Tietoa mainostajalle ›

Malttamatonta sisällissodan juhlavuoden odotusta

Suomi100-juhlavuosi on pian ohi. Odotan sitä malttamattomana, sillä ensi vuonna on luvassa toinen, itseäni paljon enemmän kiehtova satavu...


Suomi100-juhlavuosi on pian ohi. Odotan sitä malttamattomana, sillä ensi vuonna on luvassa toinen, itseäni paljon enemmän kiehtova satavuotisjuhla.

Silloin tulee kuluneeksi sata vuotta vuoden 1918 tapahtumista. Se on kuulemma ainoa oikea ja sopiva nimitys ja tapa puhua vuoden 1918 tapahtumista oikeastaan missä tahansa yhteyksissä: ylioppilaskirjoituksissa, artikkeleissa, televisiossa, arkipuheessa. Historian oppitunnilla peruskoulussa, jossa sisällissodasta puhumattomuus ja puhumisen vaikeus siirretään taas yhdelle sukupolvelle, jonka pitäisi olla jo riittävän kaukana ja etäinen, että tapahtumista voisi puhua. Kun nykypäivänä ei tunneta naapureita, eikä tiedetä, kummalla puolella naapurin suku on sisällissodassa taistellut. Ei siis tarvitse olla tervehtimättä siksi, että suvut ovat olleet eri puolilla.

Sisällissota on tietenkin ollut käsittämättömän kamala ja sen kokeneille, varsinkin hävinneille, aihe on ollut vaikea. Vaikeus ja puhumattomuus on siirtynyt. Ja ehkä vaikenemisesta on ollut lyhyt matka kieltämiseen, ja sitten onkin oltu vähän niin, että ei ole ollut vankileirejä, ei ole ollut naiskaarteja, ei ole ollut teloituksia, ei yhä näkyvissä olevia luodinjälkiä talojen seinissä. On vain vuoden 1918 tapahtumat vaivaantuneella opettajasandaalien kärkien tuijottelulla. Valikoiva historia ei ehkä sittenkään ole niin kaukainen asia meilläkään.

Juuri nyt, tänä tulevana hiljaisempana satavuotisjuhlana, Tampereen Työväen teatteri käsittelee sisällissotaa Tytöt 1918 -musikaalilla. Kävimme taannoin muutaman muun bloggarin kanssa Työväenteatterin kutsumina tutustumassa Tampereeseen ja tulevaan teatterikappaleeseen. Kuten nimikin kertoo, aihetta katsotaan nuorten tyttöjen, käytännössä lapsien, muodostaman aseellisen naiskaartin kautta. Juuri tämä sodan hävinneiden naisten historia on ollut erityisen vaikeaa ja vaiettua. Naisilla ei sata vuotta sitten oikeastaan ollut asemaa: jo pelkkä housujen pukeminen oli shokki, sotimisesta ja tappamisesta puhumattakaan. Onneksi hiljaisuus vähän hälvenee edes nyt, sata vuotta myöhemmin.

Erityisen onnellinen olen siitä, että aihetta käsittelee juuri Tampereen Työväen teatteri. Siellä kävin jo lapsena varsin usein, se tuntuu minusta ehkä ainoalta oikealta teatterilta Suomessa. Tampereen Työväen Teatteriin isovanhempien kanssa tehdyiltä, kotikylän pankin järjestämiltä bussiretkiltä lienee ylipäätään peräisin syttynyt kulttuurikipinä minussa. Tampereen Työväen teatterissa Tytöistä ei haluta tehdä kohumenestystuotetta: ei ulkopuolisia kohulaulajia myynnin edistäjiksi ja keulakuviksi. Suurin osa teoksesta tehdään talon oman väen kesken, freelancereiden käyttö on minimissä. Se sopii mielestäni sekä teatterin että teoksen henkeen ja lämmittää vanhaa työkiksen ystävää entisestään.

Työryhmän ajatuksia kuunnellessa loistaa läpi suuri kunnianhimo, rohkeus ja tekemisen palo. Tarve puhua ja prosessin käynnistämät tunnekuohut: miten koko kotikaupunki näyttäytyy erilaisena, kun tuttuja paikkoja katsookin yhtäkkiä koko ajan sisällissodan silmin. Vaikka ollaan teatterissa, tekemässä näytelmäksi fiktiivistä tekstiä, se kaikki on samaan aikaan kuitenkin ollut totta.


Tytöt 1918 kantaesitys 25.1.2017 Tampereen Työväen teatterissa
Käsikirjoitus ja ohjaus Sirkku Peltola, laulutekstit Heikki Salo, sävellykset Eeva Kontu.

You Might Also Like

7 kommenttia

  1. On ihan naurettavaa, että mä en tiennyt sisällissodasta juuri mitään ennen kuin aloin töissä tänä kesänä koostamaan siihen liittyvää videota. Käytiin läpi paikallisia taisteluita ja teloituksia, käytiin kuvaamassa tapahtumapaikkoja, selviteltiin menehtyneiden määriä ja editoitiin sen ajan lapsisotilaskuvista 2.5D-animaatioita. Aika hyytävää, että peruskoulussa ei ollut niistä mitään puhetta. Tai ylipäänsä siitä ei ole puhuttu missään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meilläkin käsittely oli hyvin ytimekästä ja nopeaa, mikä on hassua, koska aihe on kuitenkin aiiiikalailla olennainen.

      Sun työprojekti kuulostaa kiinnostavalta!

      Poista
  2. Tämä musikaalihan taitaa ainakin osittain perustus Anneli Kannon Veriruusut-romaaniin. Kirjan juuri lukeneena voin kyllä suuresti suositella. Herätti paljon ajatuksia ja antoi uuden näkökulman sisällissotaan. Helsingin Kom-teatteriin on myös helmikuussa tulossa tähän kirjaan perustuva, myös Veriruusut nimellä kulkeva näytelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin perustuu! Yhteydet ovat kuulemma valmiissa teoksessa kuitenkin niiin löyhät, ettei romaania ole haluttu mainonnassa tuoda esiin. Se on minusta ihan ymmärrettävää, ei tule turhia pettymyksiä! KOM-teatterikin kuulostaa kiinnostavalta, taidan viettää koko ensi vuoden teatterissa!

      Poista
  3. Tämä alkaa onneksi olla asioita, joita edes me Jonnet alamme muistamaan. Ainakin meillä Suomen historian kurssilla käytiin jo laajemmin läpi sisällissotaa, sen syitä ja seurauksia, tapahtumia ja eri nimityksiä. Ehkä pian voidaan alkaa päästää irti jatkuneesta häpeästä. (abiturientti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä kuulostaa kyllä hyvältä! Hyvä tietää, että meininki on muuttunut. Toivoa siis on!

      Poista
  4. Hyvvä kirjoitus, kiitos siitä. Kävin kouluni 70-luvulla pienellä maaseutupaikkakunnalla ja kyllä, silloinkin kansalaissota ohitettiin vauhdilla. Muistan ihmetelleeni, miten rauhalliset suomalaiset ovat tarttuneet aseisiin tosiaan vastaan. Ei silloin opettajilta kyselty. Täällä Pohjantähden alla -kirja sai ymmärtämään. Se on mielestäni suomalaisuuden perusteos. Blogisi otsikkoa vierastan - voiko sodan merkkivuosi todella olla JUHLAvuosi?

    VastaaPoista