Paljon on vettä virrannut, skumppaa kuohunut, homorummutusta rummutettu ja mediatilaa vallattu viimeisen kuuden vuoden aikana! Tämän kylän homopoika menee tänä vuonna esikouluun!

Ja voih, millaisia vuosia nämä ovat olleetkaan. Toukokuisena, tyhjänpäiväisenä päivänä pikkukylässä keksin, että nyt voisin perustaa blogin. Jotenkin homohommat tuntuivat luontevalta aiheelta ja teemalta. Mietin, että aihepiirille voisi olla vastaanottajia ja aiheesta voisi olla hyväksi kirjoittaa, vaikken itse itseni kanssa mitään ongelmaa kokenutkaan.

Ja niin minä sitten perustin. Nimeksi valikoitui Tämän kylän homopoika, tosi nokkela yhdistelmä Pariisin kevään Tämän kylän poikii ja Pikku-Britannian Only Gay in the Villagea. Tein kuten kaikki luovien ideoiden tekijät neuvovat olemaan tekemättä, ja tartuin ensimmäiseen mieleeni juolahtaneeseen nimeen. En myöskään suunnitellut viikkokausia blogin brändiä ja siihen sopivia teemoja, vaan läksin vain näpyttelemään.

Ja näin se kaikki alkoi:

Olen 19-vuotias homo. Homous on mainittuna siksi, että sen ympärillä blogi tulee vahvasti pyörimään. Asun pienehkössä maalaiskylässä, jota ylpeät maalaiset kutsuvat kaupungiksi. Uskottelen itselleni elämäni täällä olevan kurjaa ja merkityksetöntä, niin kuin se mahdollisesti onkin, mutta kuvittelen olevani tyytyväisempi kuin olenkaan. Kaiken kaikkiaan tämä kylä on perseestä, ihmiset ovat konservatiivisia kokoomuslaisia, kulttuuritapahtumia pitäisi olla, mutta rahaa niihin ei saa kulua, muiden paikkakuntien hiihtoputkiin ja urheilusaavutuksiin sen sijaan saa.  (Lue koko postaus täältä.)

Herranjumala!!! Olenko joskus ollut 19-vuotias? Tai siis enkö todella ole enää? Ja joo, tietenkin maalaiskylässä ollaan keskustalaisia, eikä kokoomuslaisia. Tästä minulle huomautellaan yhä säännöllisesti. 

Kuten varhaisimmat lukijani tietävät ja muistavat, blogi oli alkuvuotensa täysin anonyymi. Jossain vaiheessa anonyymiys rapisi, kun menin innoissani ja humalassa paljastelemaan. Onneksi vain blogia enkä esimerkiksi itseäni, vaikka niinkin on ehkä joskus käynyt. No niin, eteenpäin, asiaan. Blogini sai melko nopeasti jännittäviä uusia muotoja, kun Normihomolehti otti yhteyttä ja pyysi kolumnistikseen. Lopulta kävi niin hassun hauskasti, että Normihomolehdessä kolumnejani editoinut ihminen toimi tänä vuonna kandini ohjaajana. Olipahan käsittelemäni aihepiirit selvillä jo valmiiksi. Yhä posket punoittaen muistelen kolumniani "salolaisesta kakskytsenttisestä".



Sitten jossain vaiheessa tapahtui jotain. Muutin Turkuun, mikä laajensi blogin aihepiirejä ja toisaalta pikkuhiljaa paljasti maailmalle myös sen, että minä olen minä.

Sitten tapasin Killen. Puolen vuoden seurustelun jälkeen julkaisin kuvan meistä blogissani. Anonyymiys oli virallisestikin mennyttä, vaikka epävirallisesti anonyymiys oli mennyttä muutenkin. Hetkessä blogin yksinäisestä surkeudesta ja ankeudesta tuli ihanaa parisuhdeauvoa, kuten elämästä muutenkin. Hyvät ja iloiset vuodet.

Niiden vuosien aikana blogi kasvoi ja paisui, tuli televisio- ja radiojuttuja (Blogistaniaa, Yleä, YleX:ää, Radio Helsinkiä). Radiojuttuja ei taida löytyä enää internetistä, mutta Blogistania-jaksoni löytyy Ylen Elävästä arkistosta. Ihmiset alkoivat tunnistaa, jonain vuonna Helsinki Priden puistojuhlassa luokseni muodostui välillä jopa jonoa. Nimiä mainitsematta ihmiset, joita itse arvostan todella korkealle, ovat halunneet tulla puhumaan minulle, tai ovat tienneet minut ilman että tunkeudun kiusallisesti esittelemään itseäni. Ja kaikki te lukijat, jotka olette vuosien varrella kirjoitelleet ja kommentoineet. Ihanat.

Viime vuosina tahti on vain kiihtynyt. On ollut blogiyhteistöitä, palkintoja ja ehdokkuuksia (Vuoden homo -ehdokas 2015 QX Gay Gaalassa, Vuoden paras lifestyle-blogi-voittaja ja Vuoden viihdyttävin blogi-ehdokas). On ollut mahtava vuosi Image-lehden bloggarina, jossa siis lopetin juuri, kuten huomasitte. Alussa on varmasti antoisa ja hyvä yhteistyö Suomen Blogimedian kanssa.

Ja niin ollaan tässä päivässä, kuusi vuotta eikä suotta. Vasta viimeisen vuoden aikana olen alkanut ymmärtää, millaisia mahdollisuuksia blogilla ja blogin myötä minulla on. Että esimerkiksi työnhaussa blogi on ihan oikeasti hyvä ja kiinnostava meriitti, joka on ihan hyvä boldata ja kursivoida Comic Sansilla ansioluettelossa (oikeasti en ole tehnyt niin).

En olisi kuusi vuotta sitten uskonut tai edes vitsaillut päätyväni tällaiseen tilanteeseen bloggaamalla. Ja kun näin huonosti uskon ja arvailen, niin ei, en kyllä lähde edes arvailemaan, missä ollaan tästä kuuden vuoden päästä. Paitsi että homopoika en ehkä voi ikuisesti olla. Ehkä teen kuten Mustanaamio: ihmiset luulevat minua ikinuoreksi ja kuolemattomaksi, vaikka oikeasti Tämän kylän homopojan roolia alkaa hoitaa Tämän kylän homopojan poika, kun edellinen homopoika käy liian vanhaksi. Tätä varten olen ehkä kaikki nämä vuodet kerännyt Muumimukeja.


Kertokaa hei muistojanne, ystävät rakkaat ruutujen toisella puolella! Kuinka pitkään olet lukenut? Mikä on ikimuistoisin tai hauskin postaus vuosien varrelta? Tai kauhein? Kertokaa!