Kuvassa istun tyhjän Turun kotini ikkunalaudalla ruusu kuvausrekvisiitaksi säästettynä. Olin muutosta tyystin kajahtaneena, samaan aikaan ylikierroksilla ja kyvytön tekemään mitään. Mielettömien ihmisten joukko kuitenkin auttoi ja hoiti homman, tyhjässä asunnossa yritin itse vielä siivoilla, mutta imuri hajosi ensimmäisen neliömetrin jälkeen. Tyhjiä pulloja ja roskaa löytyi loputtomasti kaappien alta, hyllyjen takaa ja laatikoista.

Samalla tajusin, että kaikki on kamalaa, en halua lähteä, on niin surullista, miksen miettinyt tätä aikaisemmin. Tulee hirveä ikävä kaikkea: sapatinviettoa, kolmeksi pulloksi vaihtuvaa yksien ottamista, satunnaisen säännöllisiä kokkailuiltoja tai itsensä syömäänkutsumista, hiljalleen sumuun hukkuvaa Tuomiokirkkoa joka näyttää haihtuvan, Tyksin keuhko-osaston vastaanoton tätiä, kävelykatua kun aurinko häikäisee, Suxesin tanssilattiaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 2:17 kun tanssii Hank Solon Söpöä jonkun hattupäisen ihanan kanssa ja luulee kolme minuuttia rakastuneensa, sitä miten Mikaelin kirkko yhtäkkiä vain nousee kaiken keskeltä ja miten samat kasvot tulevat vastaan mennen tullen samassa kohtaa katua.