Tietoa mainostajalle ›

Tämän levyn veisin mukanani hautaan

Rakastan palavasti monia levyjä. Tai ehkä nykypäivänä, CD-levyn kadotessa, pitäisi puhua niistä albumikokonaisuuksista , jotka nekin taitava...

Rakastan palavasti monia levyjä. Tai ehkä nykypäivänä, CD-levyn kadotessa, pitäisi puhua niistä albumikokonaisuuksista, jotka nekin taitavat kadota.

Rakkaudesta huolimatta en kuitenkaan esimerkiksi osaa ulkoa kovinkaan montaa levyä. Sen jokaista riviä, äänenpainoa ja soolokohtaa. Yksi levy on kuitenkin tällainen. Ja se yksi on Pirkko Saision sanoittama ja Jussi Tuurnan säveltämä Suomen Kansallisteatterin HOMO!-musikaalin soundtrack.

Luojan kiitos musikaalista on aikoinaan julkaistu CD ja varsinkin kiitos, että se CD on minulla. Vaikken omista edes CD-soitinta ja valtaosa levykokoelmastani odottaa sitä hetkeä, kun jaksan selvittää, mihin levyt on järkevintä kiikuttaa. Maksaako niistä joku vielä jotain jossain? Ostaako niitä joku? Kuunteleeko niitä joku? 


HOMO!sta en kuitenkaan aio luopua. Aion viedä sen mukanani hautaan.

HOMO!-soundtrack on myös siitä jännittävä, että toisistamme tietämättä levy (ja toki musiikin sisältävä musikaali) on soinut ja ollut merkittävä myös yhdelle ystävälleni. Nykyisin tämä jännittävä yhteys välillämme on jo itsestäänselvä, sillä on kausia, jolloin kommunikoimme käytännössä soundtrackin biisien sanoilla ja välipuheilla. Vuosia kuvittelin olevani ainoa ja sitten aivan yhtäkkiä, en olekaan. Löytyy ihminen, joka tietää mitä pitää vastata jos hänelle sanoo että kyllä joka ihmisellä seksuaalisuudessa on pientä vikaa vikaa vikaa, rikkinäisyyttä ja vammaa (oikea vastaus on tietenkin että mutta kokonaan, kokonaan, täysin kokonaan eri asia on, lähteekö sitä toteuttamaan).


Muutama viikko sitten levy tuli taas puheeksi. Pidimme brunssin, jolla levyä kuunneltiin. Brunssille kolmantena osallistunut, tai itseasiassa koko puitteet CD-soitinta myöden tarjonnut ihminen, jonka luokse tulimme ja kyselemättä CD-soittimeen levymme tuikkasimme, ei ihan ymmärtänyt musikaaliäänitteen kuuntelun kokonaisvaltaisuutta. Kaksi kertaa ehdimme levyn kuunnella, sitten oli kuulemma jo kohteliasta vaihtaa johonkin muuhun. Siinä mietin CD-formaatin ja oikeastaan albumikokonaisuudenkin hiipumisen traagisuutta. Vaikka rakastan Spotifyä ja sen kätevyyttä, on se vain nihkeää koota pelkästään jotain soittolistoja. Ei toimi sellaiset ei, pitkäjänteisyys, suunnittelu ja harkinta ovat avain onneen ja kukoistukseen. Ja täydellisiin brunssituokioihin.

HOMO!-soundtrackiä ei ehkä taida saada enää mistään, mutta jos olet niitä onnekkaita, jotka ovat levyn aikoinaan ymmärtäneet hankkia, niin pistäpä soimaan. On ihana levy.

En voisi olla rakastamatta sinua, jos olisinkin HOMO.  

Onko CD teille lukijoille yhä tärkeä formaatti, vai onko se ja sama, mistä musiikki soi? Mitkä ovat teidän elämää suuremmat albumikokonaisuutenne? 


You Might Also Like

0 kommenttia