Lähdin eilen lyhyellä varoitusajalla aveciksi teatteriin ensi-iltaan katsomaan Siegfriediä. Nopeasti vilkaisin, että jotain teatteriopiskelijahommia ei-normatiivisesta halusta ja fantasioista, varmaan ihan kiva ja ilmaisesta kulttuurista ei tarvitse edes valittaa.

Teatterissa sain käteeni esityksen käsiohjelman. SIEGFRIED - What seems straight might be queer underwater, luki ohjelman etupuolella. Ai siis tämä voi olla oikeasti minua puhutteleva ja hyvä teos, mietin. Tutkin käsiohjelmaa lisää.

"Näyttämötaideteos Siegfried on Katariina Havukaisen Julia Jäntin ja Mikko Kauppilan yhteistyönä syntynyt teos, joka esittää ei-normatiivisen halun kuvia ja fantasioita. Esitys on Tŝaikovskin Joutsenlammen queer-luenta, joka yhdistää autofiktiivistä materiaalia historiallisiin kokemuksiin vinosta."

Tässä vaiheessa alkoi tosissaan kiinnostaa. Mikko Kauppila on uransa alkuvaiheesta huolimatta kiinnostava tekijä ja päätynyt esimerkiksi blogiini ensimmäisen kerran jo vuonna 2011: tuolloin Kauppila teki pienen sivuroolin Salkkareissa. Kauppila nähtiin toisessa pääosassa myös viime vuonna ilmestyneessä Pihalla-elokuvassa. Samoissa teemoissa ollaan myös Siegfriedissä. Käsiohjelman mukaan Kauppila tutkii teoksessa nimenomaan pervoa (eli queeria) ja sen mahdollisuuksia näyttämöllä. Se on arvatenkin kiinnostavaa sekä minusta että laajemmin teatterin tekemisen ja maailman kannalta. Kuinka paljon maailman historiassa onkaan painettu pinnan alle "normaalista" poikkeavaa seksuaalisuutta ja sukupuolen ilmaisua?


Kauppila herätti näyttelijänä kiinnostusta jo Pihalla-elokuvassa, eikä Siegfried vähennä kiinnostusta – päinvastoin. Siegfried on Kauppilan taiteellinen opinnäytetyö – ja taidetta teos todella on. Etukäteisajatus teatteriopiskelijoiden performanssista tuo herkästi mieleen alasti lavalla möyrivät nuoret taiteilijat ja katsojan punaniskaisen närkästyksen siitä, että tätäkö on taide. Ja alastonta epämääräistä liikehdintää lavalla nähdäänkin. Ärsyynnyksen sijaan esitystä kuitenkin katsoo suuren ihailun vallassa: niin kuin todella lahjakasta ihmistä työssään katsoo. Kauppila vaihtaa lavalla lennosta roolista toiseen ja yltää ällistyttäviin suorituksiin. Alun huoli ärsyttävästä tekotaiteilusta osoittautui myös turhaksi. En edes yritä väittää, että olisin kertakatsomalta ymmärtänyt tai edes yrittänyt ymmärtää kaikkea. Se ei kuitenkaan häirinnyt, vaan esitystä oli helppoa ja miellyttävää, jopa viihdyttävää, seurata. Myös Katariina Havukaisen ja Julia Jäntin skenografia vakuutti. Vesi elementtinä taiteessa on kiehtonut itseäni aina – teatterilavalle tuotu ihmisen mentävä vesiallas joutsenlampena ja siinä pulikointi ja muut vesielementit näyttivät mielettömän hyvältä ja toivat sairaan siistiä jännitettä esitykseen.

Studio Pasilan lavalle rakennettu katsomo on pieni ja sen takarivistä joutui ikävästi kuikuilemaan läpi esityksen. Siitä huolimatta toivoisi, että esityksen näkisivät kaikki. Queeria tutkivaa näyttämötaidetta ei koskaan voi olla liikaa.

Siegfried Studio Pasilassa 22.3., 25.3., 26.3., ja 6.4. Studio Pasilassa. Lippuja täältä. 
Esiintyjä: Mikko Kauppila, Ohjaus: Katariina Havukainen, Valosuunnittelu: Julia Jäntti, Teksti: Mikko Kauppila ja Katariina Havukainen