elämä
lappeenranta
Perheenisä jätti lapsensa vuokseni
26.5.16Lappeenranta oli muodostua käänteentekeväksi pisteeksi elämässäni.
Olin hiljattain työkeikalla Lappeenrannassa. Ehdin kohdata päivän aikana useita todella tökerösti käyttäytyviä paikallisia: taksikuski käyttäytyi kummallisesti ja jätti todella nihkeän fiiliksen. Työkeikan jälkeen istuin raviradan kahvilassa odottamassa myöhemmin töistä vapautuvaa kaveriani. Kahvilassa istunut mies marssi tiskille minua tuijotellen, kysyi myyjältä minuun viitaten, että kuka hän on. Myyjä ihmetteli samaan sävyyn, että en yhtään tiedä. Mies pohti, että varmaan on tätä tapahtuman työntekijäporukkaa, mitä täällä pyörii. Myyjä myötäili, että mietti samaa, eihän oikein kukaan muukaan voi olla. Ja kaikki tämä keskustelu siis minun läsnäollessani, minusta, ilman että vähääkään haittaa tai kiinnostaa, että minä kuulen kaiken.
Olisi voinut kenties vaikka kysyä minulta ihan suoraan, olisin saattanut jopa vastata.
Kaverinikin saatua työsuorituksensa loppuun lähdimme etsimään rautatieasemaa. Tai siis emme varsinaisesti etsimään, ihan määrätietoisesti menimme minne Google Maps meitä neuvoi. Jossain välissä ihmettelimme, että miten voi rautatieasema olla näin kaukana. Käänny oikealle ja vasemmalle, komensi Google Maps ja mehän käännyimme.
Ja hupsistakeikkaa päädyimme jonkinlaiselle maanpuolustukselliselle sotilasalueelle. Joka puolella oli kylttejä, että nyt ollaan sotilasalueella ja häivy heti tai joudut vankilaan. Ei saatana ole rautatieasemaa täällä, totesimme ja mietimme ratkaisua. Junan lähtöön oli vartti, eli ajatus kiireestä alkoi hiipiä mieleen. Kysytään joltain, päätimme.
Pysäytimme ohiajavan auton.
Autoa ajoi perheenisä, autossa lukematon määrä enemmän tai vähemmän pieniä lapsia. Ollaankohan me lähelläkään rautatieasemaa, kysyimme toiveikkaasti. No ette kyllä oikeastaan, naurahti perheenisä. Ei sinne vaikea ole tästä mennä, mutta matkaa on kyllä neljä kilometriä, hän neuvoi. No ei kyl ehditä millään, totesin ja aloin selata Grindriä yöpaikan löytääkseni. Neuvokas perheenisä keksi, että takapenkillä voidaan tiivistää ja heittää meidät asemalle, niin kyllä ehtisi mainiosti. Mee sä ulos ja jää tänne odottamaan, isä sanoi etupenkillä nököttävälle isoimmalle lapselleen. Minä pääsin etupenkille ja ystäväni ahtautui takapenkille arviolta kuudentoista pienen lapsen sekaan.
Niin vain jätti perheenisä lapsensa minun vuokseni ja hurja kiito rautatieasemalle alkoi. Oikeasti minkäänlaista kiirettä ei edes ollut ja ajoimme hyvin rauhallisesti. Ajoitus autokyydillä oli täydellinen. Ja täydellinen oli myös viimeinen silaus mielikuvalle Lappeenrannasta: kaupunki ei olekaan aivan pelkästään nihkeiden ihmisten kansoittama, vaan ihan pistokokeena löytyi myös vilpittömän avulias ja kiltti ihminen.
Kiitos Lappeenranta, olet paras!
Postauksen kuva lappeenrantalaisen Daddy's Diner & The Grill -ravintolan valokyltistä. Maailman hienoin valaisin, kelpais omalki seinäl. Ravintolaa en valitettavasti ehtinyt testata, kenties vielä joskus.
9 kommenttia
Onneksi kotikaupunki yllätti positiivisesti ja matka susirajalle onnistui! Seuraavalla kerralla tuun mielläni matkaoppaaksi jos oon kaupungissa!
VastaaPoistaHyvää kesää!!
Joo, lopulta yllätti kyllä! Hauska olisi joskus tutustua Lappikseen enemmänkin, nyt oli tosiaan vain nopea pistokeikka. Hyvää kesää sinullekin!
PoistaHah, toi Lappis oli kyllä ihan uusi ilmaisu. Leprasta myö paikalliset puhutaan! :D
PoistaKehitin Lappiksen tietääkseni ihan itse! On kyllä kivampi kuin Lepra mielestäni.
PoistaLappeenrannassa ollaan suomalaisiksi poikkeuksellisen sosiaalisia. Jos et sanaa pukahda, niin sinua pidetään vähän omituisena ehkä vähän yksinkertaisenakin. Länsisuomalaisella kestää vähän aikaa tottua tuohon erilaiseen kulttuuriin. Eli kun hölötät joutavia ja välillä asiaakin niin olet Lappeenrannassa kuin kotonasi.
VastaaPoistaVoi se toki olla näinkin! Ensi kerralla hölötän hela tiden!
PoistaHauskasti kirjoitettu :D
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMulla on nyt toinen länsisuomalainen poikaystävä menossa ja kyllä se aikamoinen kulttuurishokki on ollu molemmille siellä mun kotiseudulla Lapuskissa. Mä alan siellä puhua mie-kieltä ja höpöttää vieraiden ihmisten kanssa kaupungilla. Ja minun sukulaisten luona ei ruokapöydästä pois pääse millään. Ruokaa, kahvia, pullaa tuputetaan koko ajan,kaikki asiat udellaan ja naapurien asiat kerrotaan,vaikka kuulijalla ei olisi mitään tietoa kenestä edes puhutaan.
VastaaPoista