Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Minä ansaitsen kultaa, osa V: kaikki kultaiset astiat

Marimekko-astiat saatu.    Marimekko juhlii juuri nyt Oiva -astiastonsa 10-vuotissyntymäpäivää. Juhlavuoden kunniaksi astiasto on saa...

Marimekko-astiat saatu. 
 
Marimekko juhlii juuri nyt Oiva-astiastonsa 10-vuotissyntymäpäivää. Juhlavuoden kunniaksi astiasto on saanut juhlavan silauksen kultaisista yksityiskohdista. Astiat on siis kullitettu, kuten asiantuntijat kansankielisesti kertovat. Ja niiltä ja monilta muilta kullitetuilta astioilta minä syön aamiaiseni ja muut ateriani. Eli siis aamiaiset, sillä aamiainen on oikeastaan ainoa oikea ateria, jonka eteen jaksan nähdä vaivaa ja panostaa. Tämänkin postauksen keksin kuvata ja kirjoittaa vasta kun aamiainen oli jo katettuna.

Kultaisten asioiden obsessiotani seuranneet ihmiset tuskin yllättyvät, kun kerron, että astiakaappinikin on alkanut muuttua kultaiseksi jo ennen kullitettuja Oiva-astioita. Tai siis sisältö on muuttunut, kaappi itsessään on edelleen tylsää, luonnonvalkoista lastulevyä.

Kymmenen vuotta sitten keräsin omia astioita omaa kotiani varten. Olin jo silloin laatutietoinen ja halusin hyviä astioita. Ja niitä samoja astioita käytän edelleen – ne ovat edelleen siistejä ja ehjiä. Mutta valitettavasti värimieltymykseni ovat muuttuneet: enää en nauti siitä, että minulla on tosi kivasti sekoitettu saman sarjan eri värisiä astioita. Luojan kiitos ne eivät ole turkooseja, kuten olisin aikoinani halunnut. Vaikka aion ikuisesti olla skarppi ja muuttua maailman mukana, jämähtämättä konservatiiviksi, huomaan astiamakuni olevan nykyisin hyvin pelkistetty ja perinteinen. Sillä trendikkyydestään huolimatta kultaiset yksityiskohdat ovat myös hyvin klassisia ja perinteisiä.

Kultaiseksi astiakaappini alkoi kuitenkin muuttua jo miltei pari vuotta sitten. Helsinki Priden puistojuhlasta kotiin palatessa löysin jonkun kadulle otettavaksi jättämän astialaatikon. Tarkkasilmäisenä bongasin laatikosta tietysti heti kultaiset pikkulautaset. Niitä oli kolme, nappasin mukaani ne kaikki. Samana kesänä löysin myös kierrätyskeskuksesta kultaisen simpukka-astian. Täysin turha ja käyttötarkoitukseton, mutta kaunis.

Järjettömien astioiden kaverina minulla oli jo valmiiksi muutama lautanen Marimekon Oiva-sarjasta. Viime syksynä ostin niitä lisää, samoin hankin uusia kuppeja Marimekolta. Yritin metsästää niitä myös Facebookin surullisen kuuluisilta kirpputoreilta, mutta niin yritti aina noin kahdeksankymmentä muutakin.

Viime vuonna sain lahjaksi espressokeittimen ja sen kaveriksi oli tietysti hankittava espressokupit. Ei muuten löydy kivoja sitten millään! Kaikki neuvoivat etsimään kirpputoreilta – ja minähän etsin, tuloksetta. Kuppeja kyllä löytyi, mutta jostain käsittämättömästä syystä juuri espressokuppien kylkeen on näköjään aina pakko painaa astian tarkoituksesta kertovia tekstejä. Ei voi olla espressokuppi, jos sen kyljessä ei lue rumalla fontilla espresso. Hyvä tässä tietysti haukkua erilaisia kylkeen painettuja tekstejä oman tatuointi-villityksensä ollessa kuumimmillaan.... Mutta enpä tiettävästi myykään itseäni kirpputorilla! Vielä.

Kaupoissakaan ei ollut mieltymyksiäni vastaavaa. Löysin yhden, mutta niiden kappalehinta asetteineen olisi ollut yli kolmekymppiä setiltä. Ei tule isoja kahvikutsuja näillä hinnoilla, tuumin, ja join espressoni tuopista. Palasin etsintöjeni alkujuurille, kierrätyskeskuksiin, ja siellä sitten keksinkin ratkaisun! Perinteiset kahvikupit asetteineen ovat oikeastaan aika passelin kokoisia espressokupeiksi. Voin hyvin ostaa niitä ja ryystää polttoaineeni niistä! Kierrätyskeskuksen hyllystä sattui vieläpä löytymään kokonainen sarja ihania kuppeja. Kullitukset löytyivät niin kupeista, aseteista kuin jälkiruokalautasistakin. Ja näitä astioita oli hyllyssä tolkuton määrä! Ensin nappasin koriini neljä kuppia asetteineen, sitten otin niille vielä lautasetkin. Ja sitten päätin täydentää setin kuuteen, sillä kuusi on ilmeisesti perinteinen ja sopiva määrä astioita. Eipä sillä, että astioiden hankkimisen jälkeen luonani olisi vieraillut kerralla yhtä ihmistä enempää, mutta ehkä vielä joskus! Minusta tulee kulmakunnan kovin kahvinkeittäjä.

Kahvikupeista juon siis espressoni – maitokahvia, teetä tai jotain muuta virvoketta kaivatessani käytän isompia mukeja. Halusin kokeilla tietysti uutta kultaista mukiani, joten join siitä mehua.

Ja sitten kultaisen hulluuteni kruunuksi ilmestyivät vielä Marimekon juhla-Oivat. Sain Marimekolta juhlan kunniaksi kaksi kuppia ja kaksi lautasta Siirtolapuutarha-kuosilla. Juuri samoja lautasia kaapistani jo löytyikin, vain ilman kullitusta. Nyt Siirtolapuutarha-lautasiakin löytyy kaapistani kuusi kappaletta. Ei sillä väliä, että ruokapöytäni vetää vain neljä henkeä. Kuten sanottu, kuusi on ainoa oikea luku astioille. Ehkä vielä koittaa aika, jolloin järjestän illallisia kuudelle hengelle.

Kuusi kultaista illallisvierasta, kuulostaa tarunhohtoisen seikkailutarinan alkutilanteelta. Alkaisipa seikkailu pian.


You Might Also Like

0 kommenttia