Tietoa mainostajalle ›

Elias kuolee, hyvästi Salatut elämät

Tänään on kamala päivä. Kaikki faktat ovat tämän tosiasian puolella, eikä sitä mitenkään voi muuttaa. Ei riitä, että heräsin tänään aamune...

Tänään on kamala päivä. Kaikki faktat ovat tämän tosiasian puolella, eikä sitä mitenkään voi muuttaa.

Ei riitä, että heräsin tänään aamuneljältä. Ei riitä, että tänään satoi ensilumi.

Sen lisäksi on luvassa myös varmasti yksi Salattujen elämien historian traagisimpia jaksoja. Kamala päivä, kertakaikkiaan.

Tämä on vielä tässä vaiheessa spoileri, mutta olette kuitenkin kaikki jo kuulleet ja kohta kuitenkin näette, niin voin kirjoittaa sen nyt tähän ihan julkisesti.

Elias Vikstedt kuolee tänään.

 Larin ja Eliaksen hieno ja monivaiheinen rakkaustarina tulee siis tänään aivan lopulliseen päätökseensä (tai no, Salkkareiden tuntien nykyään ei edes kuolema ole enää varma tapa poistua). Mutta on tämä silti kamalaa.


Eliasta näyttelevä Petteri Paavola kertoo juonenkäänteestä Maikkarin haastattelussa seuraavasti: 
"Olen tiennyt alusta saakka, että Eliaksen ja Larin tarina tulee päättymään jommankumman kuolemaan. Heidän rakkaustarinansa on käsikirjoitettu siten, että se loppuu traagisesti". 

Sinänsä olen kyllä kuoleman kannalla: kaikessa hienoudessaan Larin ja Eliaksen tarina on kirjoitettu klassisten rakkaustarinakliseiden varaan. Kiekkojäbä, kielletty rakkaus, salasuhde, homofobia, kaapistatulon vaikeus, kaapistatulo traagisin seurauksin vahingossa. Ja Salkkareissa kun ollaan niin muutama järkyttävä onnettomuus, maastamuutto, tilanteen pakoilu, välirikko ja keoittain silmät suurentavaa silmänruokaa.

Syvästi tunteisiin vetoavien rakkaustarinakliseiden jatkoksi sopii, oikeastaan jopa kuuluu, tietysti tarinan viiltävän tuskallinen päätös kuolemaan. Kukaan tuskin on vieläkään unohtanut Miiaa ja Sakua 2000-luvun alun Salkkareista.

Lariaksen erinomaisuutta on toki esimerkiksi täällä blogin puolella puitu moneen otteeseen. Vaikka juoni on ollut aina kliseinen ja moneen kertaan nähty, on toteutus ollut raikas ja vilpitön ja sen eteen on selvästi nähty vaivaa, mikä varsinkin nyky-Salkkareissa on harvinaista. Keskiössä ei niinkään ollut kaksikon seksuaalinen suuntautuminen, vaan rakkaustarina ja ihmiset.


Larin ja Eliaksen kokonaisvaltaista merkitystä monille hlbti-nuorille voi vain arvailla, mutta suuri voimavara se on varmasti ollut. Kuten populaarikulttuurilla usein on tapana. Hahmoista on saanut fiktiivistä vertaistukea ja toisaalta on voinut velloa haaveilevassa eroottisessa melankoliassa. Erityisen merkittävää on, että vertaistuki ja fanitus ei ole rajoittunut vain Suomeen, vaan laaja fanikunta on löytänyt englanniksi tekstitetyt Larias-klipit ympäri maailmaa. Kiittävää ja koskettavaa palautetta tekijöille ja näyttelijöille on tullut varsinkin maista, joissa homoseksuaalisuus on rikos. Kansainväliset vientituotteet voivat joskus olla yllättävissä paikoissa.

Selvästi tässä on yhden aikakauden päätös. Onhan se surullista, vähän samanlainen tilanne kuin bändien viimeisillä keikoilla tai tv-sarjojen loppuessa.

Toisaalta olen käänteeseen tyytyväinen. Lariaksen kulta-ajat olivat selvästi takanapäin ja mikään jatkossa tapahtuva ei olisi voinut antaa enää mitään lisää, vain ottaa. Toisaalta nyt ei ole enää viimeistäkään syytä katsoa Salkkareita. Hyvin pitkään viihdyin sarjan parissa ja annoin tarkoituksellisen huonouden anteeksi ja jopa viihdyin sen parissa. Viime aikoina sarja on kuitenkin muuttunut ihan vain yksiselitteisen huonoksi. Hetkellisiä loistokkuuden pilkahduksia on ollut nähtävissä, mutta valitettavan harvoin. En ihan tarkalleen osaa sanoa missä on vika, tai ketä syyttää, ehkä kiristynyttä budjettia ja tuotannon tehostamista.


Tilanteesta kertoo ehkä se, että alle vuosi sitten olin itse radiossa hehkuttamassa Salkkareiden ylivertaisuutta, ja nyt kirjoitan olevani oikeastaan tyytyväinen, että pääsen sarjasta eroon. Luulisi hälytyskellojen soivan.

Siispä hyvästi Elias, hyvästi Salatut elämät. 


Eliaksen ja Larin rakkaustarinan vaiheita voit fiilistellä lisää Larias-tägin alta löytyvissä postauksissa

Kuvat viime syksyiseltä vierailultani Yle Puheella Salkkareiden Irina "Monica Mustavaara" Vartian ja Petteri "Elias Vikstedt" Paavolan kanssa.

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Kuolema on traaginen rakkaustarinan lopetus, mutta viime aikoina olen kyllä hyvin kyllästynyt homojen kuolemaan. Yhdysvaltalaisessa mediassa varsinkin useat lesbo- tai binaiset ovat menettäneet henkensä kuluneen vuoden aikana. Ilmiö ei ole mikään tuore, sillä esimerkiksi Buffyssa Tara menetti henkensä traagisesti juuri kun Willow ja Tara olivat viimein päätyneet romanttisesti yhteen pitkän riidan jälkeen. (Pahoittelen spoilereita. Sarjan viimeinen jakso näkyi vuonna 2003.) Ilmiö jatkaa jo vuosikymmenien perinnettä, jossa kyllä seksuaalivähemmistöt sallitaan mediassa, kunhan heille käy huonosti. (Suositeltava dokumentti: The Celluloid Closet)

    Kuolema on tarinankerronnallisesti ihan käytetty päätös romanttiselle juonelle, sillä kuollessa rakkaus ei kuole. Eloon jäänyt hahmo voi jäädä ikuisesti kaipaamaan rakastaan. Edgar Allan Poekin tuntui tykkäävän kuolleista naisista, sillä silloin ainakaan nainen ei voinut enää jättää häntä (lähde: muistikuvani kirjallisuustieteen lyriikan analyysin kurssilta). Elossa oleva hahmo voi tavata uuden ja rakastua uudelleen, mutta silti edesmenneen kullan muisto elää kauniina. Siksi se varmaan on käytetty ratkaisu: silloin ei tarvitse kertoa sitä vähemmän miellyttävää tarinaa, sitä kun rakkaus hiipuu pois. Se ei sovi eeppiselle rakkaustarinalle. Samalla on myös hyvin vaikeaa ylläpitää romanssia pidemmän aikaa, sillä jännite syntyy usein siitä, menevätkö hahmot yhteen ja kuinka rakkaus mahdollisesti salaillaan muilta hahmoilta ja miten se viimein kerrotaan. Sen jälkeen suurimmat romanttisen troopit on käytetty ja päästään tylsyyteen. Eli siis arkeen. Siihen, mitä suurin osa ihmistä nyt yleensä elämältä pohjimmiltaan haluavat (tai sitten eivät, jotkut siinä vaiheessa kyllästyvät suhteeseensa ja vaihtavat toiseen saadakseen lisää jännitystä.) Kuten mainitsit, myös Lariaksessa on käynyt näin, kaikki hyvät jutut on jo pitkän suhteen kuvauksen aikana käyty läpi. Nyt on aika päättää tarina.

    Olin kova Glee-fani silloin, kun se alkoi. Innostus hiipui sarjan edetessä, mutta yhden syyn takia jaksoin seurata: Klaine. Kurt ja Blaine, nuo kaksi kaunista ja hyvinpukeutuvaa nuorta miestä, jotka löysivät toisensa koulukiusaamisjuonikuvion kautta. Heidän tarinansa oli hyvin, hyvin seurattu ainakin Glee-fanien joukossa. Heistä tuli sarjan loppupuolella joka niin sanottu "pääpari", tosin vähän surullisemmalla tavalla, kun alkuperäisen pääparin Finchelin (Finn/Rachel) Finn'n näyttelijä Gory Monteith kuoli. Kuitenkin, teinisarja, jonka pääpari on homopari! Hekin ehtivät sarjan aikana käydä läpi joukon romanttisia kliseitä, jopa eron ja paluun yhteen, mutta Gleen onni oli se, että se loppui. Salkkarit eivät varmaan lopu koskaan. Eivät ainakaan nyt. Kun Glee loppui, se salli Klainen päätyä onnelliseen avioliittoon, joka antaa loppumattomat mahdollisuuden kirjoittaa domestista fanfictiota.

    Kumpi sitten on parempi, traaginen loppu vai onnen auvo? Salkkareissa hahmot on käsikirjoitettu ulos monenlaisilla tavoilla, ja yksi homopari on jopa muuttanut ulkomaille elämään yhdessä. Ehkä tässä halutaan nyt tehdä jotain "erilaista." (Paitsi, oho, wikipedioin aihetta, ja ilmeisesti Kalle on palannut sarjaan ja eronnut Kuismasta!) Todellisuudessa parisuhteet, olivat niiden osapuoliset nyt mitä sukupuolta tahansa, ovat vaikeita. Ne sisältävät hyviä ja huonoja hetkiä. Odotan tarinaa, joka kuvaa seksuaalivähemmistöjen edustajien suhdetta kuin esimerkiksi How I Met Your Mother Lilya ja Marshallia. He olivat lähes koko sarjan ajan yhdessä, ja oli virkistävää katsoa avioparia, jonka yhteiselämä oli kiinnostavaa tarinankerrontaa. Ja jos tällainen vaatimani pariskunta jostain mediasta löytyy, niin saa vinkata, niin tutustun siihen ensitöikseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta kommentista, hyvin valaisevaa ja totta. Tulikin mieleen, että pitäisi ehkä joskus katsoa Glee loppuun. Unohdin katsomisen jossain kolmos-neloskauden kieppeillä ja sitten se vaan jotenkin jäi...

      Poista
  2. Voi ei. Nyyh. Eilinen jakso jäi välistä, mutta uumoilinkin jotain kamalaa tapahtuvan. Voi Elias, voi Lari. :(

    VastaaPoista
  3. Arvostan ja symppaan tuntemuksiasi tästä Salattujen elämien käänteestä, mutta toivon myös että sä et seuraa mitään sellaista sarjaa jota minäkin katson - mä en nimittäin todellakaan haluaisi lukea tällaisia juoniuutisia pahaa-aavistamatta päivittäisellä blogikierroksellani! Otsikossa vielä, niin ettei mitenkään ehdi välttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tästä keskusteltiinkin jo FB-sivuni kommenteissa.

      Tiedostin tämän juonipaljastus-kulman, mutta toisaalta postausta julkaistessani juonipaljastus oli jo tehty Maikkarin ja Salkkareiden FB-sivulla ja monilla Instagram-tileillä. En myöskään ajatellut, että Salkkarit olisi sellainen sarja, jonka juonen paljastumiselta kukaan palavasti itseään varjelisi. Eri asia tietysti elokuvissa tai ei-päivittäissarjoissa, joiden tuotantokausia odotetaan ikuisuuksia kieli pitkällä.

      Toisaalta "hahmo kuolee traagisesti, katso kuka" -tyyppisestä otsikosta taas olisi varmasti närkästytty klikkiotsikon vuoksi. Juonen paljastaminen ei myöskään ollut pääasiallinen tarkoitukseni, vaan ylipäätään merkittävästä käänteestä television homohahmoissa ja homokulttuurissa. Tulevaisuuden kannalta asian ytimekkäästi ilmaiseva otsikko on parempi: postaus on helpompi löytää ja kertoo tapauksesta tehokkaammin.

      Mutta kiitos kommentista! Pidän juonipaljastusten välttämisen mielessä tulevaisuudessa, myös Salkkareiden kohdalla.

      Poista
  4. Mitäää! Noo, nyt ei ehkä tarvi palata salkkareiden ääreen kun palaan Suomeen ulkomaaharjottelusta... Elias oli yks lempihahmojani. Nyt toivon et joku ihana ihminen tekee youtubeen kaikenkattavan Larias-videon joka koostaa kaikki tärkeimmät momentit. :3

    VastaaPoista
  5. EII!!😭😭 ainoa syy miksi katsoin salkkareita oli Elias.Elias oli ehdottomasti minun lempihahmo. En tule koskaan unohtamaan..

    VastaaPoista