Kirjoitin edellispäivänä Gaykätkö-projektista ja siitä, kuinka Nautelankoski-säätiö halusi kieltää Lauri Nautelaa käsittelevän gaykätkön.

Tänään myös Turun Sanomat on uutisoinut aiheesta. Turun Sanomien haastattelussa säätiön hallituksen puheenjohtaja Pekka Jokila kommentoi asiaa:

Että tulihan se sieltä. Joku muu olisi voinut pahoitella ja todeta, että nyt meni vähän hassusti. Mutta Lauri Nautelan muistosäätiössäpä ihan reilusti tuodaan esiin, että kyllä, hävettää. Ei sensurointiyritys, vaan muistohenkilön taustat nimittäin.

Nyt ihan kansankielisesti haluaisin kysyä, että mitä saatanaa, Nautelankoski-säätiön hallitus? Millainen muistosäätiö te oikein olette? Että muisteltava ihminen ei vielä kuolemansakaan jälkeen kelpaa sellaisena kuin on ollut? Olisiko mitään, että menisitte muistelemaan sellaisten henkilöiden muistoa, joiden takana voitte seistä ilman, että häpeissänne joudutte peittelemään henkilön historiaa?

Nautelankoski-säätiöllä luultavasti ajatellaan, että mistä ei puhuta, sitä ei ole. Mutta onneksi monet, esimerkiksi minä, puhuvat. Kerrottakoon nyt tässäkin, sama, mistä myös Gaykätkön yhteydessä puhutaan. Lauri Nautela oli paitsi niiden tuhannen homoseksuaalisuudesta tuomittujen miesten joukossa, myös ilmeisen avoimesti homomies. Gaykätkö tietää kertoa, että Lauri Nautela oli tuttu näky uimahalleissa miesseuraa etsimässä ja aktiivinen antikvariaateissa vierailija: niistä hän haki mitäs muutakaan kuin miestenlehtiä. Jos Nautela ei itsekään ole häpeillyt ja salaillut, niin miksi muistosäätiön pitäisi niin tehdä?