Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Toiveita kesästä talvimyrskyn keskellä: Matua Sauvignon Blanc

Kaupallinen yhteistyö: Viinimaa & Suomen Blogimedia Kuten elämäntyylistäni saattaa huomata, rakastan viiniä. Vaikken yleensä ki...


Kaupallinen yhteistyö: Viinimaa & Suomen Blogimedia

Kuten elämäntyylistäni saattaa huomata, rakastan viiniä. Vaikken yleensä kieltäydykään mistään viineistä, tunnen oman viinimakuni silti tarkasti: mitkä ovat suosikkirypäleeni ja tuottajamaani. Viinit, joihin tartun itse ja joiden siemailu tuottaa minulle suurimman nautinnon.

Valkoviinien kohdalla makuni kirkastui jo lähes kymmenen vuotta sitten. Uusi-Seelantilainen Sauvignon Blanc, sen kanssa ei vain voi mennä vikaan. Muistan yhä tajuntaani laajentaneen kokemuksen. Olin käymässä Helsingissä ja majoituin ystäväni luona – olin ollut jossain riennoissa ja palasin kotiin pitkän päivän jälkeen nääntyneenä. Ystäväni äiti kehotti ottamaan jääkaapista viiniä. Olin kiinnostunut viineistä jo tuolloin, mutta alle parikymppisen viinitietämys on usein ymmärrettävällä tavalla rajoittunutta. Muut olivat menneet jo nukkumaan, itse istuin viinilasini kanssa uupuneena sohvalle. Hennon vihertävä ja hedelmäinen Sauvignon Blanc kimmelsi hämärässä iltavalaistuksessa. Otin siemauksen ja nautinnon sävähdys kiisi läpi kehon. Sillä hetkellä ymmärsin oman viinimakuni: viineillä oli sittenkin muitakin eroja kuin väri. Vaikutusta on tuottajamaalla, vaikutusta on rypäleellä ja ennen kaikkea nauttimislämpötilalla. Nykytietojeni valossa tietysti itsestäänselvää, mutta tajuntaalaajentavaa silloin, kun keskeisin valintakriteeri oli hinta.

Kuten sanottu, rakastan kaikenlaisia viinejä. Silti olen luonut itselleni aika tarkan kaavan viinien suhteen. Kesäisen raikkaat valkoviinit tuntuvat jotenkin väärältä pimeän ja raskaan talven keskellä. Talvisin nautinkin siis talven mukaisista punaviineistä. Raskaista, tummista ja täyteläisistä. Ne lämmittävät ja lohduttavat ja sopivat usein tunnelmaankin paremmin.

Ja ennen kaikkea ne nostavat kevään, lämmön ja lisääntyvän valon arvoiselleen tasolle: kun kevään koittaessa, viimeistään vappuna, siirryn taas valkoviinien pariin, on kyseessä ihan todellinen juhla. Valo leikkii viinilasin kanssa aivan eri tavalla, Sauvignon Blancin sitrukset ja hapokkuudet aistii paljon terävämmin ja kirkkaammin, aivan kuin lisääntynyt valo terävöittäisi kaikkia aisteja. Kevään ensimmäinen valkoviinilasillinen tai pullollinen on hykerryttävä kokemus. Näin helmikuun kääntyessä pian jo loppupuolelleen alkaa olla jo lupa haaveilla keväästä ja ensimmäisistä valkoviineistä, kenties ensimmäisenä auenneilla terasseilla heti kelien salliessa.

Valkoviinikausi sai tänä vuonna kyllä röyhkeän mutta sitäkin ihanamman varaslähdön – ensimmäiset valkoviinit maistettiin jo tammikuussa. Sain kutsun kokkikurssille uusi-seelantilaisen Matua-viinitalon edustajien kanssa. Tein ennen kokkikurssia pitkän ja hektisen työpäivän Uuden Musiikin Kilpailun artistijulkistuksessa. Ylen maskissa minulle tehtiin päivää varten näyttävä silmämeikki glitter-rajauksineen. Totuin päivän aikana upeaan meikkiini niin, etten tajunnut, että yhtäkkiä kokkikurssille ilmestyvä drag queen voi hämmentää. En tajunnut edes selitellä meikkiäni kenellekään – ja miksi toisaalta olisi pitänytkään, ei meikissäni ollut mitään vikaa, päinvastoin. Kimmelsin kilpaa viinin kanssa, kokkikurssin kuhinan keskellä. 

Coolerissa, suuren jäälohkareen keskellä jäähtyvä Sauvignon Blanc osui silmiin ulkona pauhaavaa talvimyrskyä katsellessa. Ironista pistää viini jäihin, kun ikkunan takana pauhaa jäätävä talvimyrsky. Mutta silti, pieni pilkahdus ja toive vielä koittavasta keväästä iskostui mieleeni. Vaaleat tennarit, raitapaidat, päivettynyt iho, puistojen nurmikot, kangaskassissa kilisevä viinipullo, kesäillan lempeys ja vielä yölläkin päivän kuumuutta hohkaavat kivitalot – ne kaikki näin silmissäni viinin pyöriessä kielelläni ja tunsin vatsanpohjassa toiveikasta kutittelua. Me selviämme tästäkin talvesta.

Matuan Sauvignon Blancia siemaillessani muistin sen saman hurmoksen kuin kymmenen vuotta aiemmin ensimmäistä kertaa Sauvignon Blancia maistaessani. Miten pieni siemaus virvoitti väsynyttä ruumista ja maistui poikkeuksellisen ihanalta. Olin päivästä niin väsynyt, että panokseni kokkaamiseen jäi hiukan pieneksi. Keitin kuitenkin munia (ja kerroin kaikille kuuloetäisyydellä olleille hauskoja vitsejä siiten, miten saan munat kovaksi, hurmaavaa kerrassaan) ja sekoitin vinaigretten. Kauniin värisiä öljyjä, mausteita ja yrttejä kulhoon kippaillessani tunsin olevani Facebookin kokkausvideo: suitsait sekoitamme aineet kulhossa, pyöräytämme lusikalla ja uunista tulee uskomattoman upea, 23 tuhatta vau-reaktiota tunnissa keräävä elämys.

Ja tutustuin huolellisesti viinivalikoimaan, josta löytyy Sauvignon Blancin lisäksi myös kahta punaviiniä ja myöhemmin keväällä Alkoihin ilmestyvä roséviini. Vau-reaktioita keräsi kyllä sekin, joka siemauksella.

Kurssilla tapasin myös viinitalon perustaja Bill Spencen ja tutustuin tarkemmin Matuan viinitalon historiaan. Eikä olekaan mikään aivan vähäpätöinen viinitalo, sillä Matua on Uuden-Seelannin ensimmäinen Sauvignon Blanc -viinitalo, jonka historia ulottuu 1970-luvun alkuun. Oli hiipaiseva ajatus, että ilman Matuaa ei ehkä olisi suosikkiviinejäni ollenkaan. Kuinka pienestä voivat monet asiat olla kiinni! Pienestä on kiinni viinin nauttiminen muutenkin: Matua-pullojen kyljestä nimittäin löytyy Chill-lumihiutalesymboli, joka muuttaa väriään lämpötilan mukaan – symbolista siis tietää, milloin viini on jäähtynyt optimaaliseen lämpötilaan eli seitsemään asteeseen. Kun hiutale muuttuu siniseksi, tiedät, että on aika maistaa.

Minun ihastellessani viiniä (ja kastikkeensekoittajan kykyjäni), olivat muut kurssilaiset valmistaneet meille kolmen lajin illallisen. Siis kolmen lajin illallisen, missä välissä? Minä olin hädin tuskin ehtinyt maistaa kaikkia viinejä ja muutamaa selfietä ottaa. En kuitenkaan jäänyt asiaa sen kummemmin ihmettelemään, vaan asetuin pöytään.


Kaikki oli ihanaa – eritoten punaviini, jota Matua nykyisin myös tuottaa, ja jota saimme maistella illallisemme yhteydessä. Annosten ja lasillisten välissä Bill Spence kertoi tarinoita viiniuransa varrelta. Hurmaavan charmikas ja asiantunteva mies! Kaikki oli ihanaa, niin ruoka, viini kuin seurakin – keskustelin nuoruuden seikkailuista ja neuvoin, mitä  teini-ikäisten lapsien kanssa pitäisi tehdä.

Ja olihan siinä vähän parempaa neuvoa antavaa: kuten olen ennenkin sanonut, pyrin itsekin alkoholijuomia valitessani panostamaan ennemmin laatuun kuin määrään. Tämän illan kuvia katsellessani huomaan, että kymmenen vuoden takainen laatutietoisuus on saanut jälleen uuden askeleen. Nyt arkimeikkini vaatii glitter-rajauksia ja luomiväriä, viinilasini uusi-seelantilaista. Aivan hyvä näin.

Tolkullisen alkoholipolitiikkamme ja lainsäädäntömme takia tämän postauksen kommenteissa ei saa keskustella alkoholista, koska se on kiellettyä alkoholimainontaa. Mutta ihailkaa vaikka ruokia ja uskomatonta meikkiäni! Eivätkö olekin ihania? 

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Tuhma poika on alkanut meikata itseään, se viini on kuulunut kuulemma syntilistaan jo pitemmän aikaa, nyt siihen sitten lisätään meikkaaminen! Ei silloin Turussa meikattu. eihän nyt Turussa?

    VastaaPoista