Kaikki ovat varmasti lukeneet ja kuulleet Orlandon hirveistä tapahtumista. Ei tunnu kovin tarpeelliselta kirjoittaa mitään uutisraporttia, kaikki on kyllä jo kerrottu ja luettu.

Ja toisaalta tuntuu vaikealta kirjoittaa yhtään mitään: en osaa pukea sanoiksi sitä traagisuutta, ahdistusta ja kauheaa tunnetta mitä itse ja mitä varmasti kaikki muutkin tapahtuneesta kokevat. Ja juuri nyt, kun nimenomaan pitäisi puhua ja sanoa, eikä jäädä olemaan sanattomana hiljaa.

Enkä edes seurannut tapahtumia aluksi kovinkaan tarkasti. En ehtinyt, kuulin vain pätkiä sieltä täältä. Pariin päivään ehdin seurata uutisia, twiittejä ja tietoja vain iltaisin nopeasti. Koko kauheus paljastui pikkuhiljaa.

Vaikka kaikki kamala on tapahtunut maantieteellisesti kaukana, tulevat ne henkisesti lähelle ja tuntuvat henkilökohtaisilta.

Ihmiset eivät loppujen lopuksi eroa juurikaan toisistaan, samalla tavalla Grindrin profiilikuvissa näytetään vähän todellisuutta paremmalta ja juhlitaan iloisesti niin Turussa kuin Orlandossakin. Menehtyneiden nimien listoissa, kuvissa ja videoissa on paljon tuttua, vaikka ihmiset täysin vieraita olivatkin. Ja silti tuttuja, läheisiä ja rakkaita niin monelle.

Pelolle, vihalle ja ahdistukselle ei nyt saa antaa tilaa. Uhat pitää tiedostaa, mutta niiden ei saa antaa vaikuttaa omaan elämään. Päinvastoin, jos pelottaa, pitää toimia ja elää kaksinkertaisin voimin. Ottaa jokaisesta klubiyöstä, Pride-kulkueesta ja Grindr-profiilista kaikki ilo irti. Seistä ylpeänä ja pystypäin. Elää sekä itsensä että täältä jo lähteneiden puolesta.