Ihan ensin alkuun täytyy nyt tunnustaa, tai oikeastaan selventää, että ihan tosissaan en ostanut autoa (en omista edes ajokorttia), vaan sohvan. Ja ihan totta puhuakseni en ole vielä edes ostanut sohvaa, tehnyt vain päätöksen ostamisesta. Se oli semmosta harhaanjohtamiseen perustuvaa huumoria.

Eilen joka tapauksessa vietin vähän sellaista itsenäisen ihmisen ennakkosyntymäpäivää ja lähdin kaupungille. Mielessäni siinsi upeat syntymäpäivälahjat itselleni. Mitä kaikkea voisinkaan merkkipäivääni juhlistaakseni ostaa! Viis siitä, että ostoslistalla on ulkomaanmatka, sohva ja kamera, ne eivät ole sinänsä syntymäpäivälahjoja vaan enemmänkin arkisia välttämättömyyksiä: ulkomaanmatka on loma, jota minulla ei ole ollut. Sohva on huonekalu, joka edistää kykyäni olla edes suunnilleen inhimillinen ihminen. Kamera taas on työväline (jolla nämäkin skumppakuvat juuri teille kuvataan).

 Kiertelin ja kaartelin ja löysin kaikkea ihan kivaa, mutta en mitään tajuntaaräjäyttävää. Sivelin hellästi monenlaisia kolttuja ja kaapuja, mutta mikään ei tuntunut syntymäpäivälahjalta. Marimekolla haaveilin jo aiemmin vaaleanpunaisista villahousuista, tyylikkäästä juhlahaalarista sekä pitkästä yöpaidasta. Mitään en ostanut, vaikka outlet-myymälässä olisi ollut halpaa kuin saippuamansikat (eli tavallaan halpaa mutta silti maksaa tavallaan mansikoita). Ehkä se on tämä iän tuoma viisaus: ei tunnu tarpeelliselta ostella kolttuja ja kaapuja vain ostamisen riemusta, vaan elämän pienet ja suuret nautinnot tulevat jostain muusta. Taaaaai sitten olen todellakin ostanut todella monet, siis kaikki vastaantulevat, kaavut ja koltut ja elämään värinpuhaltavat esanssit.


Kaiken kaikkiaan, vuosien karttuessa, olen alkanut arvostaa ja nauttia syntymäpäivästä aivan erityisellä tavalla. Onhan syntymäpäivä nimittäin aika ihana juhla. Saa tavallaan luvan kanssa, ilman peittelyä tai kohonnein kulmin luotuja katseita suunnitella övereitä ylellisiä ostoksia ja olla muutenkin hiukan hupsistupsis ja tavallaan valmistella syntymäpäiväänsä jo aika kauan etukäteen. Ja juhlia sitä tavalla tai toisella, pienillä asioilla, aika monta päivää. En tiedä mitä selitän, mutta tarkoitus oli sanoa, että iän myötä syntymäpäivän merkitys on muuttunut ja kasvanut.

Shoppailupäiväni päätteeksi olin sopinut terassitreffit maailman ihanimman Tiian kanssa. Odotellessani Tiiaa kiertelin täysin päämäärättömästi jäätelöä syöden täysin satunnaisilla kaduilla ja törmäsin täysin odottamatta ja vahingossa heilaani. Jotenkin sisälläni läikehti lempeästi, päivän ihanin satunnaiskohtaaminen, vaikka muitakin sattumanvaraisia ihania kohtaamisia sattui.



Tiian saavuttua kiipesimme (eli siis astuimme hissiin, joka vei meidät) Loisteen kattoterassille. Koska oli syntymäpäiväni aatto, Tiia lupasi jalomielisesti tarjota juoman. Ei varmaan haittaa, jos tuon koko pullon jos on joku tarjous, kysyi Tiia. Yllätys oli siis aivan käsittämättömän suuri, kun Tiia noin sekuntia myöhemmin palasi kainalossaan skumppa coolereineen. Aivan taivasalle emme kattoterassilla päässeet, mutta tummennetun lasikaton alla oli oikeastaan helteisempää: tuuli ei osunut ja tummennetun lasin läpi paistava aurinko sai ihon näyttämään päivettyneemmältä. Suunnittelimme jo etukäteen, kuinka syksymmällä voimme muistella sitä paahtavan kuumaa elokuun iltapäivää, jona juhlistimme syntymäpäivääni etukäteen ihanalla kattoterassilla.

Tätä kirjoitan oikeana syntymäpäivänäni, matkalla festarikuvauksiin Mikkeliin. Istun täpötäydessä junassa, ulkona on satanut koko matkan ja satanee loppumatkankin, kuin myös viikonlopun. Mikä onni, että syntymäpäivämaljat tuli nostettua jo etukäteen. Hyvän sään aikana.

Kuvat minusta: Tiia Rantanen