Viime aikoina julkaistu musiikki ei ole jostain syystä oikein toiminut itselleni. Toki vahtaankin hysteerisesti merkkejä kaupallisesta laskelmoinnista, otsikoihin pääsystä ja epätoivoisesta pyrkimyksestä siihen, että biisiä kuunneltaisi Spotifyssä valtavasti jopa neljä viikkoa ennen unohdusta.

Hittibiisejä saa tehdä ja kaupallisen puolen ajattelu on toki järkevää, sitä en paheksu. Mutta jos kaikessa tekemisessä biisi on ikään kuin sivuseikka, niin eihän se hyvältä kuulosta. Moni itselleni vuosien ajalta tärkeä artisti on hetkessä muuttanut syystä tai toisesta suuntaansa niin, että en epäuskoltani ole saada henkeä. Toisaalta olen ongelmitta jättänyt kuuntelematta mitäänsanomattomat biisit, oli artisti kuinka tärkeä hyvänsä. Niitä biisejä ei vain oikeastaan ole minulle edes olemassa.

Se on ollut silti surullista. Musiikin aiheuttamat tunteet ja fiilikset ovat itselleni valtavan tärkeitä, eivätkä vanhat biisit loputtomiin värisytä. Uskoni uuteen musiikkiin oli vähän heikoissa kantimissa.

Kunnes yhtäkkiä tuli tämä viikko. Sen aikana julkaistiin kaksi uutta biisiä, joihin humahdin sisään heti, niin että itkettää ja tärisyttää. Saan ajatuksia ja oivalluksia, uppoan johonkin samaan aikaan tuttuun ja tuntemattomaan tiedostamattomaan maailmaan. Kolmas biisi on julkaistu ymmärtääkseni jo hiukan aiemmin, mutta on silti uusi.

Tässä siis kolme biisiä, jotka palauttivat uskoni musiikkiin!

1. Scandinavian Music Group – Mua ei saa muuttumaan
SMG on ollut itselleni aina rakas ja tärkeä bändi. Uudella Vain elämää -kaudella olen saanut valtavaa tyydytystä siitä, kuinka Terhi Kokkonen on tietynlaisesta mediapimennosta yhtäkkiä tullut ja mopannut lattiaa kaikella sillä, mitä Vain elämäässä on ennen tehty ja poistunut sitten mediakohun saattelemana. Nyt SMG julkaisi aivan puskista uuden biisin. Yhtäkkiä biisi vain tuli, enkä ainakaan minä ollut kuullut minkäänlaista ennakkotiedotusta aiheesta. Varovasti laitoin biisin soimaan peläten, mitä sieltä tulee. Hyvin nopeasti olin kuitenkin täysin hurmattu. Selkeät, mutta kiinnostavat sanat, jotka uppoavat itselleni nopeasti ja syvälle. Mua ei saa muuttumaan, en minä eikä muut, mut joskus vielä puolimatkaan vastaan tuut. Kuuntele biisi Spotifystä.

2. Paperi T – Paniikki
No, kukapa nyt ei rakastaisi Paperi T:tä. Itse olin Paperin suhteen hyvin myöhännäisherännyt: musiikki tuntui pitkään vyöryvän ylitseni kuin kokolattiamatto, jonka alle jään ahdistumaan ja tukehtumaan. Sitten näin Paperi T:n keikalla Kupittaan Musapiknikillä, ja hurmaannuin. Okei, eniten ehkä vekkuliin hymyyn ja hulmuaviin hiuksiin, mutta myös musiikkiin. Tänä keväänä ilmestyneet Kaikki on hyvin ja Paniikki ovat olleet jotenkin juuri minua varten. Biisien tekstit istuvat juuri omaan elämäntilanteeseeni täydellisesti. Melkein kuin olisin itse kirjoittanut. Rakastan sitä, että raskaasta tekstistä huolimatta Paniikki on kepeän ja iloisen kuuloinen – olen myös huvittunut siitä, kuinka esimerkiksi Jodel täyttyi "Paperi T meni pilalle kun alkoi tehdä yltiöpositiivista lässytystä" -kommenteista. Samat ihmiset varmaan kuvittelevat, että Varrella virran on iloinen ja onnellinen kuvaus kesäretkestä. Kuuntele biisi Spotifystä tai katso niinikään maagisen upea musiikkivideo.

3. Ruusut – Glitchit
Tämä on biisi, josta tässä postauksessa mainitsinkin. Ruusut -yhtye on julkaissut vasta tämän ja yhden toisen sinkun, ja aikovat kuulemma tehdä musiikkia, jota Suomessa ei ole ikinä tehty. Glitchit viittaavat vahvasti siihen suuntaan, että tuleviakin julkaisuja kannattaa odottaa suurella innolla. Yleensä en juurikaan kuuntele musiikkia, joka jyskyttää ja tykyttää näin, mutta tässä on ehkä käänteentekevä poikkeus. Jos tällaisia biisejä tulee enemmänkin, saatan pian olla melkoinen reivaaja. Kuuntele biisi Spotifystä.