Kirjoittelin viime syksynä Uuteen päivään ilmestyneestä Pyrystä, josta tuli sarjan ensimmäinen ns. kunnon homo. Jännittyneenä jäin odottamaan, millaisia ihmissuhdekuvioita Pyrylle (Toni Nikka) tulee – tai tuleeko niitä ollenkaan. Ja hyväenteiseltähän se alkoikin näyttää, kun myös Iiro (Miro Puranen) ilmestyi sarjaan.
En kuitenkaan ole ehtinyt kauhean tarkasti seurata Uutta päivää viime kuukausina. Sen verran olen nähnyt, että jonkinlaista viritelmää on ollut ilmassa ja arvattavissa. Ja sitten se tapahtui!


"VIHDOIN, huusin ääneen, kun Uudessa päivässä kaks poikaa pussasi", tiedotti Ville Matias Twitter-feedissäni.

Siinä kun satuin juuri aamuteellä istuskelemaan, laitoin itsekin jakson pyörimään Areenasta.

Ja kyllä, niinkin viime metreillä kuin viimeisen tuotantovuoden kevätkauden viimeisessä jaksossa se tapahtui. Pyry ja Iiro pussasivat! Voi miten ihanaa! Nyt tietysti alkaa pitkä odotus elokuuhun, jotta sarja taas palaa ruutuihin. Mitenköhän tässä käy?

Uuden päivän kauden päätösjakso YLE TV2:lta tänään keskiviikkona klo 20 tai Yle Areenasta.

Jotenkin yhtäkkiä koko Suomi katsoo televisiosta vain tyhjäpäisiä hömppäohjelmia. Itse en ole koskaan ymmärtänyt niitä, enkä haluakaan ymmärtää. Silti tärkeänä ihmisenä kuitenkin katsoin ja jaan nyt teille näkemykseni ja tuntoni erilaisista ohjelmista. Niitä siteeraamalla voitte saada tiedostavan mutta viihdyttävän ihmisen imagon kahvipöydissä ja kotisohvilla.

1. Bachelor Suomessa Mies halusi Naisensa olevan pullantuoksuinen, mutta kodin tuoksuvan sämpylältä. Tavallaan järjetöntä, kaikkea ei voi saada. Toisaalta tajusin, että on energiatehokasta paistaa useampikin nisu ja jyvänen samalla uuninlämmityksellä. Sillä taka-ajatuksella lienee sankarimmekin liikenteessä. Hyvä, bachelor! Toinen kysymys on tietysti se, voisiko herra Bachelor pyöräyttää pullansa ihan itse, aivan kuten haluaa lapsensakin tehdä. Naisen lapset eivät kelpaa, miksi siis naisen valmiiksitekemät vehnäset ovat ok?

2. Jossain mielenhäiriössä vilkaisin myös Temptation Island Suomea, joka on mielestäni järkevimmin nimetty televisio-ohjelma heti MTV Sport Uutisten jälkeen. En ymmärtänyt ohjelmasta mitään. En jotenkin tiedä, että mistä tai niinku mitäköhän pitäis tai että niinku. MI-TÄ. Onko ohjelmassa tarkoitus saada vieteltyä, pysyä viettelemättömissä vai kenties naida lätkyttää kuin viimeistä päivää mutta ensimmäisessä jaksossa teeskennellä, ettei tee mieli läiskyttää airoilla lammen pintaa? Voittaako joku rahasumman tai etelänmatkan? Kuka? Kenen ansiota voitto on, toisen vai oman itsen? Koska tulee se kausi, jolloin varatut kiimakallet odottavat paratiisisaarella vapaamielisiä neitoja kieli pitkällä, mutta kaikkien yllätykseksi paikalle saavunkin minä, joka olen myös sattumalta päästänyt pakoveneen irti laiturista?

Slutshaming ja kaikki muukin mölleily on yksiselitteisen perseestä, mutta siis omakohtaisesti ihan tosi harvoin on toiminut sellainen iskurepliikki, että yleisesti kaikille esittäytyessäni vähän jo ehdottelen, että tykkään ratsastaa ilman hevosta. Toimiessaan repliikki on erinomainen hyvä, mutta ne toimivat hetket ovat todella harvassa. Varsinkin silloin, jos sekä kilpasisaret, että kilpailun palkinnot, että palkintojen daamit ynnä koko Suomi vahtivat sinua silmä kovana. Villeimmät iskurepliikkinsä on tehokkainta säästää hieman myöhemmäksi.


3. Jo jokunen viikko sitten alkoi myös Riisutut! Sen konsepti on hyvinkin kiehtova ja järkevä ja se lienee Survivorsin ensimmäisen kauden jälkeen ensimmäinen tosi-tv-ohjelma, jonka katsomisen sallin itseni häpeilemättä! Se tuottaa jonkinlaista ajatustyötä myös katsojassa ja ensimmäistä jaksoa katsoessa itseänikin hiukan ahdisti. Luopua nyt aivan kaikesta ja köllötellä kelteisillään paljaalla lattialla, pienen lämpöpatterin vieressä. Eilen näin jakson, jossa Kristoffer oli Gay Gaalassa ajohaalarissa. Oiva osoitus siitä, miten näppärästi voi sekä luopua kaikesta että flirttailla fetissikuvastolla edustustilaisuudessa: hävittää kaiken paitsi ajohaalarin! Mediaseksiä tihkuu ja on samalla tiedostava ja anti-materialisti. Hienoa! Tiedän jo, mitä laitan seuraaville kekkereille päälle.

4. En olekaan aikoihin kirjoittanut Salkkareista! Se johtuu siitä, että en ole oikein tullut edes katsoneeksi Salattuja elämiä Eliaksen kuoleman jälkeen. Nyt olen kuitenkin katsonut ja yllätyin! Enpä olisi uskonut, että sanon tätä, mutta sanonpa kuitenkin: ihanaa ja raikasta, että Salatuissa elämissä käytetään taas kummitusta tai harhanäkyä juonenkäänteenä. Eliaksen haamu ensin auttamassa Mariannaa tunnustamaan Eliaksen tapon ja sitten vielä auttamassa Lari uuden elämän alkuun, surun yli. Miten kaunista ja herkkää, melkein itkettää.

Nyt olen saanut sanottua kaikki ne ajatukset, jotka mielessäni viimeaikojen televisiotapahtumiin liittyen ovat olleet! Nyt lupaan vaieta iäksi aihealueesta tosi-TV. Paitsi että juuri sain korvanappiini tiedon, että on myös Julkkisselviytyjät sekä Treffaa mun vanhemmat, jotka minun pitäisi katsoa.

Tosi-TV on aukko, joka imaisee sisäänsä heti, kun hiukan antaa pikkusormea. Äpyyy-vä.

Täälläkin on vietetty alkuvuosi ja viikonloppu Skamin parissa. Sarja hurmasi minut viimeistään ensimmäisen kauden puolivälissä, siitä vauhti vain kiihtyi kakkoskaudelle mentäessä ja kolmoskautta katsoin jo tunteiden ristiaallokossa: raivosin, pelkäsin, riemuitsin, itkin, koin suurta myötätuntoa ja tarvetta käpertyä peittojen alle tunnemyrskyjä pakoon.

 Minä, joka en yleisesti ottaen ymmärrä tv-sarjoista intoilua.

Moni on ihmetellyt, mikä Skamissa on niin ihmeellistä. Miten voi yksi teinisarja saada kaikki pohjoismaat niin sekaisin? Sitä onkin hirveän vaikea selittää niin, että viesti välittyy.


Skamin käsikirjoitus on ensinnäkin loistava. Juoni ja sen jännitteet syntyvät toki hyvin perinteisistä teinisarjan aineksista: ihmissuhteista, teiniangstista ja bailaamisesta. Mutta silti toteutus on raikas ja terävä, eikä katsojaa pidetä tyhmänä. Kaikkea ei siis tarvitse selittää ja näyttää yksityiskohtaisesti, vaan ihmisen taustoja ja ongelmia voi tuoda hyvin selvästi esiin ihan pienilläkin eleillä ja silti katsoja ymmärtää. Ja ymmärtää jopa jotenkin enemmän kuin puhkiselittämällä.

Rakastan myös sitä, miten nettiin tehty sarja on vapautettu oikeastaan kaikesta perinteisen tv-ohjelman säännöistä: jaksojen pituus vaihtelee hyvinkin paljon jaksojen välillä, eikä mihinkään ole kiire, vaan oikeastaan yhteen ja samaan asiaan voidaan käyttää koko tuotantokausi tai puoli jaksoa. Ja ylipäätään voi tapahtua vähän mitä vain.

Sen lisäksi, että hahmot ovat realistisia ja samaistuttavia, ovat näyttelijät aivan saatanan hyviä. Oikeastaan unohtaa, että ruudulla edes näytellään, niin luontevasti kaikki ovat rooleissaan. On myös ihanaa, kuinka hienosti sarjassa on keskitytty nimenomaan nuoriin: aikuiset hahmot ovat minimissään ja näkyvät pääasiassa joko kasvottomana tökerönä opettajana tai iMessageja lähettävinä vanhempina.

Ja sitten tuli vielä se etukäteen hehkutettu kolmoskausi, josta voi spoilaamatta sanoa, että jää kyllä Kalle Laitelat, Queer as Folkit ja Lariakset kaikessa hienoudessaan ihan todella kauas taakse.

Jos sarja on vielä katsomatta, niin tästä eteenpäin on luvassa semisti spoilaavaa sisältöä. Älä siis lue, jos et tahdo tietää mitään kolmoskaudesta.

Ja niin, oli minulla toki muitakin syitä katsoa sarjaa. Sellaisia oma sonni ojassa-syitä. Sain jo hyvissä ajoin ennen kolmoskauden Areenaan ilmestymistä innostuneita twiittejä ja viestejä, joiden pääsisältö oli lähinnä että et tule pysymään housuissasi kun kolmoskausi tulee. Tästä voi jo moni päätellä, että kolmoskaudella on luvassa poikarakkautta. Kolmoskauden päähenkilön Isakin seksuaalisesta suuntautumisesta annettiin vihjeitä jo ykköskauden lopussa, mutta toisen kauden aikana asiaan ei juuri puututtu. Ja minä muuten aistin tämän jo ensinäkemältä, minulla on etsivän tai näkijän kykyjä.

Mutta kolmoskaudella ei sitten muuta käsitelläkään, kun Isak tapaa paria vuotta vanhemman Evenin. Sen enempää käänteitä paljastamatta voin sanoa, että olen viittä vaille valmis tilaamaan Isak & Even -fanipaidan. Olen ollut tuotantokauden jälkeen enemmän pyörryksissä kuin hurjimpien Larias-kausien tai Queer as Folkin Justinin ja Brianin jälkeen. Ihanaa, että puhuttelevia rakkaustarinoita voi yhä syntyä, vaikka välillä tuntuisi, että kaikki on nähty.


Homous-teema tulee tavallaan esiin aika perinteisellä tavalla: Isak kipuilee identiteettinsä ja sen ilmenemisen kanssa. Voiko olla homo, jos viimeisin parturikäynti on maksanut alle kympin eikä kaipaa ripsiväriä tai poskihoitoja? Että on vaan vähän homo.


Toisaalta varsinaista jännitettä ei Skamissa synnytetä sillä, että kaapistatuleva poika menettää ystävänsä rakastuttuaan kuumaan urheilijakaveriinsa ja joutuu kodittomaksi kun vanhemmat sekoavat lapsen tullessa kaapista. Ja se on helvetin hienoa, sillä draamaa löytyy luontevasti ihan todella muualtakin, kuten kolmoskausi näyttää. Arkipäiväinen lähestyminen tuo sarjaan myös hellyyttävää lämpöä. Sitten vain kiemurtelee onnesta hihkuen peiton alla katsoessaan, kuinka heteropojat neuvovat homoa kaveriaan menestyksekkäästi ihastukselle viestittelyssä tai kuinka edes uskoon hurahtanut äiti ei hylkää lastaan kaapistatuloviestin jälkeen.

Ja sekin on sanottava, että helposta lähestyttävyydestään huolimatta sarja puhuu painavasti asiaa. Hahmot ovat teini-ikäisen ehdottomia feministejä ja se on hienoa. Hieno on myös viidennen jakson kohtaus, jossa sarjan täydellinen sivuhahmo Eskild valistaa Isakia siitä, kuinka feminiinien homojen ja Pride-kulttuurin tuomitseminen ei ole ok. Parasta olisi, jos Eskild saisi ihan oman kautensa, mutta saattaa olla liikaa pyydetty Isak-kauden jälkeen. Neljäs kausi nähdään Norjassa joka tapauksessa keväällä.

Kaiken muun fiksuuden lisäksi mukaan on ujutettu ovelasti juuri sellaista ikonista kuvastoa, jota omassa yksinäisyydessään rypevä 15-(35 )–vuotias kaipaa. On kohtaus, jossa päädytään pussailemaan uima-altaassa, on intensiivisiä rakastuneita katseita ja tuntikausien pussailumaratoneja. Ja liikuntasalien pukuhuoneita, koulun käytäviä ja kellareita, jotka ovat jotenkin juuri niin ankeita kuin ne oikeastikin olivat.

Hirveästi nykyteinit Skamin perusteella muuten pussailevat. Ja käyttävät huumeita ja bailaavat. Ja ovat kaikessa tavallisuudessaan kuitenkin uskomattoman cooleja. Että kyllä on nykynuorilla helppoa, jopa silloin kun on vaikeaa.

Toisaalta on sanottava, että Skamin myötä koen jotenkin saaneeni teinivuoteni lopullisesti pakettiin. Sarja herättää pienen ajatuksen siitä, että olisipa hauskaa olla taas teini, kaikkine draamoineen. Päällimmäisenä on kuitenkin helpotuksen tunne siitä, ettei todellakaan enää ole teini. Toisaalta Skamin myötä tulee kiusallisen tietoiseksi iästä ja ikääntymisestä. Oma ajanlaskuni on pysähtynyt johonkin 2000-luvun alkuvuosiin. Siksi oli suuri järkytys tajuta, että Skamin päähenkilöt ovat syntyneet vuonna 2000. Yhdessä kohtauksessa nuoriso taivastelee epäuskoisena vuonna 1997 syntynyttä, siis vanhaa, uutta ystäväänsä.

Selvää on, että Skam on ehdottomasti sukupolvikokemus. Samaan tapaan pitää kuitenkin hyväksyä se, ettei vain itse ole se sukupolvi. Se ei kuitenkaan vähennä yhtään Skamin arvoa. Päinvastoin, ilon osaa ottaa vielä paremmin irti kun tiedostaa, että seuraavaa nuorison sukupolvikokemusta ei enää ehkä ymmärräkään yhtään.

Skam Yle Areenassa.

Suomi ei ole entisensä. MTV:llä haastateltiin naista, joka on suhteessa naisen kanssa. Eikä ikävöi edes penistä.

Tuomas Enbuske, Maria Veitola ja Roope Salminen aloittivat tänään Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmansa MTV:llä. Ensimmäisenä vieraana nähtiin Katariina Souri, joka on viime päivinä ollut julkisuudessa parisuhteestaan naiseen. Miksi älykäs ihminen kutsutaan televisioon puhumaan parisuhteestaan, jossa ei ole mitään ihmeellistä? Taustalla tietysti voi olla Sourin tänä keväänä ilmestyvä romaani. "Hän on ollut mensan jäsen, hän on nero", kuvaili Enbuske etukäteen vierastaan. Sääli, ettei Sourin älyä juuri otettu haastattelussa huomioon.

Enbuske aloitti kysymällä, että mitä me miehet ollaan tehty väärin, että sä vaihdoit miehet naisiin. Souri kuittasikin tämän hienosti: miksi puhut miehistä? Miksi miehet pitää linkittää tähän, jos naiset tekee jotain itsenäisesti? Pikkulapsihan ajattelee, että kaikki johtuu hänestä. Tää ei johdu susta, tää ei johdu kenestäkään miehestä.

Muutenkin haastattelu oli tyhjänpäiväinen: Enbuske oli kuulemma luvannut tehdä mitä vain, jos saa Sourin lähetykseen. Jopa ryhtyä vegeksi kuukaudeksi. Vegaaniksi tai kasvissyöjäksi. Vaikka vegaaniksi. No ei vegaaniksi, mutta kasvissyöjäksi. En sekuntikellolla mitannut (ehkä olisi pitänyt), mutta kertakuulemalta Enbuske teki itsestään ja omasta uhrautumisestaan aika suuren numeron haastateltavan yli. Paljon puhutaan siitä, kuinka miehillä on televisiossa tai elokuvissa paljon enemmän puhetta kuin naisilla. Miesten ja naisten välisen tasa-arvon kannalta tämä kertoo tasa-arvon tilasta, haastattelijan ja haastateltavan välillä pelkästään typeryydestä ja tyhjänpäiväisyydestä.

Viimeinen kysymys kuitenkin tipautti kaikki:

Olet naisen kanssa, onko ollut ikävä penistä? kysyi Enbuske.

Toi on just toi peniskeskeinen ajattelu. Ei ole, vastasi Souri. Nauraen, mutta ehkä vähän kiusaantuneena. Sukupuolielimiinhän se rakkaus tunnetusti kohdistuu. Enbuske tietää. Ja sukupuolielinhän määrittää tottakai sukupuolenkin. Kysyisin tästä Enbuskelta lisää, mutta hän on jossain vaiheessa estänyt allekirjoittaneen Twitterissä enkä näin ollen saa häneen kohtuullisen helposti yhteyttä.

Mutta onko peniskeskeisessä ajattelussa kyse siitä, että ajattelu käsittelee penistä vai että ajattelu tapahtuu peniksessä? Vai ehkä siitä, että on itse penis? Sannin Että mitähän vittua sopi ohjelmaan paremmin kuin hyvin.

Vaikka oli EVS:llä hyvätkin hetkensä. Roope Salminen yllätti positiivisesti ja Maria Veitola nyt vain on erinomaisen hyvä haastattelija. Veitola ja Salminen toimisivat huomattavasti paremmin ihan vain kahdestaan. Ohjelman nimikin kun on nykyisellään liian pitkä. Miksei voisi olla enbusketonta, laadukasta viihdettä?