feminismi
maija vilkkumaa
musiikki
tampere
wow finland
Ihana Tampere, ihanat naiset, ihanat festarit
14.3.17Jokainen oikeita ympyröitä seuraava on varmasti huomannut, että viikonloppuna Tampereella vietettiin WOW Finland eli Women of the World -festivaalia.
Ihan ensimmäisenä on todettava, että käsitykseni Tampereesta on nyt mullistunut. Vierailin Tampereella viime viikolla kaksi kertaa, ensin torstaina Naiskulttuuripäivillä puhumassa Emmin kanssa ja vielä sunnuntaina katsojana Women of the Worldin päätöskonsertissa. Ja Naiskulttuuripäivät ovat siis ihan oma, pitkäikäinen ja erillinen tapahtumansa. Harvassa kaupungissa on kahta feminististä kulttuuritapahtumaa saman viikon aikana.
Myönnän ajatelleeni, ettei Tampere sovi minulle. Siellä ollaan vaan että jumankauta juu nääs päivää juo sitä kaljaa ja sitten lähdenkin samalla ovenavauksella kotiin.
Joudun myös toteamaan, että ennakkoluuloni ei pidäkään paikkaansa (jännä). Ainoa harmin aihe Tampereeseen liittyen viime päiviltä on se, että miksen typeryyksissäni festaroinut koko viikonloppua, vaan tulin paikalle vain sunnuntai-illaksi.
Sunnuntain piipahdukseni syynä oli siis tapahtuman "Miten minusta tuli minä" -päätöskonsertti. Maria Veitolan emännöimässä konsertissa esiintyivät Maija Vilkkumaa, Maarit Hurmerinta ja Jonna Tervomaa. Välillä kuultiin keskeisiä, teemaan sopivia biisejä ja välillä taas keskusteltiin. Enimmäkseen tunnuttiin keskustelevan ja se oli ihanaa. Musiikkia on maailma täynnä, älykästä keskustelua taas on harvemmin tarjolla.
Koin keskustelut mielettömän kiinnostavina, inspiroivina ja voimauttavina. Jälleen tosin tuntuu käsittämättömältä, miksi naisnäkökulman huomioiminen on toisille niin vastentahtoista.
En osaa edes kuvitella, kuinka merkityksellistä ja tärkeää tämä ja kaikki tapahtuman muukin ohjelma on voinut olla siihen osallistuneille naisille ja ylipäätään syrjintää kohtaaville ihmisille. On käsittämätöntä, kuinka paljon ulkonäöstä (ja nimenomaan naisten ulkonäöstä) jaksetaan puhua, siihen puuttua ja samalla unohtaa henkilön työhön tai muihin saavutuksiin liittyvät, olennaiset ja merkittävät asiat. Vatvotaan viikkokausia että mitä mieltä olet ihmisen ulkonäöstä, nänneistä tai todetaan, että valkoinen t-paita (kyllä) on liian yliampuva esiintymisvaate. Konkreettisesta sukupuolisyrjinnästä puhumattakaan.
Festariviikonloppu vaikutti hyvältä voimauttamisensa lisäksi myös feminismin arkipäiväistymisen kannalta. Vaikka Twitterin anonyymi trolli väittäisi mitä, niin silmin nähden kyse on oikeista arkipäiväisistä tasa-arvo-ongelmista, joita kohtaavat aivan tavalliset ihmiset. Ongelmista, ja ratkaisuista niihin. Maija Vilkkumaan havainnollistava esimerkki bändin jäsenten etsimisestä ja naiskiintiöistä oli valaiseva: naiskiintiöt auttavat muistamaan ja huomaamaan miesvaltaisilla aloilla toimivat naiset. Kyse ei siis ole siitä, että nyt on pakko valita huonompi nainen paremman miehen edelle, vaan siitä, että ylipäätään muistetaan nähdä myös alalla toimivat naiset. Yhä harvemmalla alalla nykymaailmassa muutenkaan työllistytään kaavamaisesti lomakkeita vertailemalla.
Mutta niin, tavallisia ihmisiä ja arkisia tasa-arvo-ongelmia. Ei ollut salaliittoja tai ei miesten vihaamista. Kyllä tasa-arvo on ihan kaikkien asia, todettiin miettiessäni ääneen, että olisi voinut olla erikoista tunkea paikalle koko viikonlopuksi.
Ihana Tampere, ihanat naiset, ihanat festarit.
2 kommenttia
Oli kyllä makeeta nähä sut ihan oikeessa elämässä! Sun ja Emmin keskustelu oli ihanan fiksua kuunneltavaa, ja kun sunnuntaina istuin vuorossa infotiskillä ja kävelit siihen niin sanoin kaverille että "olin ihan varma että istun tässä koko viikonlopun enkä silti onnistu näkemään ketään ketä tunnistan, ja sitte Eino Nurmisto käveli tähän!" Oon liian ujo että olisin kummassakaan tapauksessa uskaltanu mitään tulla puhumaan, mutta halusin kai vaan sanoa... kiitos että olit siellä. Se oli siistiä ja tärkeetä ja oot selvästi ihan yhtä mahtava oikeessa elämässä kuin ruudulla :D
VastaaPoistaEikä miten ihana kuulla, ilahduin valtavasti tästä kommentista! Kiitos itsellesi <3!
Poista