Tietoa mainostajalle ›

Ruuanlaitto ahdistaa, siirryin ystävien ruokittavaksi

Olen tullut siihen lopputulokseen, että mun ei enää kuulu tehdä ruokaa. Ensisijainen syy on se, etten jostain syystä enää onnistu. Joskus ...

Olen tullut siihen lopputulokseen, että mun ei enää kuulu tehdä ruokaa.

Ensisijainen syy on se, etten jostain syystä enää onnistu. Joskus olin hyvinkin etevä kokki ja kirjoitin ihan menestyksekkäästi ruokablogiakin, mutta now these days are ilmiselvästi gone. Aika usein kokkausinspiksen iskiessä saan aikaan vain karseaa sössöä, jota syödessä miettii, että mieluummin olisi nälkäinen. Ruuanlaitosta on tullut vähän ahdistavaa ja ennen kaikkea turhauttavaa.


Olen kuitenkin yrittänyt olla itselleni armollinen: olen syönyt aika paljon eineksiä ja runsaita voileipiä. Spagetti ketsupilla on uusi bravuurini, mutta eihän se nyt varsinaisesti hyvää ole (toista se oli lapsena, miten se silloin olikin niin herkkua). Uusi vakiosyntini on se, että illanviettojen venyttyä, pikkuhiprakassa hipsin yömyöhään aukiolevaan lähikauppaani ostamaan kermajuustoa. Vaarallinen, syntinen elämäni. Talouden kannalta kiusallisen usein huomaan myös syöväni jossain ulkona, mutta toisaalta on järkevämpää syödä ulkona hyvää kuin kotona pahaa, kun kustannukset yksinelävälle olisivat kuitenkin suunnilleen samat.

Suurin onni on kuitenkin ympärilläni olevat, innokkaat ja lahjakkaat keittiöihmiset. Heitä on ollut jo ennestään, nyt olen saanut heitä vielä lisää. Varsinkin uusien ihmisten myötä olen tullut siihen lopputulokseen, että en ehkä syö ainakaan tänä kesänä mitään muuta kuin lättyjä ja pizzaa. Varsinkin yhden tietyn tyypin tekemänä. Tai ainakin tietyn tyypin seurassa. 


Tällä viikolla pääsin taas nauttimaan ihanista ruokapuitteista. Ajoituskin oli täydellinen: kävin Baywatchin ensi-illassa ja sen päättyessä oli ruokakuntakin juuri kokoontunut. Paikalle ehdittyäni jauhot jo pöllysivät ilta-auringossa. Marenkivaahtoa vatkattiin ja loputtomia munavitsejä kerrottiin (minä kerroin). Osani näissä illanvietoissa on aina vähän lapsekas: saan tärkeitä tehtäviä, kuten juustopaketin avaamisen, salaatin repimisen tai vesikarahvin täyttämisen. Ehkä itsetuntoni keittiömestarina tämän myötä vielä elpyy.

Viimekertaisen kokkailupaikkamme ympäristö oli kuin tehty blogikuville. Olen viime aikoina saanut hiukan kuittailua siitä, miten kuvaan aivan liikaa (esimerkiksi ruokaa). Nyt yritin olla kuvaamatta, mutta mitäs helvettiä teet, kun ilta-auringon valo on täydellinen ja mustalla pöytätasolla tapahtuva kokkailu on kuin suoraan keittokirjasta ihan ilman lisästailauksia tai asetteluita. Oli vaan pakko kuvata. Ja toisaalta kuvaaminen sopi ihan hyvin edellämainittujen, kokkaamiseen liittyvien vastuualueideni lomaan.

Kuvaamisen ja juustopakettien availujen lomassa ehdin hienosti neuvoillani miltei tärvellä jälkiruuan. Annoin hyvin asiantuntevia vinkkejä ja neuvoja britakakun leivontaan. Varsinkin ollessani varma, että nyt kakku menee pilalle, osasin antaa pelastavia vinkkejä. Kovaäänisenä epäilin ylipäätään reseptin noudatusta, tai sitä onko niin siis tehty. Lopputuloksena oli palaneen hajua mutta hiukan raakaa kakkua. Siinä vaiheessa etsin luotettavasta lähteestä oikeaoppisen ohjeen, jota aloin itsevarmana tutkia ja lukea. Saatoin kiusaantua huomatessani, että oma näkemykseni olikin totaalisen väärä. Se marenkivaahto kuuluu ihan oikeasti levittää siihen kakkupohjataikinan päälle ennen paistamista! Tämä oli järkyttävää, mutta toisaalta ymmärrettävää, koska niin britakakku tehdään. Kakusta tuli kuitenkin hyvää, mutta ei se ihan ehkä britakakkua ollut. Ja pääruokana ollut pizza oli jumalaista ja ihanaa. En tiedä kuinka muutos on tapahtunut, mutta yhdellä pizzalla kana-ananas-aurajuuston rakastajasta tulikin poika, joka lähestulkoon itkee onnesta syödessään mozzarellapizzaa.

Edellisessä postauksessa aloittamani ei enää ikinä -listalle lisättiin tämän illan myötä se, etten enää ikinä neuvo ketään kokkaamisessa. En varsinkaan makeissa leipomuksissa, sillä varsinkin niissä olen sekä kokematon että ihan paska. Onneksi olen kuitenkin uskomattoman viihdyttävä, sekä muna- että iskävitseissä loistava seuramies, jonka ruokkimisesta illallisseurueet ja ruokakerhot suorastaan kilpailevat. Että on varmaan syytä tiedostaa olevansa melkoisen #blessed.

You Might Also Like

0 kommenttia