Tietoa mainostajalle ›

Suurmiehen heteromuotti kuohii Tom of Finlandin

Rakastan suomalaista elokuvaa, olen pitänyt todella paljon Dome Karukosken elokuvista, odotin suurin odotuksin ja malttamattomana Tom of Fi...

Rakastan suomalaista elokuvaa, olen pitänyt todella paljon Dome Karukosken elokuvista, odotin suurin odotuksin ja malttamattomana Tom of Finland -elokuvaa. Ja sitten se tuli ja koin valtavan pettymyksen.

Tom of Finland -elokuvan näyttelijät ovat kaikki rooleissaan mainioita. Pekka Strang on lähes todellisen Touko Laaksosen veroinen Touko (sikäli kuin jälkeenpäin tallenteilta Laaksosta nähneenä voi arvioida). Touko Laaksosen kumppania Veli "Nipa" Mäkistä näyttelevä Lauri Tilkanen on niinikään roolissaan erinomainen. Kuvaus on kaunista ja maskeeraus onnistutta. Jo lähtökohtaisesti on ihanaa ja hienoa, että Touko Laaksosesta on lähdetty tekemään elokuvaa, vieläpä suomalainen suurmies -mentaliteetilla. Huomaa, että elokuvan aihe koetaan merkityksellisenä ja arvokkaana. Touko Laaksonen uskalletaan tunnustaa juhlalliseksi ylpeyden aiheeksi ja vientituotteeksi, joka voidaan ja halutaan tuoda esiin, jopa itsenäisen Suomen satavuotisjuhlavuonna. Elokuva näytti hyvältä, eivätkä sen ongelmat olleet mitenkään visuaalisessa puolessa tai konkreettisesti nähtävillä, vaan jossain produktion varhaisemmissa vaiheissa. Paljon riippuu tietenkin myös katsojasta: hetero ja/tai homojen historiaa tuntematon ihminen katsoo elokuvaa varmasti hyvin erilaisin silmin.


Tom of Finland on tyypillinen suurmies-elokuva suomalaisella otteella. On sotaa, täytyy olla sotatraumaa, täytyy olla viinaa ja vaikeuksia. Touko Laaksonen toki oli valkoinen mies ja sotaveteraani, joka istuu tähän muottiin tietyiltä osin hyvin. Toisaalta Laaksonen oli myös homo, joka piti sota-aikaa elämänsä onnellisimpana aikana, koska sota-ajan poikkeusolot mahdollistivat seksuaalisuuden hyvin vapaan toteuttamisen. Silti yllättäen sota-ajan kuvauksella alkavan elokuvan alussa nähdään sota-painajaisista kärsivä ja masentunut Touko. Koska kuvaa suomalaisesta miehestä, varsinkaan suurmiehestä ei voi olla ilman sotaan liittymistä. Eikä suomalaista, historiaan sijoittuvaa elokuvaa ilman sotaa.

Suurmies-elokuvan muotin mukana hukkaan menee valtava mahdollisuuksien kirjo. Touko Laaksosen, jos kenen, elämässä olisi mahdollisuuksia käsittämättömään elokuvalliseen ilmaisuun. Tuttu ja sovinnainen toteutus on harmi, vaikkei toteutuksessa puutteita olekaan. Paljon suurempiinkin saavutuksiin olisi kerrankin ollut mahdollisuus.

Asetelmassa, jossa heterot tekevät elokuvaa homoista heteroille, on aina tietyt vaaranpaikkansa. Niihin Tom of Finland -elokuva valitettavasti osuu. Heterot dominoivat elokuvaa ja Tom of Finlandin töille tyypillinen homoseksuaalisuuden riemu loistaa elokuvassa pääasiassa poissaolollaan. Elokuva tuntuu jopa mässäilevän heteroiden homoihin kohdistamalla syrjinnällä ja väkivallalla. Ratkaisun taustalla lienee tarve pyytää symbolisesti historiaa anteeksi tuomalla omat virheet esiin. Se on ajatuksena reilu, mutta käytännön toteutuksesta jää tunne, että heteroväestö tunnustaa virheensä ja antaa itselleen anteeksi huonon käytöksensä. Sama kaunis ajatus lienee myös siinä, että homoseksuaalinen kanssakäyminen on elokuvassa jätetty kevyesti vihjailevien puheiden tai pimeiden puistojen suojiin. Tekijät ovat varmasti halunneet välttää homojen tarpeetonta seksualisointia, mikä pääsääntöisesti onkin perusteltua. Seksin sivuuttaminen sopii journalistiseen henkilökuvaan 40 vuotta yhdessä olleesta lesboparista, Tom of Finland -elokuvaan ei.


Kuvaavaa on myös se, että parisuhteen ja rakkauden käsittely jää hyvin kevyeksi. Kun edes  rakkauden kuvaamiselle ei täydessä elokuvassa tunnu löytyvän tilaa, tuntuu käsittämättömältä ratkaisulta rakentaa elokuvan alkupuolelle fiktiivistä heteroromanssin virittelyä. Elokuvan mainoslauseet rakkaudesta jäävät pitkälti lunastamatta. Aivan kuin historiassa kielletty ja siksi katukuvassa näkymätön miesten välinen rakkaus olisi ollut toteutuessaankin näkymätöntä: homojen seksuaalinen kanssakäyminen on elokuvassa karsittu pois, eikä elokuvassa nähdä edes yhtä kokonaista suudelmaa. Vapautuneesta ja onnellisesta homoseksuaalisuudesta nautitaan käytännössä vain Kaliforniassa, joka elokuvassa näyttäytyykin Toukon fantasioiden täyttymyksenä. Olisikin ollut hedelmällistä hyödyntää tätä kuvastoa enemmänkin. Nyt elokuva tuntuu nojaavan heteroparin idyllin lailla toimivaan kuvaan homoparista, joiden rakkaus täyttyy avioliittoon vertautuvilla verho-ostoksilla.

Tom of Finland on kuitenkin ikoninen ja tärkeä taiteilija, varsinkin seksuaalivähemmistöille. On arveluttavaa, että alkuperäinen fanikunta sivuutetaan elokuvaa tehdessä. Moni on muistuttanut tästä puhuessani siitä, miten heteroyleisö on kuitenkin se, jonka lipputuloilla leffa maksetaan ja joiden vuoksi se on tehty. Ymmärrän teoriassa markkinatalouden realiteetit, toisaalta taas en. Kuvitteellisen, homoseksuaalisesta romantiikasta loukkaantuvien heteroiden tunteiden ajattelu Tom of Finlandin kohdalla on yksinkertaisesti väärin. Ei kukaan olisi tehnyt elokuvaa Irwin Goodmanistakaan ilman musiikkia, koska kaikki eivät halua kuulla niitä narisevia renkutuksia. Homoutta on tässä maailmassa peitelty heteroiden mieliksi aivan liikaa ja liian kauan.

Suomalaisen homohistorian päästessä viimein elokuvaan, sen toivoisi olevan sateenkaariyleisölle tehty, ilman heteroyleisön asettamia rajoitteita. Elokuva voi liikkua, mutta eloon se herää todella vasta katsojan kokemuksen ja samaistumisen kautta. Kun suomalaiset homot viimein saavat oman elokuvansa, on kohtuullista odottaa siltä edes yhtä kokonaista suudelmaa. On tärkeää voida samaistua elokuvaan ja sen hahmoihin: sitä ei tapahdu, jos elokuvaa hallitsee ulkopuolisen heteron rajoittava katse.

Tom of Finland -elokuva tulee ensi-iltaan 24.2.2017. 

-----

Omasta pettymyksestäni huolimatta haluan painottaa, että oma kokemukseni ei tietenkään ole mikään absoluuttinen totuus. Toivon, että jokainen käy katsomassa elokuvan itse ja muodostaa mielipiteensä kokemuksensa perusteella. Tämä postaus oli yksi blogihistoriani vaikeimpia kirjoitettavia: odotin Tom of Finland -elokuvalta valtavasti. Olisin halunnut rakastua siihen välittömästi ja palavasti ja kun niin ei käynyt, oli mieli aika matala. Olisin halunnut voida ylistää ja kehua elokuvaa, koska aihe on hieno ja siihen tarttuminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. En olisi halunnut joutua edes perustellusti kritisoimaan elokuvaa, mutta muulla tavoin toimiessani olisin ollut epärehellinen sekä itselleni että yleisölleni. Niinkään en voinut toimia. Kiitos ja anteeksi. 

You Might Also Like

19 kommenttia

  1. Elokuvaa katsoessani eniten kuitenkin toivoin, että Touko Laaksonen olisi jo elinaikanaan saanut Suomessa ansaitsemansa arvostuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sekin on totta, mutta sille ei nyt enää jälkeenpäin mitään voida.

      Poista
  2. En ole vielä itse nähnyt elokuvaa, mutta uumoilin, että jotain tällaista voisi olla luvassa. Elokuvan aion toki katsoa, mutta odotukseni eivät ole ihan pilvissä. Turun kaupunginteatterin musikaalia kyllä odotan suuremmalla innolla, sitä menen piakoin katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musikaali oli ihana! Ja kuten sanottu, niin kyllä elokuvakin kannattaa katsoa.

      Poista
  3. http://areena.yle.fi/1-3988556

    Dome Karukoski kertoi tuossa Yle Puheen aamuohjelmassa perusteluita joillekin mainitsemillesi ratkaisuille, ainakin sodan mukaan ottamiselle ja seksin poissaololle. Hän, toisin kuin sinä hienosti tässä, kuitenkin puhui melko vähän homoseksuaalisuudesta. Kenties voi olla tulkittavissa että elokuva on tahattomasti tehty tietynlaisten heterolinssien läpi. Innolla odotan, että pääsen tämän rainan näkemään - tämä bloggaus antoi kiinnostavan pohjustuksen, vaikka itse sen negatiivisuutta kipuilitkin. :)

    VastaaPoista
  4. mitä mieltä sitten tästä jutusta;http://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/3399849/Hannu+Miettunen+++Tom+of+Finland
    eli tuleeko sitä Tomppaa jo korvistakin ulos?

    VastaaPoista
  5. Leffaa näkemättä sen verran, että vitsi miten hyvä postaus. Olispa kaikki kritiikki tämmöistä.

    VastaaPoista
  6. Hei vau, kiitos analyyttisestä arvostelusta! Itsekin uumoilin, että näin elokuvassa saatetaan ratkaista yliseksualisoinnin ongelma (joskin ehkä varovaisuus on parempi kuin ajattelematon typerä tölviminen Lidlin maitojen tyyliin.) Kuitenkin varovaisuus taitaa mennä aika pahasti yli, jos ei edes kunnollista suudelmaa saada. Ehdottomasti toki menen katsomaan ja nauttimaan ainakin visuaalisuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varovaisuuteen on vähän turhan paljon sorruttu ja se on ikävää. Apua kun varmasti olisi löytynyt kysymällä.

      Poista
  7. Kävin eilen katsomassa ja tykkäsin kovasti. Mutta minä olenkin ihminen, joka on kurkkuaan myöten täynnä elokuvien seksikohtauksia. Kun tuntuu, ettei yhtään leffaa enää tehdä ilman seksiakteja. Ihana sama minulle, onko se hetero- vai homoseksiä, sitä vaan on minusta ihan liikaa nykyisin. Kyllä tässä elokuvassa kuitenkin seksi oli läsnä, sitä ei vaan alleviivattu.

    Olin erityisen iloinen siitä, että Toukon piirroksia näytettiin leffassa niin paljon, kaikkine valtavine kyrpineen, koska ne "kiltit" kuvat ovat niitä, mistä se suuri, maksava heteroyleisö tuntuu vain olevan tietoinen. Leffa toi esiin Tomin taiteen merkityksen aikanaan ja loi kiinnostavan kontrastin siihen, mitä se on nyt, kun perheenäidit ja bloggaajamirkut nukkuvat Tom of Finland -lakanoissa ja kantavat ruokaostokset kotiin Tom of Finland - kasseissaan ja keittävät Tom of Finland -päiväkahvit.

    Minua häiritsi hirveästi vain kaksi asiaa: Kaijan ja Velin välille kyhätty ihastumisepisodi ja se, että sodan keskellä metsässä loikki lemmikkikani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja siitä sodasta piti vielä sanoa. 20-luvulla syntyneiden elämään sodat liittyivät varsin vahvasti ja jopa minun sukupolvessani sen vaikutukset yhä näkyvät. Epäilen, onko yksikään sodan kokeneista säästynyt ajoittaisilta painajaisilta. Se, että Suomen historiaan liittyvissä elokuvissa käsitellään nykyään sotaa muutenkin kuin perinteisellä Tuntematon sotilas -tyylillä, on mun mielestä oikein tervetullut ilmiö ja sodan mukaan ottaminen myös tähän nimenomaiseen leffaan on ihan perusteltua. :)

      Poista
  8. Ymmärrän näkemyksesi, mutta olen kyllä silti sitä mieltä, että ratkaisu on oikea. Koska tämä nimenomaan *ei* ole 'pelkkä' homoelokuva, tai elokuva, joka on tehty homoille, vaan kyse on nimenomaan homoutta suuremmasta asiasta, nimenomaan suomalaisesta suurmiehestä. Siis, LGBT-elokuvia on esimerkiksi internet pullollaan, ja jos tämä olisi tehty samalla tavalla, niin fine, mutta sitten tämä olisi jäänyt siihen nicheen, ikävä kyllä. Eikä siinä kyseessä ole se, että kyse on nimenomaan homoudesta, vaan kyse on siitä, että jos tehdään esimerkiksi elokuva Tarja Halosesta SETA:n johtajana, on sekin niche-elokuva. Siis, näinhän voi tietenkin tehdä, mutta sitten tulee vain hyväksyä se, että tekee niche-elokuvaa, ja odotukset ovat sen mukaiset. Se pätee siis toki rahalliseen puoleen, mutta ylipäätäänkin. Ja olen jotenkin samaa mieltä myös Dome Karukosken kanssa siitä, että moni varmasti odottikin juuri paljon seksiä sisältävää elokuvaa, ja täten monille tämä voi olla yllätys, että sitä ei olekaan juurikaan, vaan kuva on todellakin tavallisesta henkilöstä, johon liittyi erityisen tärkeästi minusta juuri se, että kyseessä ei ole mikään itsensä löytäminen tai 'taistelu', joita on nähty tarpeeksi ja jotka ovat aikamoinen klisee. Siis nimenomaanhan asian tulee olla sellainen, että se ei ole asia. Tähän liittyen minua puolestani huvitti eräs Helsingin Sanomien kolumni, jossa taas valitettiin henkilön liiasta 'rentoudesta', no, minusta tämähän juuri oli yksi elokuvan pointteja.

    Paras ratkaisu tähän mainitsemaasi asiaan olisikin tehdä täysin oma, uusi elokuvansa, joka keskittyisi tähän seksipuoleen, silloin kyseessä ei olisi valtavirtaelokuva, mutta ei se haittaisi. Eiköhän sellainenkin vielä tule, nyt kun tämä elokuva-asia on avattu. Uskoisin, että esim. USAssa olisi monta elokuvantekijää, joka olisi valmis tekemään ja ajamaan tällaisia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä tähän lisäyksenä:

      Minusta kuitenkin olennaisinta on, että tämä nimenomaan *on* valtavirtaelokuva, ja että ihmiset näkevät tämän ja menevät katsomaan, ja tulevat täten enemmän tietoiseksi ja oppivat henkilöstä ja asioista, ja kunnioittavat ja ymmärtävät kyseessä todella olevan suomalaisen suurmiehen.

      Poista
  9. Hei kiitos tästä tekstistä, sait minut katsomaan elokuvaa huomattavasti ensireaktiotani tarkemmin ja herätit ajattelemaan. Ammensinkin arviostasi omaani kirjoittaessani (http://www.lily.fi/blogit/no-sex-and-city/elokuvissa-tom-finland) ja sain koko keissiin nyt huomattavasti monipuolisemmin kosketuspintaa. Kiitos vielä, sekä tästä tekstistä että yleisesti hienosta blogistasi!

    VastaaPoista
  10. "Kun edes rakkauden kuvaamiselle ei täydessä elokuvassa tunnu löytyvän tilaa, tuntuu käsittämättömältä ratkaisulta rakentaa elokuvan alkupuolelle fiktiivistä heteroromanssin virittelyä."

    Jäin miettimään tätä. En havainnut varsinaista romanssin virittelyä, koska siihen mielestäni tarvitaan kaksi aktiivista osapuolta. Ainakin minulle asetelma näyttäytyi niin, että Kaija oli kiinnostunut ja Nipa yritti miettiä kohteliasta tapaa vetäytyä tilanteesta.

    Itse kyllä pidin elokuvasta todella paljon, myös sen hienovaraisuudesta; se nimittäin heijasti hyvin menneiden vuosikymmenten ilmapiiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, miehen ja naisen välistä suhdetta siinä joka tapauksessa puuhattiin. Ja kyllä esimerkiksi juhannusyön kohtauksessa oli aivan selkeää heteroromanttisen jännitteen luomista, vaikkei se lopulta mihinkään johtanutkaan.

      Tuota samaa homojen näkymättömyyttä menneinä vuosikymmeninä on moni muukin miettinyt, mutta sehän on juuri se, miten homot ovat näyttäytyneet valtaväestölle, siis ulkoapäin katsottuna. Niin on tehty elokuvassakin, mikä on juuri se ongelma, josta tässäkin kirjoitin :). Kulisseissa ja kodeissa on kuitenkin ollut varmasti vilskettä ja vipinää.

      Poista
    2. Hm, jotenkin taas minulle koko elokuva näyttäytyi Toukon tunteina ja ajatuksina, eli tulkitsin kohtauksia hänen näkökulmansa kautta. Päähenkilö itse kokee sen näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden ja elokuva heijastaa hänen tuntemuksiaan.

      Juhannusyön kohtaus puolestaan näyttäytyi minulle epätoivoisen, ihastuneen naisen väkinäisenä ja vaivaannuttavana yrityksenä. Itse näin kohtauksen niin, että Nipa pohti, kuinka hän selittäisi Kaijalle että sorry, no can do, muttei lopulta osannut tarttua asiaan. Ehkä tässäkin vaikuttaa oma näkökulma, naisena joka on nuorena tullut erinäisiä kertoja tyrmätyksi :D

      Mutta ainahan taiteen tulkinta on katsojasta kiinni :)

      Poista