Olen toki henkisesti jonkin sortin haaskalintu, sillä rakastan kultaisia ja säihkyviä asioita, kuten pari vuotta sitten kirjoitin. Se saattaa myös jollain tapaa näkyä asioissa, joita haalin ympärilleni.

Kaikki alkoi kultaisesta passikotelosta. Siihen liittyi pieniä huvituksen tunteita. Ostin sen joitakin vuosia sitten Kiasman kaupasta, ajatuksella koska miksipä ei. Kotelo maksoi mielestäni jotenkin kohtuuttomasti, tyyliin kaksikymppiä, ja tunsin ostoksestani pientä häpeää. Myöhemmin huomasin, että se on myös varsin piukka: passi ei sujahda sinne ja takaisin ilman huolellista esileikkiä ja liukastetta pitkällistä nitkuttelua. Hävetti.

Ostin kauniin mutta käyttökelvottoman passikotelon, joka oli vieläpä järkyttävän hintainen.

Sitten onneksi luin jonkun muotibloggarin (ehkä NaaGin) ostaneen ulkomailta useita satoja euroja maksaneen passikotelon. Oma (paljon hienompi) parinkympin pussukkani ei maksanutkaan yhtäkkiä mitään. Se oli täysin normaalin ihmisen arkipäiväinen käytännön esine. Otin sen reippaasti ja ylpeästi käyttöön. Käytössä se on hiemanottanut osumaa ja menettänyt kultaisuuttaan, mutta myös venynyt juuri sopivaksi! Samalla se oikeasti suojaa aina mukana olevaa passia, josta ei luultavasti muuten olisi jäljellä enää mitään.

Viime syksynä ostin myös uuden puhelimen. Ostin iPhone 7plussan heti sen ilmestyessä. Miljoonan maksaneen puhelimen suojaaminen tuntui jokseenkin järkevältä. Suuntasin etsimään puhelimelle suojakuoria.

Ei yhtäkään, missään. Uuden puhelinmallin suojakuoret eivät olleet vielä ehtineet yhteenkään myymälään. Lopulta päivien etsinnän jälkeen löysin yhdestä liikkeestä yhden suojakuoren. Se oli ruskeaa nahkaa, sisälsi useita käteviä korttitaskuja ja maksoi melkein satasen.

Mieluummin kuolen, totesin mielessäni ja jatkoin elämääni reunalla: hirveän kallista ja valtavan kokoista älytaulua ilman suojakoteloa käyttäen.


Sitten koitti joulu Espanjassa. Shoppailimme jossain kauppakeskuksessa, joka oli Espanjan muidenkin nurkkien tavoin täynnä krääsä- ja kännykkäkuorimyymälöitä. Marssin yhteen varmuuden vuoksi katsomaan, ettei vain ole mitään kuoria tarjolla.

Espanjassa minua kohtasi vähän saman tyyppinen kohtalo, kuin suomalaisessakin myymälässä. Tarjolla oli suunnilleen yksi ainoa puhelimeeni sopiva suojakuori.

Onneksi vain vähän sama.

Tämä yksi ja ainoa suojakuori nimittäin oli tämä:


Kyllä. Kuori on täynnä kultahilettä ja erivärisiä, metallinhohtoisia sydänpaljetteja. Kuva ei välttämättä kerro, mutta ihanassa ysärihengessä hileet ja paljetit lilluvat nesteessä ja tämän seurauksena tietenkin liikkuvat puhelinta heilutellessa.

Puhelimeni onkin illanviettojen ja iltapäiväkahvitteluiden varma ohjelmanumero: aina joku nappaa puhelimen pöydältä ja alkaa hypnotisoituna heilutella kultahileitä. Kuori on myös kerännyt varauksetonta ihastelua niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Sillä onhan se nyt kaunis.

Tätä ei tiettävästi tapahtuisi käytännöllisellä ja susirumalla, nahkaisella suojakotelolla.