Tietoa mainostajalle ›

Taannoin postasin loppukesän bucket lististäni - ja voi hiivatti, että olenkin itsestäni ylpeä! Olen nimittäin onnistunut yhdistämään upea...

Taannoin postasin loppukesän bucket lististäni - ja voi hiivatti, että olenkin itsestäni ylpeä! Olen nimittäin onnistunut yhdistämään upeasti rennon ja stressitömän kesänvieton, että bucket listini kohtien toteuttamisen!

Hiljattain pääsin viimein retkelle Suomenlinnaan. Rakkauspäissäni olin vähän suunnitellut siitäkin romanttista lepertelyretkeä, mutta lopulta uskomattoman hyvä retki-ideani levisi muidenkin korviin ja retkelle liittyi ensin kolmas, sitten neljäs ja vielä viideskin retkeilijä. Ja hyvä niin - retki oli nimittäin oikein oivallinen!

Etukäteen kuulin varoittelua, että Suomenlinnassa tuulee ja on kylmä kauneimpinakin kesäpäivinä, että varmaan aika kylmää ja kamalaa on. En tiedä, pitääkö uhkakuva paikkaansa, mutta retkipäiväksemme sattui yksi kauneimmista ja kuumimmista kesäpäivistä. Tai siis se yksi kaunis ja kuuma kesäpäivä. Tuuli ei osunut meihin kertaakaan, vaan päivä oli pökerryttävä ja läkähdyttävä. Iltapäivä Suomenlinnan ihmeissä hurahti hetkessä ja ennen kuin huomasimmekaan, jouduimme kiirehtimään iltarientoihin niskat ja nenänpäät kärähtäneinä. Kertonee kesästä jotain, jos palaa auringossa vasta elokuussa.

Yksi seurueemme jäsen oli mieltynyt esittelemään meille vaihtoehtoisia ja oikaisevia reittejä milloin mihinkin - lopputuloksena pujahtelimme ehkä hiukan arveluttavia ja erikoisia reittejä arveluttaviin ja erikoisiin paikkoihin. Myös läheisin ystäväni nimeltä Nälkäkiukku oli hetkellisesti ottaa vallan loputtomien reittien vain jatkuessa, sopivaa piknik-paikkaa etsiessämme. Lopulta paikka kuitenkin löytyi ja saatuani ensimmäisen sipsin suuhuni olin jälleen kuin uusi ihminen. Kehitimme myös maailman täydellisimmän herkun: croissantin Nutellalla ja vadelmilla. Myös Philadelphia-vadelma -täytteinen croissu maistui aiiiika herkulta. Kantzii teztaa ehdottomazti! 


Suomenlinna noin ylipäätään on säilynyt itselleni hiukan vieraana. Ensimmäisellä luokalla kävimme siellä luokkaretkellä. Muistan retkeltä laukkuuni mahtumattoman eväsomenan, jonka heitin salaa mereen ja sukellusveneen. Muistan myös sukkahousut päässä Suomenlinnassa toikkaroineen humalaisen mieskaksikon, joista toinen tuiskahti naamalleen hiekkatielle ja asiaa järkyttyneenä kauhistelleen opettajan. Myöhemmin asian koulussa puheeksi ottaessani sama opettaja ihmetteli, että mitä lie unta on Eino mahtanut nähdä. Ammattimainen ammattikasvattaja osasi käsitellä lasta hämmentänyttä kokemusta ammattimaisesti jo 90-luvulla. Toisen kerran piipahdin Suomenlinnassa vappuna juhlissa, mutta silloinkin hiihdin vain rivakasti lautalta juhlamajaan ja takaisin.


Mutta olipa vain ihana Suomenlinna, kaikkine salapolkuineen, kallioineen ja koloineen. Vaikka Suomenlinnan valokuvauksellista puolta on saanut ihastella esimerkiksi ihanan Doritin blogissa, löysin kuvauksellisestikin ihan uusia puolia vielä runsaasti. Valtavasti ihania kallioita, pusikoita ja vanhoja ajan nakertamia seinäpintoja. Kuvia kertyikin valtava pino ja luulen, että juuri Suomenlinnan kuvat ovat ne, jotka tulevina aikoina kertovat tästä kesästä.

Palasin eilen heilani kanssa romanttiselta Tallinnan reissulta Viking Linen laivalla. Matka oli ihana ja rentouttava, enkä olisi uskonut lai...

Palasin eilen heilani kanssa romanttiselta Tallinnan reissulta Viking Linen laivalla. Matka oli ihana ja rentouttava, enkä olisi uskonut laivamatkan sitä voivan romahduttaa. Toisin kuitenkin kävi.

Laivan baarissa oli yhteislaulu- ja tanssitapahtuma. Ehdin jo ilahtua, kuinka mukavasti matka meneekin kivan ohjelman parissa. Sitten juontaja alkoi ohjeistaa, että tansseissa on sekahaku, eli kaikki saavat hakea kaikkia. Siis naisetkin voivat hakea naisia, mutta miesparit eivät kyllä ainakaan humppaa sitten tanssi, ohjeisti juontaja.


En tiedä mitä juontaja kommentillaan haki, kai jonkinlaista huumoria ja viihdearvoa. Itseäni ei kuitenkaan naurattanut, eikä nähdäkseni muitakaan.

Toinen juontaja yritti kyllä paikkailla, että hänen mielestään kaikki voivat tanssia. Se ei kuitenkaan itseäni lohduttanut. Syrjivien vitsien aiheena oleminen on aina yhtä nöyryyttävää. Joutuu miettimään perustavanlaatuisia kysymyksiä, kuten sitä, onko turvassa. Tilassa, josta ei pääse pois. Katsomaan, miten muut ihmiset reagoivat, tajuavatko että vitsi kertoo myös minusta, nauravatko mukana vai suoraan minulle, huomaavatko muut miten pahalta itsestäni tuntuu. Kokonaisvaltainen häpeän ja nöyryytyksen tunne, jota ei oikein pysty edes käsittelemään. Sitä tunnetta ei kukaan kaipaa romanttisen lomansa päätteeksi, eikä tunne poistu, vaikka kuinka iloisesti laulettaisi euroviisuja lauluvihosta. Sattuneesta syystä ei tehnyt mieli enää osallistua, mutta sivukorvalla sain kuulla kattavan valikoiman seksististä älämölöä laulujen lomassa.

Tiedän toistavani itseäni ja tästä asiasta loputtomasti puhuminen uuvuttaa jo itseänikin. Syrjivää läppää heittävien ihmisten pitää kuitenkin ymmärtää se, että ihmiset, joista he puhuvat, ovat todellisia ihmisiä. Oikeasti siinä samassa tilassa, kuulemassa kuinka on jotenkin sopimaton, ei-toivottu tai kielletty. Ei missään vieraassa, toisessa ulottuvuudessa poissa silmistä tai loukkaavuuksien tavoittamattomissa. Näiden uskomattoman hersyvien humoristien pitäisi pikkuhiljaa näin vuonna 2017 alkaa tajuta, että syrjivä vitsailu ei ole ok, oli sitten kyse mistä ihmisryhmästä hyvänsä.

En usko tai edes väitä, että juontajan möläytys edustaisi mitenkään laivayhtiön linjaa. Niin tämä kuin moni muukin laivamatka Viking Linella on aiemmin mennyt oikein kivasti ja ongelmitta. Jonkun reissun olen tainnut joskus tehdä bloginäkyvyyttä vastaankin. Juuri siksi yhtiön olisikin hyvä vähän tarkistaa käytäntöjään ja sitä, miten laivan henkilökunta ihmisistä, siis matkustajista, puhuu. Jollekin kun matka voi olla ainoa, ja silloin tällaiset puheet herkästi jäävät edustamaan yhtiön linjaa.


Lisäys 17.8.2017 klo 13:15:
Viking Line pahoitteli ja alkoi tutkia asiaa. Kyseinen juontaja lähetti minulle henkilökohtaisesti anteeksipyynnön ja lupauksen sekä itselleen että minulle, että vastaavaa ei jatkossa tapahdu. Uskon, että kyse tosiaan oli ajattelemattomuudesta eikä vihamielisyydestä ja annoin mielelläni anteeksi fiksun yhteydenoton jälkeen. 

Minulla on aina ollut paha tapa murehtia. Omia ja ystäviensä murheita toki onkin luonnollista murehtia, mutta helposti mietin ja murehdin as...

Minulla on aina ollut paha tapa murehtia. Omia ja ystäviensä murheita toki onkin luonnollista murehtia, mutta helposti mietin ja murehdin asioita, joihin kertakaikkiaan en voi itse vaikuttaa, tai jotka eivät edes kuulu minulle.

Voi kuulostaa hiukan epäterveeltä, mutta viime aikoina olen miettinyt ja murehtinut Riitta Väisästä.
Kyllä. Kaikkihan nyt Riitta Väisäsen muistavat. Valtavan kiharapilven, eläinkuosit ja Kymppitonnin. Viime vuosina on kuitenkin ollut hiljaisempaa, sillä tv-töitä ei ole Riitalle riittänyt ja työttömyys on alasta riippumatta hankalaa. Taannoin Riitta puhui aiheesta jossain iltapäivälehdessä. Siitä, kuinka nöyryyttävää on soitella työpaikkojen perässä paikkoihin tietäen, ettei töitä kuitenkaan löydy. Varsinkin Twitterissä Riitan työnhaun vaikeudelle irvailtiin kohtuuttomasti. Aivan kuin Riitalla ei olisi kokemusta todellisesta työttömyydestä ja sen nöyryyttävyydestä, vaikka tilanne vaikuttaa ulkopuolisen silmin vielä kiusallisemmalta näin. Puhelun vastaanottaja todennäköisesti tunnistaakin soittavan julkkiksen heti. Moni voi kuvitella, että julkisuuden henkilön elämä on automaattisesti helppoa ja ylellistä, eikä siihen voi liittyä esimerkiksi taloudellisia vaikeuksia. Minusta oli ylipäätään hyvä, että työnhaun vaikeus ja tietynlainen kamaluus pääsi Riitan kautta enemmän esille kuin tavallisen rivikansalaisen kautta varmaan koskaan.


Mutta niin, kuten sanottu, Riitta Väisäsen tv-töiden vähyys on harmittanut itseäni suuresti. Ihan jo siksi, että olen aina pitänyt Riitan vapaasta ja vilpittömästä tavasta esiintyä. Entisestään aloin pitää Riitasta Maria Veitolan Yökylässä -ohjelman jakson ja hulvattoman Venla-gaalapuheen jälkeen. Ihana ja hurmaava hahmo yhä vieläkin, miksei hänen parissaan voi viihtyä enempää, muistan miettineeni.

Sitten onneksi alkoi tapahtua. Pinkit Korkokengät -blogin Maiju jutteli Riitan kanssa Facebook-livelähtyksessä jostain juhlista. Lähetyksessä syntyi idea siitä, miten Riitta voisi alkaa tubettaa. Hetkeen mitään ei kuulunut, mutta sitten, yhtäkkiä, Riitta Väisäsen YouTube-kanava oli avattu. Vielä videot ehkä hiukan hakevat muotoaan, mutta aito Riitta niissä silti on läsnä. Näin neuvona voisi sanoa, että ehkei Riitan kannattaisi hakea videoihin väkinäisesti muiden tubettajien luomia kaavoja reagointi- ja storytime-videoista. Ihanaa, miten rohkeasti ja reippaasti vanha tekijä tarttuu uusiin tekemisen tapoihin.


Ja ettei tubettamisessa vielä tarpeeksi, juontaa Riitta nyt Viafreellä ilmaiseksi katsottavissa olevaa Puhallus-sarjaa. Kilpailuohjelmassa vakiovieraina ovat Sini "Papananaama" Laitinen ja Niko Saarinen. Näin ohjelman lanseeraustilaisuudessa muutaman klipin ohjelmasta ja ilahduin: ohjelmasta tuli mieleen 90-luvun tai vuosituhannen alun tv-viihde. Sitä oli viihdyttävää katsoa, konsepti toimi. Niko Saarisen tekemisiä en ole seurannut pitkiin aikoihin, mutta yllätyin huomatessani, etten ärsyynny yhtään niin paljon kuin esimerkiksi Big Brotherin aikoihin. Vuodet ovat ehkä tehneet tehtävänsä. Siniä taas on ihana katsoa jo ihan sairaan hienon tyylin vuoksi. En ole vieläkään, harjoituksista huolimatta, oikein päässyt sisälle koneen ääressä tapahtuvaan television katseluun. Puhalluksen parissa luulisin kuitenkin viihtyväni.


Ohjelman lanseeraustilaisuudessa pääsin myös tapaamaan Riitan ja olipa kyllä ehkä kesän hauskimpia hetkiä. Olen kuvaustöiden merkeissä tavannut vuosien varrella vaikka ketä, mutta Riitan tapaaminen oli kyllä jotenkin hiipaisevimpia hetkiä. Ja olihan se nyt ihanan aitoa ja suoraa, kun Riitta höpötteli Instastooriini kesäkuulumisiaan ja sitä, miten ottaa kohta ehkä pari jekkua ja menee sitten mereen uimaan.

Ihana Riitta, toivottavasti pysyt tämän myötä ruuduissamme ikuisesti.

Puhallus Viafreessä ja Riitta Väisänen YouTubessa