Tietoa mainostajalle ›

Iloinen uutinen tiistain tuikkeeksi! Eilen iltapäivällä alkoi Inspiration Blog Awards -äänestys ja nyt on kuulkaas niin, että minä olen e...

Iloinen uutinen tiistain tuikkeeksi!

Eilen iltapäivällä alkoi Inspiration Blog Awards -äänestys ja nyt on kuulkaas niin, että minä olen ehdolla Vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi!

Tuntuu, että viime aikoina on päässyt kirjoittamaan lähinnä yhteiskunnallista raivoa ja ränttäystä tai vähintäänkin oman elämänsä surkeuden valittelua. Ilmeisesti näin ei ole, tai sitten lukijakuntaani viihdyttävät asiat ovat jossain määrin arveluttavia.

Joka tapauksessa, nyt on se hetki, kun kuuluu äänestää! Äänestää voit täältä.

Äänestäminen käykin näppäränä lämmittelynä pian koittavia kuntavaaleja silmällä pitäen. Kuten vaaleissa aina, ovat kanssaehdokkaat kovia ja timanttisia. Oikeastaan vähän jopa ihmettelen, miten voin blogeineni olla tässä seurassa. Vähän toisaalta ihmettelen ehdokasasettelua muutenkin, sillä vierastan bloggaajien ja vloggaajien tunkua samaan kategoriaan. Ei kukaan palkitse kirjoja ja elokuviakaan samoissa kategorioissa, miksi siis blogeja ja vlogeja? Sitäpaitsi äänestysmuotoisessa kilpailussa blogien ja vlogien tyystin erilaiset seuraamistavat ja sitä myöden seuraajamäärät saattavat hiukan vääristää äänestystuloksia. Paitsi jos minä voitan, niin mitään ongelmaa ei ole eikä tulos ole todellakaan vääristynyt.

Kävi miten kävi, tulen olemaan itse gaalassa todella hyvännäköinen ja hakea tälläkin kertaa kaksi maltillisesti täytettyä viinilasia kerralla ja heti tarjoilijan silmän vältettyä kaataa kaksi lasia yhdeksi täydeksi lasiksi. Esitän täten myös minun ja kilpasisareni ja muutenkin jumalaisen Päivin puolesta toiveen, että kurkku-gintoniceja olisi tällä kertaa gaalassa taas tarjolla. Kokonaisin kurkuin, tietenkin.

Pitemmittä turinoitta, menkää ystävät toverit äänestämään jos ette vielä käyneet! Äänestäminen tapahtuu valitsemalla valikosta ensin kategoriaksi "Viihdyttävin" ja sitten klikkaamalla Äänestä-painiketta minun kuvani kohdalla. Muistakaa osallistua myös arvontaan: voitte voittaa liput tähän suureen juhlagaalaan!


Muutan Helsinkiin. Kuten blogistakin olette voineet lukea, on Helsinki houkutellut minua todenteolla ja lähes väkivaltaisesti repien jo hyv...

Muutan Helsinkiin.
Kuten blogistakin olette voineet lukea, on Helsinki houkutellut minua todenteolla ja lähes väkivaltaisesti repien jo hyvän tovin. Tuntuu, että viimeiset puoli vuotta on saanut suhata kaiken aikaa reppu selässä Turun ja Helsingin väliä jos minkä työkeikan, kekkerien tai kokoustamisen vuoksi. 

Samalla olen tajunnut, että olen ajatellut Helsinkiin muuttoa 12 vuotta. KAKSITOISTA. Kaksitoista vuotta on minkä tahansa asian suunnitteluun, pohdiskeluun ja haaveiluun tarpeeksi, ellei liikaa. Monestakin syystä palaset tuntuivat nyt loksahtavan paikalleen. Olisin joutunut joka tapauksessa muuttamaan nykyisestä asunnostani toiseen. Tuntui, että elämäni kaipaa uusia ympyröitä ja ulottuvuuksia. Rakastan Turussa monia paikkoja, niiden läheisyyttä ja helppoutta. Puistoja, kävelykatua, Kauppatoria ja jokirantaa. Ravintoloita, kahviloita, baareja, tapahtumia, museoita, festareita ja teattereita. Päivittäin samassa paikassa vastaantulevia tuntemattomia ihmisiä, tuttuja ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Turku on maailman parhaita paikkoja ja Turussa olen elänyt tähän asti onnellisimmat aikani.

Toisaalta niiden onnellisten aikojen päättyminen on tehnyt monista paikoista surullisia. Enkä jaksa ikuisesti liikkua päivittäin paikoissa, jotka tekevät surulliseksi.


Olin ensin muuttoni suhteen varma ja innoissani. Sitten hiipi pelko, ahdistus, suru ja kauhu. Mitä olen tekemässä, teenkö mitään, tapahtuuko tämä oikeasti, tapahtuu, voiko tästä seurata mitään hyvää, onko missään mitään järkeä. Hukunko suuren kaupungin melskeeseen ja kadotan itseni ja kaiken. Menetänkö kaiken ja sitten olen kaikin puolin köyhä ja eksyksissä, tietämättä mitä tehdä.

Toisaalta olen nähnyt ja kuullut ihmisistä, jotka muuttavat kaupungista toiseen hetken mielijohteesta tai lyhyellä varoitusajalla. En tiedä kenenkään menehtyneen tai näivettyneen kaupungista toiseen muuton vuoksi. Olen kaivannut ihmisiä tukemaan ja vakuuttamaan, että tämä on oikein ja onnistuu. Ja tuntenut kylmien solmujen kiertyvän vatsan pohjassa aina kun joku on sanonut tulevansa hirveän surulliseksi kun lähden.

Tätä kirjoittaessakin vähän itkettää. 


En ollut osannut varautua suruun ja vaikeuteen. Tuskin kukaan koskaan osaa ja miksi osaisikaan: ei surullisia asioita ajatella etukäteen. Samaan aikaan koen kuitenkin intoa ja toiveikkuutta. Säännöllisesti ihmiset Helsingistä kyselevät, koska muutan, minne muutan ja koska mennään skumpalle. Hirveään asuntopulaan ja järjettömiin vuokriin vedonneista uhkakuvailijoista huolimatta ihana ja järkevänhintainen kämppä löytyi hetkessä. On aavistus siitä, että olen elämässäni oikeilla jäljillä. Edelleen, takana on vaatimaton 12 vuoden Helsinki-haaveilu.

Haikeuden ja ihan puhtaan lähtemisen surun keskelläkin tuntuu kuitenkin hyvältä. Toiveikkaalta, innostuneelta ja siltä, että mitä vain voi tapahtua. Koska mitä vain voi tapahtua. Kevät on jo alkanut (olen onnellinen, että kevät alkoi niin, että ehdin nähdä sen ensipäivät Turussa) ja kesä tulossa. Pian voin kulkea Hakaniemenrantaa, miettiä poikia ja salmiakkia.

Ja kuten moni on muistuttanut ja olen itsekin itselleni luvannut: voin aina tarvittaessa palata Turkuun. Turku ei katoa minnekään. Kiitos Turku. Olet ollut hyvä.

Pelon- ja jännityksensekainen odotus päättyi viimein, kun Disney uusintaversio Kaunottaresta ja Hirviöstä ilmestyi viimein. Olen suhtautun...

Pelon- ja jännityksensekainen odotus päättyi viimein, kun Disney uusintaversio Kaunottaresta ja Hirviöstä ilmestyi viimein.

Olen suhtautunut viime aikoina aika neutraalisti Disneyn viime vuosien trendiin kuvata uusia, live action -versioita vanhoista klassikoista. Trendin aloittanut Maleficent oli mielestäni hyvä, vaikka aika onkin näyttänyt, ettei se kovin ikoniseen asemaan elämässäni noussutkaan. DVD löytyy kokoelmistani, mutta katsottu sitä on ehkä kerran.Tuhkimon katsoin kerran Netflixistä ja tyrmistyin. Kokemus oli kiusallinen.


Uutiseen Kaunotar ja Hirviö -uusintafilmatisoinnista suhtauduin jännittyneemmin: nyt ollaan ensikertaa itselleni merkityksellisen Disney-klassikon kimpussa. Oli vaarana, että nyt tuhoutuu paljon ja enemmän. Kaunotar ja Hirviö on nimittäin elokuva, jonka kaikenlaiseen uudistamiseen ja parantamiseen olen huomannut suhtautuvani todella nuivasti. Odotin aikoinaan DVD-julkaisua, mutta sen tullessa petyin. DVD:llä ei tietenkään ollut VHS:ltä tuttua kohinaa. Kuva oli kliininen eikä tuntunut elävältä. Siksi elokuva on mielestäni yhä parhaimmillaan VHS-nauhalta.

Kaunotar ja Hirviön ennakkotiedot kuitenkin lupailivat hyvää. Teaserit, trailerit ja biisiklipit enteilivät loistavuutta. Muutenkin upea Emma Watson vaikutti täydelliseltä Belleltä. Ja sitten, juuri ennen ensi-iltaa: puheet Disney-elokuvan ensimmäisestä homohahmosta.Voiko tämä olla edes totta.

Näillä eväillä elokuviin meno jännitti hulluna. Mahdollisuus pettymykseen oli olemassa. Niin paljon saattaisi tuhoutua iäksi.

Mutta ei, mikään ei tuhoutunut. Kun jo avauskohtauksessa meikattiin prinssiä, tiesin, että tulen nauttimaan. Sain jälleen hengittää vapautuneesti: tästä tulee hyvä, tämä toimii. Elokuva oli tehty hienosti alkuperäistä kunnioittaen ja silti uutta löytäen. Kohtaukset, vuorosanat ja hahmot olivat yllättävän yhteneviä alkuperäisklassikon kanssa, vaikka mukana oli toki uusiakin kohtauksia ja kappaleita. Alkuperäisestä on paha parantaa, mutta elokuvassa kuultavat uudetkin biisit olivat loistavia (erityisrakkautta kappaleelle Evermore). Elokuvan jo animaatiossakin nerokkaat huippukohtaukset, kuten Be My Guest -musiikkiosuus, nousivat uudessa versiossa vielä huimemmalle tasolle. Elokuvan parissa muistin sen kihelmöivän innostuksen ja jännityksen, mitä useasti koin Disneyn parissa lapsena. En uskonut tunteen voivan enää koskaan palata, mutta niin vain kävi. Paikoin elokuva tosin lipsahtaa liiallisesti fantasian puolelle, joka on edelleen Harry Potter -elokuvista parhaiten muistettavaan Emma Watsoniin yhdistettynä pieni riski.



Elokuva käsitteli yllättävän vahvasti esimerkiksi tasa-arvoa, eliitin etuoikeuksia, sukupuolen moninaisuutta ja vihan lietsonnan syntyä. Huomiota kiinnittivät myös ei-valkoiset näyttelijät. Se tuntui ehkä hieman kaavamaiselta, mutta  kaavamaisuudesta on toki helppo tulevaisuudessa edetä luontevuuteen. Joka tapauksessa oli ilo yllättyä lumotun esineen muuttuessa takaisin ihmiseksi, joka ei ollutkaan valkoinen.

Ja niin, se homohahmo. Kaikki mitä puhutaan on totta ja vielä vähän enemmänkin.

Kaunotar ja Hirviö on pitkästä aikaa täysin tyylipuhdas Disney-elokuva: sen parissa unohtaa ajan ja paikan. Sitä katsoessa nauttii joka hetkestä eikä haluaisi elokuvan loppuvan koskaan. Se itkettää ja naurattaa ja on kokonaisvaltaisen ihana olematta kuitenkaan lässy.

Alkuperäisklassikossa on kuitenkin yksi pieni, mutta itseäni aina häirinnyt ongelma, jota edes uusintaversio ei onnistu korjaamaan. Hirviö on nimittäin huomattavasti komeampi hirviönä kuin prinssinä.