Olemme parin ystäväni kanssa kerääntyneet kokkailemaan ja siemailemaan säännöllisesti yhdessä. Paitsi tällä kertaa kokoontuessamme heräsi ajatus siitä, että emme ehkä ole kokoontuneet luonani viime joulun jälkeen. Siis käytännössä vuoteen. Mikä onni, että viimein ymmärsimme jälleen kokoontua!

Usein harmaita hiuksia on tuottanut sopivien ruokalajien löytäminen. Tällä kertaa kaikki oli kuitenkin toisin, sillä minä saatoin ylpeänä ilmoittaa, että täällä on muonat ja Lindauerin skumpat valmiina, ei tarvitse kuin saapua (ja vähän kokata). Marin blogista nimittäin löytyi valmis menu, joka oli suunniteltu juuri Lindauer-kuohuviinejä silmällä pitäen. Ihanaa! Vaikka pidänkin itseäni varsin hyvin tiedoin varustettuna viinisieppona, olen aina kuitenkin hiukan epävarma siitä, mitä kannattaa juoda minkäkin ruuan kanssa. Tässä olen havainnut kuohuviinin oivalliseksi ratkaisuksi!


Kannatan mutkatonta suhtautumista. Samasta mutkattomuuden kaipuusta (ja vähäisen kaappitilan kirouksesta) johtuen en ole ostanut edes viinilaseja. Muutama kuohuviinilasi on ilmestynyt jostain, ja siksi kuohuviinit ovatkin nousseet suosikkijuomakseni viime aikoina. Jotenkin kuohuviiniä voi juoda helposti aika paljon, tai siis että se on samaan aikaan juhlallinen ja hienostunut ja sopii yllättävän hyvin melkeinpä kaiken kanssa. Sen verran kuitenkin haluan vapautuneimpia juhlajuoman ystäviä toppuutella, että suoraan pullosta kuohuviiniä ei kannata eikä oikeastaan edes voi juoda. Ku siinä on ne kuplat nääs.

Olin etukäteen katsonut, että Marin suunnittelemat reseptit ovat sormisyötäviä. Ajattelin sormisyötävät helpoiksi ja näppäriksi ja ajattelin, että kokkailut hoituvat helposti ja nopeasti toisella kädellä. Toisessa kädessä kun on se kuohuviinilasi. Jotenkin ehkä yhdistin sormisyötävät ja sormiruokailun, siis sellaisen lasten helpon napostelun. Olen tosiaan saattanut bailata hiukan liikaa mammabloggarien kanssa.

Helppoja syötäviä sormisyötävät toki ovatkin, mutta niiden tekemisessä on omat niksinsä. En kerro tätä virallisesti, mutta hiljaa voin kuiskata teille, että esimerkiksi serrano-salaattikipoista sain onnistumaan välttävästi yhden, muista tuli epäilyttäviä kökköjä. Koska ruokaileva seurueemme oli vain kolmihenkinen, teimmekin ovelasti salaatit juomalaseihin. Näin salaattiannos kasvoi hieman ja oli silti mielestäni kivannäköinen. Oivallinen ratkaisu myös silloin, jos seurueeseen kuuluu lihaa syömättömiä henkilöitä!

Muutenkin jouduin hiukan oikomaan reseptiikassa: illallisvieraani ilmoittivat heti, etteivät tule paikalle, jos minä tai kukaan muukaan uppopaistaa yhtikäs mitään. Arancinitkin syötiin siis risottona, mikä suurena risottofanina kyllä miellytti itseänikin enemmän. Olen kyllä joskus maistellut arancinejakin ja voin suositella niiden kokkaamista kaikille, kunhan sammutuspeitteet ovat hollilla!


Kokkailun lomassa puhuimme viininmaistelusta ja taiteesta keskustelemisesta. Että on täysin ok ihan itse keksityin ilmaisuin kertoa mistä pitää ja miltä tuntuu, oli kyse sitten viinistä tai taideteoksesta. Keskusteluun päästiin kun yritin hakea adjektiivia kuvaamaan kuohuviinissämme olevaa shampanjamaisuutta. Shampanjamainen toki itsessään olisi jo adjektiivi, mutta yritin saada muutkin havaitsemaan maun, jota tarkoitin. Eli että miltä se shampanjamaisuus maistuu.

Kokkailun lomassa viihdytin vieraitani kertomalla yksityiskohtaisesti taannoisista kommelluksistani Lindauerin kuohuviinien kanssa. Olin nimittäin harjoittelemassa kuohuviinipullon avaamista sapelilla. Lopulta jopa minä sain sivallettua pullon auki lähes vaivattoman näköisesti, mutta voin kertoa, että tekniikan haltuunotto oli haastavaa. Ja jos nyt ihan rehellisesti sanon, taas epävirallisesti ja hiljaa kuiskaten, oli lopullinen onnistumiseni vahinko. En vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä oli se ratkaiseva korjausliike tekniikassani, jolla lopulta onnistuin. Vaikka mitäpä sitä ei ylellisyydenjanoinen ihminen kuohuviinipullon avatakseen tekisi. Jopa riehuisi vähän miekka kädessä, näköjään. Tämä kaikki on tietenkin taltioitu videolle, jonka voitte kurkata Instagramistani.

Menuun kuuluivat myös kylmäsavulohitäytteiset blinit. Ne tein jopa ohjeen mukaan! Olin itsestäni ylpeä! Vieraani tosin sanoivat jotain että aika rapsakoita ja tummapintaisia, mutta minä valistin heitä karsinogeenin hyvistä terveysvaikutuksista. Tai miten se nyt oli. Ja runsaalla täytteellä sai kuitenkin peitettyä loihtimani ensiluokkaisen paistopinnan. Yhden yhtä lettusta ei myöskään jäänyt syömättä, että tokkopa tuo paistopinta vieraitani liikaa häiritsi.



Aika pian aterian päätyttyä oli mukava kellahtaa retkottamaan vatsansa viereen vuoteelle. Sopivassa juhlaseurassa niin on luontevaa tehdä, kerran sängyssäni makasi eräissä illanistujaisissa yhdeksän ihmistä. Vielä hetken jaksoi vuoteella köllöttäen jutustella ja siemaista viimeiset roseekuohuvan tipat lasin pohjalta. Lopulta alkoi kuitenkin uni houkutella.

Juhlien jälkeisistä aamuista taas monilla on varmasti hyvin kirjavia kokemuksia, mutta näiden kekkereiden jälkeen aamulla vain hymyilytti. Tyhjien pullojen ja tiskaamattomien lasien sekaan kaivoin pienen kolon, johon sain katettua itselleni muhkean aamiaisen eilisillan jämistä. Vain loppunut kuohuviini hieman harmitti, ei tilkahdustakaan minkään pullon pohjalla. Mimosa ilman appelsiinimehua olisi sopinut aamuhetkeeni ihanasti, tuoden vielä pieneksi hetkeksi menneen illan ilot ja uuden aamun juhlallisuuden, kun lasit kimmelsivät aamuauringossa.

Lisää Lindauerin kuohuviineistä voitte lukea Alkon verkkokaupasta täältä ja täältä.

Valviran alkoholimainoksia koskevat säädökset huomioiden joudun taas vähän hassusti pyytämään, ettette juttele kommenttiboksissa alkoholista, vaan esimerkiksi ruuasta ja ihanasta tunnelmasta.