Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki.fi & Gato Negro   Lokakuu. Kaltaiseni kesän lapsenkin on myönnettävä, että syksy on täällä. Se saatt...

2.10.20

Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki.fi & Gato Negro

 

Lokakuu. Kaltaiseni kesän lapsenkin on myönnettävä, että syksy on täällä. Se saattaa hetken surettaa, mutta kääntyy pian voitoksi, kun muistaa syksyn parhaat puolet.


Syksyllä alkaa nimittäin punaviinikausi. Todellisuudessahan mitä vain viinejä voi juoda koska vain, mutta itse huomaan syksyisin hakeutuvani punaviinien pariin. Niiden kanssa sopivat mainiosti toiset suuret suosikkini, tomaattisen täyteläiset padat ja etenkin tuhdit ja lämmittävät pastat. 


Pastan ohella syysiltojani lämmittää tänä syksynä Gato Negro Red Blend. Gato Negro on jo pitkään ollut suomalaisten suosikkiviini, ja nyt valikoimista ihan lähikaupoistakin löytyy tämä 5,5-prosenttinen miedompi versio! Gato Negro juhlii juuri nyt kolmeakymmentä vuottaan Suomessa, olemme siis Gato Negron kanssa ikätovereita!  On muuten ihanaa olla kolmekymppinen. 


Yksi suosikkipastoistani on legendaarinen yhden padan pasta. Erilaiset pastakokkailut ovat bravuurini ja syksyn tullen pääsen taas jo vuosikymmenen verran luottoresepteihini kuuluneen, legendaarisen yhden padan pastan pariin. Yhden padan pastan konseptin on alunperin kehittänyt Martha Stewart, mutta itse en käytä nykyisin enää mitään tarkkoja reseptiä: pataan voi heitellä yrttejä ja aineksia oman mielensä mukaan. Se elää myös hyvin joustavasti ruokakomeron sisällön mukaan ja yhden padan pasta onkin ruokahävikin torjunnassa korvaamaton apu. Nahistuvat parsakaalit, kaappiin unohtuneet kikherneet, tomaatit, oliivit, ketsuppipullon pohjat – yhden padan pasta rakastaa niitä kaikkia! Myös kaltaiselleni tiskien vihaajalle yhden padan pasta on taivaanlahja. Ei kattiloita, pannuja, lastoja ja kulhoja tiskialtaan täytteenä, vain yksi kattila! Kaiken lisäksi resepti on vieläpä helppo ja nopea. 


Yhden padan pastaa on näppärä tehdä kerralla suurempikin satsi: vain kattilan tilavuus on rajana! Itse kutsuin joukon ystäviä sunnuntailounaalle pastaa aterioimaan. Suosittelen sunnuntailounaita kaikille! Moni kärvistelee sunnuntait alkavaa viikkoa hermoillen, mutta sunnuntailounaalla tämän kaiken voi unohtaa: ympärille ystävät tai muut läheiset, helppoa mutta hyvää ruokaa ja lasi viiniä. Huolet kaikkoavat, ja lounasaikaan tapaamalla ilta jää vielä tulevaan viikkoon valmistautumiseen. 


Kuvittelin, että tein lounasvieraille niin suuren satsin, että siitä jäisi jäljelle vielä parin päivän lounaatkin. Eikä ainakaan loppuisi kesken! Todellisuudessa suuresta padasta jäi jäljelle vain pieni iltapala-annos minulle ja poikaystävälleni. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä tärkeintä on iloinen ruokahetki hyvässä seurassa – ja tyhjä patahan on tunnetusti paras kiitos kokille. Joka tapauksessa yhden padan pasta on erinomainen idea suurille perheille tai heille, jotka haluavat tehdä ruokaa useammaksi päiväksi kerrallaan. 


Tämä pata syntyy helposti niin lihallisena kuin vegaanisenakin, aineksia muuttamalla. Itse olen sekasyöjä, mutta tähtään siihen, että syön usein myös vegaanisesti. Tällä kertaa sunnuntaiseen lounaspöytään asettui useampikin vegaani, joten vegaaninen lounas oli luonteva toteuttaa. Korvasin siis jauhelihan kasvisjauhiksella. Päältä ei tarvinnut veganisoinnin vuoksi jättää pois kuin parmesaani, ja sitä toisaalta halukkaiden on helppo lisätä lautaselleen niin halutessaan. 


 

Olen tunnetusti suuri viinin ystävä ja nämä miedommat, ruokakaupoistakin löytyvät viinit ovat olleet itselleni todella ilahduttava löytö. Olen istunut niiden virvoittamana iltaa useampaankin otteeseen ja huomannut viihtyväni mainiosti. On hauskaa, miten voi ajatella juoneensa pullon ja viettäneensä koko illan, mutta alkoholimäärä vastaa kuitenkin vain paria mietoa alkoholiannosta. Puhumattakaan siitä, miten helppo ne on napata mukaan: lähikaupan hyllystä (tai jopa kylmäkaapista) piknikille tai saunajuomaksi. Myös hetken mielijohteesta järjestetyille sunnuntailounaille Gato Negro Red Blend on pelastus – alkoholilainsäädäntömme kun tunnetusti tekee sunnuntaiviinin hankinnan välillä hankalaksi. Mieto viini löytyy tosiaankin ruokakauppojen hyllystä ja ajaa tarkkojen makutestieni perusteella asiansa mainiosti. Lorautinpa sitä lasien lisäksi tilkan jopa yhden padan pastaan! Gato Negro Red Blend on mainio pari meheville pataruuille ja lasin lisäksi pataan kaadettuna yhtenevä makumaailma vain korostuu.


Einon yhden padan pasta 

(Reilu annos santsikierroksineen kuudelle nälkäiselle)

 

2pkt spagettia

2pkt kasvisjauhista

2prk tomaattimurskaa 

2 rkl tomaattipyrettä 

Rasia kirsikkatomaatteja

2 kasvisliemikuutiota 

1 prk kivettömiä kalamata-oliiveja 

4 valkosipulin kynttä

1 iso punasipuli 

Tilkka Gato Negro Red Blendiä sekä kokille että ruuanlaittoon 

Suolaa

Mustapippuria

Chiliä (tuoreena tai maustepurkista) 

Tuoretta basilikaa

Öljyä

6-10 dl vettä


 

Toimi näin: 

  1. Pilko sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita kattilan tai padan pohjalle öljyä ja kuullota sipuleita hetki. Lisää sekaan myös kasvisjauheliha ja paista hetki. 
  2. Lisää joukkoon tomaattimurska, liemikuutiot, tomaattipyre, mausteet, reipas loraus viiniä ja oliivit – oliivit voi halutessaan lisätä kokonaisina, mutta itse olen usein kivettömien oliivien kivettömyydestä epävarma, ja haluan ruokaan lisätessä halkaista ne. 
  3. Lisää sekaan myös vettä, tässä kannattaa hyödyntää tomaattimurskapurkit/tölkit ja huuhdella ne – huuhteluveden mukana tulee hyödynnettyä myös tomaattijäämät! Vettä on hyvä lisätä ensin alkuun 2-3 purkillista ja lisätä tarvittaessa. Liiallista vettä voi myös lopuksi kaataa kattilasta pois, mutta kokemukseni mukaan vettä haihtuu ja imeytyy padan valmistuksessa yllättävän paljon. 
  4. Laita kansi padan tai kattilan päälle ja odota, että seos kiehuu. Lisää kiehuvaan kastikkeeseen spagetti ja varmista, että spagetti peittyy ja uppoaa kastikkeeseen kypsymisen varmistamiseksi. Keitä pastan tapaan noin kymmenisen minuuttia ja sekoittele aina välillä. 
  5. Sekoita keittämisen loppupuolella joukkoon kirsikkatomaatit – minun makuni mukaan nekin on kiva halkaista. 
  6. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Lisää lopuksi joukkoon basilika, itse lisään osan pataan ja osan vasta annoksen päälle lautaselle. 

 
 

Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki & Gato Negro Rosé Heti kesän ensimmäisistä kuumista päivistä sen muistaa. Tunteen, josta on vaikea ...

8.6.20

Kaupallinen yhteistyö: Juomavinkki & Gato Negro Rosé


Heti kesän ensimmäisistä kuumista päivistä sen muistaa. Tunteen, josta on vaikea saada kiinni talven pimeydessä tai edes maaliskuun valoisina päivinä. 


Sen, kuinka viettää päivänsä kaupungilla, puistossa tai miksei rannallakin. Aurinko pökerryttää, kaikkialla tuoksuu aurinkorasva ja yleinen kesän aiheuttama humahdus, joka pökerryttää ihmiset kuin pörriäiset, päämäärättömässä onnellisuuden huumassa vapaina hoiperteleviksi kesän hedelmiksi. 


Niihin päiviin kuuluvat usein piknikit, huoleton syöminen ja hetken mielijohteesta mukaan napatut viinit. Kaikkeen kuuluu rentous, huolettomuus ja helppous. Ei jaksa huolehtia siitä, onko viini varmasti juuri oikea retkieväille, pitäisikö olla punaista vai valkoista. Silloin onkin parasta, jos viini on pakattu kesän seikkailuja kestävästi pahvipakkaukseen, joka on huoleton ja ekologinen vaihtoehto. Sellainen on esimerkiksi Gato Negro Rosé. Se on muuten viinin tuottajilta saamani tiedon mukaan myös vegaaninen, vaikkei asiaa vielä olekaan myyntipakkaukseen merkitty.

Vuosien varrella roseviinit ovat nostaneet profiiliaan kesän helpoista juomista ympärivuotisiksi, aivan oikeiksi viineiksi, juuri sille paikalle, johon ne kuuluvatkin. Silti roseviinit ovat itselleni juuri niitä kesän juomia. Ne maistuvat kaikille ja sopivat kaikkeen – ei ole väliä, nappaako kesäjuhlan noutopöydästä tai piknikkorista leikkeleitä vai mansikoita, rosé käy kaikelle. 



Yhtä paljon kuin viini ja lempeät seikkailut, kuuluvat kesääni myös yltäkylläiset salaatit.


Niiden kokoaminen on parasta: usein kuumat kesäpäivät venyvät yhtä pitkiksi kuin kesäillan varjot ja syöminen saattaa unohtua. Silloin kuumuudessa läkähtynyt kesäkolli tarvitsee nopeasti energisoivaa kesäruokaa. Kesäsalaattini ovat monipuolisia ja yltäkylläisiä, mutta syntyvät pienen lähikaupankin valikoimista. Pidän usein myös ruokakaappieni vakiovarusteina salaattiin sopivia osasia: erilaisia hedelmiä, pähkinöitä, juustoja, yrttejä ja salaatteja.


Kaikkien aikojen suosikkiraaka-aineeni varsinkin kesäisin on peruna: niitä voi keittää kerralla useammallekin aterialle. Edellisen päivän keitetyt perunat ovat jumalaisia, kun ne pyöräyttää öljyssä kuumalla pannulla ja maustaa suolalla ja pippurilla. Hedelmät, kuten persikat ja vesimeloni, antavat salaatille makeutta - monesti vesimeloni pelastaa myös kuumaa ja pitkää kesäpäivää seuraavan aamun, jos ilta on esimerkiksi venähtänyt pitkäksi. Ylipäätään salaatin pitää koostua tarpeeksi erilaisista elementeistä: pitää olla makeutta, hapokkuutta, pehmeyttä, rapsakkuutta ja ennenkaikkea värejä. On ihanaa, kun lähes jokaiselle suupalalle saa uudenlaisen makuyhdistelmän. Juuri tällaiseen leikittelyyn Gato Negron rosékin sopii mainiosti. Se pariutuu täydellisesti niin suolaisten lihaleikkeleiden kuin salaattien ja kasvisruokienkin kanssa. Eipä ihme, että Gato Negro on vuodesta toiseen Suomen suosituin viinimerkki. 



Tämä salaatti itseasiassa syntyi kesän ensimmäisenä kuumana päivänä: olin luvannut poikaystävälleni maistiaiset saamistani Gato Negro Roséista, sitten toinenkin ystävä sattui kyselemään kuulumisiamme ja tekemisiämme (saattoi aistia, että kuumana kesäpäivänä Einolla on varmasti viini kylmässä). Ehtoisana kesäkollina pyöräytin salaatit koko porukalle, sillä en suinkaan ollut ainoa nälkäinen. Litran viinipakkauksesta riitti vielä kesäpäivän ja puistoissa hengailun jälkeen lasilliset ruuankin kanssa. Leikkimielisesti väittelimme siitä, voiko roséviiniin lisätä jääpaloja. Tiukimmat asiantuntijat väittävät, että jääpalat eivät kuulu viiniin. Minä taas vetoan aina lomamatkaani Nizzassa, jossa viini tarjoiltiin useammassakin ravintolassa pyytämättä jäiden kera. 


Ilta-aurinko kurkisteli sisälle kotiini, istuin lempipaikassani ikkunalaudalla (leveät ikkunalaudat ovat asia, josta en ehkä koskaan voi luopua) ja mietin elämän ihanuutta. Kuinka kesä kaikesta huolimatta puhkeaa kukkaansa ja tarjoilee yllättäviä ja monipuolisia käänteitä. Aivan kuin kuuman kollin kesäsalaatti, jonka ohjeen jaankin seuraavassa kanssanne. 



KUUMAN KOLLIN KESÄSALAATTI


Tarvitset: 

Erilaisia salaatteja pohjaksi (valmis salaattimix käy mainiosti) 

Mozzarellaa (minipallerot ovat söpöjä, mutta voit mainiosti myös repiä ison pallon pieniksi paloiksi)

Persikoita (litteät persikat ovat suosikkejani)

Avokadoja

Miniluumutomaatteja

Paahdettuja pähkinöitä

Valmiiksi keitettyjä perunoita

Balsamiviinietikkaa / sitruunamehua

Oliiviöljyä 

Basilikaa tai muita yrttejä koristeluun 


Toimi näin:

  1. Rouhi tai silppua veitsellä pähkinät ronskeiksi paloiksi. Paahda kuivalla pannulla, mutta varo polttamasta, pähkinät nimittäin kärähtävät helposti!
  2. Pilko persikat mielesi mukaan. Pilko tarvittaessa myös mozzarella (myös minimozzarellat voi halutessaan halkaista). Halkaise avokado ja leikkaa siivuiksi pitkittäissuunnassa. Halkaise halutessasi myös miniluumutomaatit. 
  3. Valmistele perunat. Pieniin perunoihin riittää halkaisu, isoimmat voi leikata vaikka neljään osaan. Paista rapeapintaisiksi öljyssä pannulla, mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Mausta vihreä salaatti balsamiviinietikalla tai sitruunamehulla ja oliiviöljyllä. Varo läträämästä, mutta älä kuitenkaan pihistele, hapokkuus on tärkeää! 
  5. Kokoa salaatti. Itse suosin valmiiden annosten tekemistä, mutta myös laakea kulho tai vuoka (itse käytän usein lasista piirakkavuokaa) käy. Kokoa salaatti kerroksittain mielesi mukaan, säästä yrtit ja paahdettu pähkinärouhe viimeiseksi. Mitä näyttävämpi ja kauniimpi salaatti, sen parempi, mutta älä hermoile. On ihana kesäilta, eikä silloin salaatin ulkonäöllä ole niin väliä. 
  6. Varmista, että kaikilla on juomaa laseissaan, tarjoile salaatti ja nauti.

Jäikö nälkä tai kaipaatko viinin kyytipojaksi muutakin syötävää? Tsekkaa myös muiden vaikuttajien vinkit ja reseptit Gato Negro Roselle Juomavinkin sivuilta!



Kaupallinen yhteistyö: Ginger Joe Glamoröösi elämäntapani herättää usein kysymyksiä: että missä se todellisuudessa elämässäni näkyy. ...

15.5.20
Kaupallinen yhteistyö: Ginger Joe

Glamoröösi elämäntapani herättää usein kysymyksiä: että missä se todellisuudessa elämässäni näkyy. Kysymys on kiinnostava, sillä itseasiassa minuun liitetyn ”leipälajina glamoröösi elämäntapa” -sloganin on alunperin keksinyt kotikylän paikallislehden toimittaja minusta kertovassa jutussaan – itse en ollut ajatellut elämäni olevan erityisen glamoröösiä, vaikka toisaalta olin kyllä lehtijutun kuvituksena olevassa kuvassa ylellisessä kutsuvierasgaalassa paidattomien miesmallien ympäröimänä kilistelemässä.


Elämäni glamour on hienoista juhlahetkistä huolimatta kuitenkin enemmän pienissä arjen hetkissä. Siinä, miten voin kohottaa nekin maan pinnan yläpuolelle. Sillä juuri ne pienet glamoröösit yksityiskohdat ja valinnat arjessa tekevät elämästä glamoröösiä – ei se, että kaikki olisi kaiken aikaa hulppeaa luksusta. Kyse on paljon omista arkisista valinnoista: esimerkiksi siitä, nauttiiko inkiväärioluensa välinpitämättömästi vähän lämmenneenä suoraan pullosta vai kaataako huolellisesti viilennetyn juoman kauniiseen lasiin tai jopa ylelliseen maljaan nauttiakseen sen oman maun mukaisten koriste-esineidensä ympäröimänä. Jos voin valita asian kultaisena ja kimaltavana, valitsen kultaisen kimalluksen. Oli kyseessä sitten juoma, vaate, huonekalu tai kattolamppu.


Jo lapsena huomasin, etten ole ollenkaan tavanomainen. Tavanomaisuutta ei siis ole tarvinnut tietoisesti torjua, vaan tavanomaisuudesta poikkeaminen on ollut itselleni sisäsyntyistä. Prinsessoja ja balettia ihailevana pikkukylän poikana ei yksinkertaisesti ollut mahdollista olla tavanomainen, vaikka sitä olisi joskus halunnutkin. Se on aikuisemmalla iällä saanut tavoittelemaan omannäköistä elämää vielä pontevammin. Torjumaan tavanomaista ja kaatamaan glitter-purkkeja tuulettimeen. Niin arkikin saa oman kimaltavan kuorrutteensa ja tuntuu heti ihanalla tavalla maan pinnasta irtautuneelta. Tavanomaisuudesta poikkeamisensa voi ja pitääkin kääntää voitokseen ja omaksi jutukseen. Jos ei kerran ole tavanomainen, voi samalla vaivalla olla aivan extra vaganza defy ordinary.

On hauska sattuma, että pääsen kertomaan glamoröösistä elämästäni ja tavanomaisuuden torjunnasta juuri Ginger Joen kanssa. Gingerillä kun on elämäni varrella ollut monessakin mielessä tärkeä merkitys tavanomaisuuden torjunnassa. Ensin johtotähdekseni muodostui Spice Girls ja erityisesti Geri Halliwell, Ginger Spice. Hän on toiminut esikuvanani lapsuudesta näihin päiviin saakka. Kymmenvuotiaaseen  minuun teki vaikutuksen se, kuinka Geri elämäkerrassaan kertoi kapinoineensa normeja vastaan hiljaisella vastarinnalla: lapset tasapäiseksi massaksi typistävää koulupukua vastaan saattoi kapinoida hilaamalla hameenhelman mahdollisimman ylös. Gerin elämässä ja urassa näkyy muutenkin suuri polte joukosta erottumiselle ja nähdyksi tulemiselle. Siihen Gerin räiskyvän oranssi hiustenvärikin liittyi. Gerin tarinasta olen saanut voimaa ja rohkeutta myös oman erikoisuuteni kääntämisessä voimavaraksi. Kuten ehkä tiedättekin, viimeistään taannoisen tatuointipostaukseni jälkeen, on Ginger Spice tatuoituna myös pohkeeseeni, muistuttamassa omien unelmien merkityksestä ja omalle itselle rehellisyydestä. Samaa gingerin poltetta aistin myös Alkossa ja ravintoloissa myytävässä 6,5 prosenttisessa Strong Ginger Joessa, joka on Ginger Joe -tuoteperheen juomista oma suosikkini. Ginger Joesta ovat saatavilla myös 4% perusversio sekä päärynänmakuinen versio, joita löytyy myös ruokakauppojen hyllyistä – ja jos ei valmiiksi löydy, kannattaa pyytää kauppiasta ottamaan juoma valikoimiin! Tuoteperheeseen kuuluu myös alkoholiton versio, jota olen itseasiassa huomannut monien ystävienikin juovan illanistujaisissa ja juhlissa. Alkoholiton Ginger Joe on myös lämpimien kesäkauden iltojen ilo – ja kuulemani mukaan Ginger Joesta voi tehdä myös mehujäitä! Ehkä pakko kokeilla, kunhan kesähelteet saapuvat. 

Sellainen yllätys näiden inkiväärioluiden suhteen muuten paljastui itsellenikin vasta nyt tuotteisiin tutustuessani, että inkivääriolut-nimestä huolimatta Ginger Joe ei todellisuudessa ole olutta! Tämä oli itselleni tervetullut uutinen, sillä en satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta juo olutta. Ginger Joe on siis todellisuudessa juomasekoitus, ja aidon inkiväärin ansiosta vieläpä todella raikas. Ginger Joen kehittäjä Joseph Stone on perimätiedon mukaan inkiväärimehuja keitellessään 1700-luvulla ollut vähällä polttaa viiksensä tujulla inkiväärillä. Tiedä siitä, mutta itse rakastan inkiväärin poltetta. En kyllä ehkä silti haluaisi viiksiäni polttaa, vaikka inkiväärin aiheuttama kipristely onkin ihana tunne.

Ja sitä ihanaa inkiväärikipristelyä on viime aikoina ollut. Unelmiini ja onnellisuuteeni kun liittyy Gerin lisäksi myös eräs toinen ihana punapää. Poikaystäväni on nimittäin ginger ja muiden punatukkaisten tavoin kokenut hiustenvärinsä vuoksi kaikenlaista – Suomessa punaisten hiusten aiheuttamasta syrjinnästä ei tiettävästi juuri puhuta, vaan ilmiö mennee samaan nippuun kaiken kiusaamisen kanssa. Maailmalla gingereiden syrjintä on kuitenkin todellinen, tunnustettu ilmiö. Poikaystäväni asuessa Oxfordissa sai hänkin kokea, miten paikalliset ihmiset huutelivat ikkunoista hänen peräänsä hiustenvärin vuoksi. Nykyisin poikaystäväni on kuitenkin kääntänyt gingeriytensä voitoksi ja on hyvin kiintynyt hiustensa väriin. Minäkin rakastan hänen gingeriyttään – sitä, miten hänen viiksensä ja partansa ovat varsinkin tänä keväänä kuin suoraan pullon etiketistä. 

Mutta en tietenkään vain hiustenväriä, vaan kaikkea, mikä mielessäni liittyy gingeriin. Kuten sanottu, sitä sellaista säkenöivää poltetta, palavaa intohimoa ja suloisenhuumaavaa makeutta.

Suomen alkoholilainsäädännön vuoksi Ginger Joesta ja alkoholista ei kommenteissa saa keskustella, mutta kaikesta muusta sitten saakin! Millaisia glamourin häivähdyksiä sinun elämässäsi näkyy? Kuinka torjut tavanomaisuutta, vai oletko tyytyväisenä tavallinen? 

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere Aaaaai että, oi Tampere, lahja joka jatkaa antamistaan joka avauskerralla! Kuten ehkä tied...

18.3.20


Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Aaaaai että, oi Tampere, lahja joka jatkaa antamistaan joka avauskerralla! Kuten ehkä tiedättekin, olen viime vuosina saanut vierailla Tampereella hyvinkin useasti. Sain jälleen kutsun Tampere-rientoihin ja yhä vain sain yllättyä ja riemastua mainioiden kokemusten äärellä.

Visit Tampere julkisti hiljattain My Home Tampere -kampanjan, jonka puitteissa suomalaiset ja kansainväliset sosiaalisen median vaikuttajat voivat kutsua itsensä kylään Tampereelle. Visit Tampere tarjoaa yhdessä Forenomin kanssa vaikuttajalle täysvarustellun asunnon vierailun ajaksi sekä mahdollisuuden tutustua juuri itseä kiinnostaviin nähtävyyksiin, elämyksiin ja palveluihin Tampereella. Kodinomainen asunto majoituksena on oikeastaan täydellinen. Vaikka hotelleissa onkin ihanaa, antaa asunto tietysti mahdollisuuksia paljon omannäköisempään olemiseen – voi vaivattomasti kokkailla, pestä pyykkiä ja puuhailla muutenkin omia juttujaan. Kodinomainen oleminen tuntuu erityisen kivalta silloin, jos paikalla viettää vaikka kuusikin päivää. Oikein luovasti ajateltuna voi sulautua tamperelaisuuden ytimeen ja olla kuin aito manselainen ja matkustaa Nyssellä ympäri kaupunkia, majoituspakettiin kuuluvaa bussikorttia lukijalle vilauttamalla. Asuntoon majoittuville vaikuttajille on myös tarjolla monenlaisia, oikeasti hyviä alennusdiilejä alueen palveluihin. Vaikuttajat voivat hakea asuntoon pääsyä kampanjan nettisivuilta.

Vierailumme aikana Tampereella järjestettiin Tampere Film Festival. Leffafestarin ohjelmisto ja oikeastaan koko toimintaperiaate liittyy hyvin vahvasti yhteiskuntaan ja sitä tarkasteleviin ja arvioiviin elokuviin. Ohjelmistossa oli pitkin viikkoa paljon kiinnostavaa tarjontaa: aikataulut eivät Pilvi Takala -retrospektiivin kanssa sopineet yksiin, mutta ilahdutti silti, että Takalan teoksia on ollut esillä. Olen nähnyt Pilvi Takalan teoksia usein ennenkin, sekä internetissä että museossa. Pilvi Takala kuvaa mielestäni jotenkin ihanasti sitä, miten tiukkoja suvaitsevaisenkin yhteiskunnan säännöt ja normit ovat esimerkiksi käyttäytymisen ja ihmisen olemuksen suhteen. Teoksissa tiivistyy ja yhdistyy kiehtovasti nerokkuus, terävät havainnot ja toisaalta nykytaiteelle ehkä poikkeuksellisesti huvittavuus ja viihdyttävyys.

Vähemmän huvittavasti leffaohjelmistossamme oli Dystopia-näytös, jossa näytettiin esimerkiksi suuresti diggailemani Hannaleena Haurun Säälistäjät. Lauantain riennot aloitimme leffabrunssilla Klubilla, jossa näytettiin opetus- ja kansanvalistusfilmejä 1930-60-luvuilta. Aiheet vaihtelivat tukkisavotasta sahdin maisteluun ja perheen emäntien koulutukseen. Maailma näyttää tietysti vuosikymmenien takaisissa filmeissä erilaiselta kuin nykyään. Toisaalta tietynlainen tietämättömyys menneestä maailmasta herätti ajatuksia ja keskustelua jo paikan päällä: kun nainen sanoo miehelleen olevansa aina tietysti kaikesta samaa mieltä kaiken tietävän älykkään miehensä kanssa, ei kyseessä välttämättä todellisuudessa olekaan realistinen ajankuva, vaikka me vanhaa filmiä niin herkästi katsoisimmekin. Menneelläkin maailmalla on ollut sarkasminsa ja huumorinsa.

Aina vähän ärsyttää, kun eri kaupunkien ihmisistä esitellään ankeita stereotypioita, mutta on kyllä mainittava tamperelaisten sosiaalisuus ja ponteva halu jutella vieraille ihmisille! Ja huomioin sen siis pelkästään hyvällä ja iloisesti yllättyneenä – saimme extempore-juttuseuraa bussissa, baarissa ja ravintolassa ja brunssilla. Enpä muista, milloin viimeksi olisi noin usein päätynyt keskustelemaan ventovieraan vieruspöydän tai -penkin ihmisen kanssa. 

Vähemmän yhteiskunnallisesti mutta yhteiskuntaa tarkkaillen vietimme viikonloppua muutenkin. Brunssin jälkeen ulkoilimme Tampereella. En tiedä, kertooko se minusta vai oikeasti muuttuvasta ilmastosta, että umpeenjäätynyt Näsijärvi oli minusta jotenkin ällistyttävää ja ihmeellistä. Paikallinen ystäväni kertoi tamperelaisten syvästä viehtymyksestä jäällä kävelyyn. Hän kertoi nähneensä, miten hurjassa talvimyrskyssäkin ihmiset tepastelivat jäällä innoissaan ja jonottivat jollekin saarelle perustetulle, ilmeisen legendaariselle lämpimän mehun myyntikioskille. Tämän paikan ja saaren nimi jotenkin illan vietossa haihtui mielestäni, mutta ehkä paikalliset tietävät ja valaisevat! Tampereen viikonloppumme aikana oli ihana päästä nauttimaan järvimaisemasta, kirkkaasta päivästä ja ihanasta auringosta, idyllisistä puutaloalueista ja ihan siitä, että Tampereella oli nähtävissä talvi. Nyt se on nähty ja sielu voi siirtyä vahvasti kevättunnelmiin. 
Järvenjäästä puheen ollen – ohjelmaamme oli merkitty myös retkiluistelua Näsijärven jäälle, mutta hirveän valitettavasti kävi niin, että olimme varustautuneet vain tyylikkääseen kaupunkikävelyyn emmekä retkeilyyn. Mitään tekemistä ei ole sillä, että olen luistellut viimeksi 20 vuotta sitten (silloinkin todella vajavaisesti ja vastentahtoisesti). Vähän jäin kyllä miettimään, että minä Elton John -aurinkolaseissani ja muhkeassa teddyturkissani olisin kieltämättä ollut aikamoinen retkiluistelija.

Paremmin itselleni ja fysiikalleni sopivaakin ohjelmaa matkaohjelmaamme oli merkitty. Tampereen ravintolatarjonta tuli entistäkin tutummaksi kiertäessämme paikasta toiseen (erityisesti nautin siitä, että sunnuntaille oli merkitty sekä runsas aamiainen että brunssi. Arvostan.) Perjantai-iltamme kului Periscope-ravintolassa, joka nimensä mukaisesti tarjoaa mahdollisuuden näköalojen kuikuiluun. Paikka on jo itsessäänkin ehkä jopa poikkeuksellinen – avara, suuri ja kahteen kerrokseen levittäytyvä tila on uskomattoman upea. Upeaa oli myös palvelu! Tarjoilijamme kertoi erityisesti viineistä todella asiantuntevasti, mutta kuitenkin niin, että vähemmänkin viinejä tunteva ihminen pysyi mukana. Tunnelma oli rento ja kaikenlainen snobbailu loisti poissaolollaan. Viinipaketin sijaan Periscopessa on mahdollista valita maistelumenulleen myös olutpaketti! Kiinnostuksesta pyysimme vaihtamaan viinipaketin yhden annoksen olueen, ja näin oluita vieroksuvallekin kokemus oli kiinnostava – oluen ystävälle siis varmasti hyvinkin oivaltava kokemus! Pieniä notkahduksia lukuunottamatta myös menupuoli toimi hienosti. Iltamme jatkui ja viipyili ihanasti ja omassa sohvasyvennyksessämme Tampereen valoja katsellen.


Ilta jatkui illalliselta vielä Salakapakka Tiimaan. Olin käynyt paikalla kerran aiemminkin, joten tiesin minne mennä – ensimmäisellä kerralla seurasin ystävääni paikkaan ja vähän kiusaantuneena yritin kysyä, että onkohan koko paikka edes auki, jos oven eteen on vedetty verho. Sisään päästyämme ymmärsin, että niiiiin, ehkä piilossa oleva ovi on osa salakapakan konseptia. Satakunnankadulla sijaitseva salakapakka on ihana ja kutkuttava – eikä pelkästään tunnelmaltaan, vaan myös cocktaileiltaan! Tiimassa, kuten salakapakoissa yleensäkin, on pitkälle harkittu ja viety miljöö ja ylipäätään koko konsepti. Samanlaista toimintamallia voisi hyvin hyödyntää ei-salaisissakin kapakoissa. Ihana ja etsimisen arvoinen paikka (en tietenkään voi tässä nyt kertoa, mistä paikka tarkalleen löytyy)! 

Kuten jo mainitsinkin, sunnuntain päiväohjelmastamme löytyi sekä aamiainen että brunssi! En tiedä, onko tämä käytäntö kuinka vakiintunut tamperelainen tapa, mutta toivon että on ja aion noudattaa tätä aina Tampereella vieraillessani. Aamiainen meille tarjoiltiin Lillan Butik & Cafessa.


Vasta paikalle päästyämme tajusin, että minähän olen siis vieraillut Lillanissa ennenkin. Paikan ravintolasalissa juhlittiin pari vuotta sitten Emmin syntymäpäivää ja ai että miten ihanat juhlat ne olivatkaan! Tietysti juhlatunnelma muodostuu paljon muustakin kuin juhlatilasta, mutta Lillanin kohdalla myös juhlatilalla on merkitystä. Lillanissahan on kahvilan ja putiikin lisäksi myös hotelli – siellä en ole majoittunut, mutta aion ottaa sen kenties seuraavan Tampere-vierailuni teemaksi!

Viinikan kaupunginosassa sijaitsevaan Lillaniin oli hauska kävellä majoitusasunnostamme – kaikkialla oli sunnuntaiaamuna hiljaista ja rauhallista, vain yksinäinen vapaana juokseva kissa tuli meitä vastaan. Ajattelimme viinikkalaisten vain viettävän sunnuntaita kotonaan, mutta olimmekin väärässä! Lillaniin sisään päästyämme löysimme täyden tuvan iloisia lapsiperheitä, nuoria aikuisia, sukukuntia ja eläkeläisiä aamiaista nauttimasta! Kaikki kylän asukkaat yhdessä paikassa, ihanien herkkujen äärellä! 

Aivan suoraan aamiaiselta emme sentään siirtyneet brunssille, vaan vierailimme välissä Tampere-talossa Muumimuseossa! Museota tuntemattomille Muumimuseo kuulostaa usein etukäteen väkinäiseltä ja lapsekkaalta – vähän kuin Muumimaailmalta. Todellisuudessahan Muumimuseo on täynnä Tove Janssonin alkuperäistöitä ja on siis aivan oikeaa, aitoa, todellista ja uskomatonta taidetta. Olen käynyt nyt museossa kahdesti ja pidän siitä aina vain enemmän. On ihana ällistellä sitä uskomatonta taituruutta, jota Janssonilta hyvin erilaisiin tekniikoihin löytyy. Muistan jo lapsena vaikuttuneeni (televisiossa näkemistäni) suurimmaksi osaksi Tuulikki Pietilän käsissä syntyneistä Muumi-pienoismalleista. Pienoismalleissa nähdään kohtauksia Muumi-kirjoista ja erilaisia Muumien maailman rakennuksia. Ne ovat lumoavia ja ihmeellisiä ja herättävät välittömän tarpeen päästä itsekin askartelemaan. Muumimuseossa sekin on onneksi mahdollista, sillä museosta löytyy myös Ateljee, jossa kävijät pääsevät itsekin askartelemaan. Aikataulumme oli sen verran tiukka, että emme ehtineet jäädä askartelemaan, mutta uskomattomia mamelukkikaloja ja muita meren eläviä syntyi kanaverkosta ja liisteristä silmiemme edessä. Kuten sanottu, heräsi välitön tarve päästä askartelemaan. 

Museon jälkeen hyppäsimme taas bussiin eli Nysseen ja suuntasimme brunssille. Nysse vei meidät Cafe Pispalaan, joka sijaitsee luonnollisesti Pispalan puutaloalueella. Se tuntui hassulta – jäimme bussista hiljaisella alueella mäenrinteen juurelle, ja lähdimme kapuamaan mäkeä ylös. Teitä risteili ylös ja alas talojen väleistä. Talot olivat kuin nukkekoteja elokuvasta ja tuntui hassulta, että tällaisessa paikassa voisi olla mitenkään järkevää pitää kahvilaa.


Mutta niin vain Cafe Pispala oli juuri siellä missä pitikin! Kahvilan brunssi koostui listalta tilattavista annoksista. Pääroolia listalla näyttelivät pannukakut, ja kuulkaa, aivan syystä. Pispalan pannukakkuja parempia ei todennäköisesti voi olla, niin ihastuttavia ne olivat! Muhkeita ja kuohkeita, pehmeitä ja jumalaisia. Poikaystäväni testasi kiinnostuksesta valikoimasta löytyvät vegaaniset pannukakut (tosin pannukakkuannoksen päälle kuuluvasta voista hän ei kieltäytynyt). En maistanut, mutta nekin näyttivät oikein houkuttelevilta ja pannukakkumaisilta! Niin ihanaa! Iloinen kuhina kävi Cafe Pispalassakin enkä voinut olla ihastelematta ajatusta siitä, että nämä ihmiset oikeasti asuvat täällä ja näin. Sympaattisessa puutaloyhteisössä mäen rinteellä, josta hiljaa hipsutellen kavutaan alas muun maailman keskuuteen.

Vaikka viikonloppuloma Tampereen vaikuttaja-asunnossa oli loma (tai no, kaupallisena yhteistyönä ihan tarkalleen ottaen työtä) eikä arki ollut läsnä, tuntui silti yllättävästi hassulta lähteä asunnosta viimeisen kerran, jättää bussikortit ja muut hyödykkeet asuntoon. Siivota jälkensä ja varmistaa, ettei omia tavaroita jää, sillä tänne ei ollakaan enää tulossa illalla takaisin.

Takaisin voisi kuitenkin tulla, sillä Tampereen kesä rientoineen on vielä kokematta.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere Rakkautta ja ruokaa -lomaviikonloppu Tampereelle sovittiin jo hyvän aikaa sitten. Ja voi luoja, en...

5.12.19
Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Rakkautta ja ruokaa -lomaviikonloppu Tampereelle sovittiin jo hyvän aikaa sitten. Ja voi luoja, en tiedä milloin olisin ollut niin onnellinen jonkin loman sopimisesta. Olin, ja olimme, loman tarpeessa jo reissun ajankohtaa sopiessa. Lomaa edeltävä viikko ja viikot olivat kuitenkin niin uuvuttavia, stressaavia ja voimiavieviä, että pieni irtiotto uudessa ympäristössä ei yksinkertaisesti olisi voinut tulla parempaan paikkaan.

Suhteeni Tampereeseen on ollut vuosia hiukan mutkikas ja etäinen – vasta viimeisen parin vuoden aikana olen vieraillut kaupungissa useammin ja saanut huomata ja kokea, että kaupunki on paljon muutakin kuin mustaa makkaraa ja Tapparaa. Joku voisi jopa sanoa, että kaupunki on kaikkea muuta.

Tuntuu, että kaupunki on mennyt muutamassa vuodessa todella paljon eteenpäin ja kätkee sisäänsä nykyään mielettömiä helmiä. Viikonloppulomamme teemana oli erityisesti ruoka ja täytyy sanoa, että jopa kaltaiseni suursyömäri joutui toteamaan, että vatsa ei venynyt siinä määrin kuin olisi ollut tarvetta.
Jos en paljoa vielä Tampereesta tiennytkään, niin ainakin tiesin, mikä on kaupungin ykköspaikka yöpyä. Osasin pyytää yöpymistä Hotelli Tammeriin (viralliselta nimeltään Radisson Blu Grand Hotel Tammer). Olen yöpynyt hotellissa kerran aiemminkin, ja se hurmasi minut silloin täysin. Jotain erityistä väreili hotellihuoneessamme tälläkin kertaa. Saavuimme ylimmän kerroksen huoneeseemme auringon laskiessa. Hennon lumipeitteen saanut Tampere kylpi hellässä, lämpimän vaaleanpunaisessa talvivalossa. Katselimme maisemaa sylikkäin kuohuviiniä siemaillen ja ihmettelimme kaiken kauneutta. Rakkaani esitteli tietävästi yläilmoista osoitellen, mitä on missäkin päin Tamperetta. Itse olen pitänyt Tamperetta aina vähän sokkeloisena – olen liikkunut Tampereella yleensä taksilla tai muuten auton kuljettamana paikoista toiseen, enkä ole yhtään tiennyt, miten paikat suhteutuvat toistensa sijainteihin. Hotellin ikkunasta kaikki kuitenkin oli selvää. Tuolla on Tampereen teatteri, tuonne suuntaan on illan ravintola ja tuolla oli ennen Rosso. Jokin tuntui loksahtavan paikoilleen tai ehkä kaikki vain muuten oli siinä hetkessä tosi hyvin.

"Jos tästä ei romantiikkakärpänen pyörry, 
niin ei mistään."

Hotelli Tammerin perinteikäs, jopa historiallinen, sisustus ja tunnelma ovat vertaansa vailla. Koko hotelli on valtavan idyllinen, puhumattakaan tyylikkäistä huoneista (rakastan vaaleansinisiä seiniä ja hotellin alkuperäisilmettä mukailevia kylpyhuoneita). Erityisen vaikutuksen teki kuitenkin hotellin henkilökunta: peruskohteliaisuuden sijaan asiakaspalveluun panostaminen oli henkilökunnalle selvästi sydämen asia. Keskellä yötäkin henkilökunta neuvoi tehokkaasti nopeimman reitin auki olevaan apteekkiin ja ilman lisäkuluja siirsi checkoutin puolen päivän sijaan iltakuuteen, kun hetken näytti siltä, että nouseva kuume uhkaa ihanan idyllistä lomaamme. Ehkä juuri tehokkaan ja mieltä rauhoittavan toiminnan seurauksena heräsin kuitenkin uuteen aamuun reippaana ja hyvävointisena, ja lomaohjelma pääsi jatkumaan suunnitelmien mukaisesti.

Oma lukunsa on myös Tammerin aamiainen! Viikonloppuisin tarjoiltava Super Breakfast on tarjolla kello 13 asti. Siis yhteen! Miten ihanaa! Olimme suunnitelleet heräävämme aikaisin aamiaiselle ja palaavamme sen jälkeen mupeltamaan vuoteeseen. Kävi kuitenkin niin, että ilman kelloa nukuimme yhtä soittoa lähes puoleenpäivään. Olipa ihanaa ehtiä silti aivan kiireettä aamiaiselle. Aamiaissali niinikään on aivan poikkeuksellinen. Lumen peittämä Tampere ikkunan takana sai aamiaissalin tuntumaan jonkinlaiselta joulun ihmemaan talvikartanolta – ja sellainenhan se itseasiassa onkin. Aamiaisvalikoima on mielestäni niinikään hyvä (tuikitärkeää mustaa makkaraa on tietysti myös tarjolla). Kirsikkana kakun päälle enkilökunta tarjoilee kahvin ja teen pöytään. Ihana pieni yksityiskohta, joka lopulta aika pienellä panostuksella antaa kokonaisuudelle ylellisen loppusilauksen.


Saapumispäivän lounaamme oli sovittu Junkbar & lounge Kummaan. Jo mainittu Tampereella ilmenevä totaalinen suuntavaistottomuuteni ja onneton nimimuistini tarjosivat minulle iloisen yllätyksen – en tiennyt olevani menossa paikkaan, jossa olen todellakin jo aiemminkin käynyt ja viihtynyt! Hihkuin innosta kun muistin Kumman persoonallisen ja kekseliään sisustuksen, Nintendo-seinämaalaukset ja värikylläisyyden. Muistin myös edelliseltä vierailulta mieleen jääneen hyvän ginivalikoiman ja niinpä valitsimme nytkin aperitiiveiksi yksissä tuumin gin&tonicit.

Kumman ruokalistalta löytyy monenlaista: on niin pienempiä naposteltavia kuin isompiakin annoksia. Kokeilimme alkuruuaksi kylmäsavulohi-cevicheä ciabattaleivällä sekä halloumi-ranskalaisia. Pääruuaksi poikaystäväni valitsi japanilaishenkisen Kumm arigaton, joka sisälsi muun muassa rapeaksi paistettua lohta ja kesäkurpitsa frittereitä. Itse jotenkin hurmaannuin ruokalistan Cheek-annoksesta, koska miksipä ei. Annos sisälsi äärirajoille haudutettua kotimaista possunposkea sekä punaviini-salviaperunoita. Pekonihillo sekä punajuuripyre irroittivat sokan, jalopenot saivat huutamaan jippikayjeitä ja grillattu ananas oli syypää sun hymyyn. Olin syödessäni liekeissä ja jos mä oisin sä, söisin tämän annoksen mielelläni. Listalta löytyy kuitenkin erittäin hyvältä kuulostavia vaihtoehtoja myös kasvissyöjille ja vegaaneille, mikäli Cheek-annos ei houkuttele. Kumma on helposti lähestyttävä matalan kynnyksen paikka, jossa voi kuitenkin myös aidosti nautiskella. Ja kuten sanottu, persoonallinen sisustus jää mieleen ja ilahduttaa varsinkin talven harmaudessa.

Pitkä iltamme alkoi viininmaistelulla Deli 1909 & Wine Barissa. Itse olen maistellut viiniä tastingeissa sen verran, etten enää niin aktiivisesti jännitä, mutta poikaystäväni oli jännittynyt – kuinka hän muka osaisi sanoa viineistä yhtään mitään? Rohkaisin häntä sanomaan ihan reippaasti, miltä viini maistuu. On aivan ok kuvailla viinin maistuvan vaikka lyijykynältä, eikä oikeita tai vääriä tapoja ole. Tämä käytännön läheinen neuvoni sopi erityisen hyvin Deli 1909 & Wine barinkin toimintaperiaatetta. Viinit ovat nauttimista ja rentoutumista varten, eivät kuivaan nipottamiseen. Saamamme ohjeistuksen mukaan heillä viinejä saa myös ihan vain dokata. Ja on muuten sanottava, että poikaystäväni huoli viinien analysointitaidoista oli aivan turhaa: hän oli mitä mainioin viininmaistelija ja analysointikumppani.
Rennosta ja nautiskelevasta suhtautumisesta huolimatta paikan asiantuntevuus ja viiniosaaminen olivat omaa luokkaansa: kaikenlaista faktaa ja nippelitietoa viineistä, viinimaista ja ylipäätään viinikulttuurista tuli siihen tahtiin, että hyvä kun ehti siemailla mukana. Viinien oheen saimme maisteltavaksi myös tapaksia. Deli 1909 & Wine bar tarjoaa tapaksien lisäksi myös ruoka-annoksia, vaikka pääpaino onkin viineissä. Runsaan ravintolalistamme vuoksi suurempi syöpöttely jäi väliin, mutta viereisiin pöytiin kannetut annokset näyttivät ja tuoksuivat lumoavilta!

Viinin ja napostelun rentouttamina suuntasimme kulkumme saunakamppeet kainalossa kohti Laukontoria. Tampereella on luotu vahvasti imagoa saunapääkaupunkina, eikä todellakaan syyttä. Olen saunonut ihanasti Tampereella ennenkin, joten oli ihana päästä testaamaan myös itselleni uusi tuttavuus, Saunaravintola Kuuma. Saunan lisäksi Kuumasta löytyy myös ravintola sekä lasitettu ja lämmitetty suuri kattoterassi. Tamperelainen saunainnostus oli nähtävissä lauantai-iltana: saunaan joutui hetkisen jopa jonottamaan paikan ollessa niin täynnä. Odotusaika sujui kuitenkin mukavasti gintonicien äärellä, Tampereen öisiä valoja ja niiden loisteessa kimmeltävää järveä katsellessa.

Saunassa ja pukeutumistiloissa tunnelma oli tiivis ja rempseä – vilkas puheensorina ja perinteinen saunakulttuuri pääsivät Kuuman saunassa todella kukoistamaan. Iloiset pikkujouluseurueet tuntuivat myös löytäneen Kuuman lauteille. Erillisten pukuhuoneiden jälkeen saunat ovat sekasaunoja, siksi ne toimivatkin mainiosti esimerkiksi pikkujouluporukoille, kun eri sukupuolia olevat saunojat pääsevät samoille lauteille.

Saunoja Kuumasta löytyy kaksi kappaletta: perinteinen, puulla lämmitettävä sekä moderni savusauna. Tilavien saunojen leveille lauteille mahtui mukavasti saunomaan vilkkaampaankin aikaan. Löylyistä pääsi myös viilentymään ulkoterassille ja pulahtamaan järveen. Itselleni vilvoittelu terassilla riitti jäähdyttämään riittävästi, poikaystäväni sen sijaan kävi dippaamassa itsensä järveen. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun järveen itsekin – ainakin, jos on kesä. Talviuinti ei vain tunnu itseltäni luonnistuvan, vaikka se terveysvaikutuksineen vähän kiinnostaisikin. Itselleni mieluisempaa oli kuitenkin vilvoitella ja levähtää vasta saunomisen jälkeen Kuuman omien nimikkodrinkkien äärellä.
Iltamme ei suinkaan päättynyt saunaan, vaikka löylyjen ja drinkkien jälkeen olisikin nukuttanut mukavasti. Ilta huipentui ravintola Kajoon, jossa meille tarjottiin illallinen pitkän kaavan mukaan. Kajon tavaramerkkejä ovat mahdollisimman lähellä tuotetut, luonnonläheiset maut ja elämykset. Ja sellaisia Kajo todella tarjosikin, makuja ja elämyksiä! Lähituottajien tuotteiden käyttäminen tuntuu olevan nykyisin monille fraasi, jota viljellään vähän turhan lepsusti. Lähituotteet kun ovat muodikkaita. Kajossa tuotteet kuitenkin tulevat oikeasti läheltä ja vieläpä tuottajien ehdoilla: ravintola luo listansa ja annoksensa sen mukaan, mitä tuottajilta saa. Ja ne luomukset eivät jääkään aivan vähälle. Oli lumoavaa ja ihmeellistä, miten hyvin tavallisista asioista, kuten porkkanasta, maa-artisokasta ja sienistä, voikin luoda uskomattomia elämyksiä. Sanoisinko jopa teoksia, taidanpa sanoa.
 Myös ravintolan palvelu oli ensiluokkaista – hyvä palvelu on mielestäni fine dining -ravintoloissa nykyään itsestäänselvää, ylimielistä palvelua en jaksa yhtään (eikä sitä onneksi kovin usein nykyään saakaan). Kajossa tunnelma oli rento ja lämminhenkinen ja tarjoilijan kanssa jutellessa tuntui melkein siltä, kuin heittäisi läppää vanhan kaverinsa kanssa. Rakastan Helsinginkin ravintolakenttää ja voisin asua monissa kotikaupunkini ravintoloissa, mutta tuntuu, että Tampereella rento asiakaspalvelu on paljon enemmän selkäytimessä. Luulen, että sellainen lupsakkuus, joka on Tampereesta ennen  näkynyt ulospäin lähinnä Kummelin ja Popedan muodossa, on vuosien saatossa mennyt eteenpäin ja näkyy nykyään asiantuntevana mutta leppoisana asiakaspalveluna.

Sunnuntain ohjelmamme oli astetta rennompi, vaikka tapahtumien täyteinen päivä oli sekin! Hotelliaamiaisen ja ihanan pitkien yöunien jälkeen oli vuorossa matkamme taideosuus. Japania fanittavaa poikaystävääni kiinnosti jo ennen Tampereen lomasta keskustelua kovasti Tampereen taidemuseossa tammikuun viidenteen päivään esillä oleva, mangajumala Osamu Tezuka -näyttely. Siispä vierailu otettiin ilman muuta mukaan retkiohjelmaamme!


Tampereelle tullessaan näyttely saapui ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Ja huh, miten vaikuttava näyttely olikaan! En juuri tuntenut Osamu Tezukaa etukäteen, joten näyttely oli todella opettava ja valaiseva. Osamu Tezuka on käytännössä elämäntyöllään luonut sen, miltä japanilainen sarjakuva nykyään näyttää. Suuret silmät, söpöt hahmot ja koko visuaalisen ilmeen.

 Japanilaisen sarjakuvan lisäksi Tezukan työ on vaikuttanut toki myös muihin tekijöihin. Disneyn kerrotaan saaneen paljon vaikutteita Tezukalta – itseasiassa koko Leijonakuningas-elokuvan hahmoja ja juonta myöden syytetään perustuvan Osamu Tezukan Kimba the White Lion -teokseen. Lopullinen totuus tuskin paljastuu koskaan, mutta yhteys on kiinnostava. Toisaalta, kuten näyttelykin kertoo, on selvää, että myös Tezuka on ottanut vaikutteita Disneyltä. Osamu Tezukan tuotanto on ollut käsittämättömän laaja. Eniten ällistytti sen monipuolisuus: tuotantoon mahtuu niin söpöjä, suurisilmäisiä yksisarvisia kuin realistisia ja dramaattisia Hitler-sarjakuviakin. Mieleen jäi myös Tezukan Princess Knight, joka kertoo Prinsessa Safiirista, jolla on sekä pojan että tytön mieli. 1950-luvulla ilmestyneeltä sarjakuvalta mielestäni aika innovatiivista sukupuolen käsittelyä!
Joku voisi kuvitella, että myöhään nautittu, runsas hotelliaamiainen olisi tarpeeksi pitämään nälän poissa pitkälle päivään, mutta joku jossain oli päättänyt toisin. Museokierroksen jälkeen suuntasimme kulkumme Ravintola Muusaan brunssille. Jälleen kerran sain yllättyä siitä, että minähän olen ollut täällä ennenkin! Aiempi Muusa-vierailuni on tosin tapahtunut öiseen aikaan baarimielessä, brunssilla en tietääkseni ollut paikassa ennen käynyt. Olympia-korttelissa sijaitseva Muusa tarjoilee brunssia sunnuntaisin, eikä brunssille oteta pöytävarauksia. Se on mielestäni ihana ominaisuus! Haluaisin monien ravintoloiden brunsseille, mutta en halua varata pöytiä viikkokausia etukäteen. Kuinka voin tietää esimerkiksi kolmea viikkoa etukäteen, haluanko juuri sinä viikonloppuna herätä aikaisin ja lähteä brunssille? Muusan brunssia tarjoillaan kahdessa kattauksessa ja me ehdimme juuri sopivasti 14.30 alkavaan jälkimmäiseen kattaukseen.

Muusan sisustus ja tunnelma on hurmaavan boheemi, ja jos en karsastaisi hipstereistä puhumista, sanoisin, että Muusan brunssi on oivallinen paikka bongailla paikallisia hipstereitä. Monet blogipostaukset ja arviot kehuvat Muusan brunssin olevan Tampereen paras, ja oikein hyvä se kyllä olikin! Valikoima tuntui olevan kasvis- ja vegaanipainotteinen, vaikka liharuokiakin löytyi. Kuulimme brunssitarjonnan elävän sen mukaan, mitä keittiöstä löytyy – brunssilla siis torjutaan tehokkaasti ruokahävikkiä. Tästä syystä valikoima muuttuu ja vaihtelee jopa brunssin aikana. Se on mielestäni hyvin sympaattista, rakastan kotioloissakin sitä, että on monessa eri kupissa vaihtelevia tarjoiluja. Lämpenin myös erilaisille salaateille, dipeille ja tahnoille, joita tarjoilupöytä notkui. Ja piirakoille ja suklaapannukakulle. Käytännössä kaikelle. Aamiaisähkyn vuoksi en pystynyt aivan täysin antautumaan ja riehaantumaan Muusan brunssipöydän äärellä, mutta ihania makuja sain kuitenkin kokea. Suurena hiilihapon ystävänä ilahduin myös puolukkasooda-juomasta, jota juomapisteeltä sai. Ihanan raikastavaa ja elvyttävää, aivan toista kuin pelkkä vesi tai mehu! Muusan brunssille on suunnattava toisenkin kerran, mutta mieluiten niin, että ei ole nauttinut edeltävästi hotelliaamiaista.

Vatsat pinkeinä jatkoimme Tampereen tutkimista. Ehdimme iltapäivän aikana ennen junanlähtöä kierrellä keskustaa ja kauppoja sekä Keskustorille juuri avattua Joulutoria. Joulutorejahan nyt on joulun aikaan joka niemennotkossa ja laaksossa, mutta Tampereella tunnelma tunnuttiin tavoittaneen kaikkein parhaiten! Myyntikojut muodostivat suloisia sokkeloita ja välillä saattoi kuvitella oikeasti olevansa jonkinlaisessa joulukylässä.

Ravintoloissa ja joulutorin kujilla hiippaillessa tuntui moneen kertaan siltä, kuin olisi ulkomailla – en oikein tiedä että missä, mutta ei ainakaan kotona! Tunnelma oli letkeän leppoisa ja huoleton ja oli vain yksinkertaisesti ihanaa olla yhdessä aivan rauhassa. Viikonloppuloma toiseen kaupunkiin onnistuu lyhyemmälläkin varoitusajalla ja pienemmälläkin budjetilla. Ympäristöystävällisempääkin se on. Toisaalta lähellä oleva kotimaan kohde antaa myös armoa minun ja beibeni kaltaisille rakkaushoopoilijoille: ei ole niin vakavaa, jos tuleekin vain pussailleeksi tai tuijotelleeksi toista jokaikisen nähtävyyden tutkimisen sijaan. Tällaisia rakkauslomia ihminen vaan tarvitsee, vaikka eläisikin aika kokonaisvaltaisesti rakkauden alkuhuumassa.

Sillä kuten poikaystäväni hotellista aukeavaa maisemaa ihaillessaan pohti: jos tästä ei romantiikkakärpänen pyörry, niin ei mistään.