Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka euroviisusesonki on paras aika vuodesta. Ja näin onkin, en valehdellut yhtään. Mutta viisujen kanssa samaan sesonkiin pujahtaa myös toinen ihana ja odotettu v-sana, vappu.

Vappu on viehättänyt minua juhlana aina. Itsestäänselvä lumo vapussa liittyy tietysti kevääseen ja kesään: viimeistään vappuna katukuvaan ilmestyvät beiget trenssit, heleät huulipunat, kauniit pojat raitapaidoissaan ja käärityissä lahkeissaan. Vapusta eteenpäin on kesä, jos ei muuten, niin mielessä. Kadut tulvivat kuohuviiniä ja tunnelma on sen mukainen. Usein joku ystävistäni toteaa viimeistään helmikuussa, että oispa jo vappu. Vappuun liittyy lupaus seikkailuista ja kaiken mahdollisuudesta: mitä tahansa voi tapahtua, minne tahansa voi päätyä, voi löytää kenet tahansa. Joskus se voi tietenkin eskaloitua aivotärähdykseksi tai murtuneeksi nilkaksi, mutta myös ihaniksi vappuheiloiksi tai vuosien ystävyydeksi jalostuviksi avautumiskeskusteluiksi tuulikaapissa. Onnellinen mutta eksynyt harhailu aamukahdeksalta annetaan yleisesti anteeksi lempeällä katseella. Vappuna ei tuomita.


Olen opiskelijavappuinani temmeltänyt hurjasti, rymistellyt ja koheltanut ja luopunut niistä vähistäkin estoista, joita hyväntuulisella juhlaminällä on. Ensimmäisenä yliopistovappunani kuvittelin kaiken juhlimisen tiivistyvän yhteen iltaan ja vappupäivän piknikin olevan leppoisa laskeutuminen ja arkeen paluu. Piknikiltä aikaisemmin luokseni lähteneelle silloiselle poikaystävälleni lupasin tulevani varmaan ihan pian perässä aivan leppoisasti. Ja niin tulinkin, ehkä viisi tuntia ja skumppa- ja viinipulloa myöhemmin, kahdenkymmenen muun ihmisen kanssa. Vappupäivä äityi uskomattomiksi superbileiksi, jotka päihittivät oikeastaan vappuaatonkin tunnelmallaan. Vanhoista ikkunaverhoista syntyi oivalliset huivit tanssiperformanssiin. Gimmelin Roviolla soi ja ainejärjestön arvonnasta voitettu kossupullo kiersi loputtomasti ringissä. Muutamaa vuotta myöhemmin kehitin ainejärjestölleni omaa nimeäni kantavan Vuoden Vappu-Eino -kiertopalkinnon, joka ymmärtääkseni ja toivoakseni kiertää ainejärjestön vappuohjelmanumerona edelleen.


Viime vuosina olen kuitenkin luullakseni rauhoittunut: vappu on toki edelleen, luultavasti aina, riehakas ja sen vietto alkaa jo varhain päivällä ja kestää tarvittaessa kaksi päivää. Mutta viettotapa on tasoittunut. Jos ennen pärjäsi kaksi päivää sipsipussilla ja munkilla, alkaa nykyisin vapun ruokahaaveilu viimeistään paria viikkoa ennen vappua. Aikuistumista ja rauhoittumista on siis tapahtunut. Tänä vuonna vappustarttina toimi vappua edeltänyt pressipäivien viikko. Juomia ja vapputunnelmaa oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Kaiken huippuna olivat torstaiset YSL Beauty -bileet, joissa ihana ja superlahjakas Joanna kuvasi tämän postauksen kuvatkin. YSL:n bileissä tarjoiltiin pelkkää Möetiä ja katosta satoi kultakonfetteja. Sain palani yltäkylläisyydestä. Tänä vuonna vietän vappua Turussa: paikalla on monta ihanaa ystävää, joita olen nähnyt viime vuoden aikana liian vähän jos ollenkaan. Ainoa toiveeni ja suunnitelmani on nähdä kaikki, syödä ihanasti eikä välttämätöntä ole lähteä edes lakitukseen Taidemuseonmäeltä. Reppuuni olen pakannut SuperAlkon halvinta skumppaa ja kauden viimeisen punaviinin. Ne tasapainottavat ylellisyyden jälkeen ihanalla tavalla ja ehkä muistuttavat kaiken jälkeen perusasioista: ei puitteet, vaan ihmiset.

Punaviiniä on toki kolmelitrainen pänikkä, joka voi toki olla aika paljon. Mutta punaviinikausi päättyy perinteisesti viimeistään vappuun, joten pienillä pitkäkestoisilla överiällötyksillä ei ole niin väliä. Ja kuten sanottu, vappuna kaikki on mahdollista: ei voi tietää, kenelle päätyy pänikästään tarjoamaan.

Postauksen kuvat kuvasi Joanna Suomalainen YSL Beauty -bileissä torstaina.