Tietoa mainostajalle ›

Olin muuten yllättynyt, kuinka paljon teitä lukijoita tuli moikkailemaan ja pyytämään selfieitä Turk...

Olin muuten yllättynyt, kuinka paljon teitä lukijoita tuli moikkailemaan ja pyytämään selfieitä Turku Pridessä! Jokunen vuosi sitten Helsinki Pridessä vähän jopa hämmennyin, kun yhtäkkiä lukijoita kertyi jonoksi asti ympärille. Sittemmin on ollut rauhallisempaa, vaikka meininki blogin ympärillä muuten onkin kasvanut.

Ja siis on aina ihanaa, kun tulette juttelemaan ja moikkaamaan! Saa tulla! Tuntuu hassulta ja hämmentävältä, mutta hyvällä tavalla.

Suosikkipalautteeni tuli kuitenkin Turku Priden puistojuhlassa. Sen antaja seuralaisineen jäi jokseenkin ällistyneenä seisomaan eteeni ja tuijottamaan ja lausui sitten:

"Sä oot kyl upee! Ja Instagramissa niin komee! Ja oot kyl nytki tosi tyylikäs! Pidä toi!" 

Kiitos! Pidän kyllä! Ja laitan palautteen ehkä ansioluettelooni. 
Ja tämä kehuttu Insta-tilinihän löytyy siis nimimerkillä tamankylanhomopoika.




Pride-viikkojen kulkuepäiviin liittyy aina ihana ilmiö ja tunne. Sen huomaa heti aamusta. Kaupungill...

Pride-viikkojen kulkuepäiviin liittyy aina ihana ilmiö ja tunne. Sen huomaa heti aamusta. Kaupungilla kävellessä tulee vastaan ihmisiä, joista näkee, että nää on niin Priden takia täällä. Joillain on jo kulkueasut päällä tai glitterit kulmissa, toisilla pieni sateenkaaripinssi rinnassa. Monet ovat tulleet jostain kauempaa ja ovat paikalla hyvissä ajoin. Voi luoda merkitseviä katseita samalla asialla liikkuviin vastaantulijoihin.

Siinä on jotain kaunista ja herkkää salaliittolaisuuden ilmentymää, joka ilahduttaa minua vuosi toisensa jälkeen.

En ehtinyt Turku Priden kulkueeseen tänäkään vuonna, koska olin työkeikan vuoksi estynyt, mutta puistojuhlaan ehdin miltei koko ajaksi. En ehtinyt hirveästi suunnitella mitään, joten ilmestyin puistojuhlaan tietämättä mistään mitään. Yhtäkkiä kuitenkin ympärilleni kerääntyi lauma kavereita ja ystäviä ja tuttuja ja uusia kavereita ja kaikkia tyyppejä. Siinä me istuimme, lavan vieressä kalliolla, siemailin viiniä ja söin raejuustoa ja nautin supertuulisesta mutta kauniin aurinkoisesta päivästä.

Kuten etukäteen lupailin, pyörähdin viiden maissa myös lavalla puhumassa. Toisin kuin muuta Priden viettoa, niin puhetta olin kyllä etukäteen suunnitellut! Paitsi ihan oikeasti en aikonut imitoida Vesa-Matti Loiria laulamassa Sannin Vahinkoa. Olen tästä vilpittömästi pahoillani. Mutku ainakin kahdeksan ihmistä äänekkäästi eturivissä vaati!

Sain myös heti tuoreeltaan palautetta mustapinkkiblokin dissaamisesta. Vaikken edes dissannut. Koska en ole kirjoittanut puhettani sanatarkasti ylös eikä sitä tiettävästi ole taltioitu, en voi nyt tähän hätään muistaa tarkasti mitä sanoin, mutta asiasisältöni oli kuitenkin se, että itse nautin Pridessä paljolti glitteristä, paljeteista ja kuoharista ja bailaamisesta, mutta on ok olla esimerkiksi mustapinkkiblokissa, jos ei glamourbailaaminen nappaa. Kuten ilmauksesta "on ok" (saatoin myös sanoa "ihan ok" tai "täysin ok", kuten sanottu, tarkkaa sanamuotoa ei ole tiedossa) voi päätellä, halusin tuoda esiin, että asia on ok. Että meitä on monenlaisia ja koitetaan selvitä yhdessä, koska emme nyt oikein eroonkaan toisistamme pääse. Mikä tietysti on marginaaliryhmien tavoite usein, pysyä erossa muista, ymmärrän myös sen. Mutta siis pahaa en tarkoittanut kenellekään, vaan nimenomaan halusin huomioida ikään kuin kaikki.

Tällä tyypillä oli uskomattoman ihana paljettitakki, oli pakko rientää perään nappaamaan kuva. Täydellinen!

Luojan kiitos tilaisuutta juonsi ihana ja hurmaava Rätt Queen, jonka räävittömyyksien jälkeen ei varmaan kukaan edes muista, että olen lavalla käynyt saatika puhunut. Rätt Queen herätti ihastusta ja vihastusta ja ymmärrän molemmat tunteet mainiosti. Tässä onkin toisaalta hyvä keskustelun paikka sille, mitä Pride-tapahtuman on tarkoitus olla, mitä se voi olla ja mitä sen kannattaa olla. Tavallaan on kiva, jos tapahtuma on iloinen koko perheen kesäjuhla, mutta ei siinä toisaalta oikein toteudu Priden alkuperäiset juuret, joita Turku Pridekin paljon haluaa muistaa. Siihen mielestäni sopii Rätt Queenin homo(miesten)kulttuurista nousevat, kieltämättä ronskit jutut. Toisaalta muistelin Helsinki Prideä, jota jonain vuonna juontanut Lotta Backlund spiikkasi eläimiksi pukeutuneen lastenmusiikkiyhtyeen puhumalla eläinpornosta.


Turku Pride etsinee kaikille kaikkea-tasapainoa, mutta valitettavasti kaikkea kaikille ei vaan voi olla kaikkea kaikille yhtäaikaa. On kiva, että tapahtumassa voi esiintyä myös punk-bändi, mutta toisaalta biletunnelmaa edistäisi huomattavasti paremmin hyvä poppis. Mitä toki sitäkin puistojuhlassa kuultiin. Erityisen kiva oli huomata, että Helsinki Priden tunnusbiisin esittänyt Mia Renwall oli saatu esiintymään!


Turku Pride on perinteisesti ollut epäkaupallinen tai ainakin kaupallisista yhteistyökumppaneistaan tarkka. Se on toki fiksua ja pitää ihmisoikeudet ja perusajatuksen keskiössä. Tapahtuman kannalta fiksua olisi toisaalta hyödyntää kaupallinen potentiaali, ottaa pyörivät rahat pois. Suomen Pride-juhlintaan on silmämääräisesti syntynyt hassu ilmiö: ensin yritykset eivät ole näkyvästi mukana ja sitten yhtäkkiä ovat. Mukanaolo kuitenkin tuntuu suurilta osin olevan sitä, että otetaan vain liikenevät rahavirrat pois: myydään Pride-rekvisiittaa ja kerrytetään kassavirtaa. Tämä on tietysti mukavaa ja ajatus taustalla on kaunis, että halutaan ilmaista tukea. Nimenomaan, ilmaista tuenilmaisua. Myymällä Pride-rekvisiittaa ja houkuttelemalla Priden viettäjiä ostoksille saadaan kaikki tavallaan ilmaiseksi: ei tarvitse tukea itse tapahtumaa eikä ottaa konkreettisesti kantaakaan. Pridestä tulee vähän kuin vappu: kaikki ovat mukana ja myyvät mielellään skumppaa ja tippaleipää, mutta jälkiensiivoukseen ei niin kovin hanakasti osallistuta.

Huh, menipäs nyt diipiksi ja vakavaksi, vaikka tarkoitus oli vain fiilistellä ihanaa Turku Prideä! Kiitos Turku Pride! Olit ihana! Oli ilo olla kummisi!

Tänään on viimeinen Ydintalvipuutarha . Aula Cafén (jonka salaattibuffet on muuten yksi lempiloun...

Tänään on viimeinen Ydintalvipuutarha.

Aula Cafén (jonka salaattibuffet on muuten yksi lempilounaspaikkojani) vuokrasopimus loppuu elokuun myötä ja samassa yhteydessä tulee päätökseensä myös Ydintalvipuutarha. Salaattibuffettiin on pakko ehtiä lounastamaan vielä, Ydintalvipuutarhaankin yritän kovasti muiden loppukesän rientojen lomassa ehtiä.


Ydintalvipuutarhassa on ollut jonkinlainen turkulaisuuden ydin: Ydintalvipuutarhaan eksyäkseen on pitänyt pyöriä Turussa jo hetki. Siitä ei liiemmin puhuta tai mainosteta, se pitää vain tietää tai löytää. Itse kuulin Ydintalvipuutarhasta ensimmäisen kerran ehkä edellisvuonna. Viime kesänä kuvittelin ehtiväni Ydintalvipuutarhaan, vaan en vain ehtinyt. Tänä kesänä huomasin, että nyt on pakko. Muutaman kerran olen ehtinytkin piipahtaa. Pitkän kaavan mukaan viihtyminen on kuitenkin jäänyt.
 Ja taitaa myös jäädä. Jos hyvä tuuri käy, niin piipahtamaan ehtii huomenna. Paitsi jos sää ei suosi, ja vettä tulee saavista.


Kuten sanottu, Ydintalvipuutarhaan vähän liittyy turkulaisuuden ydin. Kun sitä ei ole, tuntuu osa Turkuakin näivettyvän. Turku tuntuu taas vähän latteammalta. Turun ytimen ohessa toisaalta tuntuu jotenkin jännittävältä: aivan kuin olisi tekemässä jotain kiellettyä. Istua nyt viinipullon kanssa museon pihalla keskellä yötä ja kuunnella vielä musiikkia. Tai aivan kuin olisi ulkomailla. Aivan kuin Suomessa nyt voisi olla ok, että museon yhteydessä on baari.


Oli miten oli, niin nyt ulkona on jo pimeää. Lämmintä onneksi oli vielä, paitsi jos sataa ja tuulee ja myrskyää. Miksi pitääkin olla syntynyt paikkaan, jossa vuodenajat antaa edellytykset ihmisarvoiselle olemiselle noin kolme kuukautta vuodesta.

Ollapa jossain, jossa voisi viettää torstai-yöt museon pihalla ympäri vuoden.

Kuvituksena puhelinräpsyjä Ydintalvipuutarhasta joidenkin viikkojen takaa.