Every boy and every girl! Spice up your life! People of the world! Spice up your life! 

Tänään se oli, Suuri Päivä. Spice Girlsin comeback-kiertueen liput tulivat myyntiin. Olin hermoraunio jo tuntia ennen lipunmyynnin alkua. Tein itselleni aamiaiseksi muhkean juustolautasen, mutta en oikein osannut syödä. Tuijotin Spaissareita soittavaa bluetooth-kaiutinta, tuijotin Instagramia, tuijotin kahvikuppia, haukkasin palan juustoa, ja aloitin tuijotuskierroksen alusta.  Avasin Whatsapp-puheluyhteyden Lontoon kavereihin jo hyvissä ajoin. Surffasin Ticketmasterin sivuille. Ankeintahan olisi, jos ei pääsisi edes sivustolle.

 Laadimme toimintasuunnitelmaa, kuka yrittää ostaa mitäkin ja kuinka ylipäätään kannattaisi toimia.


 Lipunmyynnin alkaessa olin rauniona entistä enemmän. Pääsimme molemmat klikkaamaan, montako lippua ja mistä kategoriasta haluaisimme. Siihen se ilo sitten loppuikin. Kauppa oli tietenkin ruuhkautunut, mutta odotimme toiveikkaina. Yhteys katkesi, yritimme uudelleen. Taas raksutimme, eikä mitään. Olimme toiveikkaita, sillä ympäri Brittein saarta mahtuu stadioneille niiin monta ihmistä, että toivoa on. Jonotimme ja odotimme, hakkasin itseäni naamaan ja tein henkisiä uskomattomia voimisteluliikkeitä. Ei ollut hyvä tunne se, ei ollenkaan. Mille tahansa keikalle pyrkivä kaverini oli välillä päässyt jo maksuvaiheeseen kaiken kaatuessa. Sama toistui. Toivoni alkoi hiipua. Aikaa oli kulunut jo lähes tunti, Twitterissä riehuttiin sivujen kaatumisesta ja riemuittiin lippujen saamisesta. Osuvat giffit ja muut meemit naurattivat, ongelmattomasti haluamansa liput saaneille haistattelin törkeästi ja avoimesti.



Toiveeni alkoivat rapistua. Muistelin lapsena ystäväkirjaan raapustamiani sanoja. Hartain toiveeni: Tavata Spice Girls tai olla heidän konsertissa. Hartaimman lapsuudentoiveeni toteutuminen oli niin lähellä, mutta niin kaukana. Melanie C julkaisi Instastoryssä kiertuemainoksen Say You'll Be There -saatetekstillä. Tuntui ja maistui silkalta vittuilulta, kun kukaan ei mitään muuta yrittänytkään kuin be there, siinä onnistumatta. 

Yhtäkkiä myyntiin tuli lisäkeikkoja. Tilanteen kehittymisen seuraaminen oli hankalaa, kun silmä kovana joutui vahtimaan Ticketmasterin sivuja ja aloittamaan jonottamisen uudestaan yhteyden katkettua. Lisäkeikat loivat toivoa, mutta eivät lohduttaneet: jos ei pääse läpi lipunmyyntiin, ei mikään määrä keikkoja auta.

Tuskailimme tilannetta. Lontoon seurueeni puhelimen päässä oli laajentunut, välillä kuului riemunkiljahduksia. Lontoossa päästiin välillä jo valitsemaan paikkoja, sitten kaikki taas kaatui. Sydämeni hakkasi ja mieleni tempoili. Päätin avata Jallun, pieni lääkekonjakki oli siinä tilassa hyvinkin paikoillaan.

Olin turhautunut. Olin valmistautunut syytämään kaiken omaisuuteni vaikka sitten kolmesataa maksaviin Spice Up Your Life -VIP-lippuihin, jos tilanne sitä vaatii. Mutta ei auta rahakaan silloin, jos muitakin halukkaita ostajia on, eikä kukaan edes tiedä, että voisit maksaa mitä vain. Neuvottomana tuijotin ruutua. 

Ja sitten yhtäkkiä puhelimessa oli pidemmän aikaa hiljaista. Sitten alkoi kiljunta.

- EINO! WE'RE GOING TO SEE SPICE GIRLS!! 
- ONKS SULLA KYNÄÄ JA PAPERIA TÄÄ VARAUSNUMERO TÄYTYY SAADA YLÖS JOKA PAIKKAAN!! 
- MITÄ OIKEESTI ONKO NYT IHAN VARMA TULIKO SIITÄ JO VAHVISTUS VARMASTI??? 

 Ja siinä ne liput sitten olivat. Yhtäkkiä ei enää tarvinnut hermoilla, tuskailla, juoda Jallua, jonottaa ja jännittää. Vähän kuin Satuhäissä, viimeinkin kaikki oli hyvin. Juuri eilen ostin lentoliput Lontooseen alkuvuodelle, kohta ostan seuraavat liput kesäkuulle. Alkoi vimmattu pohdinta siitä, mitä laitamme päälle. Pitäisikö pukeutua ihan Spice Girlseiksi? Kuka pukeutuu keneksikin? Onko poliittisesti korrektia pukeutua Mel B:ksi, jos ei tee blackfacea? Voiko pukeutua Baby Spiceksi, jos muistuttaa luonnostaan enemmän Ozzy Osbournea? Näitä kaikkia kysymyksiä pohdimme kuumeisesti - ja pohdinta epäilemättä jatkuu.

Sain Lontoon lippukonttorista myös kuvan tietokoneesta. Näin kuvasta vain sen tärkeimmän, tekstin näytöllä:

Order confirmed: You're going to see the Spice Girls! 

Se on kaunein kuva, jonka olen koskaan saanut.