Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kukkuu, beibet! Hiljaisemman kesän ja ihan tietoisen pienen blogiloman jälkeen on valtava ilo päästä taas kirjoittamaan ja ihan täydellä t...

Kukkuu, beibet!

Hiljaisemman kesän ja ihan tietoisen pienen blogiloman jälkeen on valtava ilo päästä taas kirjoittamaan ja ihan täydellä teholla tekemään blogijuttuja! Kuvittelin jaksavani ja ehtiväni pitää blogia rankan kesätyön ohessa samaan malliin, mutta kuten hiljaiset kesäkuukaudet osoittavat, en pystynyt. Loppukesästä, työmäärän vähän helpottuessa, huomasin, että tekstiä ei tule vaikka aikaa olisi. Huomasin miltei vahingossa kirjoittavani Instagramiin kuvatekstiksi, että nyt hummailen loppukuun, katellaan blogihommia syyskuussa.

Ja nyt katsellaankin sitten oikein leveällä pensselillä! Lyhyt poissaolo ja vapaus olla kirjoittamatta teki sen, että aloin oikeastaan heti saada ideoita ja oivalluksia tulevista linjoista.

Ja jottei Tämän kylän homopojan syyskauden alku olisi lattea, vaan tiukkaa tuplaespressoa, päätti The Blog Awards Finland julkistaa tämänvuotisen ehdokkasasettelunsa juuri eilen. Ja ilokseni voin viimein kertoa teillekin olevani ehdolla Vuoden keskustelunherättäjäksi (tai vuoden keskustalaiseksi, kuten vahingossa instastoorissani asian ilmaisin).  Kanssaehdokkaina kategoriassa ovat hurmaavat Valeäiti sekä Tuure Boelius. Gaaloja ja ehdokkuuksia, jopa voittojakin, on vuosien varrella tullut, mutta tämä ehdokkuus ja varsinkin sen suuruus löivät ällikällä (mikä muuten edes on ällikkä?). Eilisessä julkistustilaisuudessa totuus jotenkin valkeni. Tuhansien somevaikuttajien joukosta tuomaristo on nähnyt juuri minut yhtenä merkittävimmistä. Toinen toistaan mielettömämpien tyyppien rinnalla ja monien ohi.

Oman tekemisen laatu ja määräkin jotenkin kirkastuivat vasta nyt. Että minä ihan todella vaikutan ja kirjoituksiani luetaan. Että tämä ei oikeasti enää ole mitään omaa pientä näpertelyä omassa internetissä. Ja nyt kun tässä miettii, niin viime kevään jälkeen avauksistani ja näkemyksistäni ovat olleet kiinnostuneita ainakin Helsingin Sanomat, Suomen kuvalehti, Yle ja Turun Sanomat. Toisaalta hyvä, ettei näitä liikaa mieti. Luultavasti alkaisi pelottaa liikaa.

Varsinkin viime aikoina keskustelun herättäminen on tuntunut toisaalta entistä tärkeämmältä, mutta myös huomattavasti raskaammalta. Vihapuhe ja netin ruokoton keskustelukulttuuri on tietenkin ollut tapetilla, mutta kaikkien ihmeeksi olen saanut olla aika rauhassa. Epäilen sen johtuvan siitä, että homoudesta huolimatta olen kuitenkin valkoinen ja mies. Tämän kesän aikana, ensin Herculeksen rasismikeskustelun ja nyt Turku Prideen kohdistuneen transfobian myötä olen kyllä saanut osani ja kaikenlaista ryönää on saanut lukea. Toisaalta olen saanut paljon liikuttuneita ja liikuttavia kiitosviestejä. Ne ovat vahvistaneet tunnetta, että olen oikealla tiellä, vaikka kuinka Jodelissa kerrottaisiin minun itseasiassa haluavan vain lietsoa feministien vihaa homomiehiä kohtaan. Itsehän siis en ole homomies, blogin nimikään ei viittaa siihen, eli on täysin luontevaa, että haluan feministien (mitä myöskään en itse ole) vihaavan homomiehiä.

Mutta kuten sanottu, tästä on paras mahdollinen asetelma jatkaa. Kaikkea siistiä on blogin myötä myös vireillä (isoi juttui tulos, kyl te tiiätte), mutta en tiedä päätyvätkö ne koskaan mihinkään tai tulevatko näkymään blogissa mitenkään. Ehkä, ehkä ei. Hyviä aikoja itselleni, joka tapauksessa.

Kiitos siis jo tässä vaiheessa kaikille. TBAF:ille, tuomaristolle, lukijoille ja tukijoille, jakajille, keskusteluun heränneille, tsemppaajille. Parhautta.

Ja hei, jos siltä tuntuu, niin minua voi äänestää myös Yleisön suosikiksi The Blog Awards Finlandissa. Äänestäneiden kesken arvotaan hotelliyötä Hiltonissa, illallista ja  kutsua gaalaan, ei siis yhtään huonompi mahdollisuus! 

Tsih, niin vain kauan odotetut Blog Awardsit olivat ja menivät! Ja menivät yhdessä hujauksessa, niin kuin hauskat juhlat aina. Tänä vuonn...

Tsih, niin vain kauan odotetut Blog Awardsit olivat ja menivät! Ja menivät yhdessä hujauksessa, niin kuin hauskat juhlat aina.

Tänä vuonna gaalaan pukeutuminen tuotti suurta päänvaivaa, mutta lopulta päädyin luottoasuuni, blogissa jo nähtyyn Ivana Helsingin paljettitakkiin. Se oli hyvä, se herätti suurta ihailua ja kiinnostusta. Onnistuminen oikeastaan näkyi jo metrossa matkalla gaalan etkoille. Voitteko nimittäin kuvitella, jopa stadilaiset metrossa tuijottivat estottomasti takinliepeiden alta pilkottavia paljetteja ja villisti kiharaa tukkaani.


Juhlat olivat tänäkin vuonna ensiluokkaiset ja hienot, valittamista ei ole oikeastaan muusta kuin siitä, että juomaa ja juomavaihtoehtoja oli liikaa.

Ja kun sanon, että viinaa oli liikaa, niin tarkoitan tietysti sitä, etten ehtinyt millään maistaa kaikkia juomalaatuja. En nimittäin mitenkään ehtinyt tai kyennyt maistelemaan kaikkia haluamiani drinksuja. Ja loppuillasta joinkin vain vitamiinivettä (ja pakkasin niitä 8 pulloa käsilaukkuuni kotiin lähtiessä).

Se ei tosin todennäköisesti näkynyt missään, juhlatuuli oli silti nimittäin aika navakka. Jostain syystä näimme erään mammabloggarin kanssa tarpeelliseksi napata esimerkiksi ihan omat viinipullot tarjoilupöydästä mukaamme. Todennäköisyys ilmaisen viinan loppumiselle oli ihan hirveän suuri, joten varotoimenpide oli järkevä not.

Allaolevassa kuvassa näymme erään mammabloggarin (niin joo, turha jättää nimeä mainitsematta jos kuitenkin laittaa kuvan, Valeäiti-Hanne se oli) kanssa nauttimassa ryöstösaaliistamme palkintogaalassa. Hieno tilaisuus, kertakaikkiaan.


Hirveän moni tyyppi jäi juttelematta ja moikkaamatta, tuntui että hirveästi aikaa meni vain niinku johonkin, en edes tiedä mihin.

Pääasiassa muistan vain jotenkin vähän mielessäni salaa kihertäneeni huvittuneen ihastuneena kaikille näille nuorille, uuden sukupolven tubettajapojille. Niin söpöjä ja herttaisia kaikki, en kestä!

Toisaalta ihmisen, joka tulkitsee kutsun tumma puku-pukukoodin värikkääksi paljettitakiksi, ei ehkä kannattaisi kuvitella tehneensä jotain vähän mielessään.

Tai mites toi eturivissä Arttu Lindemania ja Jaakko Parkkalia fiilistelevä paljettitakkinen herrasmies, näyttääkö olevan yhtään salaa vähän mielessään?


Kuvat: A-lehdet Oy / Paula Virta ja Petri Mulari

Tiukasti tarkkaileva ihminen on ehkä huomannut, että blogi on ollut nyt vähän vaisu. Näin joskus yliopistonmäellä olevan puutalon takapiha...

Tiukasti tarkkaileva ihminen on ehkä huomannut, että blogi on ollut nyt vähän vaisu.

Näin joskus yliopistonmäellä olevan puutalon takapihalla kompostin, jonka päälle oli pystytetty kyltti.

Kyltissä luki

"Lepään ja maadun. Älä käytä."

Olen itse ollut vähän kuin komposti. Levännyt ja maatunut enkä ole soveltunut käyttöön. Ihme muuten, ettei vastaavaa ole tiettävästi kirjoitettu hautakiviin tai kuolinilmoituksiin.


Mutta se komposteista, lepäämisistä ja kuolemisista, tänään eletään! Tänään suuntaan Helsinkiin, jossa kuten sanottua on The Blog Awards Finland 2016 -gaala.

Asusuunnitteluni jäi viime tinkaan, ei siis ole yhteistyömallistoa, saatua kolttua eikä edes showroomilta lainattua. Ihan omalla vanhalla rytkyllä mennään. Mut jos joku palavasti haluaa nähdä minut juhla-asussaan, niin saa kontaktoida, luvassa on nimittäin vielä myöhemmin syksyllä se toinen blogigaala, johon en jostain syystä saanut kutsua, mutta luovana sosiaalikiipijänä tottakai etsin heti jonkun, jolla on avecillinen kutsu. Ette te minusta niin helpolla pääse! Ja kun sanon niin helpolla, tarkoitan millään.


No niin juu, mennääs taas. Ihanaa joka tapauksessa päästä vähän tuulettumaan ja nähdä kaikki bloggers from another mothers. Puhumattakaan siitä, kuinka palavasti kaikki haluavat nähdä minut. 

Tulee ihana ilta, pistäkää Snapchat-tilini (@tamankylanhomo) seurantaan mikäli haluatte pysyä kärryillä! Akkuni luultavimmin toki loppuu ennen alkumaljoja, eli ette näe mitään, mutta ainakin seuraatte minua ja voitte sitten katsoa kun köllötän kotona sängyssä.

Ensi viikolla olen ihan kuulkaas syyslomalla eli perioditauolla eli tenttiviikolla. Silloin on aikaa blogistin tehtäville enkä muuta teekään kuin näpytä iloksenne! Tulee kirja-arvioo, fanityttöilyy, yhteiskuntakritiikkii, asukuvaa, kaikkee pitää tulla ja olla!Malttakaa odottaa tai kärvistelkää odotuksen kirveltävissä kelirikoissa.

Herkkuu viikonloppuu beibsut!


Olen viime päivinä vähän miettinyt, suunnitellut ja elänyt ja siksi blogi on jäänyt taka-alalle. Toisin sanoen olen rymynnyt ja bailannut ja...

Olen viime päivinä vähän miettinyt, suunnitellut ja elänyt ja siksi blogi on jäänyt taka-alalle. Toisin sanoen olen rymynnyt ja bailannut ja maatunut vällyjen välissä varmana siitä, etten poistu täältä enää ikinä.

Mutta olen ny si kummiski täällä taas! 

Tällä viikolla blogosfäärin kerma kokoontuu toista kertaa järjestettäviin The Blog Awards Finland -gaalakemuihin. Tai no, itseasiassa aivan koko kerma ei kokoonnu, sillä ihan kaikki parhaat eivät saaneet kutsua, mistä olen vilpittömän tyrmistynyt. Vähän sama ku Spice Girls GEM, tulossa on huipputyyppejä, mutta ei kaikkia, minkä seurauksena kokonaisuus nyt eii vaan ole kokonainen. Olisin myös ehkä vaihtanut joitakin ehdokkaita toisiin, ihan kaikkien ehdokkaiden ansioita en täysin ymmärrä. Mutta onneksi minun ei tarvitsekaan ymmärtää! Voin vain asettua juhlimaan ja nauttimaan ensiluokkaisesta tunnelmasta, tarjoilusta, fiiliksestä, ympäristöstä, seurasta ja ties mitä kaikkea sitä nyt ilta tuokaan tullessaan!


Minuthan valittiin siis viime vuonna, ensimmäisessä The Blog Awards Finland-gaalassa, Vuoden parhaaksi lifestyle-blogiksi ja aion toki olla sitä tulevinakin aikoina, vaikka tänä vuonna joudunkin luovuttamaan imaginäärisen kruununi eteenpäin. Se on toisaalta helpottavaa: voin tänä vuonna gaalan ajan notkua salin perällä baaritiskillä ryystäen kaksin käsin ja vielä suullanikin ilmaisia drinkkejä. Niin tosin tein viime vuonnakin, kun en varsinaisesti arvellut voittavani yhtikäs mitään. Sepä olikin sitten iloinen yllätys, kun Maria kuulutti minun voittaneen. Sitten vaan äkkiä kaikki kolme lasia käsistä johonkin ja tunkemaan yleisön läpi lavalle kertomaan tosi hauskaa blogin syntykertomusta johon liittyi ajatus siitä, että kirjoittaako vai mennäkö hoitoon.

Mutta se oli silloin se, nyt on nyt! En ole pystynyt toimimaan mitenkään gaala-asuni suhteen, eli todennäköisesti menen jossain kauheessa vanhassa koltussa herättämättä tyylilläni yhtään huomiota ja sehän on tietenkin katastrofi.

Nyt kun kirjallisessa ilmaisussani on tällaista menneiden aikojen glorifioinnin makua, niin mainittakoon uteliaille ihmisille tiedoksi myös se, että takavuosina kuvattu Blogistania-jaksoni löytyy Yle Areenasta! Joitakin aikoja sitten sain runsaasti viestejä siitä, kuinka ilmestymiseni tv-ruutuun oli ilahduttanut ja hauskuuttanut ja ollut vaan niinku kivaa. Minusta ei ole, koska olen ohjelmassa karvaton ja pulleaposkinen nössö. Nykyisinhän olen hyvinkin solakka ja karvainen, rrrau. Vaikka tietääkseni karvattomat ja pulleat pojat ovat toisista hyvinkin rules ok, eli nou hätä, Yle huomioi koko kansan ja tarjoaa siis kiinnostuneille karvatonta ja pulleaa poikaa Yle Areenassa 23.10. asti!