Olen viime vuodet ajatellut, etteivät ihmisten puheet enää vaikuta minuun. Olen luullut, ettei satu vaikka Mika Niikko vaahtoaisi silmät päässä pyörien neljättä tuntia puhujanpöntössä isistä ja äideistä tai elehti Laura Huhtasaari puhuessaan sitten yksi tai kaksi kättä pystyssä. Olen kuullut niin paljon paskaa, että korvani ovat sulkeutuneet.

Tällä viikolla kuitenkin tajusin, että sattuu sittenkin. Tuntuu jotenkin väsyneeltä, että ei saatana taas. Kyseessä oli tietenkin Aito avioliitto -kansalaisaloite, joka demokratian periaatteita (my ass) noudattaen kiidätettiin pikavauhtia eduskunnan käsiteltäväksi ennen kuin on myöhäistä. Ikään kuin myönnytyksenä julmille ja kylmille kiusaajille annettiin vielä viimeinen numero aplodien jälkeen. Vaikka muuta puhutaan, ei Aito avioliitto -aloitteen hylkääminen ole itsestäänselvää ennen kuin se todella on hylätty. Se aiheuttaa pelkoa, ahdistusta, stressiä ja turhautumista ihmisissä, joita laki koskee. Asiassa, jonka piti jo olla hoidettu ja valmis.

Ajankohtaiseen aiheeseen tarttui myös Turun Sanomien uutispäällikkö Hannu Miettunen kolumnissaan. Siitä välittyvä maailmankuva sai surulliseksi. Miettunen halusi kertoa, kuinka Tom of Finland alkaa jo tulla korvista ulos. Samassa yhteydessä hän toteaa tietävänsä, että tätä ei pitäisi sanoa. Jostain syystä hän silti sanoo. Epäilen, että kyseessä on valkoisen heteromiehen luulo siitä, että hänen näkemyksensä ja lupansa tarvitaan todellakin kaikkeen.

Kolumni vähättelee ja lyttää Tom of Finlandin teoksia vertaamalla niitä leikkiin, jossa "kaarinalainen suurmies piirtelisi naiiveja uhkeamuotoisia naisia". Aivan kuin vähäpukeinen tai alaston naisvartalo ei ilman leikkiä näkyisi missään, ei vuosisatojen aikaisessa taiteessa, ei mainoksissa, ei viihteessä. Aivan kuin Tom of Finlandin töissä olisi kyse pelkästään taiteesta, tai pelkästään pornosta. Kyse on paljon laajemmasta: vapautumisesta, voimautumisesta ja yhdenvertaisuudesta vuosikymmenien aikana. Hetero-aiheita kuvaavaa taidetta ei ole tarvinnut tuoda esiin heterouden vuoksi, koska se on ollut esillä kaiken aikaa. Heterorakkaus ei ole missään vaiheessa tarvinnut tukea ja vahvistusta. Silti Tom of Finland tunkee Miettusen silmille gallerioissa, pussilakanoissa ja kahvipaketeissa. Kahvipaketeissa, joissa vieläpä lukee pikkutuhmasti että "sulkijatarra". Voin luottamuksella kertoa, että sulkijatarrassa ei ole mitään pikkutuhmaa. "Sulkijatarra" lukee kahvipaketin päällä siksi, että paketissa on sulkijatarra.

Hannu Miettunen kirjoittaa ymmärtävänsä, että Tom of Finlandin suosion "taustalla on vuosituhansia jatkunut vaino ja kärsimys, joiden otteesta ei livahdeta kuin Ikean kaapista". Kolumnin perusteella Miettunen ehkä tietää, mutta ei selvästikään ymmärrä. Ei tunnu olevan väliä, kuinka paljon loukkaa tai vähättelee toisia, joita selvästi katsoo alaspäin. Toisia, joiden elämää ja toimintaa ei ymmärrä, koska se eroaa omasta, itselle normaalista olemisesta.

Miettunen valittelee sitä, kuinka Pride-kulkueilla ei vakuuteta mummeleita siitä, että tässä ollaan aivan tavallisia ihmisiä. Tavallinen hetero joutuu katsomaan Pride-kulkuetta väkinäisen innostuneena, kuin päiväkodin kevätjuhlaa. Päiväkodin kevätjuhla -vertaus kertoo muuten minusta aika kylmästä ihmisestä.

Kolumnissa puhutaan myös Pridestä ja välivaiheesta, jossa seksuaalivähemmistöt vakiintuvat osaksi normaalia. Siis Miettusen mielestä normaalia, heteronormatiivista ja huomaamatonta. Sitä vakiintumista saa odottaa. Homoista ei nimittäin tule heteroita, vaikka kuinka odottaisi. Se ei edes ole Pride-liikkeen tarkoitus: ei ole tarkoitus sulautua heteroksi, vaan näyttää, että Miettusen kaltaisen ihmisen kokemus normaalista tai tavallisesta on itseasiassa hyvin pieni osa kokonaisuutta. Sen ulkopuolelle mahtuu aika monta mummelia. Itselleni Pride ei muutenkaan ensisijaisesti ole mikään näytös heteroyleisölle, joka väkinäisen innostuneena vaeltaa paikalle, vaan oman yhteisön tyyppien kohtaamispaikka.

Lopuksi kolumnissa todetaan homofobiattomuuden päämittarin olevan korrekti kielenkäyttö. Asiallinen kieli ei ole merkki fobiattomuudesta. Se on merkki käytöstavoista, kunnioituksesta ja ihmisen arvostamisesta. Hän lainaa Wikipediasta (toimittajalle aina hieno piirre) pitkän kuvauksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä kirjainlyhenteistä. Lainauksen lopuksi hän vain toteaa, että "ette voi olla tosissanne".

Itse et voi olla tosissasi. Kukaan tuskin odottaa sinun tutustuvan syvällisesti lyhenteisiin tai termeihin, jos et niin halua. Et voi kuitenkaan leimata niitä sen vuoksi tarpeettomiksi tai "uskomattomiksi". Termit ja lyhenteet ovat olennaisia ihmisille, joita ne koskevat. Sen lisäksi niitä tarvitaan esimerkiksi tutkimuksessa. Kuten toimittajana varmasti tiedät, ilman sanoja on vaikea puhua. En halua uskoa, että tuhahtelisit pöyristyneenä esimerkiksi kirurgien lääketieteelliselle keskustelulle, koska et ymmärrä alan termistöä.

Kaikki ei aina liity sinuun ja kaltaisiisi, Hannu. Ei, vaikka kuinka olisit valkoinen hetero päällikköasemassa, etkä ymmärtäisi. Jos tiedät, ettei pitäisi sanoa, niin älä sano. Vähemmistöt saavat kuulla ajattelemattomia ja ilkeitä kommentteja aivan tarpeeksi ilman, että niitä julkaistaan maan kolmanneksi suurimmassa sanomalehdessä. Se loukkaa ja se satuttaa. Erityisen paljon juuri nyt, kun pahuuden voimat riepottelevat avioliittolakia.