Tietoa mainostajalle ›

Lomalla Alppiruusujen lomassa

Viime viikkoina olen unohtanut olevani ihminen, joka tarvitsee aikaa ihan itsensä kanssa, yksinään kotona, ilman suunnitelmia. Koko kevät ...

Viime viikkoina olen unohtanut olevani ihminen, joka tarvitsee aikaa ihan itsensä kanssa, yksinään kotona, ilman suunnitelmia.

Koko kevät Helsingissä on yhtäkkiä ollut hektistä paikasta toiseen kiitämistä. Kaikenlaisia asioita ja hommia ja kissanristiäisiä. Sen lisäksi olen kevään mittaan heilastellut aikamoisen tiiviisti, mitä en jotenkin uskonut tai odottanut tapahtuvan. Kaikki, niin heilastelut kuin kissanristiäisetkin, ovat olleet ihania eikä niistä ole halunnut olla hetkeäkään poissa. Jotenkin yksinolon tarve on sen myötä unohtunut, kun on kuitenkin ollut valtavan ihanaa ja hauskaa. On tuntenut elävänsä, eikä lopulta oikein edes muista kaikkia tekemisiä, tapahtumia ja ihmisiä, kun on ollut niin paljon kaikkea. Eikä lopulta edes koe tehneensä oikein mitään, mutta hirveä kiire paikasta toiseen on silti ollut.

Viikonloppuna kuitenkin pääsin viimein hiukan himmaamaan. Yhtäkkiä kalenterissa ei ollutkaan minkäänlaista merkintää, muistutusta tai tekemistä. Oli muuten jo aikakin: juhannuksesta alkaa koko kesän työrupeama enkä ihan kauheasti ehdi lekotella ja lökötellä. Töiltä jäävät välipäivät kun pitänee käyttää kesänviettoon eikä mihinkään kotona köllimisiin. Muuten harmittaa jälkeenpäin, kun puistoviinit, kesäretket ja harhailu kuumuutta hohkaavien kivitalojen ja bussien lomassa jäävät kokematta. Ronski siivu vapaasta kesästäni menikin vähän stressaavassa kiireessä. Onneksi loppusuoralla ehdin laskeutua laakereilleni. 

Perjantaina kävimme retkellä Pohjois-Haagassa Alppiruusupuistossa (kuten moni muukin bloggaaja ja pääkaupunkiseutulainen kaikesta päätellen). Kirsikkapuiden kukinnan missasimme, joten ikään kuin sitä kompensoidaksemme retkeilimme Haagaan. Alppiruusut ovat ihania, joten paljoa ei minua tarvinnut retkelle suostutella (olenhan tätä nykyä aika vakuuttava kukkamummo). Kuvittelin Alppiruusupuiston olevan lähinnä puisto, jossa on jonkinlaisia kukkapenkkejä vähän runsaammin kuin muualla. Mutta vielä mitä, puisto olikin metsä, jossa pääsi vaeltelemaan pitkospuita Alppiruusupuiden alle. Ei tuntunut Helsingiltä, ei edes Suomelta, vaan joltain fantasiamaailman sademetsältä. Poislukien epätoivoiset vanhemmat, jotka yrittivät saada lapsiaan pysymään paikallaan kännykkäräpsyn pituisen ikuisuuden verran.

Perjantaiksi ryömin vielä yöpymään hänen luokseen. Lauantaina heräsin kuitenkin kaikessa rauhassa yksin ja ryömin kaupan kautta kotiin. Joskus olen oikein hemmotellut itseäni kaikenlaisilla herkuilla, nyt ostin vain uusia perunoita ja lauantaimakkaraa. Uudet perunatkin ovat olleet vähällä jäädä syömättä tänä kesänä, lauantaimakkara taas muuten on salainen paheeni. Tein kaikessa rauhassa vähän blogijuttuja ja jopa siivoilin hiljaksiin. Viikkokausia ryönän peitossa ollut ihana ikkunalautani tyhjeni verrattain kivuttomasti. Illan istuin ikkunalla, seurasin ihmisvilinää kadulla ja katsoin vihdoin ja viimein taas vähän Skamia (edes sitä en ole ehtinyt tehdä reaaliaikaisesti). Näin muovipenikset otsalla marssivan polttariseurueen, toisen polttariseurueen, varpajaisseurueen, jossa pohdittiin, että kuka on niin idiootti että lähtee varpajaisiin pyörällä, Kari Peitsamon sekä miehen, joka onnistui pudottamaan terassin pöydältä neljä tuoppia maahan kerralla kaatamatta kuitenkaan pöytää. Suunnittelin koko illan uloslähtöä, mutta lopulta kello oli paljon eikä ulos ollut enää mitään järkeä mennä. Toisaalta olin istunut koko illan ikkunalaudalla, avoimen ikkunan äärellä, joten käytännössä olin ulkona. Olin yksin itseni kanssa ja silti tiesin kaiken ympärillä tapahtuvan.

Sunnuntaina olinkin jo hiukan levoton: vaikka kaipaankin välillä yksinoloa, en voi kuitenkaan jäädä luuhaamaan yksin kotiin kovin pitkäksi aikaa. Nyt latautumisaikani tuntuu jopa lyhentyneen. Jos sanot tulevasi kuudelta, jo viideltä alan olla iloinen ja mitä näitä vanhoja IRC-Galleria-aforismeja nuoruudessa olikaan.



You Might Also Like

0 kommenttia