Heippahei rakkaat ystävät.


Tiedättekö kun tulee sellaisia päiviä, että illalla oikein hekumoi sillä, kuinka voi päivän päätteeksi kirjoittaa Facebookiin ELÄMÄLLE KIITOS SAIN SILTÄ PALJON -henkisen postauksen, joka pirskahtelee onnea, iloa ja yltäkylläisyyden tunnetta?

No, aika harvoin minäkään tiedän, mutta eilen tiesin. Tai luulin tietäväni.


Olin työkeikalla ihanissa häissä. En yleensä laita asiakkaitani mitenkään paremmuusjärjestykseen, mutta nyt täytyy sanoa, että häät olivat yhdet ihanimmista, joissa olen ollut. Täysin rakastunut ja tunteellinen onnen ilmapiiri, kuvauksellisia ihmisiä ja vieläpä kaiken kruunuksi kaunis syysauringon valo, joka sytytti minuunkin liekin kuvata ihan saatanan hyvin, vaikka itse sanonkin.


Hääkeikan jälkeen minua odottanut autonkuljettajani kiidätti minut suoraan Turkuun toiselle keikalle, aivan kuin olisin ylityöllistetty ja palvottu valokuvataiteen yleisnero. Turussa ehdin juuri parahiksi Gongiin kuvaamaan Vesalan keikkaa. Olin varautunut henkisesti kaikkeen: loppuvaan bensaan, hajoavaan renkaaseen, totaaliseen väsymykseen ja siihen, etten yksinkertaisesti ehdi keikalle ajoissa. Toisaalta hajoilin jo valmiiksi sille, kuinka ihmiset tulevat taas keikalle myöhään ja ilmoitettu alkamisaika venyy tunnilla ja sitten vain nukuttaa ja vituttaa.


Mutta ei! Jonoa ei juuri ollut, sain astella käytännössä suoraan sisään. Loppuunmyyty Gong on tunnetusti tukossa, mutta pystyin aistimaan lavan etualalla olevan tungoksen aiheuttaman tyhjiön. Ujuttauduin sinne, ja mahduin ja näin ja kuvasin mukavasti.

Mutta sitten. 

Sitten tulin kotiin. Mieleni halaji pientä iltapalaa. Siihen se ELÄMÄLLE KIITOS sitten loppuikin. Huomasin nimittäin jättäneeni aamulla jääkaapin oven auki. Siis JÄÄKAAPIN OVEN AUKI. Kenelle käy niin? Kuka on niin idiootti? Miten sellainen idiootti voi selvitä tässä elämässä? Miten sellainen idiootti on voinut selvitä niin pitkälle, että on yhä täällä jättämässä jääkaapin ovia auki?

Huh ja puh, voi live-rockmusiikin uskomatonta voimaa! Taannoin valittelin myöhäisiä ja myöhästyviä keikka-aikoja ja vanhuuden väsymystä, joka estää rock 'n' rollista nauttimisen. Vaan aina ei sekään pidä paikkaansa!

Viime viikonloppuna iki-ihana Maija Vilkkumaa musisoi Turun Gongissa ja voi miten nautin! Ja mainittakoon nyt, että keikka alkoi lähes sekunnilleen kymmeneltä. Yleisö oli ihanasti messissä, ei ollenkaan raivostuttavassa urpokännissä vaan hyvässä tunnelmassa ja hurmiossa. Kenenkään ei tarvinnut tunkea päälle tai möykätä tai huutaa typeryyksiä. Biisit oli ihania ja aina hetkittäin tuntui siltä kuin olisi taas jossain vuodessa 2005 tai 2006, eli kymmenen vuotta sitten. Ooooi, voi.

Ja koska olen uskomaton fanipoika, lähden tietenkin huomenna risteilemään Viking Gracelle, jossa esiintyy kukas muukaan kuin Maija. Maija-risteilyllä olin myös viime syksynä, oivoi. Ehkä tämä on ikääntymisen merkki, että kokee risteilymatkat kulttuurina ja oivana rentoutumismuotona? Samapa tuo, on silti mahtavaa mennä aalloille keinumaan.

Olettehan muuten kaikki jo kuulleet Maijan uuden Kaivopuiston jää -sinkun? Ihana biisi, vaikkei melatoniiniin jääkään koukkuun vaan sen teho vain heikkenee pitkään käytettynä. Vaikka kai ihminen voi kuvitella olevansa koukussa vaikkei olisi. Mutta ihana biisi on, kuunnelkaa! Ja sivumennen sanoen on muuten todella hyvännäköinen kansikuva sinkulla! Kuka lie (kröhmminäkröhm) kuvannut.

Pääsiäinen huipentui Paperi T:n ja Khidin keikalle Gongiin. Ensin en oikein olisi jaksanut lähteä, pääsiäiskooma kun on lamaannuttava tauti, mutta lähdinpä kuitenkin. Jos en muuten, niin siksi, että Paperi T:n ulkonäkö ja taiteilijoiden näkemys Jeesuksen ulkonäöstä ovat aika yhtenevät. Ylösnouseminen ja Jeesuksen näkeminen tuntuivat ihan fiksulta ratkaisulta.

En tuntenut oikeastaan yhtään Paperi T:n ja Khidin yhteislevyn biisejä. Koitin kuunnella niitä joskus, mutta en oikein saanut kiinni, enkä sitten kuunnellut enempää. Paperi T edustaa itselleni ehkä sellaista aikuisempaa musiikinkuuntelua, että voin fiilistellä niitä biisejä joista tykkään ja olla fiilistelemättä ja kuuntelematta niitä, jotka eivät niin innosta. Mutta tulipahan nähtyä.

Tiedostin, että tuntemattomat biisit todennäköisesti syövät fiilistä. Se on tietysti oma vikani, mitäs en kuunnellut. Eniten fiilistäni kyllä nyppi se, että keikka alkoi 50 minuuttia ilmoitettua myöhemmin. Pääasiallinen syy myöhästymiselle oli tiettävästi se, että suuri osa yleisöstä jonotti yhä ulkona sisäänpääsyä. Tilanne on vähän hankala. Jos on ilmoitettu showtime (kuten nyt oli), pitäisi showtimestä pitää kiinni. Yleisö ei ymmärrä ikinä tulla ajoissa, jos aina odotetaan. Ehkä se maksaa muutaman turhautuneen nillittäjän, jotka itkevät myöhästymisensä ja menetetyn keikkansa perään, mutta luultavasti muutokseen oppisi aika nopeasti. Mistä baarikeikoille ylipäätään on muodostunut tällainen yleisönodottamiskulttuuri? Tuskin tulisi mieleen vaikka teatterissa, että esitys alkaa vasta kun viimeisetkin etkoilijat ovat saapuneet paikalle mölisemään. Tai että esitys voisi olla tunnin myöhässä ihan vain myöhästymisen ilosta eikä kenelläkään käy edes mielessä reklamoida. Juu, tiedän, aivan eri asia eikä oikeasti edes ole. Festarikeikatkin alkavat ja loppuvat tiukasti aikataulun mukaan, vaikka yleisö olisi kuinka humalassa, oli lavan edessä tai ei.

Olen ollut ylipäätään aika laiska keikoillakävijä viime aikoina. Nimenomaan siis baarikeikoilla. On ihana käydä esimerkiksi konserttisaleissa, joista pääsee ajoissa kotiin, kukaan ei tunge päälle ja voi fiilistellä mukavasti. Se, että menettää turh(auttav)assa odottelussa oman sopivan hiprakkansa ja keikkafiiliksensä ja nuokkuu väsähtäneenä koko keikan ei oikein inspiroi.

Kävin keskiviikkona tutustumassa tarkemmin ja kirkkaalla katseella Klubin tilalle tulleen Gongin alakertaan auenneeseen Bar Vinoon. Taannoisissa Gongin avajaisissa tuli toki istuttua Vinossakin, mutta rehellisesti sanottuna olin ehkä asteen verran liian päihtynyt arvioidakseni paikkaa täysin puolueettomasti.

Mutta nyt olen käynyt Bar Vinossa aistit kirkkaana ja nähnyt, että onpa todella kiva paikka! Siistiä ja puhdasta, valoisaa ja kaunista. Ihan toista kuin Klubin aikainen Kolo, johon ei kyllä tehnyt mieli mennä paitsi jos sattui olemaan Ruisrockin sunnuntai-jatkoilla kolmatta päivää jatkuvassa superkuosissa. Vaan nyt kaikki on toisin ja paikalla on viihtyisää.


 Kuten nimestäkin voi päätellä, on Bar Vinossa laaja (ja maukas) viini- ja olutvalikoima. Sen lisäksi Vinosta saa nyt myös tapaslautasia. En ehtinyt ihan tarkasti perehtyä siihen, miten tapaslautashomma toimii, mutta ainakin avajaistilaisuudessa tarjoillut tapsukat olivat maukkaita ja taisin syödä aika monta makupalaa. Tällaista ruokakulttuuria saisi olla baareissa enemmänkin: ihan jo siksi, että on hirveän kiva napostella jotain samalla kuin juo (kuten ulkomuodostani voinette viisaimmat päätellä). Toisekseen siksi, että napostelulla voi ilmeisesti välttää ainakin osan alkoholiin liittyvistä ylilyönneistä.



Vino vaikuttaa paikalta, jossa voi ihan aidosti viihtyä: sisustus on ihana, voisin ottaa omaankin kotiini oikeastaan minkä tahansa kalusteen. Ihania nojatuoleja ja sohvia, tuoleja ja pöytiä, lamppuja ja herraties mitä koristuksia. Nyt vain pitää rekisteröidä mieleensä, että Vinossa voi myös käydä. Tiedän tietenkin kaikki Turun parhaat baarit, mutta silti usein yhdelle mennessä pyörin idioottina miettimässä, että mikä ois hyvä. Vaan enköhän minä seurueineni aika nopeasti opi, että Vinoon on hyvä hipsiä. Voisin hyvin kuvitella, että paikasta vakiintuisi jonkinasteinen vakiopaikka. Lienee koko Turku kohta Vinossa, heheh.


Vino aukeaa jo neljältä, eli sinne ehtii melkein päiväsaikaankin lasilliselle. Työnjälkeisille ainakin, jos ei lounaskalja maistu.