Tietoa mainostajalle ›

Parasta just nyt: Riitta Väisäsen paluu ruuduillemme

Minulla on aina ollut paha tapa murehtia. Omia ja ystäviensä murheita toki onkin luonnollista murehtia, mutta helposti mietin ja murehdin as...

Minulla on aina ollut paha tapa murehtia. Omia ja ystäviensä murheita toki onkin luonnollista murehtia, mutta helposti mietin ja murehdin asioita, joihin kertakaikkiaan en voi itse vaikuttaa, tai jotka eivät edes kuulu minulle.

Voi kuulostaa hiukan epäterveeltä, mutta viime aikoina olen miettinyt ja murehtinut Riitta Väisästä.
Kyllä. Kaikkihan nyt Riitta Väisäsen muistavat. Valtavan kiharapilven, eläinkuosit ja Kymppitonnin. Viime vuosina on kuitenkin ollut hiljaisempaa, sillä tv-töitä ei ole Riitalle riittänyt ja työttömyys on alasta riippumatta hankalaa. Taannoin Riitta puhui aiheesta jossain iltapäivälehdessä. Siitä, kuinka nöyryyttävää on soitella työpaikkojen perässä paikkoihin tietäen, ettei töitä kuitenkaan löydy. Varsinkin Twitterissä Riitan työnhaun vaikeudelle irvailtiin kohtuuttomasti. Aivan kuin Riitalla ei olisi kokemusta todellisesta työttömyydestä ja sen nöyryyttävyydestä, vaikka tilanne vaikuttaa ulkopuolisen silmin vielä kiusallisemmalta näin. Puhelun vastaanottaja todennäköisesti tunnistaakin soittavan julkkiksen heti. Moni voi kuvitella, että julkisuuden henkilön elämä on automaattisesti helppoa ja ylellistä, eikä siihen voi liittyä esimerkiksi taloudellisia vaikeuksia. Minusta oli ylipäätään hyvä, että työnhaun vaikeus ja tietynlainen kamaluus pääsi Riitan kautta enemmän esille kuin tavallisen rivikansalaisen kautta varmaan koskaan.


Mutta niin, kuten sanottu, Riitta Väisäsen tv-töiden vähyys on harmittanut itseäni suuresti. Ihan jo siksi, että olen aina pitänyt Riitan vapaasta ja vilpittömästä tavasta esiintyä. Entisestään aloin pitää Riitasta Maria Veitolan Yökylässä -ohjelman jakson ja hulvattoman Venla-gaalapuheen jälkeen. Ihana ja hurmaava hahmo yhä vieläkin, miksei hänen parissaan voi viihtyä enempää, muistan miettineeni.

Sitten onneksi alkoi tapahtua. Pinkit Korkokengät -blogin Maiju jutteli Riitan kanssa Facebook-livelähtyksessä jostain juhlista. Lähetyksessä syntyi idea siitä, miten Riitta voisi alkaa tubettaa. Hetkeen mitään ei kuulunut, mutta sitten, yhtäkkiä, Riitta Väisäsen YouTube-kanava oli avattu. Vielä videot ehkä hiukan hakevat muotoaan, mutta aito Riitta niissä silti on läsnä. Näin neuvona voisi sanoa, että ehkei Riitan kannattaisi hakea videoihin väkinäisesti muiden tubettajien luomia kaavoja reagointi- ja storytime-videoista. Ihanaa, miten rohkeasti ja reippaasti vanha tekijä tarttuu uusiin tekemisen tapoihin.


Ja ettei tubettamisessa vielä tarpeeksi, juontaa Riitta nyt Viafreellä ilmaiseksi katsottavissa olevaa Puhallus-sarjaa. Kilpailuohjelmassa vakiovieraina ovat Sini "Papananaama" Laitinen ja Niko Saarinen. Näin ohjelman lanseeraustilaisuudessa muutaman klipin ohjelmasta ja ilahduin: ohjelmasta tuli mieleen 90-luvun tai vuosituhannen alun tv-viihde. Sitä oli viihdyttävää katsoa, konsepti toimi. Niko Saarisen tekemisiä en ole seurannut pitkiin aikoihin, mutta yllätyin huomatessani, etten ärsyynny yhtään niin paljon kuin esimerkiksi Big Brotherin aikoihin. Vuodet ovat ehkä tehneet tehtävänsä. Siniä taas on ihana katsoa jo ihan sairaan hienon tyylin vuoksi. En ole vieläkään, harjoituksista huolimatta, oikein päässyt sisälle koneen ääressä tapahtuvaan television katseluun. Puhalluksen parissa luulisin kuitenkin viihtyväni.


Ohjelman lanseeraustilaisuudessa pääsin myös tapaamaan Riitan ja olipa kyllä ehkä kesän hauskimpia hetkiä. Olen kuvaustöiden merkeissä tavannut vuosien varrella vaikka ketä, mutta Riitan tapaaminen oli kyllä jotenkin hiipaisevimpia hetkiä. Ja olihan se nyt ihanan aitoa ja suoraa, kun Riitta höpötteli Instastooriini kesäkuulumisiaan ja sitä, miten ottaa kohta ehkä pari jekkua ja menee sitten mereen uimaan.

Ihana Riitta, toivottavasti pysyt tämän myötä ruuduissamme ikuisesti.

Puhallus Viafreessä ja Riitta Väisänen YouTubessa

You Might Also Like

1 kommenttia

  1. Vitsi mä en kestä. Nämä sun kuvat on NIIN mahtavia. Riitta on niin aito ja ihana oma itsensä. Hänestä ei voi olla pitämättä. Niin mahtava tilaisuus ja kiitos seurasta <3

    VastaaPoista