Tänään on kamala päivä. Kaikki faktat ovat tämän tosiasian puolella, eikä sitä mitenkään voi muuttaa.

Ei riitä, että heräsin tänään aamuneljältä. Ei riitä, että tänään satoi ensilumi.

Sen lisäksi on luvassa myös varmasti yksi Salattujen elämien historian traagisimpia jaksoja. Kamala päivä, kertakaikkiaan.

Tämä on vielä tässä vaiheessa spoileri, mutta olette kuitenkin kaikki jo kuulleet ja kohta kuitenkin näette, niin voin kirjoittaa sen nyt tähän ihan julkisesti.


 Larin ja Eliaksen hieno ja monivaiheinen rakkaustarina tulee siis tänään aivan lopulliseen päätökseensä (tai no, Salkkareiden tuntien nykyään ei edes kuolema ole enää varma tapa poistua). Mutta on tämä silti kamalaa.


Eliasta näyttelevä Petteri Paavola kertoo juonenkäänteestä Maikkarin haastattelussa seuraavasti: 
"Olen tiennyt alusta saakka, että Eliaksen ja Larin tarina tulee päättymään jommankumman kuolemaan. Heidän rakkaustarinansa on käsikirjoitettu siten, että se loppuu traagisesti". 

Sinänsä olen kyllä kuoleman kannalla: kaikessa hienoudessaan Larin ja Eliaksen tarina on kirjoitettu klassisten rakkaustarinakliseiden varaan. Kiekkojäbä, kielletty rakkaus, salasuhde, homofobia, kaapistatulon vaikeus, kaapistatulo traagisin seurauksin vahingossa. Ja Salkkareissa kun ollaan niin muutama järkyttävä onnettomuus, maastamuutto, tilanteen pakoilu, välirikko ja keoittain silmät suurentavaa silmänruokaa.

Syvästi tunteisiin vetoavien rakkaustarinakliseiden jatkoksi sopii, oikeastaan jopa kuuluu, tietysti tarinan viiltävän tuskallinen päätös kuolemaan. Kukaan tuskin on vieläkään unohtanut Miiaa ja Sakua 2000-luvun alun Salkkareista.

Lariaksen erinomaisuutta on toki esimerkiksi täällä blogin puolella puitu moneen otteeseen. Vaikka juoni on ollut aina kliseinen ja moneen kertaan nähty, on toteutus ollut raikas ja vilpitön ja sen eteen on selvästi nähty vaivaa, mikä varsinkin nyky-Salkkareissa on harvinaista. Keskiössä ei niinkään ollut kaksikon seksuaalinen suuntautuminen, vaan rakkaustarina ja ihmiset.


Larin ja Eliaksen kokonaisvaltaista merkitystä monille hlbti-nuorille voi vain arvailla, mutta suuri voimavara se on varmasti ollut. Kuten populaarikulttuurilla usein on tapana. Hahmoista on saanut fiktiivistä vertaistukea ja toisaalta on voinut velloa haaveilevassa eroottisessa melankoliassa. Erityisen merkittävää on, että vertaistuki ja fanitus ei ole rajoittunut vain Suomeen, vaan laaja fanikunta on löytänyt englanniksi tekstitetyt Larias-klipit ympäri maailmaa. Kiittävää ja koskettavaa palautetta tekijöille ja näyttelijöille on tullut varsinkin maista, joissa homoseksuaalisuus on rikos. Kansainväliset vientituotteet voivat joskus olla yllättävissä paikoissa.

Selvästi tässä on yhden aikakauden päätös. Onhan se surullista, vähän samanlainen tilanne kuin bändien viimeisillä keikoilla tai tv-sarjojen loppuessa.

Toisaalta olen käänteeseen tyytyväinen. Lariaksen kulta-ajat olivat selvästi takanapäin ja mikään jatkossa tapahtuva ei olisi voinut antaa enää mitään lisää, vain ottaa. Toisaalta nyt ei ole enää viimeistäkään syytä katsoa Salkkareita. Hyvin pitkään viihdyin sarjan parissa ja annoin tarkoituksellisen huonouden anteeksi ja jopa viihdyin sen parissa. Viime aikoina sarja on kuitenkin muuttunut ihan vain yksiselitteisen huonoksi. Hetkellisiä loistokkuuden pilkahduksia on ollut nähtävissä, mutta valitettavan harvoin. En ihan tarkalleen osaa sanoa missä on vika, tai ketä syyttää, ehkä kiristynyttä budjettia ja tuotannon tehostamista.


Tilanteesta kertoo ehkä se, että alle vuosi sitten olin itse radiossa hehkuttamassa Salkkareiden ylivertaisuutta, ja nyt kirjoitan olevani oikeastaan tyytyväinen, että pääsen sarjasta eroon. Luulisi hälytyskellojen soivan.

Siispä hyvästi Elias, hyvästi Salatut elämät. 


Eliaksen ja Larin rakkaustarinan vaiheita voit fiilistellä lisää Larias-tägin alta löytyvissä postauksissa. 

Kuvat viime syksyiseltä vierailultani Yle Puheella Salkkareiden Irina "Monica Mustavaara" Vartian ja Petteri "Elias Vikstedt" Paavolan kanssa.

Homokatsojat hieraisivat perjantai-iltana televisiota katsoessaan silmiään: Salatuissa elämissä käytiin lähellä todellisuutta.

Juonikuvio alkoi hiljattain, kun suomalaisen homotelevisiohistorian merkittävin fiktiivinen hahmo Kalle Laitela päätyi vällyjen väliin random-Jessen kanssa, vaikka Kalle seurusteleekin Larin kanssa. Kaiken piti selvitä pelkällä morkkiksella, mutta tietenkin salaisuus levisi mm. Ulla Taalasmaan korviin. Jottei tilanne olisi liian helppo, päätyi Elias, joka on tunnetusti Larin eksä, Tinder-treffeille random-Jessen kanssa. Nyt Elias tietenkin saa kuulla Jessen ja Kallen säädöstä, minkä vuoksi Elias luultavasti kokee kiusausta hankkia haikailemansa Lari takaisin itselleen.


Salkkareita on parjattu paljon epärealistisuudesta ja typeryydestä, mutta nyt ollaan kyllä vereslihalla, realismin rajapinnassa. Jokainen vähänkään homoyhteisössä sykkivä sielu nimittäin todellakin tietää tämän tilanteen. Menet sitten Tinder-treffeille tai puhut tuhmia internetissä, niin hetken päästä käy ilmi, että juttuseurana on joku tuttu, tai eksän nyksä, tai nyksän eksä. Se ei sinänsä ole oire tai mikään erityinen piirre, vaan johtuu ihan vain siitä, että piirit yksinkertaisesti ovat pienet.


Samasta syystä Ensitreffit alttarilla -tyyppinen sateenkaariversiokaan ei voisi mitenkään toimia Suomessa. Olisi nimittäin liian todennäköistä, että ensitreffit eivät todellakaan olisi ensitreffit. Ai toi, mä tiiän ton. Ai toi, pridessä kolme vuotta sitten, styylattiin tavallaan. Ei ei ei ei, siis ei olla tavattu, mutta tiiän todellakin liikaa tästä ihmisestä mennäkseni hänen kanssaan alttarille ensitreffeillä. 
Mutta onpa ihanaa nähdä Salkkareissa realismin piirteitä! Ja varsinkin jotain tällaista jännää sutinaa!