Maaret Kallion HS:n artikkelin myötä some on tänään täyttynyt #olisinpatiennyt -kampanjasta. Hesarin jutussa tunnetut henkilöt ja kampanjan myötä myös tavalliset ihmiset kirjoittavat viestejä nuorelle itselleen ja samalla myös nykypäivän nuorille.

Olen sivunnut näitä samoja aiheita blogissa ennenkin (ja kröhm koska Maaret henkilökohtaisesti pyysi), niin on hyvinkin luontevaa kirjoittaa sananen itselleni nytkin.

"Rakas teini-Eino tai nykypäivän nuori,

Kaikki on ehkä kamalaa, ahdistavaa ja masentavaa nyt. Sinusta tuntuu, että olet aina yksin, et tule koskaan olemaan onnellinen, saamaan rakkautta, ystäviä tai onnistumisen kokemuksia. 

Tunne on kamala, mutta se ei ole totta. Kun olet yksinäisimmilläsi ja eniten varma siitä, että rakkaudeton elämä on kohtalosi, ilmestyy elämääsi ihminen, jonka luo kutsut itsesi morkkiksesta ja krapulasta huolimatta juomaan jämäviinejä. Rakastutte ja vietät ihmisen kanssa vuosia, joiden uskot vielä vuosia myöhemminkin olevan elämäsi onnellisimmat. Saat ystäviä, joiden kanssa vasta opit, mitä ystävyys on. Ystäviä myös menee, etkä aina saa tietää, miksi niin edes käy. Monet arvostamasi ja ihailemasi ihmiset arvostavat ja ihailevat myös sinua. Se tuntuu uskomattomalta, mutta ei kuitenkaan saa muodostua syyksi toimia.


Et oikein tiedä, mitä opiskelisit tai tekisit. Ajaudut erilaisiin paikkoihin, ensin lukioon ja opinto-ohjaajan epäuskosta huolimatta kertayrittämällä vielä yliopistoonkin. Et jälkeenpäinkään ole varma, oliko opiskeluista varsinaista opillista hyötyä – suurimmat avut, ilot ja hyödyt ovat siellä syntyneistä suhteista ja ajatuksista. Toisaalta huomaat myöhemmin tietäväsi ja osaavasi asioita, joiden osaamattomuudesta olet kärsinyt valtavasti. Kukaan ei tunnu myöhemmin olevan kiinnostunut opiskeluistasi, mikä on hyvä, sillä tutkinto saattaa jäädä ikuisesti saavuttamatta. Onneksi kirjoitat keskinkertaisen kandisi mediaseksikkäästi Kaija Koosta – kaikkia kiinnostaa aihe, ei sisältö tai tutkimuksen laatu. Äläkä suotta teetä ylioppilaskuvista useita versioita vieraille lähetettäväksi – et luultavasti lähetä niitä koskaan. Sadat kuvat itsestäsi lojuvat kaapissasi vielä kymmenen vuotta myöhemminkin.

Tulet huomaamaan, että sinua rikkoneiden vuosien aiheuttamat ongelmat tulevat eteesi samalla kaavalla, samanlaisissa tilanteissa ja muodostuvat lopulta kynnyskysymyksiksi. Pysähdy niihin heti alkuvaiheessa, pyydä tarvitsemaasi apua, sillä eteenpäin siirretyt ongelmat kasvavat ja niiden kiertäminen käy mahdottomaksi. 

Olisi hölmöä luulla, että kaikki muuttuisi täydelliseksi: tulet tilanteeseen, jossa huomaat itkeväsi lähes 30-vuotiaana samoja suruja kuin 15-vuotiaana. Luulet, ettet ole kasvanut ihmisenä yhtään. Et ole varma, kannattaako sinun puhua mitään nykypäivän nuorille, mutta ehkä juuri siksi kannattaa ja pitää.

Ja kun haaveilet unelmiesi aikuiselämästä, mieti toiveesi tarkkaan: toiveesi nimittäin toteutuvat. Saat haaveilemasi pienen mutta viihtyisän yksiön Kalliosta vaaleilla seinillä ja suurilla ikkunoilla. Näet Tavastian takahuoneen uskomattomat jatkobileet, seisot Ruisrockin Rantalavalla risteilijän lipuessa ohi. Tulet vahingossa kehittäneeksi itsestäsi juuri sellaisen mediapersoonan, kuin haaveilet. Haaveiden ja unelmien täyttyessä uudet tavoitteet tulevat salamana tilalle: muista pysähtyä välillä huomaamaan, mihin olet päässyt.

Vähän kuitenkin voisit viedä haaveitasi pidemmälle: asuntohaaveiden ja julkisuuskuvan pohtimisen ohessa voisit myös miettiä elämällesi ja työurallesi myös rahoituksen. Olemalla mediapersoona ei automaattisesti elä. Vaikkei raha teekään onnelliseksi, rahattomuus tekee kuitenkin herkästi onnettomaksi. Tulevaisuuden haaveisiisi voisit siis tosi mielellään kirjata myös esimerkiksi kiinnostuksen sijoittamiseen.

Elämä tulee menemään ihan mainiosti ilman tarkkoja päämääriä, aalloilla keinuen. Pieniä melanheilutuksia kannattaa silti aina välillä tehdä. 

Lots of Love,
Eino melkein 28 vuotta"