Tietoa mainostajalle ›

Ilman homovitsejä olisit hauskempi

Satuin loppuviikosta ravaamaan tilaisuuksissa, joissa kaikenlaista silmäätekevää ramppasi lavoilla puhumassa ja viihdyttämässä yleisöä. Nä...

Satuin loppuviikosta ravaamaan tilaisuuksissa, joissa kaikenlaista silmäätekevää ramppasi lavoilla puhumassa ja viihdyttämässä yleisöä.

Näiden tilaisuuksien jälkeen mietin vain, että voiko olla hauska ilman homovitsiä?

Ensimmäinen tilaisuus oli tietysti QX Gay Gaala. Lavalla pyörähteli näyttelijää, juontajaa ja laulajaa jakamassa ja hakemassa palkintoja. Gay Gaalaan homoläppä tottakai kuuluu jo tilaisuuden luonteen vuoksi. Homoläppä ei ollut pahantahtoista enkä ole mitenkään närkästynyt siitä. Mutta kuten useammankin ihmisen kanssa minglatessa satuin puhumaan, ei vuosikymmenien aikana tuhansia kertoja kuullut homovitsit ihan hirveästi enää naurata, varsinkaan hetero-oletetun viihdyttäjän kertomina hassutuksina. Enkä tässä nyt yritä kieltää vitsailemasta: ihan kuin jo edellä sanoin, niin homoläppä kuuluu Gay Gaalaan ihan luontaisena piirteenä. Tämä on lähinnä parannusehdotus.  Huumorilta kaipaisi raikkautta, rohkeutta, terävyyttä ja sitä kautta todellista osuvuutta. Muistan aiemmilta vuosilta esimerkiksi Miitta Sorvalin tai Jamie McDonaldin olleen jumalaisen hauskoja ja nerokkaita. Oli vähän kiusallista, kun hetero-oletettu kertoo homoille vanhaa vitsiä kaapissa kehittyneestä tyylikkyydestä.

Taannoin kävin myös toisissa, ns. epäseksuaalisissa hetero-oletettujen bileissä. Bileissä esiintyi imitaattori Jarkko Tamminen, jonka kiistattoman lahjakkuuden jokainen voi varmasti vuosikausien perusteella todistaa. Monen julkkisimitaation kohdalla joutui oikein keskittymään: onko aivan varmaa, että Paula Koivuniemen ääni todellakin tulee Tammisen suusta eikä taustanauhalta. Imitaatiot ja niihin liitetty lempeä piikittely oli viihdyttävää ja hauskaa. Lahjoja täytyy löytyä, että voi muuttua Tarja Haloseksi vain lippiksen pukemalla.

Jarkko Tammisen Antti Tuisku -imitaatio. Kuva ruutukaappaus omasta Snapchatistani.
 Mutta siihen se hauskuus loppuikin. Vuorossa oli Tammisen Antti Tuisku -imitaatio. Se oli ns. ihan paskaa.

Jokainen varmaan muistaa vuoden 2003, jolloin Antti Tuisku on Hintti Ruisku oli vielä uusi ja hauska vitsi, ainakin omalla yläasteellani. Jarkko Tamminen vitsailee show'ssaan toki vain "Antti Ruiskusta", mutta muuten vitsi on yhtä ankea. Vilpittömästi haluaisin tietää, mitä muuten niin huomiokykyinen ja hauska Tamminen on ajatellut Antti Tuisku-imitaatiota suunnitellessaan. Se oli tasoltaan nimittäin juuri tuota vuosi 2003 yläasteella -tasoa. Imitaatio itsessään oli huomattavasti heikompi kuin muut eikä perustunut Antti Tuiskun olemukseen oikein mitenkään. "Huumori" oli rakennettu sen varaan, miten Antti Tuisku kertoi muuttaneensa kakkoseen ja haluavansa B-rappuun ja mato on irti.

Joku muu, kuten Jarkko Tamminen itse, on varmaan seurannut Antti Tuiskun tekemisiä minua tarkemmin ja voikin varmaan kertoa, missä uransa vaiheessa Antti Tuisku on ottanut anaaliseksistä haaveilun keskeiseksi osaksi julkisia esiintymisiään? Miksi Antti Tuisku -parodiaan liitetään mihinkään liittymätön, halventava ja homofobinen seksiläppä, mutta muihin hahmoihin ei? Kyseessä on aivan sama pelleily kuin kansanedustaja Jari Ronkaisen huolesta Vuoden homoksi valitun Tuure Boeliuksen kohdalla: homoseksuaalisuus nähdään vain seksinä.

Kyseinen tapahtuma oli suunnattu aika hajanaiselle yleisölle, ja varmaan joku piti Antti Tuisku -parodiaa hauskanakin. Ympärilläni yleisön reaktiot tosin olivat aika vaisuja. Itsestäni läppä ei ollut mitenkään hauskaa. Sen lisäksi se sai oloni hämmentyneeksi ja kurjaksi. Fiilis oli samanlainen, kuin loputtomia homovitsejä kuunnellessa yläasteella. Että ei jumalauta, taasko? Vieläkin?

Ilman homovitsejä olisit hauskempi, Jarkko Tamminen.

 Lisäys 20:09: 
Jarkko Tamminen kommentoi postausta Facebookissa, osasi ottaa palautteen kivasti vastaan ja pyysi anteeksi, jos on loukannut imitaatioillaan.

Päivitys 06.02.2017 klo 20:09: Täsmennetty Tammisen puhuneen "Antti Ruiskusta".

You Might Also Like

0 kommenttia