Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Elokuvissakäynnistä saa nauttia yksinkin

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino & Suomen Blogimedia Olen viime vuodet mennyt aivan kaoottisesti paikasta toiseen. Hengustellut kai...

Kaupallinen yhteistyö: Finnkino & Suomen Blogimedia

Olen viime vuodet mennyt aivan kaoottisesti paikasta toiseen. Hengustellut kaikenlaisissa lanseerauksissa, pr-bileissä, kekkereissä, avajaisissa, ensi-illoissa, mallistojen julkistuksissa ja lehdistötilaisuuksissa. Minusta on ihanaa viettää ulkoilmaelämää ja nähdä paljon ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia.


Silti olen huomannut ja muistanut myös väsyväni loputtomasta sosiaalisuudesta. Olen hämmentävä sekoitus ekstroverttiä ja introverttiä. Vaikka rakastan sosiaalista elämää, tarvitsen myös yksinäistä palautumisaikaa. Kaikenlaiset vaikuttajien riennot, avajaiset, ensi-illat ja lanseeraukset ovat usein arki-iltoina: siis silloin, kuin perinteisemmissä töissä olevat ihmiset pysyvät kotona ja odottavat viikonloppua. Moni arki-iltoina kotona viihtyvä ihminen rientää ja liihottelee viikonloput ulkoelämässä, mutta itse huomaan viettäväni viikonloppuja usein yksin, joko tehden asioita itseni kanssa yksinään tai vaihtoehtoisesti ihan vain kotona köllötellen, tekemättä mitään erityistä. Siksi olenkin kehittänyt Henriikka Rönkkösen lanseeraamien määmatkojen kevytversion, määpäivän. Henriikan yksintehdyt ulkomaanmatkat eivät todennäköisesti sopisi kaltaiselleni hermoheikolle, mutta määpäivät ovat parasta bestiä. Silloin teen hetken mielijohteesta asioita itseni kanssa ja vain itseäni varten.

Määpäivät eivät sinänsä ole minulle mikään uusi juttu. Olen viettänyt elämässäni paljonkin aikaa aivan yksinäni, sekä oma-aloitteisesti että olosuhteiden pakosta – yksinäisyys on tietenkin kamalaa, mutta vapaaehtoinen yksinolo on minulle nautinto. Määpäivinä saatan hengailla vain kotona tai käydä yksinäni vaikka kulttuuririennoissa.  Ehdoton suosikkiasiani yksin tehtäväksi on elokuvissakäynti. Käyn elokuvissa mielelläni kyllä seuralaistenkin kanssa, muta yksin käydessä kokemus on jopa maaginen. Kaikki tuntuu suuremmalta ja aistin kaiken herkemmin.


Hiljattain kävin testaamassa Itiksen Finnkinon Luxe-salin ja Finnkinon lanseeraaman nautiskelunäytöksen. Tykkään tosi paljon rentoutuneemmasta leffakulttuurista, joka Suomeen on saapunut: että leffan seuraksi saa viinilasin tai kaverin kanssa vaikka pullonkin, asianmukaisten herkkujen kanssa. Juuri näin toimivat myös Finnkinon nautiskelunäytökset. Teatterin baarista ostetut juomat ja herkut voi viedä saliin – ja täydennystäkin voi hakea baarin aukioloaikojen puitteissa. Nautiskelunäytöksissä tunnelma on mielestäni jotenkin rennompi ja leppoisampi. Ruoka ja juoma selkeästi rentouttavat ja tukevat aistinautintoja. Lasi viiniä sopii hienosti leffan seuraksi. Luxe-salin penkit olivat lähes sohvamaisia, suuria ja pehmeitä. Tuolin asentoa pystyi muuttamaan nappeja painelemalla. Penkin asento vaihtuu sulavasti ja hiljaisesti, ei ollenkaan kankeaa nitkutusta tai surinaa, joita vähän pelkäsin kun painoin nappeja ensimmäisen kerran. Finnkinon nautiskelunäytöksistä pääsee tällä hetkellä nauttimaan Helsingin teattereissa, Espoon Omenassa, Vantaan Flamingossa, Turun Kinopalatsissa, Tampereen Plevnassa, Lahden Kuvapalatsissa, Jyväskylän Fantasiassa ja Kuopion Scalassa.


Kuten jo sanoinkin, rakastan yksin elokuvissakäyntiä. Pehmeät penkit, salin hämäryys, laadukas äänentoisto, terävä kuva ja sitä kautta kaiken ihanuus jo itsessään saavat minut herkistymään. Saan olla ajatuksieni kanssa aivan yksin, keskittyä elokuvaan tai uppoutua sen herättämiin ajatuksiin. Kokea peittelemättä kaikki tunteet, hihitellä tai nyyhkiä vapautuneesti. En joudu miettimään tai jännittämään, onko seuralaiseni kanssani samanlainen leffassakävijä. Haluaako hänkin olla paikalla niin ajoissa, että näkee kaikki mainokset vai juosta paikalle viime hetkellä, kuiskiiko näkemyksiään kesken elokuvan, rapisteleeko eväitään liikaa tai liian vähän, haluaako lähteä heti leffan päätyttyä vai katsoa myös lopputekstit.

Olen joskus miettinyt, että olen varmasti elokuvissa käydessäni melkoinen näky. Joskus niiskutan ja kuivaan silmäkulmiani jo trailerien tai alkutekstien aikana. Nautiskelunäytöksissä kokemus vain vahvistuu: lasillinen ihanaa ja täyteläistä punaviiniä ja lautasellinen tapaksia. Vegaaniselta tapaslautaseltani löytyi monta ruokasuosikkiani. Sitruunalla maustettua perunaa, siemennäkkäriä ja hummusta. Tapakset ja viini sopivat hauskasti myös leffavalintaani. Elokuvanani kun oli viinitilalle sijoittuva, espanjalainen Kaikki tietävät.

Vaikka tällä kertaa vietinkin teatterissa määpäivää, sopivat nautiskelunäytökset hienosti myös seurueille - seurasta nauttiminen kuuluu nautiskelunäytökseen, oli se sitten omaa tai jonkun muun. Iloisia seurueita ja romanttisia pariskuntia katsellessani en voinut olla miettimättä, että ehkä seuraavalla leffakäynnillä tingin määpäivästä, ja otankin leffaseurakseni jonkun ihanan, jonka kanssa määpäivästä irtautuminen ei tunnu menetykseltä vaan saavutukselta.

Käy tsekkaamassa Instagram-tililläni myös leffalippuarvonta! Luvassa lippuja sekä leffaan että herkkuihin!

You Might Also Like

0 kommenttia