Vappu on itselleni vuosittain niin merkittävä ja tärkeä juhla, että haluan kirjoittaa siitä nytkin, vaikka mitään kovin merkittävää kerrottavaa ei ehkä olekaan. Tai no, ei tällaista vappua ole ollut sataan vuoteen eikä toivottavasti enää tulekaan. Eli tässä vielä hiukan jälkijättöisesti pienet vapputerveiset!

Kuten pelkäsinkin, ei vappu oikein tuntunut miltään. Ei tuntunut, koska ei näkynyt. En jaksanut kaivaa edes ylioppilaslakkia esiin, vaikka tiedän missä se on, ja sen käyttäminen tuntuu itsestäni yleensä tärkeältä ja merkitykselliseltä. Ei ehkä ylioppiluuden vuoksi, olen todella rimaa hiponut ja alisuoriutunut ylioppilas, enkä siksi siinä suhteessa ollenkaan merkittävä, vaan siksi, kuinka hyvältä ylioppilaslakki, varsinkin tuhansiin muihin lakkeihin sulautuessaan, näyttää. Sen sijaan käytin viime kesän Prideille minulle askarreltua homotirehtöörin lakkiani. Vielä vähän juhlavampi valkolakki se. Se vain painaa arviolta 6 kiloa, joten kovin pitkään sitä ei jaksanut kotioloissa pitää, vain muutaman instastoorin ja videopuhelun verran. Toisaalta enemmän yksin ollessa lakki iloa toikin ollessaan vieressäni pöydällä, päässäni en olisi tietenkään nähnyt sitä.

Poikaystäväni kanssa avasimme kuohuviinin ja katsoimme Aikuiset-sarjan vapun erikoisjakson. Sen jälkeen palasin kotiini suunnitelmieni mukaisesti. Tein perunasalaattia, join shampanjaa ja vietin aika railakasta vappua itseni kanssa. Katsoin muun Suomen tavoin JVG:n keikan, osallistuin videokonferensseihin, söin sekä pizzan että ranskalaiset että sipsejä, join viiniä, join jallua, join ginipohjaisia seljankukkamehudrinkkejä. Otin hauskoja yhteiskuvia ruutukaappauksina etäyhteydellä.


Vappupäivänä heräsin ja keräsin itseni, evääni ja tavarani ja lähdin poikaystäväni luo brunssille. Kuvittelin päivästä tulevan kupliva ja nousujohdanteinen, vaikka Ylen Olohuoneessa vierailuni päivää hiukan himmaisikin. Olin kuitenkin niin tuskastuttavan loppu vappuaaton juhlinnasta, että en mitenkään päässyt uusiin nousuihin. Jos viimeksi pohdinkin tänä vappuna tulevani aikuiseksi, en olisi toivonut tätä. Vapusta toipuminen oli juhlintaan nähden aivan kohtuuttoman tuskan takana, en ymmärrä miksi. Tai ehkä ymmärrän, ehkä syynä tosiaan oli se, mistä kaikki kokeneet juhlijat varoittelevat: ei saa sekoittaa eri juomia, vaan pitää pysyä yhdessä juomalajissa läpi illan. Nyt meni skumpat, valkkarit, ginit ja jallut, ja olo oli sen mukainen. Yleensä vabu ei lobu, mutta nyt lobu kyllä itsellenikin yllätyksenä aivan ennen aikojaan.

Yle Olohuoneessa vierailu meni tosi kivasti ja oli ihana. Voisipa käydä koko ajan televisiossa keskustelemassa, jotenkin tykkään, eikä edes jännitä ikinä, mikä on outoa. Tavallinen ihminen ehkä jännittäisi suorassa televisiolähetyksessä esiintymistä, itse jännitin lähinnä sitä, löydänkö ajoissa perille (tiesin kyllä tasan tarkkaan mihin olen menossa) ja osaanko soittaa oikealle ihmiselle (......). En ole ihan järkevä, mutta en toisaalta ole muuta väittänytkään. Kaikki meni kuitenkin täydellisesti ja näytin ihanalta! Olin pukeutunut juuri hankkimaani Uhana Designin t-paitamekkoon, äitini vanhaan, punaiseen nahkatakkiin ja Recci-liikkeestä käytettyinä ostamiini paljettihousuihin. Look oli ihanan kasari! Paljettihousut alkavat valitettavasti olla tiensä päässä, sillä niiden haarat ja takapuoli ovat menettäneet paljettinsa, ja niiden langat usein roikkuvat haaroistani kuin pitkät ja takkuiset ihokarvat. Tunnustan, pidän karvaisista miehistä, mutta rajansa kaikella.


Vappupäivä oli jotenkin ihana ja kaunis. Aamulla ihailin glitterhousujeni ja kuohuviinin välkehdintää täydellisessä piknik-säässä ja auringossa – sisätiloissa, ikkunan takana. Ulos ei tietenkään menty, vaikka mieli teki. Ulkoilmalle ja puistoille vaputon vappu teki toisaalta hyvää. Näin koko vappuna ulkona liikkuessani kolme serpentiiniroskaa. Silti oli jotenkin haikean ja surkea olo – aivan kuin brunssipizzalla, joka räjähti uuniin tavalla, jolla pizzan ei voisi kuvitella räjähtävän. Brunssimme oli ihana ja todella lifestyleblogimainen, mutta että jotain arkista ja maanläheistäkin oli aistittavissa, kun räjähtäneen pizzan jäljiltä uuni yritettiin saada äkkiä viilenemään, etteivät pizzan rääppeet aivan palaisi kiinni uunin seinämiin. Poikkeusvapusta huolimatta harva varmaan voi kehua vappupäivän aamuna suitsait pesseensä uunia.



Palasin kotiini joskus, kun toukokuu oli jo pitkällä. Pidin mukanani yhä vappuna saamiani pinkkejä helium-palloja. Ikuinen vappu. Kotimatkalla näin täyteen kukoistukseensa räjähtäneen kirsikkapuun Kisahallin parkkipaikan kulmalla. Katso, miten kauniisti ilmapallot sopii kukkien kanssa yhteen, hihkaisi pyöräilevä rouva turvavälin päästä seuralaiselleen.

Ei liene tarvetta sanoa, että tänä vuonna vappu on hyvin erilainen kuin aiempina vuosina. Juuri vapun viettoon liittyy ehkä itselläni tähän astisista poikkeusolojen aiheuttamista muutoksista suurimmat pettymyksen tunteet. Se on toisaalta ilmiselvää ja luonnollista, koska RAKASTAN vappua. Vappuna viimeistään alkaa kevät, kenties jopa kesä, kaikki ovat iloisia vaikkeivät olisikaan, kuohuviini virtaa ja ihmiset ovat kaikkialla.

Turun yliopistossa opiskellessani perustin ainejärjestöllemme jopa Vappu-Eino -nimisen kiertopalkinnon, joka tiettävästi kiertää edelleen vuosittain opiskelijalta toiselle, jakokriteerinään ”einomainen, ympärivuotinen vappu”. Palkintopokaalihan on siis kultaisella glitterillä kuorrutettu sarvikuono. Yksi opiskelukaverini muisteli juuri, kuinka me, molemmat suuria vapun rakastajia, olimme kerran ehkä joululoman alkua juhliessamme alkaneet riemuita ja jännittyä siitä, kuinka pian vappukin jo on.

Viimeksi kirjoitin siitä, kuinka euroviisusesonki on paras aika vuodesta. Ja näin onkin, en valehdellut yhtään. Mutta viisujen kanssa samaan sesonkiin pujahtaa myös toinen ihana ja odotettu v-sana, vappu.

Vappu on viehättänyt minua juhlana aina. Itsestäänselvä lumo vapussa liittyy tietysti kevääseen ja kesään: viimeistään vappuna katukuvaan ilmestyvät beiget trenssit, heleät huulipunat, kauniit pojat raitapaidoissaan ja käärityissä lahkeissaan. Vapusta eteenpäin on kesä, jos ei muuten, niin mielessä. Kadut tulvivat kuohuviiniä ja tunnelma on sen mukainen. Usein joku ystävistäni toteaa viimeistään helmikuussa, että oispa jo vappu. Vappuun liittyy lupaus seikkailuista ja kaiken mahdollisuudesta: mitä tahansa voi tapahtua, minne tahansa voi päätyä, voi löytää kenet tahansa. Joskus se voi tietenkin eskaloitua aivotärähdykseksi tai murtuneeksi nilkaksi, mutta myös ihaniksi vappuheiloiksi tai vuosien ystävyydeksi jalostuviksi avautumiskeskusteluiksi tuulikaapissa. Onnellinen mutta eksynyt harhailu aamukahdeksalta annetaan yleisesti anteeksi lempeällä katseella. Vappuna ei tuomita.


Olen opiskelijavappuinani temmeltänyt hurjasti, rymistellyt ja koheltanut ja luopunut niistä vähistäkin estoista, joita hyväntuulisella juhlaminällä on. Ensimmäisenä yliopistovappunani kuvittelin kaiken juhlimisen tiivistyvän yhteen iltaan ja vappupäivän piknikin olevan leppoisa laskeutuminen ja arkeen paluu. Piknikiltä aikaisemmin luokseni lähteneelle silloiselle poikaystävälleni lupasin tulevani varmaan ihan pian perässä aivan leppoisasti. Ja niin tulinkin, ehkä viisi tuntia ja skumppa- ja viinipulloa myöhemmin, kahdenkymmenen muun ihmisen kanssa. Vappupäivä äityi uskomattomiksi superbileiksi, jotka päihittivät oikeastaan vappuaatonkin tunnelmallaan. Vanhoista ikkunaverhoista syntyi oivalliset huivit tanssiperformanssiin. Gimmelin Roviolla soi ja ainejärjestön arvonnasta voitettu kossupullo kiersi loputtomasti ringissä. Muutamaa vuotta myöhemmin kehitin ainejärjestölleni omaa nimeäni kantavan Vuoden Vappu-Eino -kiertopalkinnon, joka ymmärtääkseni ja toivoakseni kiertää ainejärjestön vappuohjelmanumerona edelleen.


Viime vuosina olen kuitenkin luullakseni rauhoittunut: vappu on toki edelleen, luultavasti aina, riehakas ja sen vietto alkaa jo varhain päivällä ja kestää tarvittaessa kaksi päivää. Mutta viettotapa on tasoittunut. Jos ennen pärjäsi kaksi päivää sipsipussilla ja munkilla, alkaa nykyisin vapun ruokahaaveilu viimeistään paria viikkoa ennen vappua. Aikuistumista ja rauhoittumista on siis tapahtunut. Tänä vuonna vappustarttina toimi vappua edeltänyt pressipäivien viikko. Juomia ja vapputunnelmaa oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Kaiken huippuna olivat torstaiset YSL Beauty -bileet, joissa ihana ja superlahjakas Joanna kuvasi tämän postauksen kuvatkin. YSL:n bileissä tarjoiltiin pelkkää Möetiä ja katosta satoi kultakonfetteja. Sain palani yltäkylläisyydestä. Tänä vuonna vietän vappua Turussa: paikalla on monta ihanaa ystävää, joita olen nähnyt viime vuoden aikana liian vähän jos ollenkaan. Ainoa toiveeni ja suunnitelmani on nähdä kaikki, syödä ihanasti eikä välttämätöntä ole lähteä edes lakitukseen Taidemuseonmäeltä. Reppuuni olen pakannut SuperAlkon halvinta skumppaa ja kauden viimeisen punaviinin. Ne tasapainottavat ylellisyyden jälkeen ihanalla tavalla ja ehkä muistuttavat kaiken jälkeen perusasioista: ei puitteet, vaan ihmiset.

Punaviiniä on toki kolmelitrainen pänikkä, joka voi toki olla aika paljon. Mutta punaviinikausi päättyy perinteisesti viimeistään vappuun, joten pienillä pitkäkestoisilla överiällötyksillä ei ole niin väliä. Ja kuten sanottu, vappuna kaikki on mahdollista: ei voi tietää, kenelle päätyy pänikästään tarjoamaan.

Postauksen kuvat kuvasi Joanna Suomalainen YSL Beauty -bileissä torstaina.

Tiiättekö, se on vappu nyt! Kevät ja kesä ja elämä ja vihannoivat niityt ovat täällä!

En tiedä teistä, mutta minä rakastan vappua. Rakastan sitä enemmän kuin pääsiäistä, jota rakastan enemmän kuin joulua. Vappurakkauteeni tietysti liittyy ninä yliopistoaikoina se, että vapusta oikeastaan alkaa kesäloma, joka kestää syyskuun alkuun asti. Eli vappu on vähän kuin koulunpäättäjäiset, vaikkei yliopisto olekaan koulu. Vaikka olenkin yliopistouraani kiivaasti päättämässä mahdollisimman pian.

Urbaanilegendat kertovat korkeakouluopiskelijoista, jotka juhlivat vappua kolme viikkoa tai viikon tai se yks juhli vielä viime viikonloppunakin Lynissä vappua kakstuhattaneljätoista. Itse olen aika tyytyväinen kolmen päivän juhlintaan: perjantaista sunnuntaihin on sopiva, vähän kuin festarit.

Aloitin eilen perjantaina kevyesti vapunvieton. Ehdotin ystävälle munkkeja, mutta olimme hurjia ja ostimme oikein kaksi litraa simaakin. Nautiskelimme niitä jokirannassa ja puhuimme hävyttömyyksiä. Toiselta puolelta jokea toinen ystäväni huuteli tervehdyksiä jokilaivan terassilta.

Munkkisimojen (vrt. pullakahvien) jälkeen oli jotenkin nälkä, ja jalkamme veivät meidät Kouluun, jonka terassi oli yhtäkkiä puhjennut Koulun pihaan. Koulun piha on lempipaikkani, jossa en jostain syystä ikinä muista ja tajua käydä. Aina vähän suhtaudun nuivasti kun ihmiset vähättelevät Suomea ja puhuvat siitä, kuinka siellä ja täällä on niin paljon parempaa kun vissyään saa läikyttää aidatun terassin ulkopuolellakin kellon ympäri. Koulun pihasta on kuitenkin sanottava, että se on ihanalla tavalla epäsuomalainen: siisti ja kaunis ja viihtyisä ja sinne sopivat kaikki. Eikä se näytä terassilta, vaan nimensämukaisesti pihalta. Mainio paikka. Söimme lohkoperunat ja sipulirenkaat, joiden höysteenä oli suolakurkkua. Käytännössä siis melkein perunasalaatti, vappu kun oli.

Aterian jälkeen törmäsin maailmankaikkeuden hienoimpaan.... tissiliivimainokseen. Se on upea, oli pakko ottaa sen kanssa kaverikuva. Jaoin kuvan heti tuoreeltaan Facebookissa, ja se sai paljon kiitosta: moni ilahtui ilmastoiduista sovitustiloista. Kaikkihan tietävät, että rinnat pysyvät terhakoina ja kiinteinä viileässä. Minäkin tiesin tämän, sillä olen lukenut aiheesta Geri Halliwellin elämäkerrasta. Sukulaiseni kiitteli tiedonannosta, että nyt hänkin tietää, minne lähteä ostoksille. Päivän hyvä työ tuli tehtyä. Harmi, että voi olla vaikeaa löytää väylää blogiyhteistyölle liivikaupan kanssa. Edellytykset kyllä olisivat.

Mutta hei, ihanaa vappua kaikki! Riekkukaa ja juokaa lakista shampanjaa ja kehukaa ihastellen vierustoverin hienoa hattua.