Sain Kaija Koo -aiheiseen kandiini liittyvät asiat pois pyörimästä, viikko on ollut järisyttävän perseestä ja sitten Kaija Koo julkaisee lohdullisen ihanan uuden biisin. Sattumaako? 

Kaija Koo on tosiaan vienyt tänä keväänä varmasti eniten aikaani. Kuten jotkut ehkä tietävätkin, kirjoitin tosiaan kandidaatintutkielmani Kaija Koosta. Virallinen ja ehkä hivenen kuivakka otsikkoni oli "tekstuaalisesti rakentuvat tyypilliset piirteet Kaija Koon hahmon toisessa tulemisessa". Joo, on kamala otsikko, mutta akateemisen tekstin luonne on sellainen. En tiedä vielä arvosanoista mitään, mutta uskomattomia tulkintoja joka tapauksessa tein.

Eilen kirjoitin kypsyysnäytteen (oli niin kypsää, että taisi tulla nyhtöpossua) ja vein kandintutkielmani kansliaan arkistointia varten. Varsinaista tutkintoa en tosin saa ulos vielä aikoihin tai en ehkä koskaan. Eikä tämä viikko muutenkaan ole varsinaisesti hellinyt millään moukaria lempeämmällä.


Mutta onneksi on Kaija Koo ja uusi ihana biisi, joka sattumalta kertoo juuri virheistä, elämänkokemuksesta, siitä miten tekstuaalisesti rakentuva Kaija Koon hahmo kulkee nyt omaa tietä pystypäin vaikkei aina ole ollut näin. Miten kaikki ei todellakaan mennyt lailla sadun. Tämä on nyt suunnilleen varmaan juuri sitä, mitä tähän kauheaan viikkoon tarvitsin. Nyt vaan leuka pystyyn, jollain apuvälineillä ja proteeseilla jos ei muuten pysy. Illalla suuntaan ihanan idylliseen Naantaliin, Kaivohuoneelle, vaihteen vuoksi viihtymään Maija Vilkkumaan parissa. Teen surusta siniset tikkaat ja kiipeen niitä pitkin pois.

On muuten Maijan ja Erinin kirjoittama tämä Kaijan biisi. Sepäs sattui.

Kaija Koo - Siniset tikkaat Spotifyssä.