Olen ollut kierrättämisen suuri ystävä. Mutta, ja nyt tulee iso MUTTA.

Facebook-kirpputorit ovat pilanneet kaiken. KAIKEN.

Joskus menneinä alkuaikoinaan Facebookin kirpputorit ehkä toimivatkin. Halukkaita ostajia oli yksi tai kaksi, kaupat sujuivat ilman av yv kysyn isännältä saako euron halvemmalla -vääntöä. Kaupat tehtiin hyvässä hengessä ja ostos vaihtui johonkin kotoa löytyvään, esim. suklaalevyyn tai kahvipakettiin.

Lopullinen pilaantuminen tapahtui viimeistään Helsinkiin muuttaessani. Liityin ystävieni suosituksesta ja kutsusta muutamiin tunnettuihin kirppisryhmiin. Ensin Punavuori kierrättää -ryhmään, koska se on kuulemma eeppinen tirkistelyryhmä. Siellä on arkipäivää, että julkkisnaiset myyvät rekillisen design-vaatteita tai ihan vain rikkaat ihmiset hankkiutuvat eroon esimerkiksi luksuslaukuistaan, eikä hintapyyntö 580e ole ollenkaan tavaton pyynti.

Mutta sitten tuli se kaikkein hirvein. Kallio kierrättää. Liityin sinnekin hassutellakseni, siellä kun suurin osa kauppatavarasta oli kuulemma käytännössä roskaa, jota koko Kallio pompottelee kierrättäjältä toiselle, koska kukaan ei osaa tai jaksa kierrättää roskaansa oikeaoppisesti ongelmajätteeseen tai kierrätyskeskukseen (itsehän olen ihminen, joka muutti edellisestä asunnosta mukanaan edellisen asukkaan sinne jättämän puhelimen akun, koska näköjään kierrätys on vähän vaivalloista).

Näihin kaikkiin ryhmiin suhtauduin aluksi huumorilla. Sitten kuulin sieltä täältä, miten ihmiset ovat tehneet ryhmissä löytöjä. Niistä voisi oikeasti ihan ostaakin jotain. Ajattelin, että ehkä sitten minäkin.


Aloitin laittamalla muutamia, tarkasti rajattuja täsmähuuteluita tarvitsemistani asioista. Ostan 60-lukuisen tai ajan henkeä mukailevan sohvan. Ei tarjouksen munaakaan, tykkäyksiä kyllä. Etsitään mahdollisimman övereitä kullanvärisiä ketjuja koruprojektiin. Muutama tykkäys ja yksi tarjous lähettää illalla kuvia ketjuista, kuvia ei koskaan tullut. Useita yrityksiä ostaa yksinkertainen, aivan tavallinen pitkäjalkainen jalkalamppu. Ei pihahdustakaan. Kenelläkään ei ollut mitään myytävää. Toisaalta ongelma toimii myös toiseen suuntaan: itselläni ei ole myytäväksi mitään, mitä joku haluaisi ostaa. PELKKÄÄ ROSKAA.

Mutta sitten kun myytävää tai ostettavaa olisi, on ihminen aina paikalla väärään aikaan. Pitäisi palkata neljätoista assistenttia, jotka jokainen päivystävät kierrätysryhmissä ympäri vuorokauden valmiina varaamaan ja ostamaan. Kymmenientuhansien jäsenten ryhmissä kun ostajiakin on, no, kymmeniätuhansia. Kaikki on sotaa ja kaaosta, jatkuvasti päivittyviä sääntöjä on loputtomasti eikä kukaan seuraa niitäkään, kukaan ei saa ostettua mitään tarvitsemaansa käytettynä. Hiljattain vuodatin yksinäisen kyyneleen ja sille myös kaverin, kun joku myi pilkkahintaan samanlaisen repun kuin minulla. Oma reppuni vain on vuosien saatossa palvellut itsensä useiden korjausten jälkeenkin siihen tilaan, etten enää jaksa miettiä korjaamista. Niin vain rakas reppuni vietiin nenäni edestä jollekin, joka nyt vain sattui haluamaan halvan repun. Saatana.

Toista se oli aikoinaan perinteisillä kirpputoreilla (joille kukaan ei taas nykyisin enää vie mitään myyntiin, koska aivan hirveä ja raskas ja kamala FB-kirpputori on kuitenkin jotenkin paljon kätevämpi ja ainakaan siitä ei tarvitse maksaa). Kirpputorilla tuotetta oli yksi ja ensimmäinen halukas ostaja vei sen. Muille ei jäänyt esimerkiksi kaksitoista tuntia myöhemmin eteen pomppaavaa ilmoitusta siitä, että nyt olisi ollut käytettynä järkevään hintaan tämäkin tarvitsemasi krääsä myynnissä, mutta se on jo myyty ja sitäpaitsi ennen sinua ostojonossa oli jokatapauksessa 480 ihmistä eli hauskaa vitutusta vain sinullekin. Facebook tuo kaiken maailman kurjuuden silmiesi eteen kotisohvalle. Kriisien ja katastrofien lisäksi voit nyt murehtia myös potentiaalisen kirppislöydön missaamista.

Että ole siinä saatana luonnon ystävä ja kierrätä. En voi enkä halua tuhlata elämääni päivystämällä tarpeellisten tavaroiden varalta kirppisryhmissä. Tarpeettomia tavaroita en halua.

Jatkossa tilaan kaiken suoraan Kiinasta.

Turun kuningatar eli ihana Mamma Satamo Mamma rimpuilee-blogista haastoi (ei minua, vaan kaikki) paljastamaan Facebook-profiilikuvansa kymmeneltä vuodelta. Kyllä, Facebookia on nimittäin käytetty hyvin pitkälti jo kymmenen vuotta! Uskomatonta, kuinka aika vain rientääkin. Oma Facebook-urani on nipin napin alkanut vasta vuonna 2008, mutta samapa tuo.

Minuahan ei sillä lailla tarvitse yllyttää, joten tässä tulee! Olen ollut aika ahkera profiilikuvan päivittäjä, sillä pelkästään profiilikuvakansiostani löytyy 159 kuvaa. Se on varmasti enemmän, mitä joitain vuosia sitten ihmisestä otettiin koko elinaikanaan. Onneksi tuli tämä some-aikakausi, jolloin aivan kaikista otetaan aivan valtavasti kuvia.

Valitettavasti oma Facebook-profiilikuvastoni ei tarjoa aivan samanlaista hersyvän hurttia huumoria kuin Mamman vastaava, mutta sinänsä kiinnostava läpileikkaus elämään noin muuten!

Tässä ensimmäinen Facebook-profiilikuvani, tammikuulta 2008. Muistelisin tämän olevan otettu uutenavuotena.

Tämä kuva oli aikoinaan myös IRC-Galleriassa ja jostain syystä joku täysin tuntematon ipana kommentoi kuvaan että "mum im gay". En voi käsittää miksi.

Tämä kuva on ensimmäisistä tupareistani syksyltä 2008. Lienen hieman innoissani.

Tässä kuvassa juhlin 18-vuotissyntymäpäivääni ja syön kakkua.

Tässä kuvassa olen kylässä kotikotona ja valvonut koko yön tietokoneen äärellä. Aamulla vanhempani heräsivät ja paistoimme aamiaiseksi pizzaa. Otin itsestäni pizzan kanssa tällaisen hauskan kuvan web-kameralla. Kuten kuvasta näkyy, silloin oli kamerasovellusten filtterit vähän toisenlaisia.

Tavallaan allekirjoitan edelleen tämän hauskan keksinnön itsestäni ja edesmenneen Sue-lehden Lordi-kannesta, mutta asia jota en täysin ymmärrä ja myönnä, on se, että päälläni on Lordin fanipaita.

Tämä kuva ei ehkä ole vuodelta 2008, mutta silloin se on ollut profiilikuvana ja ihana kuva se kyllä on yhä!

Tässä ollaankin yhtäkkiä vuodessa 2010 ja joulutunnelmissa. Upeaa, itä-euroopplaista poptähteyttä huokuvaa kuvankäsittelyä ja ulkonäköä noin muutenkin. Tyylikästä, hyvä minä!

Vuosi 2010 jatkuu ja minä päädyin Lontooseen! Joku voisi kuvitella, että esimerkiksi asu on vartavasten kuvaa varten valittu, mutta ei! Lähdin sujuvasti kaupungille eilisillan ja -yön hippavaatteissa ja se kannatti, kun kohdalle sattuivat kuvaukselliset puhelinkopit.

Kuten kuvasta näkyy, olen kuvassa menossa uimaan Hangossa ja raportoin penikseni kastuvan. Kuten penikselliset ihmiset tietävät, se on yksi peniksellisen elämän raadollisimmista kokemuksista. Tilanteesta on olemassa myös videokuvaa, mutta tuolloin kesällä 2011 ei ollut vielä mahdollista lisätä profiilikuvakseen videota, joten se on jäänyt vain omiin arkistoihini. Kaunis hetki ja erittäin hyvä profiilikuva.

 Ja näin tulemmekin kesään 2012! Kesämies viettää kesäpäivää Suomen Turun Ruissalossa. Huomatkaa kesämiehen orastavat viikset ja muutenkin jotenkin onnelliselta tuntuva elämä: on opiskelupaikat ja poikaystävät ja ystävät ja ylipäätään Turun kesä. Tämä kuva on muuten myös opiskelijakortissani! Kauhia mukava.


Tässä ollaan ystävänpäivätunnelmissa 2015. Tuolloin vaivannutta mystistä keuhkosairautta luultiin tuolloin vielä keuhkokuumeeksi. En voinut hyvin, mutta raahauduin ystävänpäivän viettoon silti.


Viime vuosilta olette nähneet minusta niiiin paljon kuvia, etteivät kuvat ehkä ole silleen kovin kiinnostavia. Tässä kuitenkin kuva, joka on profiilikuvanani parhaillaankin. Nopea sekunnin asukuvanäpsy ennen kaupungille lähtöä, mutta oli jotenkin niin hauska asu. Tästä asusta myös kuoriuduin taannoisen postauksen alastonkuvaukseen. Olipa kiva päivä sekin.

Sellaiset valikoimat kuva-arkistoa tähän päivään! Katsokaapa omia profiilikuvakansioitanne. Millaisia aarteita löytyy?