Aivan näillä näppäimillä alkaa synnyinkylälläni (also known as Tämä kylä) Somerolla Vuoden paras -gaala. Nimensä mukaisesti tilaisuudessa palkitaan kaikenlaisia Someroon sidoksissa olevia asioita ja henkilöitä.
Olin positiivisesti ilahtunut, kun gaalaorganisaatio kontaktoi minua (eli Jaska pisti FB-viestin), että sopiiko minulle olla ehdolla Vuoden somettaja -kategoriassa. En tajua miksi minulta kysyttiin, sillä minullehan nyt sopivat omasta mielestäni monet sellaiset asiat, jotka eivät ympäristöni mielestä taas sovi minulle ollenkaan, kuten esim. tequila tai ihan vaan vähän.
Eli tärkeämpää olisi ollut tiedustella ympäristöltäni tai muulta juhlaväeltä, että onko ok.
Moni ihminen on myös nähnyt kuinka riehaannun gaaloissa voittaessani (tai varsinkin hävitessäni), joten siitä ja muutamasta muustakin syystä en valitettavasti ole gaalassa läsnä. Annoin kuitenkin luvan asettaa itseni ehdolla, vaikken odotakaan voittavani, sillä muistini mukaan esimerkiksi nerokkaan munataksipalvelun ideoinut Mikko Välttilä on kanssani samassa kategoriassa ehdolla.
Kaiken nerokkaan Someroilun keskellä kävin kuitenkin taannoin piipahtamassa kotikylällä, jolloin kuvasin myös pienen esittelyvideon kotiseudustani. Tai pienen ja pienen, miltei kahdeksan minuutin mittainen julkaisu ei ole enää niin kovin pieni, kuten ei ole 22-senttinenkään. Vaikka niinhän sitä näinä Tom of Finlandin muotikausina sanotaan, että suuri on kaunista. Niin on myös videoni, jonka voitte katsoa täältä tai tuosta alta:
0 kommenttia