Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

"Ei tarvitse olla mellakkapoliisi tai erotuomari" – kuinka syrjintä joukkoliikenteessä tulee päätepysäkilleen

Kaupallinen yhteistyö: Päätepysäkki syrjinnälle & Ihmisoikeusliitto Olen joskus kai kertonut täälläkin siitä, kuinka liikun paik...

Kaupallinen yhteistyö: Päätepysäkki syrjinnälle & Ihmisoikeusliitto

Olen joskus kai kertonut täälläkin siitä, kuinka liikun paikasta toiseen mieluiten kävellen. Pääasiallisesti ajattelen sen olevan vain käytännöllistä: tykkään kävellä ja koen järkevämmäksi kävellä puoli tuntia kuin odottaa joukkoliikennettä kymmenen minuuttia ja matkustaa toiset kymmenen minuuttia. Rahaakin säästyy. 

Mutta on joukkoliikenteen välttelyssäni varmasti muutakin. Koen nimittäin joukkoliikenteen aika ahdistavaksi. Parhaimmillaanhan joukkoliikenne voi olla hyvinkin hauskaa: herttaiset vanhukset, iloiset päiväkotiryhmät ja talvitossuihin puetut pikkukoirat. Pienet kohtaamiset, joista jää hymy huulille ja hyvä mieli pitkäksi aikaa. 

Mutta sitten ovat ne toiset, ikävät ja surulliset ilmiöt. Kiusaaminen, syrjintä ja häirintä ja se, kuinka sivulliset väistävät ja kääntävät katseensa muualle ja ovat kuin eivät huomaisikaan, vaikka pienelläkin eleellä tilanteeseen voisi vaikuttaa paljon. Usein ne häiriötekijät, kiusaajat, päihtyneet möykkääjät, ahdistelijat ja törkeyksiä sylkevät ihmiset vievät bussista kaiken henkisen tilan hyvinkin helposti. Joukkoliikenteessä tapahtuva syrjintä ja häirintä tuntuvat tulevan päälle vielä pahemmin kuin moni muu häirintä: monille joukkoliikenne on olennainen osa arkea, eikä sen käytölle ole vaihtoehtoa. Tilanteita voi olla siis hyvin vaikea välttää.

Syrjinnästä ja häirinnästä on viime vuosina alettu viimeinkin puhua enemmän. Samalla mukaan ovat tulleet myös joukkoliikenteessä tapahtuvat teot. Niihin on puututtu myös eri kaupungeissa pyörineillä kampanjoilla. Eilen STOP! Päätepysäkki syrjinnälle -kampanja käynnistyi entisessä kotikaupungissani Turussa.

Itse käytin yläasteikäisenä bussia tietysti päivittäin koulumatkoilla. Kaupungin tilausajo kiersi puolen kunnan sivukylät keräten oppilaat Someron keskustaan yläkouluun. Omassa bussissani matkustivat ehkä pahimmin häiriökäyttäytyvät teinit. En suinkaan ollut ainoa, joka kiusaamisesta ja riehumisesta yläastevuosien aikana kärsi, mutta varmasti yksi suurimmista silmätikuista kuitenkin. Olinhan aika pätevöitynyt vitun homo jo tuolloin, minkä joku myös näyttävästi spreijasi pysäkin seinään.  Vuosia myöhemmin, kun en enää itse ollut bussikuljetuksen varassa, uutisoitiin isommissakin lehdissä siitä, kuinka Somerolla koulubussien kuljettajille  annettiin tai ainakin aiottiin antaa oikeus jättää häiriökäyttäytyvät koululaiset tien varteen. Kohuahan siitä syntyi, vaikka ymmärsin syyn aivan täysin. Bussikuski kun ei työnsä puitteissa voi toimia mellakkapoliisina. 

Noissa bussimatkojen kiusaamis- ja häirintätilanteissa olo oli aika voimaton. Tilanteelle kun ei oikein kukaan voinut mitään. Silti muistan, kuinka paljon myötätuntoinen katse tai hymy viereiseltä penkkiriviltä auttoi. Näitä samoja tilanteita olen kuullut ystäväpiiriltäni myös Turun Föli-busseissa matkustaneilta. Joku on ahdistellut ja häirinnyt, eikä ole suostunut lopettamaan. Tilanteeseen ja omaan oloon on kuitenkin auttanut, kun joku on tullut viereen ja pysynyt vieressä turvana. Pieni, mutta selkeä viesti sekä uhrille että tekijälle.

Juuri näihin pieniin tekoihin myös Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjakin kannustaa. Ei tarvitse  ryhtyä mellakkapoliisiksi tai erotuomariksi, sillä pienestäkin teosta on apua: mene uhrin vierelle, juttele tai osoita muuten, ettei syrjitty ole yksin. Tue kysymällä, tarvitseeko uhri vielä apua ja voihan hän jatkaa matkaa turvallisesti. Kerro tilanteesta myös kuljettajalle, järjestyksenvalvojalle tai poliisille. Omasta toiminnastaan kannattaa kertoa myös muille: näin kannustat muita toimimaan samoin. Ilmapiiri joukkoliikenteessä on kuitenkin juuri se, millaiseksi se tehdään. Kiusaamiselle, syrjinnälle ja häirinnälle ei pidä antaa tilaa joukkoliikenteessäkään, vaan on näytettävä, ettei yksi mielipide ole kaikkien mielipide.

Lisää kokemuksia joukkoliikenteestä löytyy kampanjan nettisivuilta. Siellä mm. suuresti ihailemani Panda Eriksson kertoo omista kokemuksistaan häirinnästä muunsukupuolisena. Kampanjassa on mukana myös Michael Monroe, jonka näkemyksistä lukiessa en voinut olla miettimättä, kuinka joku voi olla niin cool jopa joukkoliikenteessä. Mutta hyvä niin. Uskon, että Pandan ja Michaelin näyttämällä esimerkillä joukkoliikenteestä tehdään kaikille miellyttävämpää ja helpompaa. 

Jätetään syrjintä metsätien pysäkille kuin häirikköteinit kotikylällä eikä enää oteta kyytiin.

You Might Also Like

0 kommenttia