Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kirjoittelin viime syksynä Uuteen päivään ilmestyneestä Pyrystä , josta tuli sarjan ensimmäinen ns. kunnon homo . Jännittyneenä jäin odo...


Kirjoittelin viime syksynä Uuteen päivään ilmestyneestä Pyrystä, josta tuli sarjan ensimmäinen ns. kunnon homo. Jännittyneenä jäin odottamaan, millaisia ihmissuhdekuvioita Pyrylle (Toni Nikka) tulee – tai tuleeko niitä ollenkaan. Ja hyväenteiseltähän se alkoikin näyttää, kun myös Iiro (Miro Puranen) ilmestyi sarjaan.
En kuitenkaan ole ehtinyt kauhean tarkasti seurata Uutta päivää viime kuukausina. Sen verran olen nähnyt, että jonkinlaista viritelmää on ollut ilmassa ja arvattavissa. Ja sitten se tapahtui!


"VIHDOIN, huusin ääneen, kun Uudessa päivässä kaks poikaa pussasi", tiedotti Ville Matias Twitter-feedissäni.

Siinä kun satuin juuri aamuteellä istuskelemaan, laitoin itsekin jakson pyörimään Areenasta.

Ja kyllä, niinkin viime metreillä kuin viimeisen tuotantovuoden kevätkauden viimeisessä jaksossa se tapahtui. Pyry ja Iiro pussasivat! Voi miten ihanaa! Nyt tietysti alkaa pitkä odotus elokuuhun, jotta sarja taas palaa ruutuihin. Mitenköhän tässä käy?

Uuden päivän kauden päätösjakso YLE TV2:lta tänään keskiviikkona klo 20 tai Yle Areenasta.

Ihmeiden aika ei ole ohi! Valittelin vuonna 2013 YleX :n haastattelussa siitä, miten Ylen Uusi Päivä -sarjassa ei ole ollenkaan homohah...


Ihmeiden aika ei ole ohi! Valittelin vuonna 2013 YleX:n haastattelussa siitä, miten Ylen Uusi Päivä -sarjassa ei ole ollenkaan homohahmoja. Ja heti neljä vuotta myöhemmin sarjaan ilmestyi uusi hahmo, josta on mitä ilmeisimmin kirjoitettu homo! Neljä vuotta sitten näkemykseni herättivät sarjan katsojissa närää. Nähtäväksi jää, miten sarjan juonenkäänteet otetaan vastaan.

Eilisessä jaksossa numero 687 Uuteen Päivään nimittäin ilmestyi Toni Nikan esittämä Pyry Helminen. Jakson perusteella Pyrystä tulee sarjan ensimmäinen, pysyvämpi homohahmo. Oli kieltämättä jo aikakin, sillä sarja on pyörinyt ruuduissamme jo vuosia, tuomatta ruutuihin lyhyitä vilahduksia lukuunottamatta yhtäkään seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa hahmoa. Tiukille hahmon mukaan ehtiminen menikin, sillä Uusi Päivä loppuu vuoden 2018 lopussa.



Itselläni on ollut ilo kesän aikana tutustua Pyryä näyttelevään Toniin ja on ollut hauska sivusta seurata esimerkiksi sitä, miten Uuden Päivän fanit ovat innoissaan uudesta hahmosta: ensimmäiset fanitilit ilmestyivät Instagramiin huomattavasti ennen kuin yleisö oli nähnyt vilaustakaan uudesta hahmosta.

Toni kertoi pyrkivänsä näyttelijänä tekemään hahmosta mahdollisimman aidon. Näyttelijän lisäksi hahmoon vaikuttavat esimerkiksi käsikirjoittajat, puvustajat ja ohjaaja, mutta ainakin ensimmäisten jaksojen perusteella hahmo on hauska ja lupaava.

Juonipaljastuksia ei tietenkään ole herunut, mutta jaksojen nimillä (joita en itse löytänyt mistään) spekuloivien fanien puheiden perusteella uskaltanee olla toiveikas: tulevien jaksojen nimissä Pyry yhdistetään toiseen uuteen hahmoon, Iiroon.

Lähteekö Uusi päivä haastamaan Salkkareita ja Lariasta? Se selvinnee vain katsomalla, minä ainakin katson suurella jännityksellä!

Uusi Päivä YLE TV2:ssa maanantaista keskiviikkoon klo 20 ja Yle Areenassa. 

 

Haa, Suomielokuvarintamalla kuhisee! Tuskin on kansa toipunut Tom of Finland -elokuvasta, kun uutta homoteemaista Suomikuvaa tyrkytetään s...

Haa, Suomielokuvarintamalla kuhisee!

Tuskin on kansa toipunut Tom of Finland -elokuvasta, kun uutta homoteemaista Suomikuvaa tyrkytetään silmillemme: Sofi Oksasen Baby Jane -romaaniin perustuvan elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä. Sen lisäksi vähän pienemmän luokan elokuvaa on tulossa ilmeisen lähiaikoina.

Nils-Erik Ekblomin käsikirjoittama ja ohjaama Pihalla (Screwed) on sekoitus draamaa ja abstraktia huumoria. Elokuvassa seurataan 17-vuotiaita Mikua ja Eliasta, jotka löytävät itsensä ja toisensa mökkikesän aikana.

Elokuvan päärooleissa nähdään Uusi päivä -sarjasta tuttu Valtteri Lehtinen sekä takavuosina pienenpienen homoroolin Salkkareissakin tehnyt Mikko Kauppila. Muu maailma ei välttämättä muista Kauppilan Salkkarivisiittiä, mutta onneksi blogini arkistojen lonkerot ylettyvät syvälle.


Elokuvasta julkaistiin juuri traileri (jonka voi katsoa täältä, jos ja kun Blogger taas hukkaa videoupotuksen tuosta alapuolelta). Juuri muuta tietoa, kuten elokuvanäytöksiä tai ensi-iltaa, en onnistunut löytämään. Paitsi että maailman ensi-ilta järjestetään maailman suurimmilla ja vanhimmilla sateenkaarileffafestareilla, San Franciscon Framelinessa. Ulkomailla nuoriin kauniisiin poikiin yhdistetty suomalainen kesämökkeily tehnee vaikutuksen.

Trailerin perusteella elokuva on ehkä hiukan kotikutoinen ja symppis. Juuri sellainen, joita joskus kymmenen vuotta sitten katselin yökaudet omassa huoneessani suuren haikeuden ja kaihon nakertaessa sisuksia. Ihanaa, että samaan suloiseen haikeuteen on mahdollisuus uusillakin sukupolvilla ja vieläpä kotimaisella tuotannolla.