Olen ehkä maailman viimeinen ihminen, joka on oppinut katsomaan tv-sarjoja ja elokuvia suoratoistopalveluista. Kului kuukausia, että Netflix veloitti kuukausimaksuaan tililtäni ilman, että tilille oli edes kirjauduttu. Viim kesän unettoman kuumien kesäöiden iloksi päätin kuitenkin kokeilla Netflixiä. En ollut aikoihin jaksanut katsoa mitään, edes perinteisestä lineaarisesta televisiosta, mutta nyt erilaisten sarjojen katselu tuntui pienissä erissä varsin kivalta. Ja siinä syksyn pimetessä talveksi alkoi bingettäminen maistua entisestään. Joululomalla katsoin jo ihan kokonaisia sarjoja yhtäsoittoa ja sama tahti on jatkunut näihin päiviin asti! 

Erityistä valoa hämäriin hetkiini olen saanut ehdottomalla lempisarjallani! Olen luullut, että olette kaikki löytäneet sen ilman minuakin, mutta vilautellessani sarjankatseluhetkiäni Instastoryjen puolella, olen saanut jatkuvasti kyselyitä, että mitä katsot. Selvästikin tämä timantti on jäänyt monilta huomaamatta! Nostetaan se siis nyt esiin.

Kyseessä on tietenkin maailman ihanin Please Like Me. Tutustuin sarjaan itseasiassa jo kesällä 2014, kun Yle Areenassa oli Pride-viikon kunniaksi nähtävissä sarjan ensimmäisiä tuotantokausia. Rakastuin sarjaan heti. Please Like Me on australialainen komediadraama. Sarja on syntynyt koomikko Josh Thomasin käsissä, joka myös näyttelee sarjan päähenkilöä Joshia. Sarja alkaa tilanteessa, jossa Joshin tyttöystävä kertoo Joshin olevan homo ja jättää tämän.


Olen katsonut kaikki tuotantokaudet ja jaksot järjestyksessä usein. Nyt katson jaksoja vähän samaan tapaan kuin nykyään katsotaan Sinkkuelämää-uusintoja: sitä satunnaista jaksoa, mikä sattuu televisiossa pyörimään kun television avaa. Juonen muistaa ulkoa, mutta aina sitä katsoo mielenkiinnolla ja ihaillen, jonkun hauskan tai omaan elämään osuvan unohtuneen repliikin osuessa silmiin. Joka jakso on hyvä ja itkettää tai naurattaa, tai sitten molempia yhtaikaa tai heti peräkkäin. Rakastan sitä, kuinka paljon sarjassa ihan ohimennen tehdään ja syödään ihania ruokia tai varsinkin sitä, kuinka mutkattoman luontevasti sarja suhtautuu mielenterveysongelmiin – jotkut tarvitsevat aika usein sairaalahoitoa, ja sitten niitä tyyppejä vaan käydään tapaamassa sairaalassa, eikä siinä sen kummempaa. Niiiin hyvä.

Please Like Men ensimmäinen tuotantokausi on ilmestynyt jo vuonna 2013. Silti sarja tuntuu edelleen raikkaalta ja tarkkanäköiseltä. On ihanaa, miten päähenkilö on samaan aikaan fiksu ja sympaattinen ja äärimmäisen hölmö ja kiusallinen. Vähän myös rakastan tapaa, jolla Josh Thomas on kirjoittanut sarjaan näyttelemänsä hahmon poikaystäviksi pelkästään uskomattoman kuumia komistuksia. Herkkiä tai kuumia hetkiä ei sarjasta juuri puutu. Olenkin suunnitellut käsikirjoittavani itse sarjan itseni näyttelemästä Eino-nimisestä homomiehestä, joka bylsii läpi sarjan komeita miehiä (tiedän jo, ketkä tulevat olemaan vastanäyttelijöitäni, mutta en kerro heidän nimiään tässä). Sarjan nimeksi tulee ehkä Tykkäät kumminki, Ann ny vähä tai Et suinkka sää vähä tykkäis.

Mitään umpihomoilua sarja ei kuitenkaan ole, vaan palvelee kaikenlaisia katsojia. Samaistumispintaa löytyy ja ajatukset ovat niin itsestäänselviä, ettei niitä tule ajatelleeksi. Esimerkiksi äsken katsomassani jaksossa pohdittiin sitä, miten omat hullut tavat muuttuvat ongelmiksi vasta tavattuaan jonkun, joka ehkä pitää hulluja tapoja hulluina.

Sarja käsittelee ihmissuhteita muutenkin hyvin monipuolisesti: niin suhdetta ystäviin, vanhempiin, entisiin ja nykyisiin kumppaneihin. Suhteiden ongelmat ovat hyvin aitoja ja koskettavia ja toisaalta koomisen hulvattomia. Ja sitten taas yhtäkkiä hyvin vähäeleisiä, herkkiä ja kauniita.

Ihana Please Like Me, pysythän Netflixissä ikuisesti.