Tietoa mainostajalle ›

Yhteistyössä Lindauer & Suomen Blogimedia Olemme parin ystäväni kanssa kerääntyneet kokkai...

Yhteistyössä Lindauer & Suomen Blogimedia

Olemme parin ystäväni kanssa kerääntyneet kokkailemaan ja siemailemaan säännöllisesti yhdessä. Paitsi tällä kertaa kokoontuessamme heräsi ajatus siitä, että emme ehkä ole kokoontuneet luonani viime joulun jälkeen. Siis käytännössä vuoteen. Mikä onni, että viimein ymmärsimme jälleen kokoontua!

Usein harmaita hiuksia on tuottanut sopivien ruokalajien löytäminen. Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin toisin, sillä minä saatoin ylpeänä ilmoittaa, että täällä on muonat ja Lindauerin skumpat valmiina, ei tarvitse kuin saapua (ja vähän kokata). Marin blogista nimittäin löytyi valmis menu, joka oli suunniteltu juuri Lindauer-kuohuviinejä silmällä pitäen. Ihanaa! Vaikka pidänkin itseäni varsin hyvin tiedoin varustettuna viinisieppona, olen aina kuitenkin hiukan epävarma siitä, mitä kannattaa juoda minkäkin ruuan kanssa. Tässä olen havainnut kuohuviinin oivalliseksi ratkaisuksi!


Kannatan mutkatonta suhtautumista. Samasta mutkattomuuden kaipuusta (ja vähäisen kaappitilan kirouksesta) johtuen en ole ostanut edes viinilaseja. Muutama kuohuviinilasi on ilmestynyt jostain, ja siksi kuohuviinit ovatkin nousseet suosikkijuomakseni viime aikoina. Jotenkin kuohuviiniä voi juoda helposti aika paljon, tai siis että se on samaan aikaan juhlallinen ja hienostunut ja sopii yllättävän hyvin melkeinpä kaiken kanssa. Sen verran kuitenkin haluan vapautuneimpia juhlajuoman ystäviä toppuutella, että suoraan pullosta kuohuviiniä ei kannata eikä oikeastaan edes voi juoda. Ku siinä on ne kuplat nääs.

Olin etukäteen katsonut, että Marin suunnittelemat reseptit ovat sormisyötäviä. Ajattelin sormisyötävät helpoiksi ja näppäriksi ja ajattelin, että kokkailut hoituvat helposti ja nopeasti toisella kädellä. Toisessa kädessä kun on se kuohuviinilasi. Jotenkin ehkä yhdistin sormisyötävät ja sormiruokailun, siis sellaisen lasten helpon napostelun. Olen tosiaan saattanut bailata hiukan liikaa mammabloggarien kanssa.

Helppoja syötäviä sormisyötävät toki ovatkin, mutta niiden tekemisessä on omat niksinsä. En kerro tätä virallisesti, mutta hiljaa voin kuiskata teille, että esimerkiksi serrano-salaattikipoista sain onnistumaan välttävästi yhden, muista tuli epäilyttäviä kökköjä. Koska ruokaileva seurueemme oli vain kolmihenkinen, teimmekin ovelasti salaatit juomalaseihin. Näin salaattiannos kasvoi hieman ja oli silti mielestäni kivannäköinen. Oivallinen ratkaisu myös silloin, jos seurueeseen kuuluu lihaa syömättömiä henkilöitä!

Muutenkin jouduin hiukan oikomaan reseptiikassa: illallisvieraani ilmoittivat heti, etteivät tule paikalle, jos minä tai kukaan muukaan uppopaistaa yhtikäs mitään. Arancinitkin syötiin siis risottona, mikä suurena risottofanina kyllä miellytti itseänikin enemmän. Olen kyllä joskus maistellut arancinejakin ja voin suositella niiden kokkaamista kaikille, kunhan sammutuspeitteet ovat hollilla!


Kokkailun lomassa puhuimme viininmaistelusta ja taiteesta keskustelemisesta. Että on täysin ok ihan itse keksityin ilmaisuin kertoa mistä pitää ja miltä tuntuu, oli kyse sitten viinistä tai taideteoksesta. Keskusteluun päästiin kun yritin hakea adjektiivia kuvaamaan kuohuviinissämme olevaa shampanjamaisuutta. Shampanjamainen toki itsessään olisi jo adjektiivi, mutta yritin saada muutkin havaitsemaan maun, jota tarkoitin. Eli että miltä se shampanjamaisuus maistuu.

Kokkailun lomassa viihdytin vieraitani kertomalla yksityiskohtaisesti taannoisista kommelluksistani Lindauerin kuohuviinien kanssa. Olin nimittäin harjoittelemassa kuohuviinipullon avaamista sapelilla. Lopulta jopa minä sain sivallettua pullon auki lähes vaivattoman näköisesti, mutta voin kertoa, että tekniikan haltuunotto oli haastavaa. Ja jos nyt ihan rehellisesti sanon, taas epävirallisesti ja hiljaa kuiskaten, oli lopullinen onnistumiseni vahinko. En vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä oli se ratkaiseva korjausliike tekniikassani, jolla lopulta onnistuin. Vaikka mitäpä sitä ei ylellisyydenjanoinen ihminen kuohuviinipullon avatakseen tekisi. Jopa riehuisi vähän miekka kädessä, näköjään. Tämä kaikki on tietenkin taltioitu videolle, jonka voitte kurkata Instagramistani.

Menuun kuuluivat myös kylmäsavulohitäytteiset blinit. Ne tein jopa ohjeen mukaan! Olin itsestäni ylpeä! Vieraani tosin sanoivat jotain että aika rapsakoita ja tummapintaisia, mutta minä valistin heitä karsinogeenin hyvistä terveysvaikutuksista. Tai miten se nyt oli. Ja runsaalla täytteellä sai kuitenkin peitettyä loihtimani ensiluokkaisen paistopinnan. Yhden yhtä lettusta ei myöskään jäänyt syömättä, että tokkopa tuo paistopinta vieraitani liikaa häiritsi.



Aika pian aterian päätyttyä oli mukava kellahtaa retkottamaan vatsansa viereen vuoteelle. Sopivassa juhlaseurassa niin on luontevaa tehdä, kerran sängyssäni makasi eräissä illanistujaisissa yhdeksän ihmistä. Vielä hetken jaksoi vuoteella köllöttäen jutustella ja siemaista viimeiset roseekuohuvan tipat lasin pohjalta. Lopulta alkoi kuitenkin uni houkutella.

Juhlien jälkeisistä aamuista taas monilla on varmasti hyvin kirjavia kokemuksia, mutta näiden kekkereiden jälkeen aamulla vain hymyilytti. Tyhjien pullojen ja tiskaamattomien lasien sekaan kaivoin pienen kolon, johon sain katettua itselleni muhkean aamiaisen eilisillan jämistä. Vain loppunut kuohuviini hieman harmitti, ei tilkahdustakaan minkään pullon pohjalla. Mimosa ilman appelsiinimehua olisi sopinut aamuhetkeeni ihanasti, tuoden vielä pieneksi hetkeksi menneen illan ilot ja uuden aamun juhlallisuuden, kun lasit kimmelsivät aamuauringossa.

Lisää Lindauerin kuohuviineistä voitte lukea Alkon verkkokaupasta täältä ja täältä.

Valviran alkoholimainoksia koskevat säädökset huomioiden joudun taas vähän hassusti pyytämään, ettette juttele kommenttiboksissa alkoholista, vaan esimerkiksi ruuasta ja ihanasta tunnelmasta.

Kuten olen moneen pitkin syksyä ja vuotta kirjoitellutkin, niin nyt on ollut uuvuttavaa ja rankkaa. ...

Kuten olen moneen pitkin syksyä ja vuotta kirjoitellutkin, niin nyt on ollut uuvuttavaa ja rankkaa. Varsinkin loppusyksystä ja vuodesta tuli paljon rankempi mitä kuvittelin.

Siksi joulua ja loppuvuotta onkin odottanut ihan uudella innolla. Ei pelkästään joulun tai loman vuoksi, vaan siksi, että on ihan todella ollut kunnon loman tarpeessa.

Siksi onkin ollut siunaus, että joulunviettopaikka lyötiin lukkoon jo kesällä. Ja siihen paikkavalintaan vaikutti yksi hyvinkin itsestäänselvä artisti, yhdellä hyvinkin itsestäänselvällä biisillä.


Ja se biisi on kyllä toiminut varavirtalähteenä pitkin syksyä. Enää kaks kuukautta lähtöön, biisi täysille ja minidisco pystyyn. Enää kuukausi lähtöön, biisi repeatilla täysille ja minidisco pystyyn. Enää kaks viikkoa, eikä biisiä oikeastaan kannata välillä enää sammuttaa, kun sitä kuuntelee kaiken aikaa.

Sillä.....

Tunkkinne pitäkää hei, malja nousee vapaudelle
Nyt tai ei koskaan, beibe, aurinkoon
Lipun lunastin ja lennän etelään, lennän etelään
Tarpeekseni saanut oon 
Synkästä ja lennän etelään, lennän etelään
Meen Malagaan tai mihin vaan
Elämän kevääseen


Jep. Kyllä. Oikein arvattu. Vietän seurueineni joulun Malagassa. Olen innoissani, olen ollut jo hyvin pitkään. Alunperin ajatus Malagasta oli vähän sellainen vitsi, jota en osannut ajatella todeksi, ennen kuin muu seurue lähetti Whatsappissa paljon puhuvat ruutukaappaukset Helsinki-Malaga-lentojenvarauksesta saatetekstillä käyks nää päivät.


Viime joulu Gdanskissa oli ihana, joten ei ole epäilystäkään, etteikö joulu Malagassa samalla seurueella olisi yhtä erinomainen tai jopa parempi.









Palaan näihin Malagan ihmeisiin vielä lähempänä ja aivan varmasti myös reissun jälkeen lukuisia kertoja. Mutta tämä tällaisena väli-ilmoituksena. Joulu ja loma todella tulevat! En voi uskoa tätä!




Postauksen kuvat jotakin niinkin jännittävää kuin Aboa Vetus & Ars Novan sisäpihan suihkulähde ja ylellinen wc-tila viime elokuulta. On niissä vähän etelän tunnelmaa.


Tälle syksylle odoteltiin aika vimmaisesti Syysprinssin filmatisointia. Huonona kirjallisuuden opisk...

Tälle syksylle odoteltiin aika vimmaisesti Syysprinssin filmatisointia. Huonona kirjallisuuden opiskelijana en ollut lukenut tätäkään klassikkoa. Hyvänä opiskelijana päätin, että luen kirjan ja menen vasta sitten katsomaan filmatisoinnin. Sillä niin kuuluu kirjojen leffa-adaptaatioiden kohdalla toimia.

Mutta kas kummaa, en lukenut kirjaa, vaan säntäsin elokuviin, kun ehdotus leffaan menosta tuli. Tiesin tarinan lähtöasetelmat ja suurpiirteiset kuviot ja seuraukset. Käsiteltävät teemat olivat aika klassisia, ihmistä kosiskelevia aiheita: suuri ja myrskyisä rakkaus, retronostalgiafiilistely ja mielenterveysongelmat. Kaikki yleisesti taiteessa käytettyjä ja ihmisiä puhuttelevia aiheita.

No, menimme elokuviin ja olin elokuvasta hyvin fiiliksissä. Paljon kauniita kuvia, lähikuvia, ilmeitä ja yksityiskohtia. Ja ihania valoja. Ja tietysti Helsinkiä, jota voisin katsoa valkokankaalta vaikka ihan pelkästään.

Elokuvan näkemisestä on toki jo tuokio, eikä se näköjään pyöri enää kuin päivisin Tampereella, mutta halusin silti kirjoittaa siitä ja kirjasta. Toisaalta hyvistä kirjoista puhuminen on ajatonta eikä silleen sido mitään mihinkään, vaikka ajankohtaisuuden nimissä nämäkin ajatukset olisi voinut jakaa jo aikoja sitten.

Elokuvan jälkeen mietin kirjan lukemista. Jotenkin höyrypäisenä lähdin junalla Helsingistä Turkuun. Ostin sikahintaiset ja ylelliset eväät rautatieasemalta ja piipahdin vielä rautatieaseman pokkarikauppaankin vilkaisemaan. Jotenkin leffakansilla myytävä pokkari osui silmiini ja päätin hetken mielijohteesta napata sen mukaani matkalukemiseksi.

Ja voi miten hyvä ratkaisu se olikaan. Luin koko matkan  autuaassa ja hurmoksellisessa tilassa, en muista koska olisin lukenut niin. Jotenkin kuvailu, kieli, tapahtumat ja kaikki veivät niin kierroksilla mukanaan. Lukemisesta tuli hymähtelevä hyvä mieli ja huomasin nyökytteleväni mukana, että juuri noin. Jotenkin tuntui toisaalta hauskalta lukea provosoivia punk-henkisiä kirjoituksia omaan lehteensä suunnittelevista kirjallisuuden opiskelijoista, kun itse oli juuri aiemmin päätoimittajana johtanut kirjallisuuden opiskelijoiden pohjalima-teemaisen lehden suunnittelukokousta. Tunnistin itseni ja siksi se niin hauskalta tuntuikin. Samalla mietin, kuinka ehkä juuri minun nykyisessä tuttava-, kaveri-, ja ystäväpiirissäni ovat tulevaisuuden suuret kirjailijat ja muut taiteilijat.

Mitä pidemmälle kirjaa luin, sitä enemmän ymmärsin, mikseivät kirjan fanit välttämättä ole pitäneet elokuvasta. Ei se välittänyt olennaisia asioita kirjasta, vaikka pienet yksityiskohdat kultakalamaljoja myöten olivatkin tarkasti siirretty kirjasta elokuvaksi. Moni asia, kuten sivuhenkilöt, jäivät käsittämättömäksi, irralliseksi, ilman mitään yhteyttä minnekään tai kokonaan pois. Ja vaikka kirjaimellisen hullusta rakkaudesta, siis romanssista vakavasti mielenterveysongelmaisen ihmisen kanssa, saa toki suuria palavan rakkauden kuvauksia, syyllistyi elokuva minusta siihen, mihin ei pitäisi. Ailahtelevaisen, harhaisen ja täysin epävakaan ihmisen kanssa seurustelu kun nyt ei todennäköisesti ole lopultakaan yhtään niin romanttista ja upeaa, kuin elokuva vähän antoi ymmärtää. Tai ainakin se hyvin häivytti ne pienet piinallisuudet, jotka taas kirjassa tulivat hyvin selvästi esiin.

Usein varoitellaan siitä, kuinka upeasta lempikirjasta tehty kamala elokuva voi pilata kirjankin. Jos tärkeitä asioita on muutettu, ihmiset näyttävät väärältä eli poikkeavat omasta mielikuvituksesta tai elokuva ylipäätään on huono. Itselleni kävi Syysprinssin kanssa sikäli onnekkaasti: hyvä elokuva sai löytämään erinomaisen kirjan, juuri oikeaan aikaan. Kun luin kirjan, huomasin, ettei elokuva ehkä sitten lopulta ollut lähelläkään sitä hyvää, mitä kirja oli. Voin kuitenkin olla onnellinen, että luin kirjan vasta jälkeenpäin. Muuten hyvä kirja olisi voinut mennäkin pilalle.

Olen viime aikoina saanut ja hankkinut hirveät määrät kirjoja. Monet olen lukenut, mutta aika moni on jäänyt merkityksettömäksi, enkä koe oikeastaan edes tarvetta säilyttää niitä. Syysprinssissä sen sijaan vähän hävettää nuo leffakannet ja pokkarius. Täytyy ehkä hankkia kirjasta sen arvoinen, kunnollinen versio. Oikeilla kansilla, ilman näyttelijöiden kuvia, vaikka Lauri Tilkanen ja Laura Birn roolinsa mallikkaasti hoitivatkin. Vaikkei se elokuvakaan kaikesta kritiikistäni huolimatta ollut huono: kirjaa tuntemattomalle katsojalle hyvinkin nautittava kokemus, kuten itse huomasin.

Mutta jotenkin uusi lempikirjani ansaitsee aivan oikean kirjan aseman hyllyssäni.