Wino on ravintola, joka on kiehtonut minua koko olemassaolonsa ajan. Tulimme nimittäin Helsinkiin hyvin samaan aikaan, reilu vuosi sitten. Satummepa vielä sijaitsemaankin hyvin samalla suunnalla. Ja nyt kun tarkemmin asiaa tarkastelee, niin nimemmekin ovat hyvin samansuuntaisia. Eino ja Wino. Ja kuten Wino nettisivuillaankin kuvailee itseään: "vino - Sellainen, joka ei ole pystysuora, eikä vaakasuora; kalteva, vinossa oleva, kallellaan oleva". Yhteneväisyyksiä minun ja Winon välillä on siis runsaasti.

Tietysti ajattelin, että alkaisin käydä Winossa jatkuvasti. Mutta sitten en vuoteen käynyt kertaakaan. Katselin vain kaihoisasti ohikulkiessani ikkunasta sisään, jossa ihanannäköiset ihmiset nauttivat ihanista annoksistaan.

 
Mutta niin vain asiat muuttuvat, ja nyt olen yhtäkkiä kuukauden sisään päässyt nauttimaan Winon antimista jo kahdesti. Ensin ystäväni ihanien syntymäpäivien merkeissä ja nyt vielä Taste of Helsingin kutsumana toistamiseen. Näiden kertojen perusteella olen hurmiossa, Winosta on tullut yksi ehdottomista lempiravintoloistani. Taidan jo tietää, mihin kannan kesän vapaapäivinä kesätyörahani. Syksyllä voikin sitten syödä hapankorppuja ja muistella paahdettua ankanrintaa ja valkoparsaespumaa.

Taste of Helsinki on niinikään kesän parhaita juttuja. Taste of Helsinki on siis omien sanojensa mukaan ainutlaatuisen kulinaristisen elämyksen tarjoava gourmetfestivaali, ja tämän kuvauksen voin kyllä aivan täysin allekirjoittaa. Osallistuin festareille ensimmäisen kerran viime kesänä – ja se päivä oli yksi kesän ihanimmista. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään 14.-17.6. Töölönlahden puistossa, Finlandia-talon takana. Aiemmin käytössä olleet markat on tänä vuonna korvattu Taste-maksukortilla. Ikään kuin leikkirahoilla maksaminen oli viime vuonna hauskaa, mutta kieltämättä maksukortti on nykypäiväisempi ja kätevämpi systeemi.


Mutta Taste of Helsinkiin on vielä muutama hetki, joten palataan Winon fiilistelyyn! Nautin dinnerin yhdessä 52 Weeks of Deliciousness -blogin Annen kanssa. Yhtä aiempaa, lyhyttä tapaamista lukuunottamatta Anne olikin uusi tuttavuus. On tietysti aina hiukan jännittävää mennä tapaamaan uusia ihmisiä – varsinkin pidemmälle dinnerille. Mutta aivan suotta hermoilin, sillä ilta Annen kanssa sujui rattoisasti ja ihanasti.

Alkuun otimme tietysti lasilliset kuohuvaa – mutta niin ihanaa kuin kuohuviini onkin, varasti huomion tällä kertaa kuitenkin alkupalaleipä. Rakastan pääsääntöisesti kaikenlaista leipää, mutta jumalaisen leivän eteen olen valmis tekemään asioita, joita myöhemmin sekä kadun että kiitän. Mustan oliiviöljyn kanssa Winossa tarjoiltu unikonsiemenleipä oli viedä järjen. Tilasimme leipää vielä toisenkin lautasellisen, samalla keskustellen tietysti omista leipäkokemuksistamme: kuinka paljon leipää on vielä kohtuullista syödä, millaista leipää syömme mieluiten, millaisia kokemuksia on taikinajuuresta tai miten legendaariset Sikke Sumari -sämpylät ovat elämäämme mullistaneet.

 Viiden lajin menumme alkoi kuitenkin varsinaisesti tartar-annoksella. Olemme Annen kanssa molemmat suuria tartarin ystäviä, niin olimme myös Winossa. Jotkut eniten ravintolaskenessä läikyttävät tekijät valittelevat jo tartar-villitykseen kyllästymistään. Itse en voi tätä ymmärtää, en kyllästy tartariin ikinä. Muistelin Annelle yhtä elämäni kauneimmista hetkistä, kun erään lehdistötilaisuuden buffet-pöydästä löytyi tartaria. Ja sitä sai mättää lautaselleen niin paljon kuin halusi, niin monta kertaa kuin halusi. Santsasin silloin ehkä neljästi. Rakastan tartaria ja siksi onkin ihanaa, että tartar on mukana myös Winon Taste of Helsingin valikoimassa.

Annosten ihailun lomassa puhuimme myös muuttuvasta elämästä. Siitä, miten lapset tai muut muutokset elämässä muuttavat myös suhtautumista ruokaan. Kuinka viiden tunnin kokkausmaratonit vaihtuvat siihen, että ruuanlaittoon voi mennä korkeintaan mutta silti mielellään vähemmän kuin vartti. Itsekin muistan vielä ajat, jolloin kirjoitimme entisen poikaystäväni kanssa lupaavasti liikkeellelähtenyttä ruokablogia. Toiset olivat ajat silloin. Valkoparsaespumaa syödessämme pohdimme sitä, kuinka ravintolassa on ihaninta syödä sellaisia ruokalajeja, joita ei edes kuvittelisi kokeilevansa kotona. Parsavaahto on ehkä yksi tällainen ruokalaji – jumalaisen hyvää ja ihmeellistä, mutta ei ehkä aivan saavutettavissa kotioloissa. Parsaespumaa lusikoidessamme muistelin lähimpänä espuman valmistusta ollutta keittiökokemustani, kun isotätini aikoinaan unohti kerman pyörimään yleiskoneeseen ja saikin kermavaahdon sijaan kupillisen voita.




Täydellinen päätös ateriallemme oli jälkiruuaksi tarjoiltu suklaa ja raparperi. Niin kaunis ja vielä niiiin paljon herkullisempi. Raikas ja keveä ja silti niin täyteläinen ja maulla kyllästetty. Yksi suosikkijälkiruuistani koskaan. Onneksi sekin löytyy Winon Taste of Helsinki -menusta.

Vielä kotimatkallakin yhä helteinen aurinko paahtoi ja lämmitti. Koko matkan ajan kadulla kaikui tuntemattoman tyypin kovaääninen onnittelulaulu jollekin Viiville. En tiedä Viivistä, mutta ainakin itselläni tajusin siinä hetkessä olevan vaan paljon onnea.

Ja vielä tähän loppuun ilmoitus arvonnasta! Arvon Instagram-tililläni kahden hengen sisäänpääsyn Taste of Helsinkiin! Suuntaa siis Instagramin puolelle, jos ja kun ruokafestarointi kiinnostaa!