Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Syntymäpäivä on parhaimmillaan aikuisena

Aina puhutaan siitä, miten kaikki on lapsuudessa parempaa. Kesät kuumempia ja pidempiä, piirretyissä oli oikea juoni eikä niiden sisältö k...

Aina puhutaan siitä, miten kaikki on lapsuudessa parempaa. Kesät kuumempia ja pidempiä, piirretyissä oli oikea juoni eikä niiden sisältö koostunut väkivallasta. Maailma, kotipihan puista ja kivistä puhumattakaan, oli valtavan suuri. Ei ollut huolia, ei murheita eikä kiire mihinkään.

Mutta on yksi, minkä olen huomannut ehdottomasti paranevan vanhetessa! Nimittäin syntymäpäivät! Syntymäpäivän merkitys ja tärkeys on puhjennut kukkaansa täydellä teholla vasta aikuisena.

Tietysti syntymäpäivä on tärkeä myös lapsena: saa lahjoja, saa juhlat, saa kakkua ja sipsiä. Tai sitten ei saa, jos juhliin ei vaikka tulekaan ketään tai tulee vain naapurin Tuija vaikka kaksikymmentäviisi kutsuttiin. Lapsuudessa syntymäpäiväjuhlat ovat jonkinlainen statussymboli ja siihen liittyy tuskallista jännitystä omasta asemasta sosiaalisessa hierarkiassa.

Aikuisena kuitenkin vapautuu siitäkin, kuten monesta muustakin lapsuudessa ja nuoruudessa hiertävästä epävarmuudesta. Syntymäpäivää voi tietysti juhlia suurellisestikin isolla porukalla, mutta mainiosti myös yksin tai kahdestaan. Sillä syntymäpäivä jos mikä on juhla, jossa voi ja pitää keskittyä elämänsä tärkeimpään ihmiseen: itseensä.


Hellin toki itseäni ylellisyydellä hyvin matalalla kynnyksellä muutenkin, mutta syntymäpäivän kunniaksi kaikki hillintä hellittää. Rahaa on ja se näytetään, kuten sanonta kuuluu. Ostan itselleni perinteisesti syntymäpäivälahjaksi jotain ihanaa ja kallista. Jotain, jonka haluan muistaa vielä vuosia myöhemminkin, kuten perinteen aloittaneen Ivana Helsingin takin. Syntymäpäivänä mikään ei paina. Ainakin hetken voi tuntea olevansa vahva ja täydellinen, vaikkei aina siltä tuntuisikaan. Tämä päivä on sun, Jeesus siunaa sua aina, tämä päivä on sun, kuten Paljon onnea vaan -laulun vähemmän tunnettu toinen säkeistö toivottaa.

Ystäväpiirissäni on onneksi monia, jotka arvostavat syntymäpäivän viettoa niinikään. Yhden pitkäaikaisimman ystäväni kanssa olemme jo vuosia leikkimielisesti valmistautuneet hänen syntymäviikkoonsa. Viikkoon sisältyy suunnitelmia pienimuotoisesta merkkipäiväviikon ohjelmasta, kuten audienssia pyytävät Obamat, Puolustusvoimien hornet-näytös Turun yllä ja Ypäjän Hevosopiston kolmipäiväinen hevostanssishow Kauppatorilla. Toinen ystäväni taas on useana vuonna pyytänyt itselleen yllätyssynttäreitä. Ja ihania juhlia niistä on aina tullutkin – joskus suurempia, joskus pienempiä, mutta aina on ollut yltäkylläisesti ruokaa, juhlahattuja ja shampanja-sokkotestejä.


Tänään syntymäpäiväänsä viettävä ystäväni Tiia suhtautuu syntymäpäivään niinikään asian vaatimalla vakavuudella. Syntymäpäiväviikkoon valmistautuminen ja sopivista muistamistavoista muistuttelu alkoi ehkä noin kuukausi sitten, siis aivan oman syntymäpäiväni kynnyksellä. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti oman syntymäpäiväni piti tänä vuonna kulua Popedan stadionkeikkaa kuvaamassa, mutta suunnitelmat muuttuivat. Syntymäpäivä Popedan parissa olisi ollut ihana, mutta sain tilalle jotain vielä parempaa: ensin pienen pianokonsertin, kakkukahvit ja vieläpä kuvani katumuotikuvaajan Instagramiin. Sitten vielä illan Tiian kanssa, Tiian organisoiman yllätysohjelman parissa. Ilta alkoi rantakallioilla gin basil smasheja juoden, jatkui ihanalla dinnerillä Kitchen & bar by Maannoksessa. Maannoksen ruoka oli pääsääntöisesti hurmaavan ihanaa, muutamaa erikoista ratkaisua lukuunottamatta. Ravintolan menu oli kuultavissa suusanallisesti, joten en enää muista yhtään, mitä mikin oli. Mutta ihania annoksia, parhaiten mielessä perunat ja tartar.


Eikä ilta suinkaan päättynyt Maannokseen, vaan jatkui vielä loputtoman viinin äärellä Helsingin yössä. Yössä oli taikaa ja järjenvastaisia uskomattomia käänteitä. Juuri sellaisia, joita voi tapahtua ehkä vain syntymäpäivänä. Unohtakaa jo juhannusyön taika, syntymäpäiväyö voi antaa paljon enemmän.

Voi toki johtua oman ystäväpiirini kuplasta, mutta uskon, että syntymäpäivän arvostus on vasta viime aikoina alkanut todella laajeta. Ja jos ei alkanut, niin nyt on aika alkaa! Kolmekymppisyyttään näinä päivinä juhlistava Emmi pohti taannoin Instastoryssään sitä, kuinka hienoista syntymäpäiväjuhlistaan ja niiden suunnittelusta intoileminen tuntuu hölmöltä ja kiusalliselta, vaikka onkin ihanaa. Juhlien tuottamasta ilosta ja järjestelyinnosta puhuminen ei tunnu sopivalta, kun taas vaikka häistä puhuminen on pelkästään luonnollista ja sopivaa – häiden ympärillä pyörii suuri bisnes ja hääblogien pitämistä ei pidetä mitenkään kummallisena.

Mutta mitä sitten, kun vaikka häät on pidetty ja avioliitto on arkipäivää tai jopa päättynyt? Mitä sitten juhlii, ellei syntymäpäiväänsä, johon koko elämä loppuviimeksi alkujaan perustuu? Miksei kukaan pidä syntymäpäiväjuhlien ympärille keskittyvää blogia?

You Might Also Like

0 kommenttia