Tietoa mainostajalle ›

Facebook teki kierrättämisestä saatanan hommaa

Olen ollut kierrättämisen suuri ystävä. Mutta, ja nyt tulee iso MUTTA . Facebook-kirpputorit ovat pilanneet kaiken. KAIKEN . Joskus me...

Olen ollut kierrättämisen suuri ystävä. Mutta, ja nyt tulee iso MUTTA.

Facebook-kirpputorit ovat pilanneet kaiken. KAIKEN.

Joskus menneinä alkuaikoinaan Facebookin kirpputorit ehkä toimivatkin. Halukkaita ostajia oli yksi tai kaksi, kaupat sujuivat ilman av yv kysyn isännältä saako euron halvemmalla -vääntöä. Kaupat tehtiin hyvässä hengessä ja ostos vaihtui johonkin kotoa löytyvään, esim. suklaalevyyn tai kahvipakettiin.

Lopullinen pilaantuminen tapahtui viimeistään Helsinkiin muuttaessani. Liityin ystävieni suosituksesta ja kutsusta muutamiin tunnettuihin kirppisryhmiin. Ensin Punavuori kierrättää -ryhmään, koska se on kuulemma eeppinen tirkistelyryhmä. Siellä on arkipäivää, että julkkisnaiset myyvät rekillisen design-vaatteita tai ihan vain rikkaat ihmiset hankkiutuvat eroon esimerkiksi luksuslaukuistaan, eikä hintapyyntö 580e ole ollenkaan tavaton pyynti.

Mutta sitten tuli se kaikkein hirvein. Kallio kierrättää. Liityin sinnekin hassutellakseni, siellä kun suurin osa kauppatavarasta oli kuulemma käytännössä roskaa, jota koko Kallio pompottelee kierrättäjältä toiselle, koska kukaan ei osaa tai jaksa kierrättää roskaansa oikeaoppisesti ongelmajätteeseen tai kierrätyskeskukseen (itsehän olen ihminen, joka muutti edellisestä asunnosta mukanaan edellisen asukkaan sinne jättämän puhelimen akun, koska näköjään kierrätys on vähän vaivalloista).

Näihin kaikkiin ryhmiin suhtauduin aluksi huumorilla. Sitten kuulin sieltä täältä, miten ihmiset ovat tehneet ryhmissä löytöjä. Niistä voisi oikeasti ihan ostaakin jotain. Ajattelin, että ehkä sitten minäkin.


Aloitin laittamalla muutamia, tarkasti rajattuja täsmähuuteluita tarvitsemistani asioista. Ostan 60-lukuisen tai ajan henkeä mukailevan sohvan. Ei tarjouksen munaakaan, tykkäyksiä kyllä. Etsitään mahdollisimman övereitä kullanvärisiä ketjuja koruprojektiin. Muutama tykkäys ja yksi tarjous lähettää illalla kuvia ketjuista, kuvia ei koskaan tullut. Useita yrityksiä ostaa yksinkertainen, aivan tavallinen pitkäjalkainen jalkalamppu. Ei pihahdustakaan. Kenelläkään ei ollut mitään myytävää. Toisaalta ongelma toimii myös toiseen suuntaan: itselläni ei ole myytäväksi mitään, mitä joku haluaisi ostaa. PELKKÄÄ ROSKAA.

Mutta sitten kun myytävää tai ostettavaa olisi, on ihminen aina paikalla väärään aikaan. Pitäisi palkata neljätoista assistenttia, jotka jokainen päivystävät kierrätysryhmissä ympäri vuorokauden valmiina varaamaan ja ostamaan. Kymmenientuhansien jäsenten ryhmissä kun ostajiakin on, no, kymmeniätuhansia. Kaikki on sotaa ja kaaosta, jatkuvasti päivittyviä sääntöjä on loputtomasti eikä kukaan seuraa niitäkään, kukaan ei saa ostettua mitään tarvitsemaansa käytettynä. Hiljattain vuodatin yksinäisen kyyneleen ja sille myös kaverin, kun joku myi pilkkahintaan samanlaisen repun kuin minulla. Oma reppuni vain on vuosien saatossa palvellut itsensä useiden korjausten jälkeenkin siihen tilaan, etten enää jaksa miettiä korjaamista. Niin vain rakas reppuni vietiin nenäni edestä jollekin, joka nyt vain sattui haluamaan halvan repun. Saatana.

Toista se oli aikoinaan perinteisillä kirpputoreilla (joille kukaan ei taas nykyisin enää vie mitään myyntiin, koska aivan hirveä ja raskas ja kamala FB-kirpputori on kuitenkin jotenkin paljon kätevämpi ja ainakaan siitä ei tarvitse maksaa). Kirpputorilla tuotetta oli yksi ja ensimmäinen halukas ostaja vei sen. Muille ei jäänyt esimerkiksi kaksitoista tuntia myöhemmin eteen pomppaavaa ilmoitusta siitä, että nyt olisi ollut käytettynä järkevään hintaan tämäkin tarvitsemasi krääsä myynnissä, mutta se on jo myyty ja sitäpaitsi ennen sinua ostojonossa oli jokatapauksessa 480 ihmistä eli hauskaa vitutusta vain sinullekin. Facebook tuo kaiken maailman kurjuuden silmiesi eteen kotisohvalle. Kriisien ja katastrofien lisäksi voit nyt murehtia myös potentiaalisen kirppislöydön missaamista.

Että ole siinä saatana luonnon ystävä ja kierrätä. En voi enkä halua tuhlata elämääni päivystämällä tarpeellisten tavaroiden varalta kirppisryhmissä. Tarpeettomia tavaroita en halua.

Jatkossa tilaan kaiken suoraan Kiinasta.

You Might Also Like

0 kommenttia