Hiiohoi, minun blogillani on tänään 9-vuotissyntymäpäivä!

Olen juuri nyt jotenkin ihan kohtuuttoman onnellinen – mikä on toki ihanaa, koska esimerkiksi vuosi sitten tilanne oli pahasti päinvastoin. Silloin ajattelin, ettei mikään ehkä koskaan enää ole hyvin. Viimeisen vuoden aikana, totaalisen pohjakosketuksen myötä, tuntuu, että asiat rullaa ja kaikki järjestyy. Pystyn, jos en ihan mihin vain, niin ainakin monenlaiseen – myös asioihin, joihin en olisi uskonut pystyväni. Olen suitsait pyöräyttänyt someasiantuntijahommia Yleisradiolle, tehnyt podcastin, ajanut herranjestas polkupyörällä Helsingissä, ampunut ilmakiväärillä ja päätynyt nopeasti ja tavoitteellisesti pykäämään kasaan opaskirjan homopojille. Kuten jo aiemmin kerroinkin, kirja ilmestyy syksyllä. Kuukauden päästä näen Spaissarit livenä. Vittu Spaissarit!!!!!


Ja lisäksi olen yhtäkkiä ja etsimättä ihan hulluuksiin asti ihastunut. Varmaan rakastunutkin. Kaikki sekin tuli odottamatta ja pyytämättä. Makasin kotona sängyssä miettimässä sitä, kuinka luultavasti olen ikuisesti yksin ja yksinäinen. Ja sitten hän ilmestyi ovelleni.

Kaikki onnellisuus, iloisuus ja hurmokselliset fiilikset saavat kyllä myös elämän sekaisin: on mahdotonta pyörittää arkea, kun onnellinen elämä pyörittää minua ja haluaisin vain nauttia ja iloita, sillä kaikki voi loppua hetkenä minä hyvänsä. Pyörittämättä jäävästä arjesta tulee vähän sopimaton olo, mutta toisaalta tiskit ja pölypallerot odottavat kyllä tasaisempia hetkiä. Kukaan ei vanhana muistele hetkiä, jolloin tiskas tai imuroi, siis jätä astiat altaaseen, kun sielussa salamoi, lauloi Anssi Kelakin eikä voisi olla enempää oikeassa.

Halusin tehdä tästä syväluotaavan katsauksen blogin yhdeksänvuotiseen historiaan, mutta eihän tästä nyt sellaista tullut, vaan ällöttävä onnellisen ja nykyhetken elämän kuvaus. Mutta ehkä se on just nyt hyvin paikallaan: miksi kaivella menneitä, katsotaan tätä hetkeä ja uteliaan iloisesti vähän kurkistellaan tulevaisuuteen. Spaissareihin ensi kuussa ja kirjanjulkkareihin lokakuussa. Siihen, mikä kaikki mahdoton onkin yhtäkkiä mahdollista ja toteutuu ilman, että ihan edes huomaa.

Vuoden päästä blogi täyttää 10 vuotta – silloin juhlitaan koko toukokuu, bileissä esiintyy Gimmel, Nylon Beat ja Eini ja jokainen vieras saa lähtiessään laatikollisen Veuve Cliquotia. Kaikki mahdoton voi ollakin mahdollista.

Rakastettu ja palkittu Tämän kylän homopoika -blogi täyttää kahdeksan vuotta. Eino Nurmiston ylläpitämä blogi on yksi harvoista miesten kirjoittamista lifestyle-blogeista Suomessa ja kuuluu Suomen blogihistorian pitkäaikaisimpien blogien joukkoon.

– Jodelissa luonnehdittiin osuvasti, että "taas eronneen Einon elämässä pisimpään yhtäjaksoisesti ollut asia on sen viihdeuutisblogi". En voi muuta kuin allekirjoittaa, hyvin tiivistetty! Miehiä tulee ja menee, mutta viihdesivusto pysyy, sivustoaan edelleen suurella intohimolla luotsaava Eino Nurmisto iloitsee.

Jodelin analyyseistä huolimatta mistään viihdeuutisista ei blogissa ole kyse. Anonyyminä ja riipaisevan henkilökohtaisena pikkukylän elämän kuvauksena alkanut blogi on historiansa aikana kasvanut palkituksi ja arvostetuksi mielipidevaikuttajaksi. Nurmistoa voikin yleisesti pitää valtakunnan ykköshomona. Kotikaupunki on vuosien aikana vaihtunut pikkukylältä Somerolta aluksi Turkuun ja sieltä lopulta Helsinkiin. – Elämä Somerolla oli lähtökohtaisesti traagista ja ahdistavaa, mutta nykyisin osaan olla siitäkin jo kiitollinen. Vaikeudet tekivät minusta sen, mitä nyt olen, vaikkei se välttämättä niin hyvä asia olekaan, Nurmisto pohtii silmäkulma kosteana.

Yhteiskunnan syrjiviä ja homofobisia asenteita vastaan taisteleva somepersoona ei pelkää puuttua myöskään sateenkaari-yhteisön sisäisiin ongelmiin. Transfobia, misogynia ja rasismi näkyvät myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen sisällä. – Ongelmiin puuttuminen on poikinut lakimiehillä ja boikoteilla uhkailuja, mutta hiljaista on ollut. Kiitollisuus ja tyytyväisyys työtäni kohtaan leimaa 99 prosenttia saamastani palautteesta. Tarkkana kirjoittajana myös tiedän, milloin olen oikeassa, Nurmisto luonnehtii. 

Vakavampien kannanottojen lisäksi Tämän kylän homopojan fanit saavat nauttia myös hurmaavista ja viihdyttävistä sisällöistä. Yhteiskunnallisia kannanottoja ei unohdeta tulevaisuudessakaan, mutta kevyemmänkin sisällön tuotanto kiinnostaa. – Olen kuitenkin hurmaava ja poikkeuksellisen hauska ihminen. Tulevaisuuden tavoitteeni on kilpailla Cristal Snow'n Kymppitonnissa, edustaa Suomea euroviisuissa ja olla entistä flirtimpi Instagramissa, Eino Nurmisto listaa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

KUVA: Joanna Suomalainen

Uskokaa tai älkää, mutta

1) blogini on jo 7-vuotias
2) ja minä tietenkin unohdin blogini syntymäpäivän.

 Oikeastihan blogini syntymäpäivää vietetään jo 12. toukokuuta. Muistin syntymäpäivät kyllä etukäteen ja taas pian merkkipäivän jälkeenkin. Aivan perus toiminto.

Näin hiukan jälkijunassa kuitenkin hiukan raikastin blogin ulkoasua uudella bannerilla! Olin kaivannut ja suunnitellut uutta ilmettä jo jonkin aikaa. Sitten vain yhtäkkiä istuin alas ja pyöräytin uuden bannerin. Olen niin etevä sille päälle sattuessani. Ulkoasu saattaa tulevina aikoina muuttua vielä lisää. Tai sitten ei, saa nähdä.


Järjetöntä tämä ajan kuluminen kuitenkin on. Juuri vasta ankeassa Someron kämpässäni sain idean, että perustanpa nyt tällaisen blogin. Sitten vain perustin blogin, ei minkäänlaista ajatusta mistään visuaalisista ilmeistä, some-tileistä tai siitä, mitä haluan brändilläni edustaa. Vuosikaudet luulin olevani pieni, olematon ja huomaamaton, kunnes huomasin, etten olekaan. Vasta muutama vuosi sitten sain selville, että kävijämäärissä ja muissa ikävissä tilastonumeroissa katsottuna olenkin yllättävän luettu ja seurattu. Nykymaailmassa taas tiedän, ettei numeroilla oikeastaan ole lopulta niin hirveästi väliä. Tietämisen lisäksi asia pitäisi vielä omaksua ja ymmärtää ja keskittyä vapautuneemmin tekemiseen.

Kaikenlaiseen sitä on blogin kautta päässyt. Televisioon, radioon, lehtiin ja herraties mihin: Ylen Blogistaniaan, ajankohtaisohjelmiin, YleX:lle, Hesariin, Turun Sanomiin, Imageen. Taitoluistelun MM-kisojen mainokseen. Jari Sillanpään kirjaan ja Antti Holman siteeraamaksi Imageen. Bloggariksi erilaisille sivustoille ja portaaleille.

Hulluja vuosia, kertakaikkiaan. Ja niitä tulee toki lisää, ei tämä ole mikään lopetuspuhe. Mutta jotenkin tämän systeemin täytyy tulevaisuudessa muuttua: blogiin voisi syytää toki loputtomasti aikaansa, mutta jotain pitäisi tehdä elääkseenkin, eikä se jokin nykyisellään ole blogi. Harrastukseksi blogi on tällaisenaan kohtuuttomasti aikaa ja voimavaroja vievä. Saa siis nähdä mitä tapahtuu. Kaikenlaiset suunnitelmat pyörivät mielessä ja tuntuvat kiinnostavalta. Mahdollista myös on, että jatkan ihan samaan malliin, eikä mitään muutosta tapahdu koskaan. Kivaa tämä kuitenkin on. Tykkään tästä ja teistä, sanoo hän lapsenomaisesti kikatellen.

Mutta jee, seitsemän vuotta eikä suotta! Ja tänään pitäisi ennakkoarvioiden mukaan olla ensimmäinen oikea kesäpäivä! Itse menen ainakin katsomaan Vesalaa ja Marimekon kevätnäytöstä Espalle ja hakemaan jäätelöä mammabloggareilta. Tulee hyvä perjantai.

Jalankulkijat juoskoot, astukoot lätäköihin, kiiltäköön asfaltti vetinen.

Täytän tänään 26. Se on paha ikä, kuten on myös 25, kuten jo viime vuonna kirjoitin. Oi vierikää vuodet ja viekää minut daddy-age classiin. First classiin myös, kiitos. Järkevään ja menestyksekkääseen aikuisuuteen muutenkin, kiitos.


Mutta joo, laulun sanoista poiketen en ole tänään niin iloinen. Mutta kai se on nyt ajan henki, elämä tuntuu elokuvalta tai teatterilta jota ei haluaisi katsoa ja josta ei pidä. Jotain saatanan osallistavaa teatteria, jossa viihtyäkseen pitäis olla jotenkin extraekstrovertti, joka kyl handlaa eikä ees tunnu missään. Näytelmää ja elokuvaa, jonka nihkeimpiä juonenkäänteitä käsikirjoitin jo vuosi sitten ohjeistuksella, että saa muokata ja kirjoittaa vapaasti uudestaan, tämä on vain uhkakuva ja ehdotus, mutta mitään ei tehty, ja nyt sitten katsotaan vähän paskempaa teatteria.

Vaan ei sitä teatteristakaan kesken lähdetä, liput on maksettu ja ehkä tässä on kuitenkin onnellinen loppu ja huominen paremmin. Olin jo miltei menossa tänään katsomaan jekkubatteryoksennus Suicide Squadia, mutta leffaseurani olikin estynyt ja vietämme juhlapäivää jälleen huomenna, ehkä. Sen sijaan lähden kohta katsomaan lasten tekemää teatteria lapsille, se on varmasti hyvä vaihtoehto ja sopii minulle paremmin just nyt.


Juhlistin syntymäpäivääni heräämällä aikaisin ja menemällä hotelliin aamiaiselle. Kotiin palattuani nukahdin ja näin hyvin realistisen romanttisesta eroottiseksi kasvavan unen. Unen kohdetta en oikeasti edes tunne, mitä nyt joskus tulee kadulla ja baarissa ja somessa vastaan, mutta olen lähestulkoon varma, että kohtaamisemme ei johtaisi ihan samanlaiseen lopputulokseen kuin unessani. Mutta realistinen ja kaunis ja miellyttävä uni kuitenkin. Ehkä uneni oli helikopterilla saapuva taikuri, joka näytti (ilmai)seksifilmejä.

Ehkä vielä joskus saapuu ihan oikeakin taikuri. Helikopteri on jo tänä kesänä nähty ja viisisataa jätskiäkin syöty.

Kuvituksena sateessakävelyn jälkeisiä omakuvia. Jyrkkä ja tumma valo toimii, peittää kesäpöhötyksen. Nuori ja kaunis, ainakin filtterien jälkeen.