit eivät vieläkään ole julkisesti tiedossa, mutta silminnäkijät kertovat latauspisteitä löytyvän ainakin Puutarhakadulta sekä Alepubin kulmasta. Joulukuun pimeydessä valoa adventtikynttilän lailla loistavat latauspisteet on helppo huomata jo kaukaa. Varsinaista adventtikynttilää latauspisteillä ei kuitenkaan näy, mikä on tuottanut osalle lataajista mielipahaa.
- Usein kaupungilla asioidessani saatan kiertää latauspisteeltä toiselle. Erityisesti Puutarhakadun latauspisteestä saan usein niin paljon virtaa, että saatan jopa juosta Puolalanpuistoon johtavat portaat ylös. Adventtikynttilän puute ei todellakaan haittaa, sillä kynttilöitä voi katsella kotonakin, Tämän kylän homopoika-blogin kirjoittaja kertoo kokemuksistaan.

Turun lisäksi sähköhomojen latauspisteitä on kokeiltu myös Helsingissä. Nyt sähköhomojen latauksessa kokeillaan langatonta sähkönsiirtoa sosiaalisen median kautta koko valtakunnan laajuisesti. Tammikuun lopulla Turkuun tulee myös maailman ensimmäinen livelatauspiste Turun kaupunginteatteriin.

Olen parhaillaan Turun kaupunginteatterin pressitilaisuudessa ja iiiik, mitä uutisia kuulinkaan heti tähän viikon alkuun.

Turun kaupunginteatteri nimittäin tuottaa maailman kantaesitykseen Tom of Finland -musikaalin!

Ja jottei rima olisi turhan matalalla, löytyy musikaalin säveltäjäkaksikosta mm. PMMP:n säveltäjänä tunnettu Jori Sjöroos. Toisena säveltäjänä toimii turkulaisesta teatterielämästä monelle varmasti tuttu Jussi Vahvaselkä. Käsikirjoituksesta vastaa Tuomas Parkkinen ja ohjauksesta ja koreografiasta Reija Wäre. Toteutuksessa on vahvasti mukana myös Tom of Finland Foundation, kuten oikeastaan kaikessa, mitä Tom of Finlandin tavaramerkillä tehdään.

Tom-musikaali on osa Suomi100-juhlavuotta, eli ensi-iltaan musikaali tulee ensi vuonna. Huh, kun jännittää! Ja huh, miten siistiä, että Tom of Finlandista vihdoin aletaan ottaa hyötyä ja iloa irti ihan kunnolla. Että voidaan riehaantua muustakin kuin Angry Birdsistä.

Postaan ehkä myöhemmin lisää tietoa, fiiliksiä ja kuvia musikaalin tiimoilta. Oli vain pakko päästä heti tuoreeltaan jakamaan info teillekin. Tästä nyt aika vimmaisella sykkeellä uuteen viikkoon!

Helmikuun puolivälissä juhlittiin sekä Tommi Kinnusen uutta Lopotti-romaania että esikoisromaani Neljäntienristeyksen teatteriversiota. Ja kyllä niissä vain syytä juhlaan onkin!

Taannoin juhlittiin Logomossa ja Turun kaupunginteatterissa Tommi Kinnusen uutta Lopotti-romaania ja siinä sivussa myös kaupunginteatterin näytelmäversiota Kinnusen esikoisromaanista Neljäntienristeys.

En ole varsinaisesti vielä lukenut Lopottia, eli en osaa siitä sen suuremmin puhua. Tommi kuitenkin pyysi minua jo syksyllä Lopottia viimeistellessään lukemaan kirjaa ja kertomaan, mitä fiiliksiä kirja herättää. Ja herättihän se. Yleensä olen vähänkään historiallisille romaaneille aika allerginen: tuntuu, että historiaa tuntevilla kirjoittajilla on aina suuri tarve päästä briljeeraamaan sillä, kuinka minä tiedän. Lopotissa sellaista oloa ei kuitenkaan synny: tarkka taustatyö rakentaa ainoastaan uskomattoman hienon ja mielenräjäyttävän tarkan kuvan esimerkiksi sokean ihmisen elämästä. Tieto ei siis ole tietoa, vaan kirjan henkilön elämä. Ihan kuten pitää ollakin. En tiedä, tapahtuiko kirjalle jotakin mullistavaa muutosta näkemysteni jälkeen (mielipiteenihän toki on absoluuttinen totuus, eli sikäli kuvittelisi tapahtuneen). Ellei jotain kammottavaa notkahdusta ole tapahtunut, niin voin kyllä aivan vilpittömästi todeta kirjan olevan mielettömän hieno.

Ja kuitenkin mietitte, niin kyllä, on kirjassa homohahmokin ja sen takia kirjaa pääasiassa syksyllä luinkin. Ja sekin kuvaus oli hienoa ja aitoa. Ei oikein muuta voi sanoa, jos yksi kohtaus on sattumalta lähes sanasta sanaan omasta elämästäni. En kerro mikä, sitä voitte itse lukiessanne arvailla.

Ja jottei Lopotin julkkari-ilta olisi jäänyt lyhyeksi, pääsi samassa juhlahumussa vielä Turun kaupunginteatteriin katsomaan Neljäntienristeyksen! Siitä onkin sanottavaa, joskaan ei ihan kauheasti mitään pahaa. Mahtava kokemus! Oli vaihe, jolloin kaupunginteatterin jutut jäivät vähän valjuiksi: teemat, aiheet ja tunteet kyllä olivat suuria, mutta niiden käsittely ei. Kaikki oli kädenlämpöistä ja leppoisaa, sellaista varmaa ja turvallista. Se ärsytti. Nyt tästä tunnutaan kuitenkin päässeen, sillä Neljäntienristeyksessä oli hienosti uutta ja jännittävää: jo etukäteen lavarakennelma kiinnosti. Katsomo nimittäin oli sijoitettu kahdelle puolelle lavaa niin, että lava on keskellä. Näyttelijöiden lisäksi saattoi siis seurata vastapäätä istuvaa yleisöä. Näytelmän äänimaailma oli aivan omaa luokkaansa: lähes koko ajan kuului jostain päin jotakin pientä kiinnostavaa ääntä. Äänet eivät kuitenkaan häirinneet tai vieneet liikaa huomiota, vaan nimenomaan täydensivät vain kokonaisuutta.


Rakastin myös sitä, miten samaan aikaan lavalla tapahtui eri ajoissa tapahtuvia asioita ja miten eri aikojen tapahtumat kuitenkin yhdistyivät vähän samoiksi. Ajatus siitä, miten tietämättämmekin vuosikymmenten takaiset asiat vaikuttavat elämäämme on kiehtova. Tai miten ihmisten omat erilaiset puolet, ikään kuin risteyksiä nekin, näkyvät puvustuksessa asti. Eri ihmiset näkevät ihmiset eri suunnista ja kulmista, erilaisina.

Joonas Saartamo on ollut itselleni ennen hyvin epämiellyttävä katsottava, luultavasti läpeensä huonon Juoppohullun päiväkirja -elokuvan takia. Neljäntienristeyksen Onnina Saartamo on kuitenkin loistava, kuten myös Onnin miehiä näyttelevä Stefan Karlsson. Niin hienoa yhteensulautumista ja toisaalta erilläänpysymisen jännitettä, ettei katsoja aina ihan muista olevansa teatterissa. Ainoa hämmentäjä on Ulla Reinikaisen Kaarina, joka on tarpeettoman karikatyyrinen ja komediallinen hahmo. Roolisuorituksessa ei suinkaan ole vikaa, mutta roolihahmo tuntuu vain olevan väärässä näytelmässä. Tämä häiritsi tosin pääasiassa takanani istuneet katsojat, jotka ulvoivat naurusta kuin hulvattomimmassa kesäteatterikappaleessa, vaikkei kuluvassa kohtauksessa mitään hauskaa ollutkaan.