Tietoa mainostajalle ›

Joulutunnelmia Riiasta

Rouvasklubin perinteinen joulumatka suuntautui tänä vuonna Latviaan ja Riikaan. Tämä oli kolmas joulu ulkomailla, ensimmäinen joulumatka te...

Rouvasklubin perinteinen joulumatka suuntautui tänä vuonna Latviaan ja Riikaan. Tämä oli kolmas joulu ulkomailla, ensimmäinen joulumatka tehtiin Gdanskiin, toinen Malagaan ja nyt siis Riikaan.

Joulumatka sujui vähän samaan tapaan kuin aiemmatkin reissut: kovin paljoa (yhtään) ei suunniteltu, loma meni aika pitkälti köllötellen, mikä tietysti jouluun mainiosti sopiikin. Mitään kovin ihmeellisiä vinkkejä en siis osaa Riikaan antaa. Paitsi sen, että ihan oikeasti kuuluu kirjoittaa Riiassa eikä Riikassa. Tämä oli minulle uutta ja opin sen vasta paikan päällä googlaillessa! 


Majoituimme St. Roland -nimisessä huoneistohotellissa. Majoitus oli sisustettu todella runsaasti, värejä ja kuoseja huoneissa riitti. Suosikkini oli oman makuuhuoneeni punaista nahkaa oleva, muhkea sängynpääty. Sisustuksen ohessa täysin varustellulta huoneistolta olisi ehkä voinut odottaa esimerkiksi uunia, kahvinkeitintä tai edes tiskirättiä. Huoneistossa itsessään ei kuitenkaan ollut vikaa, se oli hyväkuntoinen ja moderni, mutta hotellin ympäristössä sijaitsevat yökerhot jytkyttivät bassoineen aamuseitsemään niin, ettei ihan hirveästi kannata haaveilla nukkuvansa. Harmi hotellin kannalta!

Pienistä puutteista, kuten uunittomuudesta, huolimatta saimme koottua oikein mallikkaan joulun ja jouluaterian! Itse sain yltäkylläisesti viiniä, suklaata ja mätileipiä ja se oli tärkeintä. Hulppeana yllätyksenä myös joulupukki löysi paikalle tänäkin vuonna. Pukki oli panostanut jouluun tänä vuonna aivan erityisesti, ja ampuikin saapuessaan glitter-pommin ympäri juhlahuonetta. Kyllä pukki tiesi kenen luo saapui!

Odotuksien vastaisesti pukki myös muisti minua runsain lahjoin: ehdottomaksi suosikikseni nousi joulujuhlaan täydellinen catsuit. Jotkut seuralaisistani yrittivät kyllä hienovaraisesti vihjata, että kyseessä on pyjama, siis yö- eikä juhla-asu. Minä kuitenkin vähät välitän, olenhan kuitenkin tyyliasioissakin varsin valveutunut lifestyle-bloggari, joten tiedän kyllä nämä asiat. Tyylitajustani kertonee sekin, että kuva asustani keräsi hetkessä satoja tykkäyksiä, nousten yhdeksi tykätyimmistä instakuvistani. Uskomatonta, mutta päivänselvää! Muita muistamisia olivat suosikkikonvehtini Ferrero Rocherit, kultaa ja ampiaisen myrkkyä sisältävä kasvonaamio, glitter-sukat sekä vaaleanpunaiset sukat ja lahjakortti Humalistonkadun vastaremontoituun Saleen. Pukki tiesi myös kertoa, että jälkitoimitukseen oli vielä jäänyt minulle tarkoitettu taikalamppu. TAIKALAMPPU!!! Olen minä kyllä onnenpoika.


Kuten kaikki Vanhankaupungin omaavat kaupungit, oli Riika mitä suloisin ja kaunein joulukylä. Olen kuitenkin vuosien varrella nähnyt niin paljon vanhoja joulukyliä, jouluisten markkinakojujen vallatessa aina vain uusia koloja kaupunkitilasta, että en jotenkin oikein jaksaisi nähdä enää yhtään jouluisia kylävirityksiä. Halvat ja vahvat glögikojut ja rapsutettavat lampaat kyllä kiitos, muuten riittää maisemoinniksi ihan autenttiset maisemat ja jouluvalot.

Noin muuten turisteja, varsinkin suomalaisia, Riikassa oli runsaasti. Joulutorin laidalta bongasin resuisen seurueen juomassa kaksin käsin kaljaa joulupäivänä. Olin juuri harmittelemassa jouluilon epätasaista jakautumista maailmassa, kun huomasin seurueeseen liittyvän resupekan kysäisevän, että no kuis teijä joulu o menny. Ei siis kadunmiehiä vaan suomalaisturisteja! Raja voi joskus olla häilyvä, huomaan.

Vaikka joulu oli leppoisa ja ihana, ei Riika noussut suosikkikaupunkieni joukkoon. Osasyynä voi tietysti olla monin paikoin hyvin tympeä palvelu ja ensimmäisenä tuttavuutena kohdattu huijaritaksikuski, joka tuijotti minua taustapeilin kautta murhaavasti tajuttuaan, että minä olen tajunnut, että hän ei todellakaan aja suorinta reittiä, vaan aivan pokkana ajaa ihan mistä tykkää. Toisaalta luotettaviakin takseja löytyy, hintataso on edullinen ja kauniita taloja ja katseltavaa riittää. Lentomatkakin Suomesta on lyhyt. Mahdollisuus siis kannattaa antaa!

Nyt olen jo turvallisesti ja mukavasti palannut kotiin. Heti ensitöikseni hain kaupasta puoli kiloa kinkkua, mätileipätarpeita ja kylmäsavulohta. Suklaata olin hankkinut jo etukäteen, lentokentältä ostin viskipullon. Joulunviettoni saa siis jatkua!

You Might Also Like

0 kommenttia