Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Spice Girlsin comebackin aiheuttama paniikki

Elin ensin vuosia unelmissa, sitten kuukausia epätietoisessa toiveikkuudessa ja vielä viikkoja aika varmassa vahvistuksenodotustilassa. ...

Elin ensin vuosia unelmissa, sitten kuukausia epätietoisessa toiveikkuudessa ja vielä viikkoja aika varmassa vahvistuksenodotustilassa.

Ja sitten yhtäkkiä siinä, seistessäni pinkki toppaliivi ja Mikki Hiiri -haalari sylissäni, Hakaniemen Fidassa, tieto kaivautui tajuntaani.

Heitä oli viiden sijaan neljä, mutta yhtäkaikki he olivat siinä. Vähän tökerössä mutta silti ihanassa, iskävitsien täyteisessä erikoisuutislähetys-videossa Instagramissa.

Emma, Geri, Mel B ja Mel C. 

Spice Girlsin comeback on totta, se todella tapahtuu, kiertuepäivämäärät julkaistuna ja liput myynnissä aivan pian.

Spice Girlsin comeback on, kuten sanottu, pitkäaikainen unelmani ja haaveeni. Spaissarit ovat pyörineet mielessäni ja korvissani kaiken aikaa. Loppukesästä oli kahden viikon jakso, jonka aikana muistin nähneeni kahdeksan unta Spice Girlseistä, joko suoraan tai välillisesti. Yksi suosikkiunistani oli se, jossa olin menossa lapsuuteni suosikkipaikkaan, Forssan Vesihelmeen uimaan. En kuitenkaan päässyt uimaan asti, sillä pukuhuoneen kaappien alta löytyi laatikkokaupalla aitoja Spaissari-paitoja suoraan 90-luvulta. Niistä sitten epätoivoisena yritin valita parasta tai parhaita tai sitä, voisinko vain ottaa nämä kaikki laatikot suoraan mukaani. Ai miten niin olin jo alustavasti alkanut miettiä, kuinka tuleville comeback-keikoille pukeutuisin?

Spaissarihuumahan on jylissyt korvissani ja mennen tullen ruumiini yli fyysisinäkin asioina. Ihanassa Riviera-elokuvateatterissa esitettiin alkusyksystä loppuunmyydyille katsomoille Spice World the Movie -elokuvaa. Olin siellä, onnellisena lempielokuvastani, punaisissa verkkareissa, Spaissaripaidassa ja Spaissarifarkkutakissa. Voitin asukilpailusta drinkkilipun ja jälkeenpäin arvoin, otanko sillä skumppaa vai jallua (taisin ottaa skumpan, tai ehkä molemmat, en ole varma). 

Olin kuvitellut tiedon virallistamisen tuovan vain suunnattoman onnen ja riemun. Mutta ei, kaikkea muuta. Olin tottakai valtavan innoissani, mutta jotenkin tieto oli yhtäkkiä liikaa. Mieleni ei pystynyt prosessoimaan kaikkea sitä tunneskaalaa, ja menin paniikkiin. Pyörin hysteerisenä ympäri kirpputoria, en pystynyt kuuntelemaan sitä seurassani ollut varaäiti minulle jutteli, kirjoitin hullaantuneita viestejä caps lockilla kaikille, joille normaalistikin viestittelen. Yritin hengittää rauhallisesti, mutta henki ei kulkenut edes rauhattomasti. Paniikki alkaa vast kun kaikki menee hyvin, kuten tiedämme.

Sillä mihinkään rauhallisuuteenhan tässä ei ole nyt aikaa tai mahdollisuutta. On laadittava esimerkiksi sotasuunnitelma lippujen saamiseksi. Itsehän olen loppuunmyyvien keikkalippujen ostamisessa täysin nolla, mutta luotan Lontoossa asuvaan ystäväjoukkooni: he lähes paikallisina varmasti osaavat niksit ja triksit. Toisaalta sijainti on yhdentekevä, jos koko maailma yrittää ostaa lippuja yhtaikaa. Spaissarien näkemiseen ei riitä pelkkä Spaissarien comeback. Lisäksi tarvitaan onnea, tuuria, lykästystä, skillsejä ja finanssialan resursseja. Ja varmasti useampia pyjamabileiltoja, jotta kaikkien ysäriltä tuttujen Spaissaridokkareiden ja livetaltiointien katsominen onnistuu. Ainakin Live in Instanbul ja One hour of Girl Power ovat ehdottomia. Ehkä myös Live in Wembley Stadium, vaikkei se niin hyvä taltiointi olekaan. Myös Geri Halliwell-dokumentti on katsottava, se nimittäin on ihana. Ehkä myös edellisen comebackin aikoihin tehty I'm giving you everything lisätään ohjelmistoon.


 Lippujen hinnoista tai varsinkaan niiden rahoittamisestahan ei ole aavistustakaan, mutta väliäkös sillä, Spaissarien vuoksi olen valmis myymään vaikka sisäelimiä. Olisi kuitenkin kiva tietää, kuinka monta sisäelintä pitää myyntiartikkeleiksi hankkia. Maksavatkohan liput saatanasti vai helvetisti? Yhtäkaikki, Spice Up Your Life tulee soimaan entistä lujempaa ja entistä useammin. Opettajani kommentoi toisella luokalla tarinavihkooni, että Eino, EI enää Spice-juttuja!!!. Mikä onni, että blogeihin kommentointi on käytännössä loppunut, sillä samaa olisitte ehkä tekin tulevina aikoina kommentoimassa. Aion nimittäin ottaa Spaissareista kaiken ilon irti, sillä jokainen itseään kunnioittava ihminenhän tietää, että

When you're feelin' sad and low
We will take you where you gotta go

You Might Also Like

4 kommenttia

  1. Moi Eino! Oon seurannut sua ja sun blogia useamman vuoden ja tykästynyt suhun tosi paljon. Yksi vanha kirjoitus kuitenkin särähti tosi paljon korvaan. Kirjoitit lestadiolaisista vuonna 2010 blogiisi aika rumasti, enkä itse olisi uskonut että sinun kaltainen, suvaitsevainen ja avarakatseinen ihminen olisi sortunut moiseen. Vertasit lestadiolaisia otsikossa lintukirjojen petoihin, mikä lähentelee jo vihapuhetta. Mielestäni todella vastenmielistä viitata pientä vähemmistöryhmää petoihin. Muutenkin koko kirjoitus oli erittäin vastenmielinen.

    Kuulun itsekin seksuaalivähemmistöön, mutta olen viime aikoina havahtunut siihen, miten paljon meidän porukoista harjoitetaan syrjintää ja vihapuhetta muita ihmisryhmiä, kuten nyt vaikkapa lestadiolaisia, kohtaan. Useamman kerran olen esimerkiksi kuullut homoaktivistien uhkailevan polttaa kaikki kirkot. Mielestäni tässä on meillä itsekritiikin ja -tarkkailun paikka.

    Kannattaisi varmaan pyytää kyseistä kirjoitustusta anteeksi. Olen todella pettynyt sinuun, enkä olisi koskaan uskonut, että voisit sortua johonkin näin alhaiseen. Työtä on paljon edessä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien suhteen, mutta tämä ei toimi.

    Valitettavasti minun aiempi mielikuva sinusta suvaitsevaisena, avarakatseisena ja muita kunnioittavana ihmisenä ei enää pidä paikkaansa.

    Haluan kertoa vähän lestadiolaisista, kun heitä on ystäväpiirissäni useita. He ovat aika usein todella arkoja ja varautuneita juurikin sen takia, että ovat tottuneet kohtaamaan paljon pilkkaa, kiusaamista ja syrjintää. Tätä olen itsekin nähnyt ja siksi en voi sietää tätä vastakkainasettelua, mitä tämä yksi kirjoituksistasi edustaa. Siksi jätän seuraamisesi nyt kokonaan. Joka tapauksessa hyvää loppusyksyä ja kaikkea hyvää elämääsi! ��✨��✨��✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Ensinnäkin täytyy sanoa, että kahdeksan vuotta vanhan kirjoituksen kaivaminen tähän päivään on vähän erikoista. Olen silloin ollut kuitenkin todella nuori, enkä ajattelijana ja kirjoittajana ihan sillä tasolla kuin nykyään. Muutenkin tyylini kirjoittaa ja koko blogin luonne pienenä, tuntemattomana julkaisuna täysin erillään nykypäivästä.

      Se ei toki sinänsä ole mikään puolustus, mutta blogi on tuolloin ollut hyvin henkilökohtainen ja omakohtainen päiväkirja.

      Kaivoin nyt mainitsemasi postauksen esiin, enkä osaa nähdä siinä mitään kuvaamaasi syrjintää tai kauhistelua. Kuvaan vain kokemaani kohtelua ja heidän reaktioitaan - ja samalla totean, että kyseessä voivat olla myös omat ennakkoluuloni. Mitään kunnioituksenpuutetta postauksessa ei ole. Minulle olisi aikoinaan riittänyt ihan "normaali" välinpitämättömyys, mutta sen sijaan sain kauhistuneita ja pelokkaita katseita. Kuten postauksessa kirjoitin, kyseiset tyypit olivat hyvin tuttuja, vanhoja koulukavereita. Siksikin tuntui kurjalta moinen vieroksunta, mitä en itse heitä kohtaan koskaan osoittanut.

      Ikävää, jos tämän takia et enää halua minua seurata. Hyvää loppusyksyä ja elämää sinullekin!

      Poista
    2. Et näe mitään väärää edes siinä, että kirjoitit otsikkoon ”lestadiolaiset ja muita lintukirjan petoja” viitaten, että lestadiolaiset olisivat lintukirjan petoja. En jaksa jauhaa asiasta enempää, jos et ymmärrä asiaa ja vähättelet sitä. Kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä ko. ihmisiin ja kertoa heille asiasi, että tietäisivät muuttua. Vähän selittelyn makua nyt jutuissasi. Erittäin vastenmielistä, kyllä 19-vuotiaalta voisi odotta enemmän.

      Poista
  2. Jos et todella ymmärrä asiaa, niin väännän sen rautalangasta. Mitä ajattelisit, jos lestadiolaiset kirjoittaisivat kirjoituksen otsikolla ”homot ja muita lintukirjan petoja”. Niimpä.

    VastaaPoista