Tietoa mainostajalle ›

Jotenkin yhtäkkiä koko Suomi katsoo televisiosta vain tyhjäpäisiä hömppäohjelmia. Itse en ole koskaan ymmärtänyt niitä, enkä haluakaan ymmär...

Jotenkin yhtäkkiä koko Suomi katsoo televisiosta vain tyhjäpäisiä hömppäohjelmia. Itse en ole koskaan ymmärtänyt niitä, enkä haluakaan ymmärtää. Silti tärkeänä ihmisenä kuitenkin katsoin ja jaan nyt teille näkemykseni ja tuntoni erilaisista ohjelmista. Niitä siteeraamalla voitte saada tiedostavan mutta viihdyttävän ihmisen imagon kahvipöydissä ja kotisohvilla.

1. Bachelor Suomessa Mies halusi Naisensa olevan pullantuoksuinen, mutta kodin tuoksuvan sämpylältä. Tavallaan järjetöntä, kaikkea ei voi saada. Toisaalta tajusin, että on energiatehokasta paistaa useampikin nisu ja jyvänen samalla uuninlämmityksellä. Sillä taka-ajatuksella lienee sankarimmekin liikenteessä. Hyvä, bachelor! Toinen kysymys on tietysti se, voisiko herra Bachelor pyöräyttää pullansa ihan itse, aivan kuten haluaa lapsensakin tehdä. Naisen lapset eivät kelpaa, miksi siis naisen valmiiksitekemät vehnäset ovat ok?

2. Jossain mielenhäiriössä vilkaisin myös Temptation Island Suomea, joka on mielestäni järkevimmin nimetty televisio-ohjelma heti MTV Sport Uutisten jälkeen. En ymmärtänyt ohjelmasta mitään. En jotenkin tiedä, että mistä tai niinku mitäköhän pitäis tai että niinku. MI-TÄ. Onko ohjelmassa tarkoitus saada vieteltyä, pysyä viettelemättömissä vai kenties naida lätkyttää kuin viimeistä päivää mutta ensimmäisessä jaksossa teeskennellä, ettei tee mieli läiskyttää airoilla lammen pintaa? Voittaako joku rahasumman tai etelänmatkan? Kuka? Kenen ansiota voitto on, toisen vai oman itsen? Koska tulee se kausi, jolloin varatut kiimakallet odottavat paratiisisaarella vapaamielisiä neitoja kieli pitkällä, mutta kaikkien yllätykseksi paikalle saavunkin minä, joka olen myös sattumalta päästänyt pakoveneen irti laiturista?

Slutshaming ja kaikki muukin mölleily on yksiselitteisen perseestä, mutta siis omakohtaisesti ihan tosi harvoin on toiminut sellainen iskurepliikki, että yleisesti kaikille esittäytyessäni vähän jo ehdottelen, että tykkään ratsastaa ilman hevosta. Toimiessaan repliikki on erinomainen hyvä, mutta ne toimivat hetket ovat todella harvassa. Varsinkin silloin, jos sekä kilpasisaret, että kilpailun palkinnot, että palkintojen daamit ynnä koko Suomi vahtivat sinua silmä kovana. Villeimmät iskurepliikkinsä on tehokkainta säästää hieman myöhemmäksi.


3. Jo jokunen viikko sitten alkoi myös Riisutut! Sen konsepti on hyvinkin kiehtova ja järkevä ja se lienee Survivorsin ensimmäisen kauden jälkeen ensimmäinen tosi-tv-ohjelma, jonka katsomisen sallin itseni häpeilemättä! Se tuottaa jonkinlaista ajatustyötä myös katsojassa ja ensimmäistä jaksoa katsoessa itseänikin hiukan ahdisti. Luopua nyt aivan kaikesta ja köllötellä kelteisillään paljaalla lattialla, pienen lämpöpatterin vieressä. Eilen näin jakson, jossa Kristoffer oli Gay Gaalassa ajohaalarissa. Oiva osoitus siitä, miten näppärästi voi sekä luopua kaikesta että flirttailla fetissikuvastolla edustustilaisuudessa: hävittää kaiken paitsi ajohaalarin! Mediaseksiä tihkuu ja on samalla tiedostava ja anti-materialisti. Hienoa! Tiedän jo, mitä laitan seuraaville kekkereille päälle.

4. En olekaan aikoihin kirjoittanut Salkkareista! Se johtuu siitä, että en ole oikein tullut edes katsoneeksi Salattuja elämiä Eliaksen kuoleman jälkeen. Nyt olen kuitenkin katsonut ja yllätyin! Enpä olisi uskonut, että sanon tätä, mutta sanonpa kuitenkin: ihanaa ja raikasta, että Salatuissa elämissä käytetään taas kummitusta tai harhanäkyä juonenkäänteenä. Eliaksen haamu ensin auttamassa Mariannaa tunnustamaan Eliaksen tapon ja sitten vielä auttamassa Lari uuden elämän alkuun, surun yli. Miten kaunista ja herkkää, melkein itkettää.

Nyt olen saanut sanottua kaikki ne ajatukset, jotka mielessäni viimeaikojen televisiotapahtumiin liittyen ovat olleet! Nyt lupaan vaieta iäksi aihealueesta tosi-TV. Paitsi että juuri sain korvanappiini tiedon, että on myös Julkkisselviytyjät sekä Treffaa mun vanhemmat, jotka minun pitäisi katsoa.

Tosi-TV on aukko, joka imaisee sisäänsä heti, kun hiukan antaa pikkusormea. Äpyyy-vä.

Iloinen uutinen tiistain tuikkeeksi! Eilen iltapäivällä alkoi Inspiration Blog Awards -äänestys ja nyt on kuulkaas niin, että minä olen e...

Iloinen uutinen tiistain tuikkeeksi!

Eilen iltapäivällä alkoi Inspiration Blog Awards -äänestys ja nyt on kuulkaas niin, että minä olen ehdolla Vuoden viihdyttävimmäksi blogiksi!

Tuntuu, että viime aikoina on päässyt kirjoittamaan lähinnä yhteiskunnallista raivoa ja ränttäystä tai vähintäänkin oman elämänsä surkeuden valittelua. Ilmeisesti näin ei ole, tai sitten lukijakuntaani viihdyttävät asiat ovat jossain määrin arveluttavia.

Joka tapauksessa, nyt on se hetki, kun kuuluu äänestää! Äänestää voit täältä.

Äänestäminen käykin näppäränä lämmittelynä pian koittavia kuntavaaleja silmällä pitäen. Kuten vaaleissa aina, ovat kanssaehdokkaat kovia ja timanttisia. Oikeastaan vähän jopa ihmettelen, miten voin blogeineni olla tässä seurassa. Vähän toisaalta ihmettelen ehdokasasettelua muutenkin, sillä vierastan bloggaajien ja vloggaajien tunkua samaan kategoriaan. Ei kukaan palkitse kirjoja ja elokuviakaan samoissa kategorioissa, miksi siis blogeja ja vlogeja? Sitäpaitsi äänestysmuotoisessa kilpailussa blogien ja vlogien tyystin erilaiset seuraamistavat ja sitä myöden seuraajamäärät saattavat hiukan vääristää äänestystuloksia. Paitsi jos minä voitan, niin mitään ongelmaa ei ole eikä tulos ole todellakaan vääristynyt.

Kävi miten kävi, tulen olemaan itse gaalassa todella hyvännäköinen ja hakea tälläkin kertaa kaksi maltillisesti täytettyä viinilasia kerralla ja heti tarjoilijan silmän vältettyä kaataa kaksi lasia yhdeksi täydeksi lasiksi. Esitän täten myös minun ja kilpasisareni ja muutenkin jumalaisen Päivin puolesta toiveen, että kurkku-gintoniceja olisi tällä kertaa gaalassa taas tarjolla. Kokonaisin kurkuin, tietenkin.

Pitemmittä turinoitta, menkää ystävät toverit äänestämään jos ette vielä käyneet! Äänestäminen tapahtuu valitsemalla valikosta ensin kategoriaksi "Viihdyttävin" ja sitten klikkaamalla Äänestä-painiketta minun kuvani kohdalla. Muistakaa osallistua myös arvontaan: voitte voittaa liput tähän suureen juhlagaalaan!


Muutan Helsinkiin. Kuten blogistakin olette voineet lukea, on Helsinki houkutellut minua todenteolla ja lähes väkivaltaisesti repien jo hyv...

Muutan Helsinkiin.
Kuten blogistakin olette voineet lukea, on Helsinki houkutellut minua todenteolla ja lähes väkivaltaisesti repien jo hyvän tovin. Tuntuu, että viimeiset puoli vuotta on saanut suhata kaiken aikaa reppu selässä Turun ja Helsingin väliä jos minkä työkeikan, kekkerien tai kokoustamisen vuoksi. 

Samalla olen tajunnut, että olen ajatellut Helsinkiin muuttoa 12 vuotta. KAKSITOISTA. Kaksitoista vuotta on minkä tahansa asian suunnitteluun, pohdiskeluun ja haaveiluun tarpeeksi, ellei liikaa. Monestakin syystä palaset tuntuivat nyt loksahtavan paikalleen. Olisin joutunut joka tapauksessa muuttamaan nykyisestä asunnostani toiseen. Tuntui, että elämäni kaipaa uusia ympyröitä ja ulottuvuuksia. Rakastan Turussa monia paikkoja, niiden läheisyyttä ja helppoutta. Puistoja, kävelykatua, Kauppatoria ja jokirantaa. Ravintoloita, kahviloita, baareja, tapahtumia, museoita, festareita ja teattereita. Päivittäin samassa paikassa vastaantulevia tuntemattomia ihmisiä, tuttuja ihmisiä, kavereita ja ystäviä. Turku on maailman parhaita paikkoja ja Turussa olen elänyt tähän asti onnellisimmat aikani.

Toisaalta niiden onnellisten aikojen päättyminen on tehnyt monista paikoista surullisia. Enkä jaksa ikuisesti liikkua päivittäin paikoissa, jotka tekevät surulliseksi.


Olin ensin muuttoni suhteen varma ja innoissani. Sitten hiipi pelko, ahdistus, suru ja kauhu. Mitä olen tekemässä, teenkö mitään, tapahtuuko tämä oikeasti, tapahtuu, voiko tästä seurata mitään hyvää, onko missään mitään järkeä. Hukunko suuren kaupungin melskeeseen ja kadotan itseni ja kaiken. Menetänkö kaiken ja sitten olen kaikin puolin köyhä ja eksyksissä, tietämättä mitä tehdä.

Toisaalta olen nähnyt ja kuullut ihmisistä, jotka muuttavat kaupungista toiseen hetken mielijohteesta tai lyhyellä varoitusajalla. En tiedä kenenkään menehtyneen tai näivettyneen kaupungista toiseen muuton vuoksi. Olen kaivannut ihmisiä tukemaan ja vakuuttamaan, että tämä on oikein ja onnistuu. Ja tuntenut kylmien solmujen kiertyvän vatsan pohjassa aina kun joku on sanonut tulevansa hirveän surulliseksi kun lähden.

Tätä kirjoittaessakin vähän itkettää. 


En ollut osannut varautua suruun ja vaikeuteen. Tuskin kukaan koskaan osaa ja miksi osaisikaan: ei surullisia asioita ajatella etukäteen. Samaan aikaan koen kuitenkin intoa ja toiveikkuutta. Säännöllisesti ihmiset Helsingistä kyselevät, koska muutan, minne muutan ja koska mennään skumpalle. Hirveään asuntopulaan ja järjettömiin vuokriin vedonneista uhkakuvailijoista huolimatta ihana ja järkevänhintainen kämppä löytyi hetkessä. On aavistus siitä, että olen elämässäni oikeilla jäljillä. Edelleen, takana on vaatimaton 12 vuoden Helsinki-haaveilu.

Haikeuden ja ihan puhtaan lähtemisen surun keskelläkin tuntuu kuitenkin hyvältä. Toiveikkaalta, innostuneelta ja siltä, että mitä vain voi tapahtua. Koska mitä vain voi tapahtua. Kevät on jo alkanut (olen onnellinen, että kevät alkoi niin, että ehdin nähdä sen ensipäivät Turussa) ja kesä tulossa. Pian voin kulkea Hakaniemenrantaa, miettiä poikia ja salmiakkia.

Ja kuten moni on muistuttanut ja olen itsekin itselleni luvannut: voin aina tarvittaessa palata Turkuun. Turku ei katoa minnekään. Kiitos Turku. Olet ollut hyvä.