Tietoa mainostajalle ›

Ihmettelemässä vähemmän luonnollista luonnonihmettä

– Voidaanko käydä retkellä Littoistenjärvellä pupuemoji , lähetin viestin Turussa ollessani.  – VOIDAAN sydänsilmäemoji x 3 , vastasi hän...

– Voidaanko käydä retkellä Littoistenjärvellä pupuemoji, lähetin viestin Turussa ollessani. 
– VOIDAAN sydänsilmäemoji x 3, vastasi hän. 

Littoistenjärvi nyt ei sinänsä ole kovin uutisarvoinen asia enää: siitä ovat puhuneet lähipiirissäni, lehdissä, somessa ja uutisissa aivan kaikki. Littoistenjärvi oli ennen kuollut, rehevöitynyt, uintikevoton ja samea. Sitten sinne kaadettiin tuhansia kiloja taikakemikaalia, joka kirkasti veden ja tappoi roskakalat, joita tarmokkaat ja hyväntahtoiset lähiseudun asukkaat keräsivät vedestä astioihin.

Mutta olihan sinne nyt mentävä. Valtakunnan ykköspuheenaihe (ainakin sellaisen leppoisan ja mukavan puheen) ja vieläpä paikkakunnalla, jossa juuri olin. Turun kuningatarhan tosin vietti aikaansa Littoistenjärvellä jo ennen kuin kukaan muu diggaili siitä, eli sinänsä olen bloggauksineni todella nolo, vasta suuren suosion myötä innostunut järvidiggari.


Itselleni koko Littoistenjärven tapaus tuli yllätyksenä. Näin vain somejakoja, joissa vilisivät tuhannet kemikaalikilot ja niiden päätyminen veteen. Luulin uutista ympäristökatastrofiksi enkä lukenut. Todellinen tila selvisi minulle vasta Turussa. Kemikaalien tarkoitus olikin hyvä eikä tahaton vahinko!

Niin siis lähdimme retkelle. Hän kun oli sattumalta pääsykokeissa Turussa samalla kun itse vierailin Turussa muuten vain. Kotimatka taittui poikkeuksellisesti yksityisautoillen ja se mahdollisti pienen kesäretken Littoisiin.

Minä luin karttaa (siis seurasin karttasovelluksesta teitä ja auton liikkeitä) ja muistutin kääntymisestä risteyksen mentyä ohi tai muuten vain neuvoin umpikujiin ja kävelyteille. Kartanluku lisätty mittavan ei enää ikinä -listani jatkoksi.

Lopulta pääsimme kuitenkin perille. Kuten sanottu, Littoistenjärvi ei ollut minulle ennalta tuttu eikä vertailupohjaa varsinaisesti ollut. Ensitöiksemme näimme rantaan huuhtoutuneen suuren kuolleen kalan. Kalalta puuttuivat silmät, joten ei ihmekään että oli rantaan uinut. Sitten näimme elävän iilimadon, jonka innoittamana päätimme, että Stand by Me on katsottava ensitilassa. Katsoimmekin. On se vain hieno ja ihana elokuva yhä. Katsoessa lankesimme myös yleiseen aikakäsityksen perspektiiviharhaan, jonka mukaan tulee viitattua 1980-luvulla tehtyihin asioihin aikamääreellä "parikymmentä vuotta sitten". Niin, "parikymmentä vuotta sitten" osuu vuosituhannenvaihteen tietämille. Stand by Me taas on valmistunut vuonna 1986.


Ikoninen iilimatokohtaus Stand by Mestä mielissämme emme (tai siis hän ei) uskaltaneet kastautua nilkkoja pidemmälle. Littoistenjärvi tuli kuitenkin tutuksi. Nyt järvi on kuulemma taas jo menettämässä kirkkautaan, mikä on kieltämättä menetys, toisaalta luonnollista. Ainakaan meidän järvellä vieraillessamme järvi ei kylläkään ollut enää mitenkään smaragdinvihreä, kuten jossain ylisaturoiduissa somekuvissa on vaikuttanut. Saattaa toki olla, että ilmiö näkyi ensimmäisinä päivinä, mutta viimeisinä päivinä kylläkään ei. Mutta kirkkaat järvet ja maailman puhtaimmat veet (tsihihih) ovat maamme kulttuurin perusta, olkoon Littoistenjärvikin sellainen.

Eväät kotimatkalle ostimme idyllisesti paikallisesta kyläkaupasta (suffelipuffeja, suolapähkinöitä ja välipalajuomia). Turistien jättämä raha paikkakunnalle: noin yhdeksän euroa.

Minä annostelin eväitä sopivissa erissä, hän ajoi, minä höpötin enkä enää lukenut karttaa.

You Might Also Like

0 kommenttia