Tuskin on voinut jäänyt keneltäkään huomaamatta, että Jari Sillanpäästä julkaistiin tänä syksynä kirja. Kirjaa kohistiin medioissa ja jokaikisen kirjakaupan ja ostoskeskuksen kulmilla on ollut nähtävissä kirjaa promoavia pahvi-Siltsuja.

Tartuin Mari Koppisen kirjoittamaan Jari Sillanpää paljaana -kirjaan (Tammi) innoissani heti kun sain kirjan käsiini. Olennaisimmat paljastukset kirjassa oli toki käsitelty jo somessa ja lehtien otsikoissa: väkivaltainen isä, uusi itseilmaisun muoto naiseksi pukeutumalla ja ensimmäiset seksikokemukset.

Silti kokonaisuus kiinnosti, eikä elämäkertatyyppisiä kirjoja nyt muutenkaan yleensä juonen takia lueta.

Eikä kirja mikään paljastuskirja olekaan. Tai toki monia yllättäviä ja hyvin henkilökohtaisia asioita kerrotaan, mutta selkeästi enemmän puhumisen kuin paljastamisen tarpeesta. Silti asioiden syvempi käsittely jää puuttumaan: tässä kohdassa puhutaan ilmenneestä itseilmaisun tarpeesta naiseksi pukeutumalla, no niin, asia on sanottu, mennään eteenpäin. Asioita ei nähdäkseni käsitellä riittävän syvällisesti tai pohdinnoissa ei päästä lopputuloksiin.

Toisaalta pintapuolisuus on ymmärrettävää. Avoinkin julkisuuden henkilö haluaa säilyttää jonkin yksityisyyden. Se pieni yksityisyyden varjelu kuitenkin aiheuttaa vaikeuksia, jos haluaa kirjoituttaa kirjan, jossa puhuu asioistaan ja elämästään. Käsittely jää pintapuoliseksi, varsinkin asioissa, joista olisi mielenkiintoista lukea syvemminkin. Kirjan nimen mukaan ollaan paljaana, mutta sisällön perusteella ihan niin pitkällä ei sentään olla: korkeintaan puolipukeissa tai vehkeet verhoiltuna.


Aivan kaikkea ei siis paljasteta ja eikä vaikeissa kokemuksissa piehtaroida pohjia myöten, mutta Jarin persoona ja henki, ilkikurinen mutta herkkä hassuttelija, on koko ajan kirjassa läsnä. Kirja on aiheensa näköinen. Taustatyöt teosta varten ovat myös laajat ja yksiselitteisesti laadukkaat: kirjassa esimerkiksi lainataan pitkähköä pätkää postauksestani Siltsun stadionkeikalta.

Vaikka Jarin lahjat esiintyjänä ja laulajana ovat kiistattomat, oli silti hyvin valaisevaa lukea siitä, kuinka luova ja innovatiivinen taiteilija Sillanpää todellisuudessa on. Ja vastapainona käydään läpi homoskenen seuranhaku, ylelliset gay-risteilyt Caribialla, menneet ja nykyiset parisuhteet. Jotenkin hellyyttäviä kaikki.


Eniten sain irti kirjan loppuosasta. Lopussa käsitellään muutaman viime vuoden tai tulevien vuosien tapahtumia. Viime aikaiset tapahtumat ovat selvästi kirkkaampina mielessä, jolloin niistä on selkeämpää ja helpompaa puhua. Kirjan loppuosa tuntui jopa inspiroivalta ja lohdulliselta. Että jopa Jari Sillanpään tasoinen tekijä voi olla neuvoton sen suhteen, mitä tehdä. Olla aallonpohjassa ja huipulla samaan aikaan. Nimenomaan luovuus ja ilmaisun tarve olivat kiinnostavia. Sen tyyppisistä asioista olisin mielelläni lukenut enemmänkin.

Paljaana tuntuu hiukan lyhytikäiseltä, sellaiselta että se pitää lukea nyt tai ei koskaan. Mikään aikaa kestävä hakuteos se ei juuri ole. Silti se oli lukukokemuksena hauska ja aidosti kiinnostava.

Ja voi luoja näitä Jarin nuoruuskuvia. Ei voi kuin tuijotella, katsokaa nyt: