Tietoa mainostajalle ›

Tänään on viimeinen Ydintalvipuutarha . Aula Cafén (jonka salaattibuffet on muuten yksi lempiloun...

Tänään on viimeinen Ydintalvipuutarha.

Aula Cafén (jonka salaattibuffet on muuten yksi lempilounaspaikkojani) vuokrasopimus loppuu elokuun myötä ja samassa yhteydessä tulee päätökseensä myös Ydintalvipuutarha. Salaattibuffettiin on pakko ehtiä lounastamaan vielä, Ydintalvipuutarhaankin yritän kovasti muiden loppukesän rientojen lomassa ehtiä.


Ydintalvipuutarhassa on ollut jonkinlainen turkulaisuuden ydin: Ydintalvipuutarhaan eksyäkseen on pitänyt pyöriä Turussa jo hetki. Siitä ei liiemmin puhuta tai mainosteta, se pitää vain tietää tai löytää. Itse kuulin Ydintalvipuutarhasta ensimmäisen kerran ehkä edellisvuonna. Viime kesänä kuvittelin ehtiväni Ydintalvipuutarhaan, vaan en vain ehtinyt. Tänä kesänä huomasin, että nyt on pakko. Muutaman kerran olen ehtinytkin piipahtaa. Pitkän kaavan mukaan viihtyminen on kuitenkin jäänyt.
 Ja taitaa myös jäädä. Jos hyvä tuuri käy, niin piipahtamaan ehtii huomenna. Paitsi jos sää ei suosi, ja vettä tulee saavista.


Kuten sanottu, Ydintalvipuutarhaan vähän liittyy turkulaisuuden ydin. Kun sitä ei ole, tuntuu osa Turkuakin näivettyvän. Turku tuntuu taas vähän latteammalta. Turun ytimen ohessa toisaalta tuntuu jotenkin jännittävältä: aivan kuin olisi tekemässä jotain kiellettyä. Istua nyt viinipullon kanssa museon pihalla keskellä yötä ja kuunnella vielä musiikkia. Tai aivan kuin olisi ulkomailla. Aivan kuin Suomessa nyt voisi olla ok, että museon yhteydessä on baari.


Oli miten oli, niin nyt ulkona on jo pimeää. Lämmintä onneksi oli vielä, paitsi jos sataa ja tuulee ja myrskyää. Miksi pitääkin olla syntynyt paikkaan, jossa vuodenajat antaa edellytykset ihmisarvoiselle olemiselle noin kolme kuukautta vuodesta.

Ollapa jossain, jossa voisi viettää torstai-yöt museon pihalla ympäri vuoden.

Kuvituksena puhelinräpsyjä Ydintalvipuutarhasta joidenkin viikkojen takaa.

Olen aina kuvitellut, etten voi käyttää hattuja. Lähinnä ongelmana on ollut pääni koko, johon on oll...

Olen aina kuvitellut, etten voi käyttää hattuja. Lähinnä ongelmana on ollut pääni koko, johon on ollut turha haaveilla vetävänsä mitään kauppaketjun one size fits all-hattuja. Tämän seurauksena olen kuvitellut pääni niin valtavaksi, että kertakaikkiaan mikään hattu koskaan ei mahdu eikä sovi. Paitsi ylioppilaslakki ja kultainen turbaani, joiden käyttötilaisuudet ovat valitettavan harvassa.


Sitten löysin kuitenkin snäppärin tai snapbackin tai mikä ikinä lippiksen nimi nykymaailmassa onkaan. Se yllätti, sillä se mahtui päähäni. Ei toki silleen niinku liikuttavilla pikkukoululaisilla, että silmät hädintuskin näkyy lipan alta, vaan silleen valoisasti ja söpösti lippa taivasta kohti osoittaen. Niin, että jumalaiset katseenkääntäjäkiharani mahtuvat juuri sopivasti keikkumaan lipan ja otsan välissä.

Lippiksestä innostuneena sain päähäni, siis niinku mielikuvatasolla, sailor capin eli merimieslakin. Ei sellainen valkoinen pahvilieriö eikä sellainen kuin Aku Ankalla, vaan sellainen vanha merikarhu-lakki. En tokikaan tullut ajatelleeksi, että sellainen voisi palvella omassa päässäni. Korvikkeeksi loin mielikuvan ja kesätavoitteen siitä, kuinka kauniissa kesäillassa kohtaan jonkun  söpön ja ihanan pojan, jolla on päässään tällainen sailorcap. Sitten pussailemme ihanasti suojissa metsien, rannoilla järvien, loisteessa auringon tai kuun, nurmilla niittyjen, uomissa jokien, katveessa pensaiden tai puun tai missä vaan ilta-auringossa ja kaikki on ihanaa.

Lopputulos oli se, että kerran näin festareilla kaukaa yhden, joka oli ehkä söpö. Hatustakaan en ole varma, että oliko sailorcap vai vaan sellainen lätsä. Oli hämärää ja olin humalassa, en voinut tilanteelle mitään.



No, joka tapauksessa, sitten tapahtui jotain. Menin ystävättäreni kanssa Carlingsiin (jossa en normaalisti käy ikinä). Näin siellä hattuja ja jotenkin uskaltauduin sovittamaan, kun kukaan ei ollut näkemässä. Hattuja oli eri kokoisia, tai siis ei ollut, koska kaikki muut koot olivat kuulemma tukusta ja koko maa(ilma)sta loppu. Mutta jäljelläoleva koko oli yllätysyllätys suuri eli minulle sopiva. Ja kamalan söpö, vaikka itse sanonkin. Ystävättäreni ystäväkin jostain syystä sai minusta hattuineni kuvan ostopäätöstä pohtiessani.

Hattu ilman muuta, kuului hänen näkemyksensä. Minä hieman toppuuttelin, että ehkä nyt jotain muutakin kuin hattu, mutta hatun ostin.

Kuvat: Heidi, kiitos! 

 

Huh ja puuh, sanattomaksi vetää. Kuten aika moni teistä varmaan on lukenutkin, kirjoitin keskiviik...

Huh ja puuh, sanattomaksi vetää.

Kuten aika moni teistä varmaan on lukenutkin, kirjoitin keskiviikko-iltana Sanni-kohusta ja siitä, mikä kohussa itseäni vituttaa.

Vuosien saatossa on tullut kirjoiteltua kaikenlaista, tietoista provosointiakin, politiikasta ja yhteiskunnasta ja kulttuurista ja seksistä ja ties mistä. Kirjoitukset ovat toki levinneet ihan kivasti, saaneet kiitosta ja herättäneet keskustelua. Kokemuksesta tiedän, mikä toimii ja mikä ihmisiä herättelee. Tiesin myös eilen Sanni-kohusta kirjoittaessani, että aihe varmasti kiinnostaa ja tuo varmasti ihan kivasti kävijöitä blogiin.

Mutta ei saatana. Keskiviikon ja perjantai-illan välisenä aikana blogissa on käynyt melkein 65 000 yksittäistä ihmistä. 65 000. Tämän kylän homopojan FB-sivun julkaisu on tavoittanut 205 000 henkilöä.

Etukäteen ajattelin, että jos nyt vaikka 4 000 kävijää lukisi, niin kannatti jo kirjoittaa. Näköjään kannatti.


Täytyy nyt vielä erikseen sanoa, että Sanni-kohusta kirjoittamani postaus on ihan ehdottomasti ja kiistattomasti ja epäilyksettä bloggarin urani luetuin ja jaetuin postaus. Se on tavallaan huvittavaa, kun olen kuitenkin kirjoittanut paljon vakavammista ja tärkeämmistäkin asioista. Vaikka pop-musiikki, siitä tehtävät videot ja niiden herättämä keskustelu heijastelevatkin aikaamme ja elämäämme, on tässä maailmassa silti aika paljon tärkeämpiäkin asioita. Siksi suosio yllätti.

Että juu, ei tässä muutaku että toivon että kaikki postauksen lukeneet jäävät blogini vakiolukijoiksi ja käyvät blogissa vaikka kerran viikossa. Pari kertaa kuussakin on ihan hyvä, jos ei ihan joka viikko ehdi.

Kuvassa nautin lasillisesta torstai-iltana Taiteiden yössä, tänään lähden laivalle pyörimään diskolattialle. Ihanaa lauantaita, ystävät hyvät!