Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mitä Spice Girls on tehnyt minulle – ja mitä Spice Girls on tekemässä nyt?

Muu asiaan perehtynyt maailma on elänyt jännityksessä viikon. Minä taas olen jännittänyt, uskonut ja toivonut ja nähnyt enneunia jo kuukausi...

Muu asiaan perehtynyt maailma on elänyt jännityksessä viikon. Minä taas olen jännittänyt, uskonut ja toivonut ja nähnyt enneunia jo kuukausia. Mitä Spice Girls suunnittelee?

Spice Girlsin comebackista ja juhlakiertueista on haaveiltu ja juoruiltu jo vuoden verran. Viime vuonna Geri, Mel B ja Emma vihjailivat Spice Girls GEM -nimellä kulkevasta, kolmehenkisestä comebackista, mutta sekin hautautui lopulta hiljaisuuteen.

Viikko sitten Spaissari-fanien maailma kuohahti, kun Spice Girls alkuperäismanageri Simon Fulleria myöden yhtäkkiä kokoontui yhteen. Sushia oli syöty, vähän proseccoa juotu ja vanhoja muisteltu. Ihan virallisestikin on jo tiedotettu, että jotain tapahtuu. Se, että mitä, on kuitenkin jäänyt vielä pimentoon. Pitkään väitettiin, että lauluhommia ei ole tiedossa, koska Victoria ei suostu laulamaan. Sitten ääni Vickyn kellossa kuitenkin muuttui, ja hänenkin kerrottiin myöntyneen. Mediat ympäri maailmaa hehkuttavat jo britteihin ja jenkkeihin sijoittuvan reunion-kiertueen olevan virallistettu, mutta se virallistus kuitenkin taitaa todellisuudessa puuttua.


Voitte vain kuvitella, kuinka huuruun ja höyryyn tämän tyyppiset uutiset saavat kaltaiseni Spice Boyn. Olen kuitenkin ihminen, jonka Spice Girls -fanitus ei koskaan lakannut olemasta. Ehkä laantui välillä, mutta ei koskaan lakannut. Olin innokas Spaissari-fani vielä viidennellä luokalla, kun aivan kaikki muut olivat jo hylänneet yhtyeen. Kasvoin Spice Girlsin myötä feministiksi jo 7-vuotiaana ja ihmettelin hämmentyneenä Seiskan uutista siitä, kuinka Mel B:n uhkeat rinnat latistuivat nahkarukkasiksi. Saman aviisin Spaissari-juttuja lukemalla opin myös pilkkusäännöt yllättävän hyvin. Toisaalta muistan myös Seiskan jutun, joka perustui sille, että Gerin tavannut miestoimittaja ehdotti Gerille seksiä. Ihan otsikkoa myöden tämä oli jutun kärki. Ei menisi nykypäivänä enää vitsin piikkiin - ja siitäkin lienee hyvin pitkälti kiittäminen Spice Girlsin yhdelle sukupolvelle luomaa hyvin vahvaa feminististä ajatusmaailmaa.

Vielä nykyäänkin osaan suurimman osan koreografioista ulkoa ja ilahdutan niillä säännöllisesti juhlaseurueita ja tanssilattioita. Vielä nykyäänkin isäni soittaa tai lähettää viestin, kun telkkarista tulee Spaissari-elokuva tai varmistaakseen, että olen jo kuullut Mel B:n eronneen riitaisasti. Geri Halliwellin elämäkerta on yksi lempikirjoistani ja olen lukenut sen varmasti ainakin 15 kertaa. Koen Geriin vahvaa sielunyhteyttä, olemmehan molemmat leijonia ja syntymäpäivillämme on eroa vain muutama päivä (ja 18 vuotta). Itse en tosin ilmeisesti päättänyt pääasiallista työuraani 26-vuotiaana. Formulakuskin voin toki vielä vanhoilla päivilläni naida. Ei ole viikkoa, jolloin en olisi kertomassa niin muuten Gerikin teki ollessaan kamalalla työkeikalla tanssijana Kreikassa -tyyppistä anekdoottia.


Viime aikoina olen miettinyt Spice Girlsiä loputtomasti, lähes yhtä paljon kuin joskus vuonna 1998. Pääasiassa harmitellut sitä surkeutta, etten koskaan nähnyt Spaissareita livenä. Ihmetellyt internetin ihmeellisyyttä ja sitä, kuinka paljon ihmiset ovat jaksaneet VHS-arkistoistaan digitoida kaikenlaisia tv-esiintymisiä internettiin. Kuinka paljon ihmeellisiä Spaissari-fanituotteita maailmassa onkaan. Ja tietysti miettinyt niitä keikkojakin. Olen nähnyt aiemmin vain Mel C:n, joka on jälleen tulossa Suomeen esiintymään UMK-finaaliin (jonne kovasti toivon myös pääseväni). Nyt mietinnät ovat saaneet aivan uusia uria. Tuleeko comeback tosiaankin? Jos, niin missä muodossa? Onko luvassa vain mittavia tv-esiintymisiä ja kykyjenetsintäohjelmia, kuten on arvailtu? Vai voisiko todellakin käydä niin, että kiertue oikeasti toteutuu? Olisiko minun mitenkään mahdollista päästä keikalle? Pitääkö siis hätyytellä ompelupuuhista eläköitynyt isotätini takaisin koneen äärelle ompelemaan minulle keikka-asua ja yrittää selittää hänelle, kuinka lyhyt brittilippumekosta ihan todella pitää tehdä.

Viime aikoina Spaissarit ovat esiintyneet jatkuvasti unissani. Yhdessä unessa päädyin yllättävästi samoihin juhliin Geri Halliwellin kanssa. Meistä tuli arvatenkin heti hyvät ystävät. Herätessäni kasvoillani oli autuas hymy ja mieleni rauhallinen ja levollinen. Tällaisia asioita Spaissarit voivat aiheuttaa pelkästään unen tasolla itselleni ja monille muille.

Millaisiinkohan sfääreihin maailman hyvyys ja oma mielenlaatuni kasvaakaan, jos Spaissarien comeback kiertueineen todella toteutuu?

You Might Also Like

0 kommenttia