Maailman paras synttärilahja: Ivana Helsingin Heart of Gold-takki
2.8.16Ensimmäisen kerran näin sen livenä Ping Helsingissä Reetta Rädyn päällä. Jumalainen takki, ihana. Olisin halunnut hypistellä ja kosketella, tuijottaa ja kuolata sitä, mutta koska olin huomaavinani, että niin haluavat kaikki muutkin ja takin kantajan leukaperät kiristyvät ja otsasuonet tykyttävät jokaisen hihastanykijän kohdalla entistä enemmän, jätin sen tekemättä.
Kyseessä oli siis Ivana Helsingin Heart of Gold-malliston Sequin Jacket. Maailman kaunein takki. Maailman paras takki. Voisinpa verhoutua siihen iäksi.
Tiedostin, että naisillehan nämä on suunniteltu, että tuskin kannattaa harteikkaana miehenä hirveästi haaveilla. Sitten tuli Helsinki Priden avajaisklubi, jonka muotinäytöksessä myös Ivana Helsinki oli mukana. Ja siellä näkyi isompaakin kokoa olevia vaatteita, juuri tätä kaihoisasti kaipaamaani kuosia. Pieni toivonkipinä heräsi sisälläni. Ehkä sittenkin niinku periaattellisella tasolla teoriassa.
Ajatus takista jäi kytemään, varsinkin kun tiesin Naantalin Taidehuoneelle tulevasta Ivana Helsinki -näyttelystä. Ystäväni sattuu työskentelemään Taidehuoneella ja jo siksikin oli luontevaa, että tuppasin itseni avajaisiin viiniä lipittelemään. Ajauduin takkihaaveineni juttelemaan Paola Suhosen kanssa, joka kertoi, että vaatteista on olemassa hyvinkin suuria kokoja, ainakin näytekappaleina. Siis meillä on Beth Dittonkin kokoa, hän kertoi. Enkä nyt siis tarkota että olisit samankokoinen kuin Beth, Paola vielä täydensi. Erittäin hyvin täydennetty, sillä joskus on joku nimeltämainitsematon vaatesuunnittelija vain tokaissut, että niin voi käydä jos on todella suuret rinnat, kun valittelin, että vaate oli itselleni huononmallinen. Tiedostan kyllä olevani hieman rintava, mutta en kyllä todella suuriksi lähtisi manboobsejani luonnehtimaan.
Kului joitakin päiviä ja sitten ystävältäni tuli innostunut viesti. Eino nyt äkkiä Taidehuoneelle, tänne tuli pop-up-kauppa tukkuhinnoin ja on myös isompia kokoja. Ei auttanut muu kuin lähteä ties kuinka monennelle kesäretkelle Naantaliin. En ollut kovin toiveikas takin sopivuuden suhteen, mutta tattada-fuckin-daa, takki oli täydellinen. Sovittelin myös paria muuta vaatetta, mutta kyllä se oli tämä, johon alunperin ensinnä rakastuin ja jonka kanssa onnemme tulee kestämään.
Monien muidenkin jumalaisten vaatelöytöjen ohella Heart of Gold-takkini saa jatkaa lupaavasti alkanutta yhden miehen puetaan mitä halutaan -kansanliikettä. Muutenkin takin löytäminen ja sopivuus siihen oli jotenkin ylentävää: en ehkä olekaan ihan ladon ovien levyinen vaan just sillee coolin kokoinen. Kaikki rules ok. Kaikki maailman coolit ja siistit unisex-vaatteet eivät olekaan pienille tikkuihmisille vaan voivat sopia mainiosti myös muun kokoisille! Muotikuvien photoshop-kuvat eivät olekaan koko totuus, vaan upeita vaatteita voi ja kannattaa toiveikkaasti ja rohkeasti sovitella myös itselleen ja unohtaa kaikenlaiset fashion editorialit. That's how I see it now.
Symboloikoon takki kaiken muun upean lisäksi myös hieman yli varojeni elettyä kesää ja sen ylellistä luonnetta. Sittenkin, kun pimeän talven keskellä on rahat loppu ja syön puuroa ja nuudeleita. Niitäkin vain, koska joku ystävistäni on säälinyt niin kovasti puistossa kympin festariteltassa asuvaa minua että on tuonut ruokaa talvipesääni.
Paljetit onneksi säihkyvät pienemmästäkin valontuikahduksesta, testattu on. Jos käytän takkia oikein ahkerasti loppukesän, kenties siihen varastoituu vähän kesänlämpöäkin. Tai ainakin hikeä ja rymyämistä, mutta niistähän kesän jälkilämpö ja muistot syntyvät.
6 kommenttia
SAATANA EN KESTÄ TÄTÄ KATEUDEN MÄÄRÄÄ!!!! Tuo takki on mun unelmien takki, oon kytännyt, saisiko sen joskus jostain alesta!! AAAAAARGH!
VastaaPoistaTässä ei ole mitään " mutta olen iloinen sun puolesta"
ENO!
Voi ei, satuttaa ehkä entisestään sanoa, että oma takkini on nimenomaan hyvästä alesta ostettu..... Olen pahoillani!
PoistaVitsit että on hyvännäköinen takki!!!!!!!
VastaaPoistaJa ihan hyvältä näyttää takin sisältökin :D !
Kiitos paljon! :D
PoistaItse iskin tähän silmäni i love me messuilla. Ihana on ja sopii hyvin sullekin.
VastaaPoistaKiitos! Ostitko messuilta vai ihailitko vain? Sopisi varmasti sullekin hyvin!
Poista